Ortodoksisella seminaarilla saatiin 2. helmikuuta viettää Herran temppeliintuomisen juhlaa tavallistakin riemukkaammissa merkeissä, kun Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni vihki teologian opiskelija ja diakoni Harri Linnan papiksi.
Vaikka Suomen ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys edellyttää vakituiseen papin toimeen valittavalta myös muodollista koulutusta, niin koulutus itsessään ei johda papiksi vihkimiseen. Esimerkiksi kirkon kanonit asettavat pappeudelle omat reunaehtonsa.
Koulutuksen ja pappeuden suhteesta kertoo jotain myös se, että piispa voi vihkiä papiksi myös henkilön, jolla ei ole lainkaan muodollista teologista koulutusta. Nämä ns. oto-papit (oman toimen ohessa) voivat palvella seurakunnissa monin tavoin, mutta heitä ei voida valita vakituiseen toimeen.
Tie pappeuteen voi siis olla hyvin monenlainen. Kutsu kirkon työhön voi tulla vasta myöhäisessä keski-iässä – moni tuleva pappi toimii varmasti nytkin jossain aivan toisessa ammatissa ja jotkut heistä eivät kenties ole vielä edes kirkon jäseniä.
Joidenkin kohdalla polku on kuitenkin yllättävän suora ja perinteinen. Yksi heistä on isä Harri Linna.
Yksityistunnit kantoivat hedelmää
Isä Harrin kiinnostus ortodoksista teologiaa kohtaan syntyi jo kouluvuosina.
– Aloitin Keuruun lukiossa vuosikurssini ainoana ortodoksina. Jyväskylän ortodoksinen seurakunta päätti maksaa ortodoksisen uskonnon tuntini yksityisopetuksena ja tästä olen todella kiitollinen seurakunnan silloiselle kirkkoherralle, isä Timo Mäkirinnalle, ja muille asiaan myötävaikuttaneille, kertoo isä Harri.
– Olen tietysti kiitollinen myös isä Risto Käyhkölle, joka istutti minuun kahdessa vuodessa innostuksen kirkon oppia ja akateemista teologiaa kohtaan. Aloitin opintoni Joensuussa syksyllä 2015 suoraan lukion jälkeen.
Päätökseen vaikutti myös silloinen Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan nuorisopappi, isä Aleksander Rosczcenko.
– Koska olin aktiivisesti mukana seurakunnan nuorten illoissa, seurakunnan kesäleireillä ja ponomarina viikonloppuisin, isä Aleksander kysyi minulta aina välillä leikkisästi, josko olisin kiinnostustunut teologian opinnoista. Tästäkin lempeästä ”hiillostuksesta” olen nyt kiitollinen.
Kun yliopiston ovet aukesivat, isä Timo totesi, että yksityiset uskontotunnit olivat olleet hyvä investointi koko kirkon tulevaisuuteen.
– Tällaiseen asenteeseen kannustaisin kaikkia seurakuntia. Kyllä kirkko kiinnostaa nuoriakin, jos kiinnostus on molemminpuolista.
Seminaarielämää 2000-luvulla
Ennen vuotta 1988 isä Harrin kaltainen nuori olisi hakeutunut Kuopiossa sijainneeseen pappisseminaariin. Vaikka koulutus on siirtynyt yliopistoon, niin seminaarilla on edelleen keskeinen rooli ortodoksisten teologien kasvutarinassa.
Seminaarilla harjaannutaan esimerkiksi lukijan ja/tai ponomarin tehtävissä ja sisäistetään ortodoksisen kirkkovuoden kulku ja jumalanpalvelusjärjestys.
Kaiken tämän lisäksi seminaarilla kasvetaan kiinni ortodoksiseen elämäntapaan ja opitaan toimivan yhteisön pelisäännöt.
– Seminaari on ollut minulle koko opiskeluajan todella tärkeä yhteisö. Sen elämä keskittyy jumalanpalvelusten ja yhteisten ruokailujen ympärille. Seminaarilla paastotaan ja juhlitaan yhdessä, jaetaan ilot ja surut. Kanssaopiskelijat ovatkin seminaarin suola: monet keskustelut vanhempien ja jo pidemmällä olleiden teologian opiskelijoiden kanssa ovat olleet äärimmäisen hedelmällisiä. Lisäksi olen saanut monta hyvää ystävää teologian opintojeni aikana.
Opintopaikkakunnalta löytyi myös seurustelukumppani, josta tuli isä Harrin puoliso.
Taitojen karttuessa myös vihkimykset ovat mahdollisia. Isä Harri vihittiin ajan saatossa lukijaksi, ipodiakoniksi ja diakoniksi.
Akateemiset opinnot suoritetaan kampuksella.
– Opetus on täällä tasokasta. Olen saanut yliopistolta valmiuksia itsenäiseen ja avaraan teologiseen ajatteluun ortodoksisen kirkon raamien sisällä. Joensuussa läntistä ja itäistä teologiaa opiskellaan saman katon alla, ja itse näen tämän erityisesti ortodoksien etuna: täällä myös evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonopettajat ja papit tutustuvat meidän kirkkomme perinteeseen.
Toisen näkymän ekumeniaan ja kirkolliseen työhön avasi opintojen alkupuolella suoritettu varusmiespalvelus. Kirjuriksi koulutettu isä Harri työskenteli palvelusaikanaan myös varusmiespappina.
– Seurakunnan jumalanpalveluksien lisäksi olen kokenut myös seurakunnan nuorisotyön ja diakoniatyön kasvattaneen minua kirkon työhön. Lisäksi kesätyöt kirkon oppaana, leiriohjaajana sekä seurakuntasihteerin ja seurakuntamestarin sijaisuudet ovat myös auttaneet hahmottamaan seurakuntatyötä kokonaisuutena. Maininnan ansaitsee myös Ortodoksisten nuorten liitto, jonka leireillä olen päässyt tekemään erityisesti kristinoppileirejä osaavassa tiimissä.
– Talkoojaksot Valamon ja Lintulan luostareissa ovat olleet erittäin antoisia paitsi jumalanpalvelusten oppimisen, mutta myös hengellisen elämän rakentumisen näkökulmasta. Haluan myös kiittää Joensuun ortodoksista mieskuoroa ja kanttoreita Markus Hännistä ja Ella Kinnusta niistä kaikista työtunneista, joilla he tukivat kehittymistäni kuorolaisena.
– Ehdin palvella reilun vuoden diakonina, minkä olen kokenut erittäin kasvattavana paitsi käytännön taitojen oppimisen, mutta myös palvelemaan oppimisen kannalta. Mikään ei kuitenkaan voi täydellisesti valmistaa pappeuteen, vaan se on aina hyppy tuntemattomaan ja mysteerion syleilyyn.
Oma pienuus korostuu Jumalan salaisuuksien äärellä
Entä miltä isä Harrista tuntui toimittaa liturgia ensi kertaa pappina?
– Luulin pitkään, että liturgia tuntuisi vähemmän pyhemmältä ja jotenkin arkisemmalta, jos toimittaisin sen itse pappina. Kuitenkin jo diakonina huomasin, että liturgia muuttuu itseasiassa vielä pyhemmäksi ja suuremmaksi, mitä läheisempi suhde sen toimittamiseen muodostuu. Pappina toimittaminen tuntui ensi kertaa sekä innostavalta että pelottavalta, koska ymmärsin oman pienuuteni Jumalan salaisuuksien edessä.
Vaimoni tuki on korvaamatonta, ja ilman häntä en olisi selvinnyt edes ensimmäisestä päivästäni. Olen saanut erittäin paljon tukea myös rippi-isältäni ja omalta mentoriltani, joka on vanhempi pappi ja koen, että voin keskustella heidän kanssaan kaikista teemoista. Lisäksi tunnen useita nuorempia pappeja, mutta myös maallikoita, joiden kanssa voin käydä innostavia ja syvällisiä keskusteluja.
Isä Harri tuntee hyvin selkeästi myös pappeuden mukanaan tuoman vastuun.
– Ehdottomasti! Papin eleiden, puheen ja tekojen tulisi johdattaa ihmisiä pelastukseen. Mielestäni tehtävä on äärimmäisen haastava – tai oikeastaan jopa mahdoton. Kukaan pappi ei kuitenkaan toimi yksin, vaan Jumala auttaa häntä tässä pyhässä tehtävässä. Olen kokenut lohduttavina Johannes Krysostomoksen sanat Basileiokselle, joka suri kirkon paimenen tehtävän haastavuutta: Luotan nimittäin sinut kutsuneeseen Kristukseen, joka on asettanut sinut johtamaan omia lampaitaan, niin että saat tästä virasta niin suuren uskalluksen, että minutkin, joka tuona suurena päivänä olen vaarassa, otat mukaasi ikuisiin asumuksiin.
– Tulevaisuudelta toivon, että ortodoksinen kirkkomme kasvaisi ja kehittyisi. Tällä en tarkoita vain väestönkehitystä, vaan myös koko kirkkokansan osallistumista kirkon elämään. Henkilökohtaisesti toivon, että pystyisin toimittamaan jumalanpalveluksia mahdollisimman pitkään omin jaloin.
Lisäksi isä Harri rohkaisee teologian opinnoista kiinnostuneita nuoria:
– Kun aloittaa seminaarilla nuorena, niin ehtii kasvaa aikuiseksi, ja jos aloittaa varttuneempana, niin ehtii kasvaa taas nuoreksi.
-- Jos olet kiinnostunut teologian opinnoista, kannustan keskustelemaan aiheesta seurakuntien työntekijöiden ja oman uskonnonopettajan kanssa. Heiltä voi saada ymmärrystä siitä, millaista teologian opiskelu on.
Ortodoksisen teologian opiskelijaksi voi hakea käynnissä olevassa yhteishaussa, joka päättyy 30.3.2023 klo 15.00. Hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa Opintopolku.fi. Aamun Koitto julkaisi ortodoksisen teologian opiskelijoiden haastattelun verkkolehdessään tammikuussa 2023.
Juttua muokattu 27.3.2023 siten, että Basileios Suuri on korjattu muotoon Basileios.