Anna-Leena Lampi koki jo lapsesta saakka syvän yhteyden Jumalaan. Marja Lampi kertoo siitä, kuinka tavallisessa luterilaisessa perheessä yksi viidestä lapsesta poikkesi muista. Aluksi asiaa oli vaikea ymmärtää.
– Asia tuotti ristiriitoja perheessä: vanhemmat olivat ihmeissään hänen aikomuksestaan mennä luostariin. Itsekin olin huolissani, jopa vihainen asiasta. Olin teininä hänen kanssaan Lintulan luostarissa pari päivää, jotta hänen maailmankatsomuksensa avautuisi minulle. Yritin ymmärtää, mutta en ymmärtänyt. Asiaa ei helpottanut sekään, että hänen luostarikutsumuksensa oli yleisenä puheenaiheena kotikaupungissamme.
Anna-Leenan usko Jumalaan oli kuitenkin ehdoton. Lapsesta nuoreksi hän kasvoi perheen keskellä. Nuorena aikuisena yliopisto-opiskelut kuljettivat opiskelijaelämän pyörteisiin. Anna-Leena koki myös teiniromanssin. Valintojen takana kuulsi kuitenkin aina selkeä suunta kohti luostarielämää. Se viitoitti tien kaiken ohi kauas.
Ortodoksiset palvelukset ja ensimmäinen ortodoksinen pääsiäinen olivat nuorelle naiselle ihmeellisiä, rukouksen täyttämiä asioita. Abiturienttina hänestä tuli rakastamansa kirkon jäsen ja monien vaiheiden jälkeen hän lähti Kreikkaan, Thessalian Pindos-vuoristoon Bytouman luostariin vuonna 1973. Tuolloin hän oli 28- vuotias.
Siellä Anna-Leena vihittiin Nunna Kristoduliksi, Kristuksen palvelijaksi. Jo siinä vaiheessa päiväkirjoja oli kertynyt runsaasti sisarusten kotiin.
– Veimme niistä osan hänelle Kreikkaan, jossa hän jatkoi kirjoittamista, Riitta kertoo.
– Muistan, kun hän pohti Kreikassa, miksi hän kirjoittaa päiväkirjojaan suomeksi, kun voisi kirjoittaa niitä kreikaksikin.
– Syy oli kuitenkin selvä. Suomen kielellä siksi, että niistä olisi iloa tulevillekin sukupolville. Näin joku kotimaassa hyötyisi hänen kokemuksistaan.
Sanoista kirjaksi
Toive päiväkirjojen kokoamisesta kirjaksi tuli jo vuosia sitten nunna Kristodulilta itseltään.
– Kun hän parinkymmenen vuoden jälkeen palasi Kreikasta Suomeen, meillä oli ajatus koota kirjoituksista kirja yhdessä hänen kanssaan. Kun hän sairastui Alzheimerin tautiin, suunnitelma jäi taka-alalle, Marja kertoo.
Päiväkirjojen arvokkaat tekstit ansaitsivat kuitenkin julkitulon. Ensin Marja ajatteli ottaa kirjan yksin tehdäkseen, mutta se tuntui ylivoimaiselta. Yhteistyö Riitta-siskon kanssa sujui hyvin. Sisarukset saivat Lintulan nunna Ksenialta arvokasta apua, ja suuri työ saatiin päätökseen.
– Koko työn ajan kävi selvemmäksi, ettei tällainen ajatusten aarre voi jäädä huomiotta.
Ja todellinen aarre päiväkirjat ovat. Kirja on ainutlaatuinen teos elämästä, erilaisesta tavasta elää. Marja ja Riitta Lampi ovat saaneet siitä paljon kiittävää palautetta. Moni lukija on kamppaillut äiti Kristodulin lailla omien rajojen, oman arvomaailman puolesta. Teos on koskettanut useita, kantanut pohtimaan lukijan omaa elämää.
– Kirja on ollut joillekin lukijoille ”kuin raikas sade”. Se on puhdistanut ja avartanut mieltä. Nunna Kristodulin kokemuksiin on voinut samastua. Kirjan äärelle asettuneet ovat tunteneet syvää yhteenkuuluvuutta hänen ajatustensa kanssa, Riitta kertoo.
– Kirja on osoitus siitä, että rakkaudessa ja lempeydessä, Jumalan edessä ihminen voi olla suoraselkäinen ja seistä omien arvojensa takana.
Arvojen avaaja
Nunna Kristodulin arvomaailma on arvokas suunnannäyttäjä tämän päivän maailmassa elävälle ihmiselle.
– Päiväkirjoissaan nunna Kristoduli monesti kirjoittaa, ettei hän hyväksy millään lailla etnisten ryhmien tai eri uskontojen alas painamista. Omassa ehdottomuudessaan hän oli muita kohtaan avarakatseinen. Hän otti ihmisen ihmisenä ja ymmärsi kaikkia.
Toisaalta ehdottomuus kuljetti äiti Kristodulin lopulta pois Kreikasta. Siihen riitti yksi luostarin jumalanpalveluksessa kuultu saarna, jota äiti Kristoduli piti antiseministisena, mikä puolestaan johti vastakkainasetteluun paikallisen metropoliitan kanssa. Välikohtaus sai hänet jättämään Bytouman luostarin. Kuitenkin äiti Kristoduli koki myös nämä tapahtumat Jumalan johdatuksena: hän oli jo jonkin aikaa pohtinut luostarin vaihtamista. Oli uuden aika.
Nunna Kristoduli siirtyi kilvoittelemaan Lintulan luostariin Heinävedelle.
Riitta ja Marja kertovat siitä, kuinka sisar oli hyvin kiinnostunut hengellisten asioiden ohella myös tähtitieteestä ja avaruudesta, minkä lisäksi hän nautti kemian opiskelusta ja fysiikasta.
– Sisareni kirjoitti, että kuoltuaan hän ottaa heti tästä kaikesta selvää. Tässä elämässä, luostarin arjen keskellä, siihen ei aina ollut tarpeeksi mahdollisuuksia.
– Hänessä eli vahvana myös tiedenainen. Häntä ärsytti, ettei hän täysin ymmärtänyt maailmankaikkeuden synnyn lainalaisuuksia. Uskonto ja tiede kulkivat hänellä aina luontevasti rinnakkain, sisaret muistelevat.
Elämän lahjoja
”Annuskin” elämä on rikastuttanut syvästi Suomessa asuneiden sisarusten elämää. Myös vanhemmat taipuivat tyttärensä valintaan ja ymmärsivät sen laajalle kantaneen arvon.
Kreikan aikanaan nunna Kristoduli kävi Suomessa luennoimassa Filokaliasta.
Arkkipiispa Paavalin arvokas rooli nunna Kristodulin elämässä sai hänet kääntämään edellä mainitun kirjasarjan kreikasta suomeksi, ja käännöstyön loputtua äiti Kristoduli avasi sanomaa monissa tilaisuuksissa.
– Ensimmäiselle Filokalia-luennolle Helsingin Porthaniaan tuli paljon odotettua enemmän ihmisiä. Silloin vanhemmat ymmärsivät, että hän teki tärkeää työtä.
Marja ja Riitta Lampi kertovat myös henkilökohtaisesti heille itselleen Kristodulin kautta kantautuneista tärkeistä opeista. Jo vierailut Kreikan luostariin antoivat mahdollisuuden nähdä erilaista elämäntapaa. Ilman nunnana elänyttä sisarta olisi moni mielenkiintoinen asia jäänyt kokematta.
– Minua ihastuttivat hänen hieman erilaiset ajatuksensa elämästä. Hänen ajatteli, että todellisia ongelmia ovat esimerkiksi vakava sairaus tai nälkä. Ihmiset tekevät hänen mielestään usein itse elämästään hankalampaa kuin se oikeasti onkaan. Ongelmia tehdään turhista asioista eikä nähdä olennaista, Marja sanoo.
Jokainen ihmisyksilö oli äiti Kristodulille tärkeä. Hänen mielestään jokaista ihmistä tulee kunnioittaa juuri sellaisena kuin hän on.
– Tämä auttoi myös itseäni ymmärtämään ihmisyyden ainutlaatuisuutta, Riitta sanoo.
Toisaalta nunna Kristoduli ymmärsi myös oman keskeneräisyytensä eikä ollut kaikin ajoin varsinainen enkeli. Pahimmillaan isosisko oli piikittelevä suorasuu.
– Usein hän oli pettynyt itseensä ja kamppaili kriittisesti itsensä kanssa. Tämä auttoi ymmärtämään myös muita.
Kuolemaa nunna Kristoduli odotti ilolla. Sisaren sairauden aikana Marja ja Riitta viettivät ajoittain vuorotellen aikaa hänen kanssaan Lintulassa.
– Joskus iltaisin hän sanoi hilpeästi nukkumaan mennessään, että voi olla, etten aamulla enää herää. Kuolema oli hänelle normaali asia, joka kantoi kohti hyvää.
Nunna Kristoduli kuoli 23. joulukuuta 2020 Rääkkylän terveyskeskuksessa.
– Hänen asennoitumisensa on auttanut meitäkin suhtautumaan kuolemaan lempeydellä. Tuntui siltä, että oliko lainkaan oikein surra hänen kuolemaansa, koska hän odotti sitä niin paljon, sisaret pohtivat.
Vielä hänen kuolemansa jälkeenkin moni oppi auttaa omaisia näkemään maailman kauneuden.
– Elämän pimeiden hetkien keskellä hän luotti siihen, että vielä aurinko paistaa ja ilo tulee osaksi elämää. Hänellä oli luottamus elämän kauneuteen, sen loppumattomaan kiertoon. Suru menee ohi, ja elämä jatkuu ikuisessa Valossa. Maailmankaikkeus ja elämä sen keskellä oli hänelle käsittämättömän hieno, arvokas asia.
– Nunna Kristodulilla oli suuri luottamus Jumalaan: se tapahtuu, minkä kuuluu tapahtua. On tärkeää osata vain antautua odottamaan. Tämä on yksi kirjan tärkeimmistä opeista.
Pääkuva ylhäällä: Nunna Kristoduli kuoli 23. joulukuuta 2020 Rääkkylän terveyskeskuksessa.