Uutisissa on paljon perää. Neuvosto-Venäjä oli kansalais- ja muiden sotien jälkeen vuosina 1920–1921 maataloudellisesti alamaissa. Paikoin ihmisiä uhkasi suoranainen nälänhätä. Ongelma yritettiin ratkaista palaamalla yksityisomistukseen ja -kauppaan. Venäjän ortodoksinen kirkko järjesti paikallisia keräyksiä ja lähetti avunpyyntöjä eri kirkoille ulkomailla.
Panttasiko kirkko kalleuksiaan?
Valtion ja kirkon toimenpiteet osoittautuivat riittämättömiksi. Kääntääkseen huomion pois itsestään bolševikkihallinto syytti kirkkoa siitä, ettei se tehnyt riittävästi nälänhädän lievittämiseksi. Bolševikit vaativat seurakuntia luovuttamaan rahallisesti vähempiarvoisen esineistön lisäksi myös kallisarvoisemmat, kullasta ja hopeasta tehdyt liturgiset esineet.
Patriarkka Tihon kieltäytyi, jolloin hänet asetettiin syytteeseen ”luovutusten” vastustamisesta keväällä 1922. Käytännössä häntä siis syytettiin valtionvastaisesta toiminnasta. Tihon lähetettiin ”arestiin” Moskovan Donskoin luostariin.
Samaan aikaan joukko bolševikkimyönteisiä pappeja perusti niin sanotun "elävän kirkon". Toisin kuin Tihon, "elävä kirkko" oli valmis yhteistyöhön bolševikkien kanssa ja halukas muuttamaan tarvittaessa radikaalisti kirkon elämää ja toimintaa vastaamaan uusien vallanpitäjien toiveita.
"Elävän kirkon" perustaneet papit vaativat Tihonia eroamaan. Tihon suostui, mutta nimesi sijaisekseen Jaroslavin metropoliitta Agafangelin. "Elävä kirkko" kaappasi tällöin – bolševikkien tuella – vallan perustamalla väliaikaisen kirkkohallinnon ja nimittämällä sen johtoon Narvan piispan, Antonin. Valtion turvallisuuspalvelu pidätti Agafangelin ja lähetti hänet sisäiseen karkotukseen Siperiaan.
Aamun Koiton viimeiset uutiset Venäjän ortodoksisesta kirkosta vuodelta 1922 koskevat "elävää kirkkoa". Lehti kertoo ”vallankaappauksen” onnistuneen – Tihon on syrjäytetty, ja lehden mukaan hänet olisi tuomittu viideksi vuodeksi pakkotyöhön, mikä ei pidä paikkaansa. Joulukuun ensimmäisessä numerossaan lehti kuitenkin kertoo elävän kirkon kärsivän sisäisestä hajaannuksesta.
Tuttuja kaikuja historiasta
Patriarkaksi marraskuussa 1917 valittu Tihon ei ollut bolševikkien lempilapsi. Aluksi hän uskoi bolševismin olevan ohimenevä ilmiö ja kehotti kristittyjä vastustamaan sitä. Kun hän ymmärsi, että bolševikkivalta jatkuisi pidempään, hän pyrki tekemään kirkosta epäpoliittisen.
Neuvostojärjestelmässä mikään ei kuitenkaan voinut olla epäpoliittista. Kaikkea, mitä Tihon sanoi ja teki, arvioitiin siltä kannalta, oliko toiminta ”ystävällistä” vai ”epäystävällistä”. Koska Tihon oli ”parantumaton vastavallankumouksellinen”, bolševikit ryhtyivät tukemaan hänen vastustajiaan, kuten "elävää kirkkoa".
Elävä kirkko vaikutti bolševikeista aluksi käyttökelpoiselta työkalulta, jolla syrjäyttää tsarismiin ja taantumukseen yhdistetty Venäjän ortodoksinen kirkko. Tihonin ja hänelle uskollisen papiston vastarinta osoittautui kuitenkin odotettua sitkeämmäksi, ja Aamun Koitonkin uutisoima sisäinen hajaannus nakersi elävää kirkkoa sisältä.
Kun arestissa ollut Tihon lisäksi omaksui vuoden 1923 puolella sovittelevamman kannan bolševikkeihin, "elävän kirkon" käyttökelpoisuus bolševikeille väheni. Kesäkuussa 1923 Tihon ilmoitti virallisesti, hallituksen Izvestija-lehdessä, ettei hän enää ole neuvostovallan vihollinen.
Vuosi 1922 oli kuin kirkollinen Nato-hetki
Vuonna 1922 Suomen ortodoksinen kirkko kuului autonomisena kirkkona Moskovan patriarkaattiin. Siihen nähden Venäjän ortodoksisen kirkon tapahtumista kerrottiin yllättävän vähän; vain kuudessa lehdessä, kun vuodessa lehtiä ilmestyi 24.
Julkisen keskustelun puute ei tarkoita sitä, etteikö Venäjän kirkon tilanne olisi herättänyt kiinnostusta, ja nähtävästi myös huolta. Vuoden 1922 lehdissä on useampi laaja artikkeli autokefaliasta, mikä on yksi tapa sanoa, että kirkko – tai ainakin lehti – halusi irtautua bolševikkien hallitsemasta kirkosta.
Suomesta olisi ehkä joka tapauksessa lähtenyt delegaatio Konstantinopoliin pyytämään muutosta tilanteeseen, mutta voi kysyä, olivatko vuoden 1922 tapahtumat se ”viimeinen pisara”, joka sysäsi muutoksen liikkeelle.
Itä-Suomen yliopiston uskontotieteen ja ortodoksisen kirkkohistorian yliopistonlehtori FT Teuvo Laitilan juhlaseminaari järjestettiin 31.8. elokuuta.
Pääkuva ylhäällä: Kuuliaisuusveli Jermogen tutkii Aamun Koiton vuosikertaa sadan vuoden takaa Valamon luostarin erikoiskirjastossa.