Pyhän Herman Alaskalaisen kirkon seinämaalauksissa Espoon Tapiolassa on kuvattu nainen, jolla on rukousnauha ja vaaleanpunainen, koristeellinen huivi. Tämä nainen on pyhä Juliana Lazarevolainen (k. 1604), jonka muistoa vietetään toinen tammikuuta.
Maallikkona kilvoitelleen Julianan kerrotaan jo lapsena rukoilleen mielellään. Elämäkerran mukaan perheen isä toimi tsaarin hovin varastonhoitajana. Julianan isästä sanotaan, että hän oli hurskas ja armelias. Kuusivuotiaana Julianasta kuitenkin tuli orpo, ja hän varttui isoäitinsä ja tätinsä luona. Hänestä mainitaan, että hän oli ahkera, myötätuntoinen ja lempeä.
Ajan tapojen mukaisesti hän avioitui 16-vuotiaana muromilaisen Georgi Osorjinin kanssa ja muutti avioliiton myötä Lazarevon kylään. Nunna Kristoduli toteaa kirjassaan, että Juliana voitti heti appivanhempiensa luottamuksen, ja että koko aviomiehen suku arvosti häntä.
Nuori rouva rukoili aamuin illoin, teki maahankumarruksia rukousten yhteydessä ja osallistui varhaisiin liturgioihin oman rukouksensa jälkeen. Hän myös paastosi.
Kun Julianan aviomies oli muualla palvelustehtävissä pitkienkin matkojen päässä, Juliana teki öisin käsitöitä myytäväksi ja antoi tulot tarvitseville palveluskunnan kautta. Tällä tavoin hän salassa huolehti useammasta perheestä.
Kodissaan Juliana pyrki säilyttämään rauhan, hiljaisuuden ja Jumalan armon. Jos tuli hankaluuksia palvelusväen kanssa, hän rukoili. Elämäkerran mukaan hän turvautui vaikeuksissa Jumalanäidin ja pyhien apuun.
Julianalla oli useita lapsia. Kun kaksi hänen pojistaan menehtyi perätysten, Juliana alkoi kaivata luostarielämää. Lastensa takia hän ei kuitenkaan mennyt luostariin. Miehensä kuoltua hän omistautui Jumalalle ja köyhien asialle. Tähän aikaan Venäjällä oli monenlaisia vaikeuksia, levottomuuksia ja katovuosia: ajanjaksoa, joka alkoi 1598, kutsutaankin sekasorron ajaksi. Katovuosien aikana Juliana auttoi toisia niin paljon kuin kykeni, ja myi omia tavaroitaan voidakseen ruokkia muita.
Vuosina 1601–1603 oli ankara nälänhätä, jonka aikana monet menehtyivät ja joka osaltaan johti talonpoikien laajamittaiseen liikehdintään ja poliittisiin levottomuuksiin. Nälänhädän aikana ruoka loppui Julianankin perheeltä. Elämäkerrassa kerrotaan, että hän myi silloin jäljellä olevan omaisuuden ja vapautti palveluskuntansa, mutta pyrki kaikin voimin ruokkimaan ne, jotka jäivät hänen luokseen. Juliana leipoi pettuleipää yrteistä ja puunkuoresta, ja tätä leipää jaettiin tarvitseville.
Elettyään leskenä yhdeksän vuotta Juliana menehtyi vuonna 1604 viikon sairastettuaan. Ennen kuolemaansa hän osallistui pyhään ehtoolliseen. Hänen haudalleen rakennettiin pieni kirkko. Kymmenen vuoden kuluttua, kun hänen poikansa hautaa valmisteltiin, löydettiin Julianan arkku täynnä tuoksuvaa mirhaa.
Ehkä yksi ihmeellisimmistä seikoista Julianan elämässä ja todistuksessa on, että hänen kerrotaan aina olleen iloinen, hyväntuulinen ja sydämellinen suurten vaikeuksien ja kauheuksienkin keskellä.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana nunna Kristoduli ottaa esille, että tunnetun amerikkalaisen teologin Alexander Schmemannin (1921–1983) vaimo Juliana Schmemann (1923–2017) on pyhän Julianan jälkeläinen 14. polvessa. Pyhän Juliana Lasarevolaisen merkityksestä oman sukunsa piirissä kirjoittaa myös Schmemannin pariskunnan poika Serge Schmemann äitinsä kuoleman yksivuotismuistopäivän yhteydessä. Juliana Schmemann on myös puhunut äitiydestä ja sen merkityksestä, sekä palvelemisen ilosta kirkossa.
Pääkuva ylhäällä: Pyhä Juliana Lazarevolainen (äärimmäisenä vasemmalla) Pyhän Herman Alaskalaisen kirkon seinämaalauksissa Espoon Tapiolassa.
Lähteet:
Synaksarion
Nunna Kristoduli: Hiljaisuuden kosketus. Minerva 2012, 141–143
Venäjän historia, neljäs painos. Otava 2006, 100