Kysymys liinan kanssa palvelemisesta nousi pohdinnan aiheeksi vuoden 2024 kirkolliskokouksessa, jossa päätettiin perustaa työryhmä selvittämään naisten asemaa kirkossamme. Työryhmän selvityksessä tullaan tarkastelemaan muun muassa naisdiakonien tarvetta, naisten mahdollisuutta toimia alttariapulaisina tai suun pyyhkijöinä ehtoollisella. Päätöksen mahdollisista muutoksista tekee piispainkokous.
Kysymys siitä, voiko nainen avustaa ehtoollisliinan kanssa kirkossa, saattaa herättää erilaisia näkemyksiä ja tunteita. Jotkut voivat myös pohtia hämmentyneinä, joudutaanko kirkossa keskustelemaan näinkin pienistä asioista, kun puhutaan naisten asemasta. Keskustelulle ja päätöksenteolle näyttää kuitenkin olevan tarvetta, sillä vaikka liinan käyttäjän suhteen joustetaan joissakin tilanteissa, palvelutehtävän on käytännössä usein ajateltu kuuluvan miehille.
Miten asiaan tulisi suhtautua? Vastausta on helpompi hahmotella, kun kysymystä tarkastellaan kirkon laajemman perinteen pohjalta.
Jumalansynnyttäjän äitiyden teema
Kristuksen syntymän juhlan tekstissä, Anatolioksen runossa, ihmetellään, mitä ihmiskunta voisi tuoda lahjaksi vastasyntyneelle Kristukselle. Runossa enkelit tuovat kiitoksen, taivaat tähden, tietäjät lahjansa, paimenet hämmästelynsä, maa luolan ja erämaa seimen. Ihmiskunnan varsinainen lahja on suurin mahdollinen: ihmiset tuovat Kristukselle lahjaksi ihmisen, Neitsyt-äidin, josta hän syntyy.
Myöhemmässä munkki Johanneksen runossa Jeesus taivuttaa taivaat ihmisen lankeemuksen ja pelastuksen tähden. Kristus laskeutuu maan päälle ja sijoittuu neitseelliseen kohtuun, jotta hän voi uudistaa turmeltuneen Aadamin.
Johannes jatkaa teemaa runossa, jossa paratiisin portti avataan ja käärme kukistetaan. Nainen, jonka käärme petti, tulee nyt Luojan Äidiksi. Kapaloillaan pienokainen purkaa synnintekojen siteet ja poistaa Eevan synnytystuskat. Kristuksen syntymä uudistaa turmeltuneen Aadamin ja Kristuksen synnyttäminen naiseuden. Näin molemmat, koko ihmisyys, johdatetaan takaisin kadotettuun paratiisilliseen elämään.
Juhlan psalmijaksoihin liittyvässä veisussa ihmetellään mihinkään sijoittumattoman Jumalan sijoittumista kohtuun, ja Isän helmassa olevan laskeutumista Äidin syliin. Lyhyessä juhlapäivän kiitosveisussa jatketaan samaa teemaa kuvaamalla Jumalansynnyttäjää, joka synnyttämisellään poistaa Eevan muinaisen kirouksen ja kantaa sylissään lihaksi tullutta Jumalaa. Tämä salaisuus ylittää ihmisten ymmärryksen, mutta saa heidät ylistämään ihmeellistä Herraa.
Kuten havaitsemme, juhlaan liittyvissä teksteissä painotetaan ikuisen Jumalan asettumista naisen, Neitsyt Marian, kohtuun ja syliin. Tätä kuvaa voidaan jatkaa ajattelemalla, että synnytettyään Maria ruokkii Jeesus-lasta, pyyhkii hänen suunsa ja hoivaa häntä kaikin tavoin, kuten lukuisat äidit ennen ja jälkeen Marian synnyttämisen.
Bysanttilainen hengellisen äitiyden teema
Bysanttilaisena aikana samaan teemaan – naisten korottamiseen ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan palvelijoiksi – viittaa käytännössä toiminut naisdiakonien hengellisen äitiyden virka. Tähän tehtävään asetettiin diakonin edellytykset täyttäneitä naisia. Muutamat varhaisen kirkon teologit korostavat erikseen, että tämä palvelutyö on apostolista alkuperää ja osa kirkon kolmisäikeistä palveluvirkojen kokonaisuutta, johon kuuluvat piispat, papit sekä mies- ja naisdiakonit.
Naisdiakonin vihkimisrukouksessa toistuu Kristuksen syntymän tekstien sanoma. Laskettuaan kätensä alttarissa vihittävän ylle, piispa anoo (vapaasti käännettynä): ”Sinä, pyhä ja kaikkivaltias Herra, olet lihan mukaan Neitseestä syntyneen ainoan Poikasi, meidän Jumalamme, syntymän kautta pyhittänyt naiseuden. Sinä et anna Pyhän Hengen armon ja alaslaskeutumisen tulla ainoastaan miesten ylle, vaan myös naisten ylle.”
Naisdiakonien vihkimisrukous viittaa Kristuksen syntymän lisäksi helluntaipäivään, jota apostolit odottivat yläsalissa “yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa”. Kaiken kaikkiaan yläsalissa oli lopulta koolla 120 uskovaa. Helluntaipäivänä Pyhä Henki laskeutui tämän suuren joukon, miesten ja naisten, ylle ja täytti heidät lahjoillaan. (Ap.t. 1:12–15, 2:1–14) Näin kirkko sai alkunsa.
Bysanttilaisen ajan kirkossa naiset, jotka olivat saaneet työhönsä Pyhän Hengen lahjan, veivät usein liturgian jälkeen ehtoollista sairastaville ja kuoleville, erityisesti naisille ja lapsille. He ojensivat Kristuksen ruumiin ja veren ruumiiltaan heikoille ja hauraille. Näin he toivat diakoneina heille siunauksen iankaikkisen elämän lahjojen muodossa, ehkä pyyhkivät sairastavan suunkin.
Kirkon perinne antaa oikean mittakaavan
Kirkon perinteestä löytyvät teemat Kristuksen syntymästä ja Jumalanäidistä, joka hoivaa lastaan, sekä naisdiakoneista, jotka vievät ehtoollista koteihin, asettavat kysymyksen suun pyyhkimisestä ehtoollisella oikeaan mittakaavaan.
Kirkon uskonperinteen perusteella ja teologian johdonmukaisuuden vuoksi olisi hyvä, jos rohkenisimme myöntää, että ehtoollisliinan kanssa voi palvella tehtävään sopiva ortodoksi, nainen tai mies, jos pappi tarvittaessa niin pyytää.
Päätöstä asian suhteen helpottanee se, ettei ehtoollisliinan käyttö ole diakonin tehtävän tai pappeuden esiaste, vaan pieni avustava palvelutehtävä suuren mysteerin äärellä.
Kuvituskuva ylhäällä: Hagia Sofiassa sijaitsevassa mosaiikissa Jumalansynnyttäjän vasemmalla puolella keisari Justinianos pitelee käsissään Hagia Sofiaa ja oikealla puolella keisari Konstatinos Suuri kannattelee Konstantinopolia. Keisari Justinianoksen lakikokoelman (500-luku) mukaan pelkästään Hagia Sofian pyhäkössä Konstantinopolissa palveli kuusikymmentä pappia, sata miesdiakonia ja neljäkymmentä diakonissaa (Novellae Constitutiones 3.1).