Eri uskonnoissa on oletettu halki vuosituhansien, että Jumala asuu taivaassa. Sen sijaan ihmisten asuttama maa on Jumalan jalkatuki, astinlauta: ”Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla.” (Jes.66:1)
Vanhan Testamentin kirjoituksissa Jumala haluaa kohdata ihmisen, ja astuu siksi alas taivaista (2.Moos. 19:11). Lopulta Hän kuitenkin palaa taivaisiin, ”kohoaa” ihmisen luota (1.Moos. 17:22). Niin itse Jumala, Hänen lähettämänsä Henki ja myös Hänen Sanansa tulevat ensin maan päälle ja kohoavat sitten taivaisiin, kun niiden tehtävä maan päällä on saatettu loppuun. Samaa reittiä kulkevat myös Jumalan palveluhenget eli enkelit, jotka toteuttavat Jumalan tahtoa. Alas tulemisella ja ylös kohoamisella kuvaillaan Raamatussa usein Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta.
Ihmiseltä tämä mahdollisuus on suljettu pois. Taivaisiin pyrkiminen omin ehdoin on tavoittamattoman tavoittamista: ”Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen asti” (1. Moos. 11:4), Kyseessä on toisin sanoin järjettömän ylpeyden aikaansaannos: ”Minä nousen pilviä ylemmäksi, olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi.” (Jes.14:14)
Rukous on yhteyttä Jumalaan
Ihmisen osa on tyytyä siihen, että Jumala kuulee hänen rukouksensa (Ap.teot 10:4), ja että Jumala kohtaa ihmisen vaikkapa vuorilla (esimerkiksi Siinai tai Siion) eli paikoissa, joihin ihminen joutuu ponnistellen vaeltamaan. Poikkeuksen muodostavat vain harvat ja valitut, kuten vanhurskas Henok ja profeetta Elia, jotka Jumala on ottanut taivaaseen erityisen armon merkiksi.
Kristuksen taivaaseenastuminen ylösnousemuksensa jälkeen voidaan nähdä osana raamatullista asetelmaa Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta: Jeesus Kristus nousee Isänsä tykö osoittaen oman jumaluutensa. Jumalan Sanana ja yhtenä Pyhästä Kolminaisuudesta Hän kuuluukin Isänsä yhteyteen. Hän, ”joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.” (1.Piet.3:22)
Ennen ihmiseksi syntymistään Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Jumalan Sana, Viisaus. Näin ollen Hänen taivaseenastuminensa ei ole vain ihmisen jumalalliseen kunniaan saattamista. Hän palaa siihen, mistä on tullut: ”Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.” (Joh. 3.13)
Apostoli Paavali laajentaa Jumalan Pojan alas tulemisen ja kuolleista ylösnousemisen dynamiikan ulottuvaksi ”kaikkia taivaita ylemmäs” (Ef.4:10). Kyseessä on Kristuksen vallan ottaminen koko luomakunnasta ”täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan”.
Jumalan edessä
Kristuksen taivaaseenastumisella on siis kosminen merkitys. Lähetyskirjeessään heprealaisille apostoli Paavali esittää taivaaseen astumisen tapahtuman perinteisen, tämän tekstin alussa esitetyn maailmankuvan valossa: taivaassa on pelastus, johon kukin kristitty suuntaa. Ylipappi – Kristus – on mennyt edellä kaikkein pyhimpään, kulkien läpi taivaiden, väliverhon tuolle puolen. Siellä Hän on ”ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme” (Hepr.9:24).
Kristuksen taivaaseenastuminen päättää Hänen ilmestymisensä opetuslapsilleen ylösnousemuksensa jälkeen ja siten Hänen toimintansa maan päällä. Apostoli Luukas ilmoittaa (Ap.teot 1:3-11) sen tapahtuneen 40 päivää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Helluntaina Hän lähettäisi Pyhän Hengen, jonka tehtävänä on korvata Kristuksen läsnäolo opetuslastensa keskellä.
Tapahtumakertomus on lyhyt, jos sitä verrataan esimerkiksi Raamatun kertomukseen profeetta Elian taivaaseen ottamisesta. Kertoja käyttää Jumalan ilmestymiseen tyypillisesti yhdistettäviä ilmiasuja pilvestä ja enkeleistä, mutta välttää samalla liiallista konkretisointia. Tämä viesti ei esitä Jumalan Pojan kirkkauteensa astumista, vaan kertoo Ylösnousseen näkyvän läsnäolon päättymisestä maan päällä – joka kuitenkin todellistuisi uudelleen aikojen lopussa.
”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” (Ap.teot 1:11) Apostolin kertomus luo vahvan yhteyden Kristuksen taivaaseenastumisen ja Hänen toisen tulemisensa välille. Taivaassa oleminen on Jumalan Pojan osalta pysyvä olotila, mutta pelastushistoriassa kyseessä on välitila: ”Jos siis teidät on yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista, niin tavoitelkaa sitä, mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella.” (Kol.3:1-4) Hän pysyy siellä maallisessa mielessä ihmisten ”ulottumattomissa” aina lopulliseen ilmestykseensä saakka. Silloin Hän palaa samalla tavalla kuin lähti: taivaasta, pilven ympäröimänä eli Jumalana, samalla kun uskovat temmataan ”yläilmoihin Herraa vastaan” (1.Tess. 4:2).
Kuoleman voitettuaan Kristus aloitti uuden elämän kirkkaudessa Isänsä tykönä. Hän tuli siitä ensimmäisenä osalliseksi, valmistaakseen valituilleen asuinsijan. Hän tulee uudestaan ja tuo uskovat luokseen ollakseen heidän kanssaan ikuisesti.
Usko Kristuksen taivaaseenastumiseen on toivoa, joka antaa kristityille mahdollisuuden saada esimakua uuden maailman todellisuudesta, jossa Kristus on kaikki kaikessa. Tämä toivo ei irrota kristittyjä ”vanhasta” maailmasta, joka toistaiseksi pitää heitä otteessaan. Kristitty saa kuitenkin perspektiivin elää tässä maailmassa uudella tavalla, kirkastaen sitä ja kilvoitellen kohti Jumalan kirkkautta. Siihen meidät on kutsuttu.
Pääkuva ylhäällä, vaihdettu alkuperäiseen kuvaan. Fresko Pyhä Markuksen katedraalissa Venetsiassa. Kuva: Alessandro0770/ Alamy
Juttu on julkaistu Aamun Koitossa ensimmäistä kertaa toukokuussa 2022, ja sen pääkuva on vaihdettu 17.5.2023.