Lasinegatiivit ovat ohuita lasilevyjä, jotka ovat kemiallisesti käsiteltyjä. Niitä käytettiin valokuvauksessa pääasiallisesti 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuvuosikymmeniin. Kuva taltioituu levylle negatiivina, josta saadaan kehitettyä paperikuva. Kyseessä on siis tallennusformaatti siinä missä filmi tai digikameran muistikortti.
Lasia valmistettiin teollisesti jo 1800-luvulla, ja se oli materiaalina oivallinen valokuvaukseen: se oli kovaa, läpinäkyvää, väritöntä ja sileäpintaista. Valitettavasti lasinegatiivit olivat kuitenkin myös suhteellisen suurikokoisia, painavia ja herkästi hajoavia. Ei siis liene ihme, että niiden käyttö valokuvaajien keskuudessa romahti viimeistään filmin astellessa markkinoille 1930-luvulla. Lasi ei kuitenkaan vielä tuolloin kokonaan hävinnyt valokuvauksesta, vaan ominaisuuksiensa ansiosta tähtitieteilijät hyödynsivät sitä valokuvaamisessa vielä 1900-luvun lopulla.
Kolme vuosikymmentä negatiiveina
Museon kokoelmista löytyy useampi lasinegatiivi, mutta eräs mielenkiintoinen yksittäinen lahjoitus koostuu yhdeksästätoista lasinegatiivista, joihin on taltioitu kolme eri aikakautta ja kolme eri paikkaa. Kaikkia kuvia yhdistää kuitenkin yksi tekijä: jokaisessa kuvassa on nunnia.
Varhaisimmat kuvat on kuvattu Kivennavan Lintulan luostarissa. Kuvien tarkkaa vuotta ei ole pystytty ajoittamaan, mutta samat kuvat löytyvät myös vuoden 1929 sanomalehdistä, joten kuvat on otettu viimeistään samana vuonna. Lasinegatiivit ovat reprokuvattuja (eli ne on valokuvattu kuvasta), sillä niissä on erotettavissa alkuperäisen kuvaajan studion leima.
Toinen kokonaisuus erottuu muista jo fyysisen kokonsa vuoksi, sillä kokonaisuuden lasinegatiivit ovat selkeästi muita pienempiä. Tarkemmalla tarkastelulla myös niiden sisältö on muista poikkeava. Niissä on kuvattuna pappismunkki Pamva Pühtitsan nunnaluostarin nunnien kanssa luostarin pääkirkon edustalla. Kuvien yhteydessä tätä tietoa ei ollut saatavilla, vaan selvittämiseen vaadittiin tutkimustyötä. Pappismunkki Pamva toimi luostarissa pappina ainakin vuosina 1937-1938, jolloin nämä ainutlaatuiset kuvat on todennäköisesti otettu.
Kolmas kokonaisuus sisältää selkeästi reprokuvattuja valokuvia, jotka esittävät nykyisen Lintulan luostarin nunnia todennäköisesti 1950-luvulla. Kuvat itsessään eivät ole harvinaisia ja samoja otoksia on nähtävillä esimerkiksi Lintulan historiasta kertovassa kirjallisuudessa. Se mikä kuitenkin tekee niistä mielenkiintoisia, on niiden kuvausajankohta. Kuvien reunoilta erottuu osia sanomalehden tekstistä, josta voidaan päätellä, että kuvat ovat päätyneet lasinegatiiville varhaisintaan marraskuussa vuonna 1959, jolloin yleisesti lasinegatiivien aika oli jo ohi.
Lasinegatiivi onkin moniulotteinen aikansa tuote. Se on jo itsessään mielenkiintoinen museoesine, minkä lisäksi siihen on taltioitu muisto menneisyydestä. Nykyteknologian avulla alkuperäisiä lasinegatiiveja ei tarvitse enää rasittaa, vaan ne pystytään tallentamaan digitaalisesti - mitenkäs muutenkaan kuin - valokuvaamalla.
Lähde: Kansallisgallerian Lähteillä-sivusto.
Pääkuva ylhäällä: Käsittelyn myötä lasinegatiivin kuva selkeytyy. Kuvassa pappismunkki Pamva ja Pühtitsan nunnaluostarin nunnia.