Matilda Matsi on tamperelainen taiteilija, taideopettaja ja sarjakuvataiteilija, joka työstää parhaillaan Tampereen taidehallilla esikoisromaaniaan neuroepätyypillisyydestä. Hän on myös vuonna 2006 kuolleen dir.cant. Risto Matsin lapsi.
Näyttelyn kahdeksan akvarelli- ja guassimaalauksta ja yksi installaatio muodostavat omaelämäkerrallisen sarjan, joka käsittelee ortodoksisessa kirkossa vietettyä lapsuutta. Näyttelyn esittelyssä Matilda luonnehtii teoskokonaisuutta muistojen pyhäköksi.
– Varhaisimpia muistojani on kuorotelineiden välissä kiipeileminen ja isäni jalat. Kiipesin usein isän jalkoihin, ja jos tuli tylsää palveluksen aikana, kuiskasi hän: ”Käy suukottamassa Neitsyt Mariaa.” Kuljin kirkkosalin toiselle puolelle suutelemaan matalalla lasten telineellä olevaa Neitsyt Marian ikonia. Tällaiset aistivoimaiset muistot ja tilanteet ovat maalauksieni lähtökohtana, kertoo Matsi.
Matsin näyttelyn taustalla on havainto siitä, että teosten aihepiiriä ei ole aiemmin käsitelty nykytaiteen kentällä.
– Näkökulma maalauksissa on usein lapsen, mutta en kuvaa niissä vain lapsuutta, vaan myös identiteettiä, hengellisyyttä ja kuolemaa.
Muutamat teoksista nostavat varmasti monen katsojan mielessä esiin muistikuvia omasta lapsuudesta tai omien lasten lapsuusvuosista. Esimerkiksi Lapsuuteni kirkkobaabushkana, jossa Matsi kuvaa itsensä kodin olohuoneeseen heiluttamaan suitsutusastiaa. Veli häärii mukana äänirautoineen.
– Isälläni oli tapana sanoa, että ortodoksinen kirkko on samaan aikaan ”teatteri, konserttisali ja pyhä tila”. Itseäni on aina kiehtonut kirkon rituaalisuus ja esteettisyys. Meillä oli kotona samovaari, ikonostaasi ja lampukka, ja leikin usein kirkkoa.
Jämähtäminen ärsyttää
Toisaalta kirkko oli kanttorin lapsille myös ”toinen koti”. Näyttelyssä on maalaus Joensuun Pyhän Nikolaoksen kirkosta, jossa kuoroa johtava isä näkyy ikkunasta Matildan kiipeillessä kirkon kuistin kaiteilla ja ulkoseinien ulokkeilla.
Ortodoksiseen lapsuuteen kuuluvista ”avainkokemuksista” ei nähdä esimerkiksi kuuman mehiläisvahan kohtaamista, mutta yhdessä kuvassa nähdään kohtaus, joka on toistunut perimätiedon mukaan useammassakin sukupolvessa.
– Joensuun Nikolskin alttarin ja kirkkosalin välissä on aitaus, jonka pinnojen väliin veljeni joskus palveluksessa tylsistyessään tunki päänsä. Pää jäikin sitten jumiin.
Teoksessa on kuitenkin myös toinen, syvempi, taso.
– Työ kuvastaa ristiriitaista suhdettani kirkkoon. Patriarkaalisuus, perinteiset sukupuoliroolit, vanhoillisuus ja tietty jämähtäminen ärsyttävät minua. Olen napannut veljen kokemuksen kuvastamaan omaa suhdettani kirkkoon: lapsuus kirkossa on ollut niin vahva kokemus, etten pääse irti siitä.
Matsi lauloi isänsä johtamassa kuorossa 15-vuotiaasta asti. Isä kuoli hänen ollessaan 19-vuotias. Työ oli isälle kaikki kaikessa. Kirkossa isä onkin jollain tavalla aina yhtaikaa sekä läsnä että poissa. Kokemus nousee vahvasti esiin maalauksessa, jossa Risto Matsi johtaa Tampereen kirkkokuoroa pieni Matilda viitan liepeissä roikkuen. Kirkon keskellä on kuitenkin avoin arkku, jossa isä makaa jo kuolleena.
Sateenkaari-ihmisten kohtaaminen kirkkomme haasteena
Ortodoksista vähemmistöidentiteettiä yleisesti kuvaavassa näyttelyssä on mukana myös teos, joka nostaa esiin kirkon asennetta kirkon sisäiseen vähemmistöön.
– Kuulun itse seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön. Ortodoksisen kirkon suhdetta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin voisi kutsua myötämieliseksi mutta näkymättömäksi. Maalauksessa ranteessani on värit, jotka kuvastavat muunsukupuolisuutta. Kirkon avioliittokeskustelu jumittaa mies-nais-akselilla eikä ota huomioon, että ihmisillä on muitakin sukupuoli-identiteettejä kuin mies tai nainen. Ortodoksista kirkkoa ei tunnu kiinnostavan sateenkaari-ihmisten kohtaaminen. Tällä työllä haluan näyttää, että olemme tässäkin yhteisössä olemassa.
Näyttelyyn sisältyvässä installaatiossa ovat esillä muun muassa Matsin kodinpyhityksessä ja kriparilahjaksi saamat ikonit ja Veikko Paulanteen kuvaama ja Salmi-säätiön julkaisema kaitafilmi Pielavedeltä vuodelta 1973. Videolla nähdään välähdyksiä Valassin praasniekasta. Violetinharmaassa puvussa kulkeva nuori kanttori on 22-vuotias Risto Matsi.
Näyttelyn toisessa huoneessa on esillä Henriikka Hietaniemen hurmaavia keraamisia veistoksia ja reliefejä.
Tuohuksia ja sadepilviä Galleria Koppelossa (Kauppakatu 14, Tampere) 27.6. asti.