Suuret väkijoukot tervehtivät Jerusalemiin aasin selässä ratsastavaa Jeesusta Daavidin Poikana, odotettuna Messiaana ja pelastajana palmunoksia huiskuttaen. Pian tervehtijöiden ilo kääntyi pettymykseksi, ja jopa vihaksi Jeesusta kohtaan. Pelastus ei tullutkaan odotetulla tavalla; nopeasti ja konkreettisesti. Sen sijaan kuninkaan tapaan Jerusalemiin ratsastava Messias osoittikin heikkoutensa annettuaan vangita ja ristiinnaulita Itsensä. Jopa opetuslasten mielestä Mestarin tarina tuntui saavuttaneen päätepisteensä.
Kaikkien neljän evankelistan mukaan (Мatt. 21:1–11; Мк 11:1–11; Luuk. 19:28–40; Joh. 12:12–19) Kristuksen juhlallinen saapuminen Jerusalemiin pääsiäisjuhlan alla oli keskeinen merkkipaalu. Sen merkitys perustuu Vanhan testamentin messiaanisiin profetioihin (1.Moos. 49:10–11; Ps. 8:2-3; Sak. 9:9). Tänä päivänä Kirkko juhlii vuosittain Jeesuksen Kristuksen Jerusalemiin ratsastamista palmusunnuntaina. Pohjolassa palmunlehvät ovat tosin vaihtuneet pajunkissoihin.
"Hoosianna" juontuu psalmista
Apostoli Johanneksen mukaan Jeesus oli lähestymässä Jerusalemia opetuslapsineen viisi päivää ennen pääsiäistä. (Joh. 12:1, 12) Tuolloin Herra antoi kahdelle opetuslapselleen tehtäväksi tuoda hänelle aasin varsa, jonka selässä Hän lähti ratsastamaan kohti Jerusalemia. Jeesusta saattavat opetuslapset ja paikalle kerääntynyt väkijoukko tervehti Häntä levittäen Hänen tielleen vaatteita ja puista katkottuja palmunoksia huutaen: ”Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!” (Мatt. 21:9; Мk. 11:9; Luuk. 19:38; Joh. 12:13). Hoosianna-tervehdys on parafraasi psalmista, jota veisattiin suurina juhlina, ja jota pidettiin laajemmin messiaanisena tervehdyksenä: ”Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä.” (Ps. 118:25–26). Fariseukset kimpaantuivat siitä, että Jeesus ei kieltänyt kansaa tervehtimästä Häntä kauan ja hartaasti odotettuna Messiaana.
Evankelistat katsovat tärkeäksi kertoa jopa aasin varsan löytämisen yksityiskohdat. Tämä johtuu siitä, että Jeesuksen aikalaisille aasin varsa liittyi muinaisaikojen profetiaan (1.Moos. 49:10–11), johon Jeesuksen antaman tehtävän täyttäminen opetuslasten mielestä viittasi.
Jeesuksen ratsastus aasilla Jerusalemiin tulkittiin siten, että profeetta Sakarjan sanat kävivät toteen (Sak. 9:9). Perinteisesti pyhiinvaeltajat saapuivat Jerusalemiin jalan kunnioittaakseen pyhää kaupunkia ja siellä sijaitsevaa Jumalan pyhäkköä. Sen sijaan Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin aasin varsan selässä viittasi Salomon kuninkaaksi voitelemiseen (1.Kun. 1:32–40). Jerusalemin ja lähiseutujen asukkaat näkivät tapahtumassa pyhistä teksteistä tutun messiaanisen Kuninkaan saapumisen Jerusalemiin.
Aasin valitseminen ratsun sijaan osoittaa myös Jeesuksen uudenlaista kuninkuutta, joka perustuu rauhaan, eikä valtaan, nöyryyteen eikä mahtiin. Tämä poikkeaa aikalaisten käsityksestä siitä, millainen viimeisten aikojen Kuningas olisi. Jeesuksen toiminta, joka selkeästi viittasi Messiaan saapumiseen, ei johtanut kansannousuun ja yhteenottoihin roomalaisten kanssa. Jeesuksen pidätys tapahtui vasta viiveellä, eikä Pilatuskaan löytänyt painavia syitä Jeesuksen teloittamiseen.
Tapahtumat enteilevät suurta viikkoa
Palmusunnuntain tapahtumat ovat alkusoittoa Kristuksen kärsimyksille. Jeesusta vastassa olivat tuolloin opetuslapset ja muut Hänen kanssaan liikkuvat (Мark. 10:46; 15:40-41), jotka tunsivat Jeesuksen ja Hänen opetuksensa. Paikalla olivat myös Jerusalemin asukkaat, jotka eivät tunteneet Jeesusta, eivätkä uskoneet Häneen ja suhtautuivat Häneen epäröiden (Мatt 21:10-11). Ehkä juuri heidän uskonpuutteensa vuoksi Jeesus ei tehnyt Jerusalemissa ihmetekoja eikä parantanut ketään. Evankelista Johanneksen mukaan juhlaväen joukossa oli myös fariseuksia (Joh. 12:18-19), jotka suhtautuivat Jeesukseen erittäin kielteisesti.
Evankelistat kertovat Jeesusta saattavien ihmisten heittäneen Jeesuksen eteen tielle ”lehviä, joita he katkoivat tienvarresta” (Мark. 11:8), ”puiden oksia” (Мatt. 21:8) tai palmunoksia (Joh. 12:13). Palmuoksat tekevät tapahtumasta sen ajan uskovien juutalaisten silmissä miltei uskonnollisen saattueen, koska niitä kannettiin juhlasaattueissa lehtimajajuhlan yhteydessä. Kyseisen juhlan yhtenä teemana oli tuomiopäivä ja yleinen ylösnousemus pasuunan soidessa (3.Moos. 23:24; 4.Moos. 29:1).
Myös tervehdyshuudahdus ”hoosianna” liittyi olennaisesti lehtimajajuhlaan Vanhan liiton aikana. Heprean kielestä käännettynä ”hoosianna” merkitsee ”oi auta” tai ”pelasta”, ja sitä alettiin jo varhain käyttää kuninkaille ja Jumalalle sekä erityisesti odotetulle Messiaalle osoitettuna riemu- ja ylistyshuutona. Vanhassa testamentissa sana esiintyy muun muassa psalmissa 118 (jae 25). Tosin on myös näyttöä siitä, että Kristuksen aikana kyseinen huudahdus oli jo menettänyt uskonnollista lataustaan ja vastasi nykyistä ”hurraa” -huutoa.
Kirkon opetuksessa Jeesuksen ratsastaminen Jerusalemiin on ymmärretty jo toisella vuosisadalla (p.mt. Justinos Filosofi) messiaanisen Kuninkaan juhlallisena saapumisena kaupunkiin, jossa Hänen piti kärsiä ja kuolla ristillä. Pyhä Ambrosius Milanolainen (+ 397) korosti, että Kristus tuli Jerusalemiin pääsiäisen alla – päivänä, jolloin lain mukaan valittiin karitsa pääsiäisuhriksi.
Pyhä Johannes Krysostomos huomautti, että Jeesuksen ratsastaminen Jerusalemiin poikkesi muista käynneistä siten, että palmusunnuntaina Hänen kuninkaallinen arvonsa tuli selvästi esiin. Pyhä Greogorios Palamas näki todellisen ihmeen siinä, että totuus Jeesuksesta Kristuksena eli voideltuna Messiaana kuului juuri lasten suusta.
Juhlan viettoa eri puolilla kristillistä maailmaa
Jeesuksen Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen juhla sijoittuu kirkon liturgisessa vuodessa Lasaruksen kuolleista herättämisen ja suuren viikon väliin. Näin liturginen perinne heijastaa kirkon opillista näkemystä, jonka mukaan nämä tapahtumat muodostavat tapahtumaketjun.
Jeesuksen Jerusalemiin saapumista juhlittiin järjestämällä ristisaattoja ja juhlasaattueita jo hyvin varhaisessa vaiheessa. 300-luvulla roomalainen Egeria kirjoitti Pyhään maahan suuntautunutta pyhiinvaellustaan kuvaavan matkakertomuksensa Matka Pyhälle maalle (Itinerarium Egeriae). Siinä hän mainitsee, että juhlaa vietettiin muun muassa järjestämällä juhlakulkueita Öljymäen pyhäkköjen välillä. Tuolloin kirkkokansa kantoi palmun ja öljypuun oksia veisaten juhlaveisua: ”Siunattu on Hän, joka tulee Herran nimeen”. Juhlakulkueen suunnattua kohti Jerusalemia piispa saapui kaupunkiin samalla tavalla (lat. in eo typo), kuin Herra, eli aasin selässä. Jerusalemissa juhlajumalanpalvelus päättyi Pyhän haudan kirkkoon.
Tämä palvelus on kuvattu seikkaperäisesti myös jerusalemilaisessa jumalanpalvelusohjeessa 400–600-luvulta. Sen mukaan juhlasaattue pysähtyi muun muassa Öljymäellä ja Getsemanen puutarhassa. Pysähdyspaikoissa toimitettiin lyhyet rukoushetket, jolloin veisattiin juhlatropareja, luettiin ekteniat, rukoukset ja otteet evankeliumista. Jokaisella pysähdyksellä siunattiin myös palmunoksia, joita ihmiset kantoivat mukanaan. Jerusalemiin saavuttiin veisaten psalmia 118 lisäyksin: ”Siunattu on aasin selässä istuva Kunnian kuningas. Hoosianna Daavidin Pojalle!”.
Myöhemmin Konstantinopolissa juhlaa vietettiin Hagia Sofian jumalanpalveluohjesäännön mukaan (800–1100-l.) järjestämällä juhlasaatto. Bysantin pääkaupungissa juhlanviettoon vaikutti katekumeenien kirkkoon liittäminen Lasaruksen lauantaina. Juhlapäivänä jumalanpalvelus alkoi Sebastian neljänkymmenen marttyyrin kirkossa, missä osallistujille jaettiin palmunoksia. Sieltä kirkkokansa lähti ristisaatossa Hagia Sofian kirkkoon aamupalveluksen päätteeksi. Toisin kuin muut osallistujat, patriarkka ratsasti matkan aasilla. Ristisaatossa osallistujat kantoivat palmun ja öljypuun oksia sekä pieniä ristejä. Juhlapalvelus jatkui liturgialla Hagia Sofian pyhäkössä.
Palmusunnuntain vietto on saanut nykyisen muotonsa erityisesti jerusalemilaisen jumalanpalvelusohjesäännön laajan käyttöönoton jälkeen 1100–1300-luvuilla. Myös Venäjällä juhlan viettoon kuului viimeistään 1500-luvulla se, että piispa ratsasti aasilla. Venäjällä tämä perinne sai kuitenkin erikoisen piirteen: aasia ohjasi ratsastajan vieressä kävelevä tsaari tai korkea-arvoinen virkamies. Aasin edessä kannettiin ”virpipuuta”, johon oli ripustettu makeisia, ja jonka oksat jaettiin kirkkokansalle palveluksen päätyttyä. Tätä toimitusta ei enää toimitettu tsaari Pietari Suuren aikoina.
Palmunlehvät vaihtuivat Pohjolassa pajuihin
Palmun ja öljypuun oksien käyttö korvattiin Pohjolassa jo keskiajalla virpovitsoilla eli pajuoksilla, mihin oli syynä ilmasto: "kukkivia" pajunoksia on saatavilla jo kevättalvella. Muihin juhlan viettämiseen liittyviin perinteisiin ovat vaikuttaneet esimerkiksi paikalliset tavat, joilla ei ole aina ollut kristillistä latausta.
Esimerkiksi Suomessa elää tänäkin päivänä virpomisperinne, jonka juuret ovat karjalaisten ja Venäjän syrjäseutujen vanhauskoisten ortodoksien keskuudessa. Pajunoksien ja virpomisen uskottiin toimivan siunauksena, terveyden tuojana ja pahan karkottajana. Palmusunnuntain alla lapset koristelivat pajunoksia, ja vitsat siunattiin kirkossa juhlan aattona. Varhain juhlapäivän aamuna perheenäiti virpoi lapset, jotka lähtivät juhlajumalanpalveluksen jälkeen virpomaan kummia, sukulaisia ja naapureita. Karjalaiselle virpomiselle ovat ominaisia runsaat ja hauskat virpomisluvut. Muita olennaisia piirteitä ovat virpovitsan luovuttaminen virvotulle ja tämän maksama palkka, joka haettiin vasta pääsiäisenä. Myös karja tai hevonen saatettiin virpoa.
Toisen maailmansodan jälkeen evakkoon joutuneen karjalaisväestön mukana tullut ortodoksinen virpomisperinne sekoittui läntisen trulliperinteen kanssa. Tämän seurauksena syntyi nykyään yleistynyt lasten tapa kulkea ovelta ovelle virpomassa pääsiäislauantaina noidiksi pukeutuneina. Pikkunoitien virpomisaika on sittemmin siirtynyt aikaisesta aamusta keski- tai iltapäivään, ja palkka saadaan välittömästi.
Lue lisää ortodoksisista virpomistavoista.
Pääkuva ylhäällä: Jeesus ratsastaa Jerusalemiin. Pieter Pauwel (Peter Paul) Rubensin maalaus 1632./ Musée des Beaux-Arts, Dijon