Suomen ortodoksisen kirkkomuseo RIISAn näyttelyssä Lohduttajia, opettajia ja marttyyrejä – 1900-luvun uusia pyhiä on esillä esineitä, joita pyhä Johannes Sonkajanrantalainen käytti opettaessaan uskontoa.
Taikalyhty eli laterna magica on nykyaikaisen diaprojektorin esi-isä. Johannes kierteli taikalyhdyn kanssa kylissä ja näytti sen avulla kansalle lasille maalattuja uskonnollisaiheisia kuvia. Suistamon kyläläiset kiittivät Johannesta Raja-Karjala -lehdessä: ”Kiitos isäntä Karhapäälle rakkauden työstään! Mielenkiinnolla kansa katsoi taikalyhtykuvia Vapahtajamme elämästä”.
Johannes Karhapää toimi katekeettana eli teki lähetystyötä Tiurulan seurakunnasta kotoisin olevan Nikolai Harmaisen kanssa. Karjalan Veljeskunta maksoi tästä työstä palkkaa. Lähetystyöhön kuuluivat rukoilu, saarnaaminen, kirkkolaulun opetus, hengellisen kirjallisuuden sekä ikonien ja kaularistien myynti, luennot taikalyhtyjen avulla, ja vapaa keskustelu kaikesta, kuka mitäkin kysyy.
RIISAssa säilytetään opetustauluja Sonkajanrannan koulusta, jotka olivat käytössä uskonnontunneilla. Taulut oli valmistettu Moskovassa vuonna 1911. Osa tauluista on nyt esillä näyttelyssä.
Hengellinen konsistori julisti kesäkuussa 1915 haettavaksi kaksi suomalaisten kansakoulujen kiertävän uskonnonopettajan tointa, joita kumpaakin seurasi 1800 markan vuotuinen palkkio. Johannes Karhapään lisäksi paikkoja hakivat Valamon luostarin kuuliaisuusveli Vasili Mara, Suojärven Varpakylän opettaja Nikita Haapala, Mantsinsaaren opettajat Georgi Bertta ja Vasili Petrov, Vasili Markov Suojärveltä, katekeetta Nikolai Harmainen, Yläkokkolan kansankoulun opettaja Johannes Harvio sekä Korpiselän kansakoulun opettaja ja pappi Porfyrio Michailov. Maraa ja Karhapäätä lukuun ottamatta muut hakijat olivat valmistuneet Sortavalan opettajaseminaarista.
Johannes Karhapään hakemukseen liittyi Sergei Solntsevin vuonna 1914 antama todistus, josta selvisi, että hän ”oli tutkinut Ivana Karhapäätä hänen pyynnöstään kansakouluissa opetettavissa uskonto-aineissa”.
Hän myös todisti, että Karhapää ”omistaa hyvät tiedot näissä aineissa, niin mielestäni hänen omaamiensa tietojen puolesta hän voi tulla määrätyksi opettamaan uskontoa suomalaisissa ylimmissä kansakouluissa; hänen opettajakyvyistään en voi antaa lausuntoa ennen kuin hän pitää asian omaiset näytetunnit Sortavalan Seminaarin harjoituskoulussa.”
Toisena liitteenä Karhapään hakemuksessa oli myös diakoni Simeon Okulovin antama todistus: ”Täten todistan, että vuonna 1913 Suistamolla pidetyissä Kirkkolaulukurssissa katekeetta Johannes Karhapää osoitti mielestäni täysin tyydyttävää taitoa kirkkolaulussa, jotta voisi opettaa sitä ainetta suomalaisissa kansakouluissa.”
Hengellinen konsistori määräsi kyseisille paikoille opettajat Vasili Petrovin ja Porfyrio Michailovin, mutta Sortavalan piispa Serafim esitti asiasta eriävän mielipiteen:
”Harmainen ja Karhapää hoitivat tehtävät ahkerasti ja rehellisesti, saaden mitätöntä katekeetan palkkaa, ja he molemmat ovat jo tuttuja hiippakunnan johdolle ja Karjalan Veljeskunnalle. [ - - ] kannattaa ensisijaisesti kiinnittää huomiota heihin, kokeneisiin ihmisiin, ja määrätä nimenomaan heidät kiertävien uskonnonopettajien paikoille [ - - ]. Mikäli Harmaista ja Karhapäätä ei määrätä opettajiksi, tämä tarkoittaa, että heidän työtänsä Karjalan sisälähetystyön hyväksi väheksytään ja heidät laitetaan kerjäläisiksi, koska 15 ruplalla voi elättää vain Valamon luostarin veljestön jäsentä, jolla on valmis huone, ruoka ja vaatteet”.
Piispan mielipide otettiin huomioon ja 14.9.1915 Harmainen ja Karhapää määrättiin kiertävän uskonnonopettajan virkoihin. Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen arkistossa on säilynyt muutama Harmaisen raportti, joista yhdessä hän kertoo Johannes Karhapään kanssa tehdystä yhteistyöstä:
”Iloitsen, että toisen piirin uskonnonopettaja Karhapään kanssa pystyimme toimittamaan jumalanpalveluksia Pirttipohjassa, Iljakkalassa ja Kirkkolahdella. Kaikissa kokoontui paljon väkeä. Pirttipohjassa ja Iljakkalassa olen saarnannut päivän Evankeliumia ja Karhapää ensimmäisessä puheessa kertoi Pyhien Ikonien ja Pyhän Ristin kunnioittamisesta ja viimeisessä puheessaan Pyhän Kristuksen Kirkon syntymisestä, sen historiasta meidän aikoihimme saakka, lahkolaisuudesta, sen johtajista ja haitoista. Kirkkolahdessa Karhapää saarnasi päivän Evankeliumista ja minä paastosta, rukouksesta ja laupeudesta. Pidettiin kirkkolauluharjoitukset Karhapään johdolla, johon osallistuivat minun 15 oppilastani ja Karhapään 4 oppilasta sekä muut seurakuntalaiset. Karhapää seurasi kerran minun uskonnonoppituntejani ja minä hänen. Monivuotisessa ahkerassa työssä Jumala on siunannut meitä ja antanut intoa kutsumukseemme. Iloitsen Jumalassa, kuunnellen ja nähden veljeni saarnan hedelmiä”.
Edellä mainittujen esineiden lisäksi näyttelyssä on nähtävillä Pyhittäjien Sergein ja Hermanin akatistos-kirja (1908), joka kuului Sonkajanrannan oikeauskoiskirkollisen nuorisoseuran kirjastoon sekä liturgiakirja, jossa on Johannes Karhapään ja hänen veljensä Jaakon omistuskirjoitukset.
Marko Mäkinen kertoo, että Pyhien Sergein ja Hermanin akatistos on ensimmäinen Valamon luostarin suomenkielinen julkaisu. Pastori Aleksander Jakubovin kääntämä akatistos laulettiin ensimmäistä kertaa suomeksi vuonna 1906 Karhapäiden kotitalossa Jakubovin käsin kirjoittamista lapuista. Ihmiset olivat Jakubovin kertoman mukaan innoissaan ja liikuttuneita kuullessaan ja ymmärtäessään ensimmäistä kertaa akatistoksen sanat.
Kirjoittaja on Suomen ortodoksisen kirkkomuseo RIISAn amanuenssi.
Artikkeleita:
Marko Mäkinen 2019, ”Sinapinsiemen” ˗ Johannes Sonkajanrantalainen ja kirkkolaulu, Ikoni & kulttuuri.
Marko Mäkinen 2019, ”Työssäni jota tunnen kutsumuksesta.” Johannes Karhapään toiminta ja vaiheet vuosina 1910–1918, Ortodoksia 59.
Ilona Pelgonen 2022, ”Rakkaudella ja sydämen lämmöllä puhuja esitti Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan.” Johannes Karhapään ja Sonkajanrannan koulun toiminta uuden aineiston valossa, Ortodoksia 62.
Pääkuva ylhäällä: Taikalyhty. Taikalyhdyllä heijastettiin puukehyksessä olleita lasidioja. Yksityiskokoelma. Kuvaaja: Joni Ylimäki