– Tämä on minun paikkani, isä Mikael sanoo ja osoittaa penkkiä Valamon luostarin Kristuksen kirkastumisen pääkirkossa.
Se on isä Mikaelin paikka silloin, kun hän ei itse ole alttarissa – ja ellei joku ilkikurinen veljestön jäsen ole ennättänyt kiilata siihen ensimmäisenä. Usein isä Mikael on kuitenkin toimittamassa jumalanpalvelusta tai rientämässä luostarinmäellä kiireisin askelin.
”Minun paikkani” -sanoilla 48-vuotias isä Mikael voisi kuvailla myös Valamon luostaria, minne hän muutti vuonna 2013. Hänet vihittiin pappismunkiksi 2011 ja asetettiin Valamon luostarin igumeniksi 23. tammikuuta 2022.
Tuolloin Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni painoi isä Mikaelin päähän kullanhohtoisen mitran kirkkokansan kuvatessa kännyköillään tapahtumaa, jollainen koettiin viimeksi neljännesvuosisata sitten, kun igumeni Mikaelin edeltäjä, nykyinen Haminan piispa Sergei asetettiin tehtäväänsä.
Liekö kohtalon ivaa vaiko johdatusta, että maailmasta irti pyristellyt isä Mikael sai ennen igumeniksi valintaansa hoitaakseen taloudenhoitajan ja varajohtajan tehtävät: entisessä elämässään hän oli OP-pankin osake-analyytikko.
Yhtä lailla paradoksina voisi nähdä sen, että erakkoluonteinen introvertti joutuu nyt olemaan paljonkin esillä asemansa velvoittamana. Jos Mikael Nummela saisi valita, hän varmastikin ohjailisi luostarin toimintaa hieman sivummalta – samalla tavalla kuin hän nyt istahtaa kirkon hämärään, vaatimattomalle penkilleen.
Kuninkaan ovien oikealla puolella odottaa kuitenkin Valamon luostarin igumenin sauva, jota isä Mikael on kannatellut nyt yli vuoden ajan. Miten painava vastuu lieneekään ollut, se ei näy rauhallisessa olemuksessa.
– Jumalan avulla ja luostarimme pyhien isien esirukouksien tähden ensimmäinen vuosi Valamon igumenina on mennyt ilman sen suurempia ihmeellisyyksiä. Vähitellen olen alkanut tottua siihen, että kun mainitaan “isä igumeni”, se olenkin minä, eikä joku toinen.
Veljestön määrässä tuli ennätys
Haastattelun aikoihin veljestön lukumäärä oli karttunut ennätykselliseen 18 jäseneen Heinäveden Valamossa.
– Eniten iloa on tuottanut veljestön kasvu. Veljestöön on tullut useita ihan uusia jäseniä, mutta myös useita entisiä veljestön jäseniä on palannut takaisin. Meidän ajassamme on jotain, mikä saa miettimään hengellisiä asioita ja tekemään suuriakin elämänratkaisuja siitä näkökulmasta, mikä on ikuista, eikä katoa edes kuolemassa – mihin edes maailman tuhoutuminen ei tehoa.
Täysin ilman ongelmia vuosi ei ole vierähtänyt, sillä luostari joutui supistamaan toimintaansa talvikauden 2023 hiljaisemmalla ajalla taloudellisista syistä.
– Raskaimmaksi olen kokenut talousongelmat sekä lisääntyneen ihmisten kanssa keskustelemisen. Tässä mielessä olemme edellisen igumenin kanssa hyvin erilaisia, ja siksi tapamme toimia ovat joissain asioissa erilaisia, mikä voi herättää hämmennystä, isä Mikael sanoo.
Jotta väärinkäsityksiä ei syntyisi, isä Mikael haluaa avata asiaa hiukan enemmän.
– Väsyn ihmisten kanssa keskustelemisesta ja toisten ihmisten seurassa olemisesta. Koska en voi palaa loppuun enkä jäädä sairauslomalle, olen yrittänyt löytää toimintatapoja, joiden avulla on mahdollista suoriutua tehtävistäni Valamon luostarin johtajana. Prosessi näiden toimintatapojen löytämiseksi on vielä kesken.
Koska ihmisen voimavarat ovat rajalliset, on asetettava asioita tärkeysjärjestykseen.
– Veljestön täytyy olla aina etusijalla, ja toisaalta luostarin johtajan tehtävänä on suunnitella tulevaisuutta.
Myös riittämättömyyden tunteet saattavat nousta esiin.
– Minulla ei juurikaan jää aikaa ja voimia luostarin ulkopuolisille rippilapsille, mutta koska synnintunnustuksella käyminen on osana monien pyhiinvaellusta, kuuntelen silti synnintunnustuksia. Suosittelen silti, että ihmiset etsisivät rippi-isikseen seurakuntapappeja, joilla on paremmat mahdollisuudet huolehtia heistä. Joskus kuitenkin saattaa tulla vahva tunne, että tämän ihmisen on Jumala antanut juuri minun huomioni kohteeksi. Ja sitten jään mielenkiinnolla odottelemaan, että ajan myötä selviää, miksi minun piti huolehtia juuri tästä ihmisestä. Usein tällaisiin tapauksiin liittyy jonkinlaista samankaltaisuutta elämänkokemuksissa tai ominaisuuksissa.
Jaksamisesta täytyy huolehtia
Isä Mikael on kehittänyt toimintamalleja jaksamisensa tueksi. Hän pyrkii rajoittamaan tapaamiset kello 11–18 välille, ja viettämään muun ajan yksin – palveluksia lukuun ottamatta. Hyvin usein tämä ei onnistu.
Etäyhteyksien aikakausi ei sekään ratkaise introvertin haasteita.
– Erityisen paljon rasitun puhelinkeskusteluista. Pahimmillaan yksikin pitkäkestoinen tai hankala puhelinkeskustelu voi aiheuttaa sen, että en enää koko sen päivän aikana saa mitään järkevää aikaiseksi. Siksi olen pyrkinyt ohjaamaan viestintää mahdollisimman paljon kirjallisiin viesteihin. Sillä tavoin asioiminen minun kanssani yleensä hoituu nopeimmin.
Luostarin johtohahmo on myös altis arvostelulle.
– Tekipä tai sanoipa mitä tahansa, aina löytyy joku, joka ei siitä pidä. Toisaalta siihen tottuu, eikä enää juurikaan kiinnitä huomiota kritiikkiin. Parasta on tehdä päätöksiä rukoillen Jumalaa kirkastamaan oikeat ratkaisut.
Itsensä suhteen isä Mikael vaikuttaa vaativalta.
– Kehittämisen varaa olisi työn organisoinnissa. On myös vaikea suunnitella toisten työtä, esimerkiksi kuka veljestöstä milloinkin tekee mitäkin. Tätä vastuuta olenkin vähän delegoinut eteenpäin. Pysyvämpää laatua olevat kuuliaisuustehtävät toki igumeni aina määrittää.
– Parannettavaa olisi myös siinä, että rohkenisin antaa kielteistä palautetta silloin, kun sitä tarvitaan. Samalla täytyisi kehittää herkkyyttä sen suhteen, että tietäisi, milloin sitä tarvitaan – olipa kyse veljestöstä, luostarin palkatusta henkilökunnasta, talkoolaisista tai muista luostarissa käyvistä ihmisistä. Turhan pikkuasioista huomauttelun osalta onkin varmasti hyvä, ettei sellaista harrasta jatkuvasti, mutta ehkä kartan negatiivisen palautteen antamista liikaakin. Mitä tulee veljestöön, niin en usko, että luostarin tulisi olla koirakoulu, jossa opetetaan toimimaan tietyllä tavalla tai muuten saa kepistä. En halua, että kukaan toimii tietyllä tavalla vain rangaistuksen pelosta.
Tutkiminen kiinnostaa yhä
Lukuisista vastuista huolimatta isä Mikaelilla on henkilökohtaisiakin haaveita.
– Jos vain aikaa ja voimia riittäisi, mielelläni tutkisin ja kirjoittaisin, ja uskoisin, että minulla olisi siinä jopa jotain annettavaa toisillekin. Kun työskentelin osakeanalyytikkona, kaikista eniten pidin juuri tutkimisesta. Kun tutkii osakeyhtiötä, se on aika samanlaista tutkimista kuin mikä tahansa muukin tutkiminen, olipa se sitten vaikkapa sammakoiden tai Bysantin historian tutkimista. Hyviä tutkimusaiheita varmaan löytyisi: onhan meillä jo luostarin oma arkisto, joka suorastaan huutaa tutkimaan itseään.
– Itselleni antoisaa olisi myöskin ikonimaalauksen ja muun kuvataiteen harrastaminen, mutta en ole varma, olisiko minulla niillä aloilla annettavaa toisille. Ongelmani on se, että osaan monia asioita kohtalaisesti, mutta en mitään ihan kauhean hyvin. Kirjoitan melkein riittävän hyvin ollakseni kirjailija, maalaan melkein riittävän hyvin ollakseni ikonimaalari tai kuvataiteilija ja laulan melkein riittävän hyvin laulaakseni kuorossa, mutta kaikkea vain melkein. Myöskin kirjojen kääntämistä olisi mielenkiintoista harjoittaa, koska minulla siihen on alan koulutus.
Isä Mikael osaa lapsuutensa kielien, suomen ja ruotsin, lisäksi myös sujuvasti venäjää, norjaa ja englantia, kohtalaisesti saksaa, ranskaa, italiaa ja espanjaa sekä välttävästi kreikkaa ja saamea.
Muita vahvuuksiaan hän joutuu miettimään tovin.
– En menetä malttiani kovinkaan helposti. Jos näin kuitenkin tapahtuu, se käy niin nopeasti, että sitä on vaikea ennakoida. Mutta yleensä ottaen olen aika rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa.
Luostari eikä matkailukeskus
Tulevaisuudesta puhuttaessa isä Mikael korostaa, että Valamo on nimenomaan luostari, ei mikä tahansa matkailukohde – ja ratkaisuja ohjaa nimenomaan tämä ajatus.
– Luostarin pitäisi olla paikka, minne tullaan mielellään kilvoittelemaan. Kaikki muut tehtävät tulevat vasta sen jälkeen.
– Pyhiinvaeltajat ovat aina tervetulleita ortodoksisiin luostareihin, ja Valamon luostarista on kehittynyt ortodoksisen kirkon keskus Suomessa. Samalla se on monille ensimmäinen kosketus ortodoksisuuteen. Tuhannet ihmiset ovat saaneet Valamon kautta kosketuksen Jumalan pyhyyteen, ja moniin se on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Tätä emme halua menettää. Oikeastaan luostarin perimmäisenä tehtävänä on edesauttaa koko maailman pelastumista.
Selkeä imago on viisautta myös liiketaloudellisesta näkökulmasta.
– Yleensä yritykset miettivät kuumeisesti, miten ne olisivat erityisiä kaikkien muiden joukossa, ja meillä se erityisyys on jo ihan luonnostaan. Suomessa on paljon kylpylöitä ja kaikenlaisia viihdekeskuksia, ja Valamosta ei tule sellaista ainakaan niin kauan kuin minä olen luostarin johtajana.
– Minusta luostarille tervein tapa ansaita elantonsa on tuottaa jotain, mitä sitten myydään. Jo 1990-luvun puolivälistä alkaen Valamo on tuottanut viinejä ja muita juomia. Uusia myyntiartikkeleita on luonnollista etsiä tuotteista, jotka perinteisesti yhdistetään luostariin: viini ja muut juomat, yrtti-, hunaja-, marja-, hedelmä- ja muut puutarhatuotteet, käsityöt – ylipäätänsä jokin kaunis ja luonnonmukainen. Suhtaudun kuitenkin avoimesti kaikenlaisiin, myös ennenkuulumattomiin liiketoimintaideoihin.
Luostarina kypsymiseen kuuluu myös luostarikilvoituksen monimuotoistuminen.
– Uskoisin, että Valamon luostarin tulevaisuudessa voi olla skiittoja ja erakkomajoja. Oikeastaan yksi erakkomaja meillä jo onkin, ja menneenä vuotena halukkaita veljestön jäseniä on saanut asua siellä, joskin luostarin elämään osallistuen. Varsinainen erakkokilvoitus vaatii pitkää luostarielämän kokemusta.
Itsenäinen, vaan ei yksinäinen
Vaikka maailmantilanne vaikuttaa synkältä Ukrainassa riehuvan sodan ja luonnon tuhoutumisen vuoksi, isä Mikael kannattaa kohtuullista varautumista, mutta ei pelossa piehtarointia.
– Uhkakuvia maalaillen ei tule ryhtyä elämään, joskin voidaan tehdä ajatusharjoituksia erilaisia uhkia varten kohtuullisessa määrin. On meilläkin mietitty, mitä tehdään, jos sähköt katkeavat pitkäksi aikaa, tai mitä otetaan mukaan, jos täytyisi paeta nopeasti. Vähän riippuen siitä, miten hankalaksi tilanne menee, luostarin omavaraisuus korostuu niin energian kuin ruokatuotannonkin suhteen.
– Sodan aiheuttamista uhkista varmaankin suurin on, että suomalaisten heikentynyt taloustilanne saa yhä useammat karsimaan luostarivierailun ohjelmasta. Tietenkin sodan pitkittyminen tarkoittaa myös, että Venäjältä ei juurikaan vierailla luostarissa. Korona-ajan alusta alkaen olemme joutuneet tottumaan siihen, että luostarissa ei juurikaan käy vierailijoilta Venäjältä, vaikka vielä vajaa kymmenen vuotta sitten saattoi tulla kuusikin bussiryhmää päivässä.
Igumenin tukijoukkoja
Igumenin kuuluu kannatella luostariaan niin maallisessa kuin hengellisessä mielessä. Mutta kuka kannattelee igumenia – pyhien isien esirukousten lisäksi?
– Yleensä en koe tarvetta jakaa hankaliakaan asioita jonkun kanssa. En luhistu siihen, että jotain asiaa ei voi kertoa kenellekään, vaan voin hyvin pitää sen omana tietonani.
Siitä huolimatta isä Mikael arvostaa niin edeltäjänsä kuin Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenin ja metropoliitta Panteleimonin tukea.
– Muita luostarin asiat hyvin tuntevia ovat luostarin rippi-isä rovasti Raimo Kiiskinen sekä luostarin valvoja, rovasti Stefan Holm. Tärkeä keskustelukumppani on myös luostarimme papistoon kuuluva rovasti Sergius Colliander, jolta voi kysellä, miten luostarissa toimittiin vanhoina aikoina ja erityisesti, miten palvelukset toimitettiin vanhoina aikoina.
Vertaistukena on toiminut myös naapuriluostari Lintulan igumenia Mikaela, joka on sittemmin pyytänyt vapautusta tehtävästään terveydellisistä syistä. Lintulan luostarin johtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi nunna Ksenia.
– Keskustelen paljon niin hengellisissä kuin käytännön asioissa myös luostarin veljestön kanssa. Ainakaan meillä ei ole kovin suurta kuilua igumenin ja muun veljestön välillä. Pyrin siihen, että igumenilla ja veljestön jäsenillä olisi mahdollisuuksia kahdenkeskisiin keskusteluihin, varsinkin vähemmän aikaa luostarissa olleilla. Usein hämmästyn siitä, miten paljon näistä keskusteluista itsekin saan.
Kaikesta päätellen igumeni tuntee veljestönsä – ja päinvastoin.
– Veljestö välillä on uhkaillut Valamo-kustannuksen julkaisevan Igumenin vitsit -kirjan, johon kootaan igumenin eri tilanteissa suustaan päästämät, vitseiksi tarkoitetut kummallisuudet.
Erakkomaja houkuttelee
Niin paljon kuin luostarielämä antaakin, joistakin asioista on myös luovuttava.
– Veljestön jäsen ei voi lähteä mihin vain ja milloin vain. Kaikesta on sovittava ja kaikki on suunniteltava. Mutta olen huomannut, että vaikka ei fyysisesti liikkuisi ja näkisi erilaisia paikkoja, koko maailmankaikkeus ja ihmiskunta ovat jollain tavalla aina läsnä siellä, missä sitten onkin.
– Ei ole välttämätöntä liikkua paikasta toiseen ollakseen onnellinen, vaan pienessäkin piirissä riittää nähtävää ja koettavaa. Jatkuva kulkeminen voi tuoda mukanaan rauhattomuutta.
Kotiluostarissaan isä Mikael onkin saanut kokea Suomen oloissa harvinaisen tapahtuman: 2019 kanonisoitiin luostarin oma pyhä, pyhittäjä Johannes Valamolainen.
– Erityisesti mielessäni on hetki, jolloin kannoimme pyhittäjän ikonin alttarista kirkon keskelle kunnioitettavaksi. Mieliinpainuvaa oli myös pyhäinjäännösten nostaminen sekä niiden tuominen kirkkoon. Tuntui, kuin pyhittäjä olisi ollut läsnä huoneessa, jossa hänen reliikkejään säilytettiin.
Entä mitä isä Mikael toivoo tapahtuvaksi ennen kuin hänetkin – jos Luoja suo – lasketaan lepoon Valamon hautausmaalle?
– Toivoisin, etten olisi piispa, sekä sitä, että luostarissa olisi jo joku toinen ottanut johtajan tehtävän vastaan. Mieluiten kuvittelisin itseni 20 vuoden kuluttua kilvoittelemassa yksinäisemmissä oloissa, luostarin johtajan tehtävästä syrjään siirtyneenä. Kenties luostarin mailla voisi olla sopiva paikka, jossa luostarin entinen igumeni voisi elää. Ehkä voisin kirjoittaa jotain tai maalata ikoneja.
– Toisaalta en pidä hyvänä, että ihmisellä on pakottava tarve jättää jotain jälkeensä, että hänet muistettaisiin jostain. Ihmiselämä sinänsä on ihan riittävä, ja sen tarkoituksena on kasvaa kohti Jumalaa.
Haastattelu on julkaistu ensi kertaa Aamun Koiton painetussa lehdessä 1/2023.