Naisdiakonaatti oli elävä osa idän kirkon palvelutyötä 1000-luvun alkupuolelle saakka. Perinne muovautui eri aikoina, ja tehtävät vaihtelivat alueellisesti. Virkaa ei koskaan lakkautettu, vaikka se lopulta hiipui.
Lähtökohtana keskustelulle on tietoisuus naisdiakonien viran historiasta. Keskusteluun liittyvät kirkon jäsenten ja apua tarvitsevien ihmisten tarpeet, yksilöiden kutsumus ja kriittiset näkökulmat.
Kritiikin perusteluja:
Kielteisiä näkemyksiä naisdiakonaatin elvyttämistä kohtaan perustellaan sekä teologialla että käytännöillä. Keskusteluissa esiintyy myös jyrkkiä äänenpainoja.
1. Perinteen muutos estää viran elvyttämisen
Tämän käsityksen mukaan naisdiakonaatti on ristiriidassa ortodoksisen kirkon pitkäaikaisten käytäntöjen kanssa. Viran päättymisen jälkeistä miesdiakonaattia pidetään vakiintuneena, ajan pyhittämänä muotona ja siksi säilyttämisen arvoisena. Naisdiakoneista kerrotaan varhaisissa lähteissä niukasti, koska heidän lukumääränsä ja roolinsa olivat muutenkin vähäiset.
Naisdiakonaatin ajatellaan saavuttaneen historiallisen päätepisteensä, jonka vuoksi se ei ole enää osa kirkon elävää perinnettä. Siksi todetaan, etteivät naisdiakonaattia käsittelevät ekumeenisten kirkolliskokousten määräykset velvoita nykyistä kirkkoa. Viran päätyttyä vanhojen määräysten yhteyteen kasvanut perinne nähdään muuttumattomana osana kirkon kanonista perinnettä. Muinoin vallinnutta käytäntöä ei myöskään voi elvyttää siellä missä sitä ei ole koskaan ollut.
Toisinaan varhaisen kirkon tai nykypäivän opettajien tai kilvoittelijoiden vastustavat kannanotot nähdään todisteina siitä, ettei naisdiakonaattia voida enää perustaa uudelleen. Jotkut myös esittävät, ettei kirkolla ole enää oikeutta tai valtaa vihkiä naisdiakoneja.
2. Teologia ei puolla yksiselitteisesti viran elvyttämistä
Eräiden tulkintojen mukaan varhaisen kirkon tekstit eivät anna riittävän yksiselitteistä vahvistusta naisdiakonien viran elvyttämiselle. Viran uudelleen perustaminen voi tämän ajattelutavan mukaan jopa vääristää kirkon teologiaa.
Käsitystä, jonka mukaan diakonin virka on pyhitetty vain miehille, käytetään melko usein teologisena perusteluna sille, että ainoastaan miesdiakonit (kuten papitkin) voivat olla mieheksi syntyneen Kristuksen kuvia. Joskus perusteena pidetään sitä, että Kristus valitsi apostoleiksi ainoastaan miehiä tai sitä, että Apostolien teoissa mainitut diakonit olivat miehiä (Ap.t. 6). Tällöin muut Uuden testamentin kohdat tulkitaan niin, etteivät ne kerro naisista diakoneina, vaan muina seurakunnan palvelijoina. Perusteluna esiintyy myös näkemys, jonka mukaan nainen ei voi opettaa, hallita tai tehdä miehille tarkoitettuja tehtäviä. Käsitystä perustellaan myös luomisteologialla.
Jotkut uskovat, että naisdiakonaatin elvyttämisen tarkoitus on purkaa laajemmin naisiin liittyvää kirkon opetusta, kuten rituaalipuhtauteen liittyviä sääntöjä. Ekonomia eli perinteen soveltamisen mahdollisuus nähdään vähäisenä.
Joidenkin uhkakuvien mukaan ajatus viran elvyttämisestä on syntynyt kirkolle vieraan teologisen ajattelun pohjalta. Tästä syystä pyrkimys viran herättämiseksi nähdään osana kehitystä, joka murentaa kirkon ortodoksisuutta ja muuttaa kirkkoa Suomessa “maailman luterilaisimmaksi ortodoksiseksi kirkoksi”. Näkemyksellä tarkoitetaan sitä, että ortodoksista ajattelua ja elämäntapaa muokataan toisen kirkon (kuvitellusta) vaikutteesta länsimaisen maallisen tai teologisen ihanteen mukaiseksi. Jotkut jopa ehdottavat kärjekkäästi, että viran kannattajat voivat siirtyä protestanttisiin kirkkoihin.
3. Viran tarveperustetta ei ole enää olemassa
Tämän näkemyksen mukaan kirkon palvelutehtävät ja rakenteet sisältävät nykyään kaikki ne toiminnat, joita naisdiakonit tekivät aiemmin. Ajatuksena on, ettei naisdiakoneja enää tarvita, koska kirkolla tai ihmisillä ei ole enää sellaisia tarpeita, joihin aiempi virka vastasi. Perusteluun tarpeiden muutoksesta liittyy toisinaan jo edellä esitetty käsitys, jonka mukaan kirkossa toteutuu viran koko täyteys nykyisessä muodossaan ilman naisdiakoneja.
Varovaisen myönteisissä, mutta kriittisissä näkemyksissä viitataan joskus Aleksandrian patriarkaatin 2000-luvulla toteuttamiin naisdiakonien ja -alidiakonien vihkimyksiin. Niihin liittyen todetaan, että patriarkaatin tietyillä alueilla on ehkä olemassa missiologinen, sosiaalinen tai sosiologinen tarve vihkimyksille, mutta samaa tarvetta ei ole Suomessa tai Euroopassa.
4. Asiassa tarvitaan laaja teologinen konsiili
Tämän käsityksen mukaan pitkään vallinneita perinteisiä ja voimassa olevia rooleja ei pidä muuttaa ilman laajempaa teologista keskustelua. Joissakin mielipiteissä painottuu ajatus, että viran mahdollisuudesta keskustelu on uhka kirkon kanoniselle järjestykselle.
Toisinaan huomautetaan kärjekkäämmin, ettei asian käsittely kuulu piispainkokousten ulkopuolelle. Muiden ei tulisi sen vuoksi käsitellä asiaa lainkaan tai ainakin pidättäytyä puuttumasta piispainkokousten työskentelyyn ehdotuksillaan.
5. Viran elvyttäminen synnyttää ristiriitoja
Viran elvyttämisen ajatellaan aiheuttavan ristiriitoja kirkossa. Tästä syystä todetaan, ettei tällaisiin hankkeisiin pidä ryhtyä. Näkemykset saattavat nojata teologisiin perusteisiin, mutta pääpaino on ristiriitojen välttämisessä. Huomiota ei välttämättä kiinnitetä juurikaan vastakkaisiin kokemuksiin ja näkemyksiin.
Jotkut huomauttavat, että useimmat ovat hyväksyneet vallitsevat käytännöt, vaikka kaikki eivät ole siihen tyytyväisiä. Siten olisi parempi pysyttäytyä nykyisessä virkamallissa, koska nykytilanne tunnetaan ja uusi olisi epävarmaa, ja näin välttää riitoja.
6. Kysymyksessä on vallan tavoittelu
Tämän perustelun mukaan diakonin vihkimystä tavoittelevat naiset ovat kiinnostuneet kirkollisen aseman tuomasta vallasta ja arvonannosta, vaikka diakonin tehtävä ei palvelevan luonteensa vuoksi niitä tarjoa.
Jotkut muistuttavat, että naisten tulisi suhtautua nykyisiin rooleihinsa nöyrästi ja kiitollisesti, sillä heille on jo riittävästi tilaa ja mahdollisuuksia kirkossa. Lisäksi korostetaan, etteivät kaikki voi muutenkaan saada vihkimyksiä. Toisinaan esiin nousee epäilys virkaa tavoittelevista naisista, joilla on väärät motiivit tai jotka ovat ymmärtämättömiä viran luonteesta. Käsityksiin liittyy myös huoli kirkon vakiintuneen hierarkian heikentymisestä ja miesten roolin kaventumisesta.
7. Pyrkimyksessä on kyse arvojen muutoksesta
Jotkut tulkitsevat ajatuksen naisdiakonaatin palauttamisesta merkiksi kirkon perinteiden ja arvojen heikkenemisestä osana suurta yhteiskunnallista muutosta. Viran elvyttämisen ajatellaan rikkovan kirkon ykseyden periaatetta.
Toisinaan esitetään, ettei viran elvyttämisen tarkoitus ole bysanttilaisen perinteen palauttaminen, vaan kokonaan uuden naisten viran perustaminen, joka on yhtäläinen miesdiakonien tehtävän kanssa ja joka sen vuoksi vääristää modernin arvopohjansa vuoksi kirkon perinnettä. Ekonomiaa eli perinteen kirkollista soveltamista perustelluista syistä ei pidetä mahdollisena.
Lähelle edellistä tulevat näkemykset, jotka huomioidaan selkeästi viran historia. Tähän liittyen todetaan, että naisdiakonaatti tulisi palauttaa tarkalleen entisenlaisessa muodossaan, jos sen elvyttämistä harkittaisiin. Bysanttilaisen kauden kirkossa naisten rooli oli rajattu, eivätkä miehet voineet lähestyä naisia vapaasti: naisdiakoneja tarvittiin tekemään työtä naisten parissa. Koska samaa tarvetta ei enää ole olemassa, virka nähdään tarpeettomaksi. Lisäksi saatetaan todeta, etteivät bysanttilaisen ajan aineistot kerro riittävästi viran luonteesta ja siihen kuuluvista tehtävistä.
Jyrkimpien näkemysten mukaan osa naisdiakonaatin kannattajista kätkee perimmäiset pyrkimyksensä, joita voivat olla esimerkiksi naispappeuden tavoittelu, sukupuoliroolien sekoittaminen, moderni feminismi tai LGBTQ-aktivismi. Näihin liittyvät kommentit yleistetään helposti koskemaan kaikkia naisdiakonaatin elvyttämistä kannattavia.
Esiin nousee myös eskatologisia käsityksiä, joiden mukaan pyrkimys naisdiakonaatin palauttamiseksi ja siihen liittyvät salatut tarkoitusperät kertovat aikojen lopun koittamisesta ja kirkon luopumuksesta. Naisdiakonaattia kannattavat naiset ja miehistä erityisesti papit ja piispat saatetaan nähdä jopa antikristuksen lähettiläinä.
Puoltavia näkemyksiä:
Naisdiakonaattia kritisoivia käsityksiä pidetään puutteellisina ja virheellisinä tai kärjekkäämmin vanhentuneina ja vahvan asenteellisina.
1.Ihmiset ja kirkko tarvitsevat naisdiakoneja
Tämän näkemyksen mukaan keskustelu naisdiakonaatin palauttamisesta on havahduttanut ymmärtämään, että kirkko on menettänyt naisdiakonaatin tuoman siunauksen historiallisten kehityssuuntien vuoksi. Osa kritiikistä saattaa kuitenkin johtua tietämättömyydestä viran historian suhteen.
Tradition elvyttäminen nähdään kirkon jäsenten ykseyden vahvistamisena palveluviran kautta. Viran elvyttämisen ajatellaan johdattavan ihmisiä yhä syvemmin kirkon jäsenyyteen, koska se vastaa todellisiin tarpeisiin. Myös kirkolla Suomessa on missiologinen, sosiaalinen ja sosiologinen tarve naisdiakonien palvelutehtävälle.
Uhkakuvan mukaan viran elvyttäminen rikkoo kirkon ykseyttä. Tähän liittyen huomautetaan, että kirkko vaalii ykseyttä, mutta ykseys ei merkitse kirkon ja ihmisten tarpeiden ohittamista kysymyksessä, jolle on olemassa kanoniset perusteet.
Maltillisten näkemysten mukaan viran elvyttäminen edellyttää harkintaa, konsensuksen rakentamista ja kirkon opillisten perustelujen tarkastelua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita päätösten tekemistä kielteisistä asenteista tai yksilöiden vahvoista mielipiteistä johtuen. Siksi ajatellaan, että päätös viran elvyttämisestä ei voi perustua uhkakuviin, sillä kirkon tulee elää Pyhän Hengen ohjauksessa. Ykseyden vaalimiseen liittyen tunnustetaan, että viran mahdollinen elvyttäminen herättää myös ristiriitoja. Tähän vastauksena pidetään opetusta ja pastoraalista ohjausta.
Joissakin näkemyksissä korostuu, että on tärkeää löytää hyvä tasapaino kirkon perinteen ja viran elvyttämisen välillä. Ykseyden vaatimuksen perustasona pidetään paikallisen kirkon hyväksyntää ja pyhän synodin vahvistamaa päätöstä.
Perusteluina esitetään myös, että kysymystä viran elvyttämisestä täytyy lähestyä kirkon tradition ja varhaisemman naisdiakonien toimenkuvan pohjalta. Samalla on huomioitava nykypäivän tarpeet ja ekonomia. Vaikka kirkko on traditionaalinen, se ei tarkoita sitä, ettei jotakin unohtunutta perinnettä voi enää elvyttää, jos kirkolla on siihen perusteet ja jos sen avulla voidaan vastata paremmin ihmisten tarpeisiin.
2. Kirkko tarvitsee naisia, joilla on diakonin kutsumus
Kutsumukseen liittyvän perustelun mukaan toivetta, joka perustuu kirkon aiempaan käytäntöön, ei voi torjua sillä perusteella, että naisdiakonien tehtävät voi hoitaa myös joku muu.
Kukaan ei ole kirkon työssä korvaamaton, mutta jokaisella on oma kutsumuksensa. Tätä kuvaa myös apostoli Paavali todetessaan, että palvelutehtäviä on monenlaisia. Kukaan Kristuksen jäsen ei voi sanoa toisesta ruumiin jäsenestä, että se on tarpeeton. (1. Kor. 12:4–21) Käsityksen mukaan vanhakirkollisen naisdiakonaatin elvyttämisessä on kysymys sen tunnustamisesta, että kirkko on aina kutsunut ja tarvinnut naisia palvelutyöhönsä.
3. Myös naiset tarvitsevat armolahjan tuomaa valtuutusta
Viran palauttamisesta keskusteltaessa huomautetaan, ettei kysymys ole vallan ja aseman tavoittelusta, vaan hengellisestä ja kirkkoa rakentavasta vaikutusvallasta sekä palvelutyön armolahjasta, kutsumuksen tunnistamisesta ja tunnustamisesta sekä tämän kutsumuspotentiaalin hyödyntämisestä.
Lisäksi painotetaan, että vihkimys antaa vihitylle kirkon suomat valtuudet ja välittää siihen tarvittavat Hengen lahjat, ja saattaa vihityn kirkon paimenten ohjaukseen. Tämä rakentaa yhtenäisyyttä ja vahvistaa kirkon vaikutusta ja evankeliumin todistusta maailmassa.
Naiset tekevät jo nyt arvokasta työtä kirkon eri tehtävissä. Naisten palvelutyön ajatellaan täydentyvän, jos kirkko perinteensä mukaisesti vihkii kutsumuksen omaavia ja tehtäviin sopivia naisia diakoneiksi.
4. Viralle on olemassa sielunhoidollinen ja sosiaalinen tarve
Tämän käsityksen mukaan tehtävään vihityt naisdiakonit palvelevat kirkkoa omien erityispiirteidensä ja lahjojensa mukaan. He voivat antaa paljon kirkon työlle ja palveluviralle esimerkiksi auttamalla sielunhoitoon, avioliittoon, avioeroon, seksuaaliseen hyväksikäyttöön, raskauteen, hedelmällisyyteen, lasten kasvatukseen, nuorten naisten tukemiseen ja ikääntymiseen liittyvissä asioissa.
Naisdiakonit voivat toimia kanssakulkijoina ja hengellisinä äiteinä. Siten virka vastaa naisten sielunhoidollisiin tarpeisiin ja tukee pappien tekemää palvelua katumuksen sakramentissa.
5. Virka vahvistaa eukaristista yhteisöä
Näkökulman mukaan naisdiakonit voivat kirkon tradition pohjalta ja diakonin toimenkuvan mukaisesti elävöittää liturgista ja sakramentaalista palvelutyötä. Lisäksi he voivat tehdä kotikäyntejä ja viedä ehtoollista esimerkiksi sairastaville, mikä laajentaa kirkon palvelumahdollisuuksia.
6. Virka vahvistaa kirkollista opetustyötä
Tämän perustelun mukaan naisdiakonit voivat osallistua kirkon katekumeeniopetukseen, hallintoon ja moniin muihin tehtäviin koulutuksensa ja lahjojensa mukaan, kirkollisesti saamansa siunauksen vahvistamina ja valtuuttamina.
Tehtävään vihittyjen ja koulutettujen naisten panoksen opetustyössä ajatellaan vahvistavan kirkollista opetusta entisestään ja tuovan siihen lisää näkökulmia.
7. Kirkko tarvitsee diakonaattinsa vahvistamista
Naiset ovat jo nyt tärkeässä roolissa kaikissa kirkon ja seurakuntien maallikoille ulottuvissa tehtävissä Suomessa. Tämän ei nähdä vähentävän naisdiakonien tarvetta, vaan päinvastoin lisäävän sitä, koska aktiivinen kirkko tarvitsee naisia myös tehtävään vihittyinä diakoneina.
Teologisesti koulutetut ja vihityt naisdiakonit voivat palvella kirkkoa palkattuina työntekijöinä eri tehtävissä. Virkaa elvytettäessä ei voida kuitenkaan ajatella vain palkkasuhdetta, sillä kirkollamme on kokonsa vuoksi vähän palkattuja diakoneja. Kyse on suuremmasta asiasta kuin palkkasuhteesta: kysymys on armolahjasta ja kutsumuksesta sekä diakonaatin ja palvelutyön vahvistamisesta.
Muutamissa seurakunnissa toimii palkattuja diakoniatyöntekijöitä. Naisdiakonaatin elvyttämistä puoltavan näkemyksen mukaan tämä ei vähennä naisdiakonien tarvetta, sillä se täydentää ja tukee jo tehtyä diakoniaa. Naisdiakonit eivät korvaa ammatillisesti pätevöityneitä diakoniatyöntekijöitä, vaikka voivat hakea tehtäviä pätevyysehtojen täyttyessä.
Koska palkattuja diakoniatyöntekijöitä on vain muutamissa seurakunnissa, ajatuksena on, että heidän lisäkseen tarvitaan oman toimen ohella palvelevia naisdiakoneja, jotka voivat vahvistaa diakoniatyötä pienemmissä seurakunnissa.
Kriittisten ja puoltavien näkemysten keskeiset seikat
Naisdiakonaattia koskevilla kriittisillä näkökulmilla pyritään puolustamaan kirkon virkakäsityksen pysyvyyttä sen nykyisessä muodossa. Nykytraditiota pidetään kirkon kanonisuuden täytenä ilmaisuna. Jo kauan sitten lakannut virka nähdään menneisyyden ilmiönä.
Kirkolla ei tämän käsityksen mukaan ole sellaisia tarpeita, joita ei voitaisi nykyisessä muodossa muutenkin hoitaa. Lisäksi korostetaan kirkon ykseyden periaatetta. Näistä syistä viran elvyttäminen torjutaan.
Viran elvyttämistä puoltavissa perusteluissa korostuu kutsumuksen merkitys, mutta myös viran teologinen, liturginen, sakramentaalinen ja historiallinen oikeutus ja merkitys. Elvyttämisen perusteena pidetään myös seurakunnan jäsenten, kirkkoa etsivien ja apua tarvitsevien tarpeita.
Ykseyden periaatteen toteutumisen tulkitaan tarkoittavan sitä, että virka tulee elvyttää paikalliskirkossa synodaalisesti. Päätöstä tehdessä on oleellista huomioida ihmisten ja kirkon tarpeet, sillä näin ykseys voi vahvistua arjen tasolla. Vaikka virka käytännössä lakkasi tarpeiden vähentyessä, se voidaan tarpeiden ilmaantuessa myös elvyttää.
Kohti perusteltuja päätöksiä
Edellä esitetyt monisyiset näkemykset osoittavat, että naisdiakonaattia koskevalle keskustelulle on tarvetta niin kirkossa yleensä kuin myös omassa autonomisessa kirkossamme. Keskustelun lisäksi tarvitaan silti myös uskottavia ja hyvin perusteltuja päätöksiä. Mahdollisia päätösvaihtoehtoja tarkastellaan lähemmin seuraavassa artikkelissa.
Kuvituskuva ylhäällä: Mosaiikissa Jumalansynnyttäjän vasemmalla puolella keisari Justinianos pitelee käsissään Hagia Sofiaa ja oikealla puolella keisari Konstatinos Suuri kannattelee Konstantinopolia. Hagia Sofia