Leppävirran Oravikoskella asuva, hoivatyöltä eläköitynyt kirjallisuusterapeutti Raili K. Miettinen johdattaa uuden kirjansa lukijan yksinäiseen saareen. Hänellä on siellä Tehtävä – kirjoittaa kirja. On loppusyksy, ja saaren yksinäisyydessä nainen käy läpi elettyä elämäänsä, avioeroaan, rakastumisia, ihmiselon monimutkaisuutta. Hän ei ole kokonaan katkaissut yhteyksiä maailmaan. Kauppa- ja kirjastoasiat on hoidettava, samoin myös kaksi tärkeää ystävyyssuhdetta: Ilona ja Rebekka. Syöpäsairas Ilona tekee kuolemaa ja nainen haluaa olla hänen tukenaan. Räiskyvän ja väliin raivoisan Rebekan elämä on tunteiden taistelukenttä. Hän on rehellisistä rehellisin ja avoin, ja siksi Saaren naisen sielunsisar.
Merkittävän – ja tämän hetken uutuuskirjojen keskellä harvinaisen – osuuden Miettisen teokseen tuo hänen oma uskonelämänsä pohdinta. Siinä pohjana ovat lapsuuden körttiseurojen kotoisat muistot, ja nyt kiinteä yhteys ortodoksiseen uskonperintöön. Korsunin Jumalanäidin ikoni seuraa tuvan nurkassa naisen elämää näkyvänä siunaajana. Joulumatka Valamoon ja paastonajan kirkossakäynti ovat tärkeitä. Saaren nainen on kriittinen ja samalla ymmärtäväinen kirkkoaan kohtaan. Hän ei tuputa uskoaan toisille, mutta ei halua sitä salatakaan. Kirkosta hän toteaa: ”Minä tarvitsen tuollaisen saarekkeen, sielun sairaalan. Jos ei aivan ehjänä, niin ainakin jonkin verran parantuneena sieltä lähtee.”
Talven hellitettyä otettaan ja kevään saavuttua voimia vaativa ponnistus ja kipuilu kirjoitustyössä saa palkkansa. Rebekka saa saaresta iloviestin: sata sivua tekstiä on valmiina, ja teos on hiomista vaille valmis. Kustantajakin sille löytyy. Tehtävä on suoritettu. Loppuuko nyt naisen erakkoelämä? Saareen tupsahtaa nimittäin vieras, norppien pesintää tilastoiva Järven mies. Tuntematon tulija kahvitetaan, jututetaan ja hyvästellään. Tämän lähtiessä: ”Kipitän vielä ikkunaan ja näen, miten tumma hahmo laskettelee rantapolun alas.”
Raili K. Miettinen: Saaren nainen. Kirjokansi