Konstantinopolin, Uuden Rooman, arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka Jumalan armosta Bartolomeos.
Olkoon kunniassaan ylösnousseen Kristuksen armo, rauha ja laupeus kaikkien teidän kanssanne.
Kunnioitettavimmat esipaimenet, syvästi rakastetut lapset,
Olemme Jumalan armolla ja voimalla matkanneet rukouksen ja paaston saattelemina halki pyhän ja suuren paaston valtameren ja nyt saavuttaneet viimein kirkkaan pääsiäisjuhlan ja ylistämme kunnian Herraa, joka laskeutui tuonelan syvyyksiin ja avasi kaikille paratiisin portit noustessaan kuolleista.
Ylösnousemus ei ole menneen tapahtuman muistelua, vaan oman olemassaolomme hyvää muutosta, merkiten Gregorios Nyssalaisen mukaan ”toista syntymää, toista elämää, toisenlaista elämää, muutosta koko olemuksessamme.” Ylösnousseessa Kristuksessa koko luomakunta uudistetaan ihmiskunnan kanssa. Kun veisaamme pääsiäiskanonin kolmatta oodia ”Nyt on kaikki täynnä valoa: taivas ja maa, kuin myöskin ne, jotka maan alla ovat. Viettäköön siis koko luomakunta juhlallisesti Kristuksen ylösnousemista, joka on sille vahvaksi perustukseksi tullut” julistamme, että koko universumi on perustettu ja täytetty katoamattomalla valolla. Kun puhumme ajasta ennen Kristusta ja Kristuksen jälkeen, ovat ne totta suhteessa ihmisen historiaan, mutta ne pätevät myös koko luomakuntaan.
Herran ylösnousemus kuolleista muodostaa evankeliumin ytimen, kaikkien Uuden testamentin kirjojen sekä ortodoksisten kristittyjen liturgisen ja hurskauselämän vakaan viittauspisteen. Todellakin, sanat ”Kristus nousi kuolleista!” kiteyttävät Kirkon teologian. Kokemus siitä miten kuoleman valtakunta menettää valtansa on sanomattoman ilon lähde ja vapautta tämän maailman kahleista. Kaikki asiat täyttyvät ilolla saadessaan maistaa ylösnousemusta. Ylösnousemus on suuren ilon räjähdys, joka läpäisee kirkon koko elämän, eetoksen ja palvelutehtävän, sillä se merkitsee esimakua elämän ja tiedon täyteydestä, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ikuisen valtakunnan elämästä. Ortodoksinen usko ja pessimismi ovat toisensa kieltäviä ilmiöitä.
Pääsiäinen on meille vapauden ja voiton juhlaa vieraiden voimien vallasta. Pääsiäinen on olemassaolomme ”kirkottamista”, kutsua osallistumaan maailman kirkastamiseen. Kirkon historia muuttuu suureksi pääsiäiseksi, matkaksi ”pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen.” (Room. 8:21) Kokemus ylösnousemuksesta paljastaa, että vapauden ydin on Kristuksessa ja avaa lopun aikojen horisontin. Raamatulliset viittaukset Pelastajamme ylösnousemukseen osoittavat vapautemme voiman uskovaisina. Sillä suuri ihme tapahtuu vain tässä vapaudessa; kaikkinainen sortovalta pysyy sokeana ylösnousemukselle. Maksimos Tunnustajan mukaan pelastuksen ihme kuuluu heille, jotka sitä vapaasti kaipaavat, ei niille, joita pakotetaan vastoin tahtoaan. Kun uskovainen hyväksyy jumalallisen lahjan siirtymänä kohti Kristusta, on se vapaaehtoinen, eksistentiaalinen vastaus ylösnousseen Herran rakastavalle ja pelastavalle ”siirtymälle” kohti ihmiskuntaa. Sillä ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5)
Herramme ylösnousemuksen mysteeri on yhä tänäkin päivänä murtamassa niitä inhimillisiä ja positivistisia varmuuksia, joiden nimissä kielletään Jumala väittäen uskon olevan ihmistahdon kieltämistä tai joissa kannatetaan virhepäätelmää itsensä toteuttamisesta ilman Jumalaa tai joissa ihaillaan nykyajan ”ihmis-jumalaa”. Tulevaisuus ei tule kuulumaan heille, jotka ovat vangittuina itseriittoiseen, tukahduttavaan ja kapeaan maanpäälliseen olemassaoloon. Ilman ylösnousemusta, ilman ikuisuutta, ei ole myöskään todellista vapautta.
Kristuksen Suurelle Kirkolle eräs tämän ylösnousemusilon lähteistä on tänä vuonna löydettävissä myös koko kristikunnan yhteisen pääsiäisen vietosta sekä Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhlasta. Tuossa kokouksessa tuomittiin Areioksen harhaoppi, joka alensi Kolminaisuudesta Jumalan Pojan ja Sanan. Tuo kokous myös määritti laskentatavan Herramme ylösnousemuksen juhlapäivälle.
Nikean konsiili aloitti uuden ajan Kirkon kokousten historiassa, sillä siinä siirryttiin paikallistasolta ekumeeniselle synodaaliselle tasolle. Kuten tiedämme, ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous toi uskontunnustukseen ilmaisun homoousios, ”samasta olemuksesta”. Se teki näin ennen muuta pelastuksen varmistamisen näkökulmasta, joka on aina pysynyt kirkon oppien määrittävänä piirteenä. Tässä mielessä vuosijuhlan viettäminen ei ole niinkään paluuta menneeseen, sillä ”Nikean henki” elää täytenä yhä Kirkon elämässä, jonka ykseys vaatii Kirkon konsiliaarisen identiteetin oikeaa ymmärtämistä ja kehitystä. Nikean kokouksessa käydyt keskustelut muistuttavat meitä myös yleisistä kristillisistä arkkityypeistä ja siitä mitä kamppailu tahrattoman uskomme vääristäjiä vastaan merkitsee. Tämän tulisi rohkaista meitä kääntymään Kirkon perinteen syvyyden ja olemuksen pariin. Tämä juhla mitä pyhimmän pääsiäisen kanssa korostaa aiheen ajatonta tärkeyttä, ei vain Nikean muotoilujen kunnioittamisen muodossa, vaan myös tietoisina siitä, että näin pyhistä asioista ei tulisi olla erimielisyyttä.
Näillä ylösnousemuksen ilon valaisemilla ajatuksilla, julistaen riemullisesti ”Kristus nousi kuolleista”, kunnioittakaamme pääsiäisen valittua ja pyhää päivää ja tunnustakaamme sydämestämme uskomme Vapahtajaan, joka kuolemalla kuoleman voitti ja antoi elämän kaikille kansoille ja koko luomakunnalle. Tehkäämme näin uskollisuudella Suuren Kirkon pyhille perinteille sekä aidolla rakkaudella lähimmäistämme kohtaan, jotta meidät kaikki kirkastettaisiin Herramme taivaalliseen nimeen.
Fanarissa pääsiäisenä 2025
Palava esirukoilijanne ylösnousseen Herran edessä,
+ Bartolomeos