Ajassa

Lintulan luostarin pienkeräys: taas yläraja saavutettiin etuajassa

Tällä kertaa keräyksen olisi pitänyt kestää aina lokakuun loppuun, mutta pienkeräyksen maksimisumma saavutettiin jälleen odotettua aiemmin.
16.09.2021 - 10:36 | Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Lintulan luostari
Lintulan luostari

Lintulan Luostarin Ystävät ry:n 1.8.–31.10.2021 ajoittama pienkeräys on päättynyt 15. syyskuuta keräyksen ylärajan umpeuduttua. Näin ollen pienkeräys saavutti 10 000 euron sallitun ylärajan etuajassa, kuten tapahtui viimeksi huhtikuussa, jolloin maksimisumma oli koossa jo viikon kuluttua keräyksen alkamisesta.

– Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille tuestanne Pyhän Kolminaisuuden luostarille! Kolmiyhteinen Jumala palkitsee hyvyytenne ja Lintulassa muistetaan rukouksin kaikkia Teitä luostarin hyväntekijöitä päivittäisissä palveluksissa, kuuluu sisariston tervehdys.

Pienkeräyksen maksimisumma on 10 000 euroa, ja keräys saa kestää korkeintaan kolme kuukautta. Edellisen keräyksen päättymispäivä piti olla alun perin vasta 30. kesäkuuta.

Luostaria voidaan auttaa jatkossa myös vierailemalla Lintulassa sekä hankkimalla
matkamuistomyymälästä ikoneita, ikonikortteja, äänitteitä tai kirjoja.

Sytytä tuohus etänä

Halukkaat voivat tukea Lintulan luostaria myös jatkossa hankkimalla luostarin matkamuistomyymälästä tuohuksia, ikoneita, ikonikortteja, äänitteitä tai kirjoja.

Luostarin tuotteita voi ostaa myös Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin verkkokaupasta. Tilauksen voi tehdä joko yksin tai joukkotilauksena, jolloin tilausmäärän kasvaessa pakkaus- ja lähetyskulut ovat vastaavasti pienemmät henkilöä kohden.

Suosittu tapa tukea luostaria ja muistaa läheisiä on ostaa luostarin verkkokaupasta ”etätuohuksia”. Luostarissa tuohukset sytytetään ikonin eteen tai vaihtoehtoisesti läheisen muistolle vainajainmuistelupöydälle. Kolmen ”etätuohuksen” yhteishinta on viisi euroa. Tilausta tehdessä on mahdollista kirjoittaa viesti tilauslomakkeen yhteydessä olevaan kommenttikenttään.