Uuden Valamon luostarissa vierailleista useimmat ovat ainakin lehteilleet Valamon vanhuksen kirjeitä. Talvisodan koettelemasta Laatokan Valamosta Heinävedelle tulleen skeemaigumeni Johanneksen rippilapsilleen kirjoittamia kirjeitä julkaistiin alun perin 1956 kirjoittajan äidinkielellä venäjäksi. Sittemmin kokoelma on käännetty monille kielille. Suomeksi teos ilmestyi vuonna 1976.
Kirjeissään luostarivanhus ohjaa, lohduttaa ja kannustaa hengellisiä lapsiaan. Pääosa heistä oli emigroitunut Venäjältä eri puolille maailmaa vallankumousta pakoon.
Lukuharrastus syttyy
Laatokan Valamo oli 1900-luvun alussa huomattava maataloudesta ja kalastuksesta elävä talonpoikaisluostari – työväki mukaan lukien jopa tuhannen neljänsadan hengen yhteisö. Myös skeemaigumeni Johannes, maallikkonimeltä Ivan Aleksejevitš Aleksejev syntyi 1873 ortodoksikristilliseen talonpoikaisperheeseen Gubkan kylässä Venäjällä.
Kotona turkkeja ompelemassa käynyt räätäli opetti Ivanin lukemaan. Päästyään alkuun poika osti pyhien elämäkertoja, joita myytiin vihkosina. Mahdollisuudet hankkia kirjoja paranivat, kun Ivan muutti Pietariin, missä hän työskenteli veljensä krouvissa.
1800-luvulla oli Venäjällä levinnyt kirkkoslaavin- ja venäjänkielisinä käännöksinä kokoomateos Filokalia, johon Ivan myöhemmin kirjeenvaihdossaan Johannes-munkkina usein viittaa. Alun perin kreikkalainen Filokalia sisältää 300–1400-luvuilla eläneiden munkkien toisilleen kirjoittamia tekstejä. Teos ilmestyi Venetsiassa 1782. Filokalia painettiin myös Venäjällä, ensin kirkkoslaaviksi ja 1800-luvun jälkipuoliskolla kansankielelle.
Filokalian tunnettuutta lisäsi matkakirja Vaeltajan kertomukset (1884). Siinä kulkuri etsii vastausta kysymykseen, kuinka apostoli Paavalin Tessalonikalaiskirjeessä esittämän kehotuksen mukaisesti voi rukoilla lakkaamatta.
Tie Valamoon
Laatokan Valamoon nuori Ivan tuli ensimmäisen kerran 16-vuotiaana. Oltuaan nelivuotisessa asepalveluksessa ja Pietarissa Valamon hankintatehtävissä, Ivan palasi luostariin. Hänet vihittiin 1910 munkiksi nimellä Jakinf kreikkalaisen marttyyrin Hyakinthosin mukaan.
Kun Suomen suurruhtinaskuntaan kuulunut Valamon luostari tuli osaksi itsenäistä Suomea, ja Tarton rauhassa 1920 myös Petsamon luostari liitettiin Suomeen, Jakinf joutui ottamaan vastaan tehtävän pohjoisen luostarin johtajana. Hän toimi Petsamossa kymmenen vuoden ajan, minkä jälkeen anoi ja sai eron vaikeaksi kokemastaan tehtävästä.
Tuolloin jo kuusissakymmenissä oleva mies palasi Valamon saarille. Hän vihkiytyi suureen skeemaan ja sai takaisin kastenimensä Johannes. Skeemamunkit ja -nunnat ovat yleensä (vanhoja) kilvoittelijoita, jotka omistautuvat rukouselämään.
Johannes Kastajan saaren erakkolasta skeemaigumeni Johannes vieraili ajoittain pääluostarissa. Pyhiinvaeltajien rippi-isänä hän tapasi neiti Jelena Armfeltin, jonka kanssa alkanut ystävyys jatkui Johanneksen kuolemaan saakka. Noin puolet Valamon vanhuksen kirjeistä on Jelenalle osoitettuja.
Valamon saarilla tapahtui 1930-luvulla toinenkin Valamon vanhuksen kirjeiden kannalta tärkeä kohtaaminen. Yrjö Olmari, tuleva arkkipiispa Paavali ja kirjekokoelman suomentaja, oli päässyt Sortavalan pappisseminaarista Johannes Kastajan saarelle, missä tapasi rippi-isänsä Johanneksen.
Teoksen taustavoimina olivat myös rippilapset kuvataiteilija Ina – tai ”Inna” – ja hänen miehensä, kirjailija Tito Colliander, joista edellinen keräsi kirjeitä niiden vastaanottajilta ja jälkimmäinen toimitti tekstit julkaisuasuun.
Valamon pommitusten aikaan 1940 isä Johannes kertoi istuneensa keljassaan ja lukeneensa evankeliumikirjaa. Noin 200 henkeen hiipunut veljestö evakuoitiin aluksi Keski-Suomeen Kannonkoskelle. Huhtikuun lopulla Johannes kirjoitti olevansa levollinen eikä ajatellut enää Valamoa: ”Otin muutamia kirjoja, pyhien isien teoksia, ja siinä on minulle kylliksi.”
Luostarin kirjasto onnistuttiin pelastamaan sullomalla kirjat perunasäkkeihin.
Heinäveden Valamossa Johanneksesta tuli veljestön rippi-isä ja starets eli ohjaajavanhus. Hengellinen ohjaaja voi olla uskova henkilö, jolla on poikkeukselliset edellytykset auttaa toista ihmistä.
”Älä lue vain lukeaksesi”
Isä Johanneksen kirjeissä on paljon viittauksia Raamattuun. Sitä ei sopinut lukea kuten mitä tahansa kirjaa: ”Pyhää Raamattua ei lueta tietojen hankkimisen vuoksi vaan sielun pelastuksen vuoksi.”
Hän kehottaa lukemaan Evankeliumia joka päivä.
”Älä kuitenkaan lue vain lukeaksesi, vaan rukoile ensin hengessä Herraa…lue tarkoin ikään kuin tavaamalla. Kokemuksesta opit, verenjuoksua sairastaneen naisen tavoin, miten suurta hengellistä voimaa tällaisesta lukemisesta lähtee.”
Vanhuksen mukaan on pidettävä huoli, ettei ajatus ole jouten.
”Kun olen yksin ilman työtä tai kävelen, silloin mietiskelen lukemaani. Järki ei voi olla ilman työtä. Sille täytyy antaa jotain tekemistä. Jos et anna sille hengellistä työskentelyä, niin se vaeltelee tämän maailman tapahtumissa.”
Muistelu kuului myös pyhän sanan lukemiseen: ”Kun käyt levolle, mietiskele jotakin kohtaa, jonka satut muistamaan Raamatusta, varsinkin Evankeliumista, äläkä pidättele kyyneleitä.”
Raamatun lisäksi kirjeissä puhutaan paljon kirkkoisien kaudella (n.150–700-luku) Lähi-idässä kilvoitelleista munkeista. Heihin lukeutuivat muun muassa Barsanufios Suuri, Doroteos Gazalainen, Johannes Cassianus, Makarios Egyptiläinen ja Johannes Siinailainen. Kirkkoisiä ja muitakin kirjojaan Johannes luki venäjän ja kirkkoslaavin kielillä.
Jelenaa hän lohduttaa, ettei ihme, jos tuotteliaan piispa Feofanin kirjat ovat tuntuneet kuivilta pyhien isien teosten lukemisen jälkeen: ”Niitä voi verrata toisiinsa näin: pyhien isien kirjoitukset ovat paksua kermaa, piispa Feofanin taas ovat maitoa ja sekin vedellä ohennettua.”
Erityisen paljon vanhus tuntuu arvostaneen 600-luvulla eläneen askeettikomunkki Iisak Niniveläisen kirjoituksia.
”Kaivo on syvä, köytemme lyhyt”
Iisakin Niniveläisen kirjoitukset eivät avaudu vaivatta. Vanhuksen lähipiiriin kuulunut helsinkiläistynyt nunna Maria, Venäjän viimeisen keisarinnan Aleksandra Feodorovnan entinen hovineiti, oli luultavasti kirjoittanut Iisakin kirjan olevan vaikeaa kieltä. Sen vanhus myöntää, mutta lisää, että vielä vaikeampi meidän on käsittää kirjoitusten sisältöä: ”Kaivo on näet syvä, mutta köytemme lyhyt, niin että emme kykene ammentamaan sen syvää ja ihanaa pelastavaa vettä.” Innalle hän kirjoittaa: ”Tämä [Iisakin teos] on vakava kirja, se ei vaadi ainoastaan syvällistä älyä vaan ennen muuta elämää.”
Pääsiäispaaston alkaessa 1947 Johannes vinkkaa Jelenalle Filokaliasta löytyvää Hesykhios Siinailaisen kirjoitusta hengellisestä valppaudesta: ”Sitä ei raaskisi käsistä jättää, eikä sen lukemiseen koskaan kyllästy. Se innostaa suuresti, ja vaikka emme pystykään täyttämään siinä annettuja neuvoja, on silti hyödyllistä tietää, mikä hengellisessä elämässä on olennaista.”
Sodan jälkeisinä vuosina Jelenalle ja Innalle kirjoittamissaan kirjeissä vanhus kehottaa heitä tutkimaan kirjaa Näkymätön taistelu. ”Tässä kirjassa puhutaan tarkkaan ja hyvin, oikein ja monipuolisesti hengellisestä elämästä.”
Kyseessä oli katolisen spiritualiteetin klassikko, italialaisen papin Lorenzo Scupolin 1500-luvun lopulla ilmestynyt Combattimento spirituale.
Vuoden 1949 lopulla isä Johannes kertoo lähettäneensä Colliandereille 500- ja 600-lukujen vaihteessa eläneen munkki Johannes Moskoksen Niitty-kirjan (Leimōn pneumatikos), jossa on lyhyitä tarinoita luostareista ja kilvoittelijoista.
Keskusteluissa vilahtaa myös kiivasta teologista debattia herättänyt skeemamunkki Ilarionin 1907 julkaistu kirja Kaukasuksen vuorilla (Na gorakh Kavkaza).
Sen enempää kaunokirjallisuutta kuin muitakaan maallisia kirjoja Valamon vanhus ei kirjeissään kerro lukeneensa.
Vilkasta kirjeenvaihtoa
Skeemaigumeni Johanneksen kirjeenvaihto osoittaa, kuinka lähes kouluja käymätön kirjoittaja saattoi omaksua syvällisesti kirkon hengellistä perintöä ja osallistua kirjalliseen elämään.
Isä Johanneksen verkosto ei ollut vain ”hengellinen lukupiiri”, vaan rippilapsilla oli vaikeuksia, sairauksia ja masennusta, joihin he saivat apua.
Keväällä 1956 vanhus toteaa kirjeessään Innalle, että voi sairauksista huolimatta hyvin, ja että hänellä on kaksi suurta lohtua: hyvät silmät, ja se, että selviytyy arjesta itsenäisesti.
Valamon vanhuksen kirjeissä on vain osa isä Johanneksen kirjeistä. Ennen suomeksi julkaisemattomia kirjeitä on myöhemmissä kokoelmissa Kirjeitä Innalle (2014), Kirjeitä Jelenalle (2017) ja Luostarivanhuksen kirjeitä (2018). Kirjeistä on koostettu 2019 myös äänikirja.
Vanhus kuoli keljassaan 5. kesäkuuta 1958. 60 vuotta myöhemmin ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen johdolla kokoontunut piispainkokous vahvisti hänen pyhyytensä kanonisoinnilla. Pyhittäjä Johannes Valamolaisen pyhäinjäännökset lepäävät nyt Heinäveden Valamon pääkirkossa.
Lähteitä:
Johannes, skeemaigumeni (1976/1956): Valamon vanhuksen kirjeitä. Suom. arkkipiispa Paavali. WSOY (1. p. Pisma valaamskogo starca 1956).
Johannes, skeemaigumeni (2014): Kirjeitä Innalle. Skeemaigumeni Johanneksen kirjeitä Ina Collianderille vuosilta 1947–1957. Suom. Sergius Colliander. Valamon luostari.
Johannes, skeemaigumeni (2017): Kirjeitä Jelenalle. Skeemaigumeni Johanneksen kirjeitä Jelena Armfeltille vuosilta 1945–1958. Suom. arkkipiispa Paavali, metropoliitta Panteleimon ja isä Sergius Colliander. Valamon luostari.
Johannes, skeemaigumeni (2018): Luostarivanhuksen kirjeitä. Suom. metropoliitta Panteleimon. Valamon luostari.
Kristoduli, sisar (1998): Katsaus Filokalian syntyhistoriaan. Teoksessa Filokalia. V osa. Toim. Irinja Nikkanen. Valamon ystävät, 9–42.
Leclercq, Jean (2007/1957): The Love of Learning and the Desire for God. A Study of Monastic Culture. Fordham University Press (1. p. L’Amour des letters et le désir de Dieu, Paris 1957).
Mäkinen Ilkka (2013): Luemmeko kuin munkit: mistä lukuhalu tuli ja mihin se menee? Informaatiotutkimus 32 3/4.
Panteleimon, igumeni (1985): Isä Johannes. Valamon vanhuksen skeemaigumeni Johanneksen (1874–1958) elämäkerta. Valamon luostari.
Serafim, munkki (2005): Iisakin tekstihistoria ja vaikutus. Teoksessa Kootut teokset. Pyhä Iisak Niniveläinen. Käännös ja johdanto munkki Serafim. Valamon luostari, 28–50.
Isä Sergius Collianderin luentotallenne Pyhä Johannes perheemme ystävänä on saatavissa YouTube-videopalvelussa. Isä Sergiuksen muistelmat syventävät hengellisen lukemisen ja kokemuksellisuuden tarkastelua Johanneksen ajattelussa siitä mihin tämä artikkeli jää.
Pääkuva ylhäällä: Isä Johannes ja Jelena Akseljevna Armfelt Helsingin rautatieasemalla. Kuva: Valamon luostarin arkisto.
Kirjoitus on muokattu alun perin Bibliophilos-lehden numerossa 2/2022 julkaistusta artikkelista. Artikkeli on julkaistu myös painetussa Aamun Koitossa 2/2023. Jutun ingressiin on lisätty maininta muistopäivästä 5.5.2023 klo 14::55.