– Kyllä tämä aihe on nostattanut kulmakarvoja. Me naiset emme tietenkään halua pilata juhlavuotemme tunnelmaa, mutta ei ole myöskään hyvä lakaista aihetta maton alle. Taustalla on mieskeskeistä ajattelua laajemminkin, sanoo Nina Jolkkonen-Porander, joka on tuonut asiaa esiin myös sosiaalisessa mediassa.
Myös toisenlaisia näkökantoja löytyy.
– On ihan oikein, että Ekumeeninen patriarkaatti myönsi nyt ne arvonimet, jotka myönsi, ja niille, joille myönsi – se on täysin heidän päätöksensä. Minun mielestäni meidän ei tule lainkaan puuttua siihen, millaisia arvonimiä Ekumeeninen patriarkaatti myöntää – se olisi erittäin epähienoa. Onhan meillä omassa kirkossamme ihan tasa-arvoiset palkitsemisjärjestelmämme, sanoo FT, Raamatun ja ortodoksisen kirkon tutkija Merja Merras.
Merja Merras on saanut jo kaksi Pyhän Karitsan ritarikunnan ansiomerkkiä.
– Niitä ei vain ole julkistettu missään, hän sanoo.
Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos vihki 10. syyskuuta toimitetun patriarkaalisen liturgian yhteydessä Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salmisen sekä Kaakkois-Suomen seurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkysen ensimmäisinä Suomessa Ekumeenisen istuimen rovasteiksi. Samassa yhteydessä hän jakoi korkeimman maallikolle jaettavan patriarkaalisen Kristuksen Pyhän ja Suuren Kirkon Arkontti -arvonimen toimittaja Risto Nordellille sekä Suomen Viron emeritus-suurlähettiläs Aleksi Härköselle.
Kukaan haastatelluista naisista ei kyseenalaistanut sitä, etteivätkö arvonimillä muistetut henkilöt olisi niitä ansainneet, vaan keskustelun keskiössä oli nimenomaan naisten työn huomioiminen kirkossamme yleisemminkin.
"Naiset jäävät usein näkymättömiksi"
Aamun Koitto vieraili myös 15.-17. syyskuuta Valamon luostarissa pidetyssä Naisen eletty ortodoksisuus -seminaarissa, ja jututti siellä eri henkilöitä aiheen tiimoilta. Moni kuvaili hämmennyksen tunnetta.
Valamon opiston rehtori Sirpa Koriala on yksi kirkkomme naisista, joka toimii näkyvässä asemassa – ja joka on palkittu Pyhän Karitsan ritarikunnan ritarimerkillä ja I luokan mitalilla. Myös Koriala harmittelee sitä, että naiset jäivät valokeilan ulottumattomiin kirkkomme autonomian 100-vuotisjuhlaliturgian yhteydessä.
– Naiset jäävät usein näkymättömiksi, vaikka he tekevät valtavasti työtä kirkon eteen. Mitä tapahtuisi, jos kaikki naisten tekemä työ otettaisiin nyt pois – tai jos se katoaisi viimeksi kuluneen sadan vuoden ajalta?
– Jos naisten huomioimiseen patriarkaalisen liturgian yhteydessä liittyi jokin protokollaongelma, niin peräänkuulutan luovaa ratkaisukykyä: Ekumeenisesta patriarkaatista oltaisiin varmastikin voitu tiedustella etukäteen, missä vaiheessa sellaiseen olisi ollut mahdollisuus, sanoo Sirpa Koriala.
Pääasiallinen tunnelma kirkkomme autonomian 100-vuotisjuhlista oli Jolkkonen-Poranderin mukaan unohtumaton.
– Harmillisen särön hienoon juhlatunnelmaan aiheuttivat kuitenkin liturgian jälkeen tapahtuneet arvonimien myöntämiset. Kuinka voi olla mahdollista, ettei arvostusta arvonimien muodossa annettu yhdellekään naiselle? Ortodoksinaiset ymmärtävät, että pappeus on kirkossamme teologisista syistä vain miehille. Mutta on erittäin vaikea ymmärtää, jos maallikoille tarkoitettuja arvonimiäkin myönnetään vain miehille. Tälle käytännölle tuskin löytyy pitäviä teologisia perusteluja.
– Meidän ei tarvitse tunkea feminististä ajatteluamme ihan joka paikkaan. Koen, että tällainen keskustelu on ihan turhaa, napauttaa puolestaan Merja Merras.
– Voisiko korkein kristityn arvonimi kenties olla ”viisas ryöväri”, eli katuva ihminen, joka turvautuu Kristukseen. Jos kirkolliset arvonimet ovat ylipäätään tarpeellisia, niitä tulee kuitenkin myöntää sekä miehille että naisille. Kuva: Oma albumi
Arkontti-arvonimi on myönnetty vain miehille
Arkkipiispan kansliassa teologinen sihteeri Jelisei Heikkilä selventää asiaa Suomen ortodoksisen kirkon ja tilaisuuden järjestäjien näkökulmasta. Käytännössä prosessi etenee siten, että Suomessa arkkipiispalle esitetään useampia ehdokkaita, joista hän valitsee ne, joiden huomioimista esitetään edelleen Ekumeeniselle patriarkaatille. Heikkilän mukaan järjestäjien taholta tiedusteltiin Ekumeenisesta patriarkaatista jo etukäteen, olisiko arkontti-arvonimeä mahdollista myöntää naiselle.
– Jos se olisi ollut mahdollista, olisimme ehdottaneet toiseksi arkontti-arvonimen saajakandidaatiksi naista, Heikkilä sanoo.
– Kyseiset huomionosoitukset ovat Ekumeenisen patriarkaatin päätösvallassa, ja he päättävät myös myöntämisen kriteereistä. Historiallisesti, kun arkontin arvonimen myöntö siirtyi Ekumeeniselle patriarkaatille, heistä tuli samalla patriarkan avustajia tietyssä mielessä – ja avustajan tehtävähän oli varattu tuolloin miehille. Tästä näkökulmasta ajattelisin, että kyseisen arvonimen myöntämisen periaatteeseen saattaa vielä sisältää ”historiallista painolastia”. Toiseksi, jos olisimme tuoneet liturgian lopun yhteyteen vielä omia eli Suomen ortodoksisen kirkon palkitsemisia, olisi se ollut protokollan näkökulmasta sopimatonta sekä pidentänyt jo pitkää palvelusta entisestään. Mutta toki ymmärrän, että naisten palkitsemisten puuttuminen voi herättää kysymyksiä. Tähän saakka Ekumeenisen patriarkaatin perinteessä arkontti-arvonimeä ei ole myönnetty naisille. Sen sijaan Pyhän Karitsan ritarikunnan korkeimpia arvoja, eli komentaja-merkkejä on myönnetty kirkossamme myös naisille, Heikkilä sanoo.
Osallistaminen on ratkaisevan tärkeää
Myös ansioituneita äitejä on perinteisesti muistettu kirkossamme äitienpäivänä. Ansiokasta työtä voidaan huomioida myös piispallisilla siunauskirjoilla.
– Jatkossa voisi pohtia, voitaisiinko naisillekin kehittää jokin arkonttia vastaava arvonimi. Minusta naisten huomioiminen ja heidän työnsä merkityksen tunnustaminen on erittäin tärkeää kirkon tulevaisuuden kannalta. En usko, että nykyajan tai tulevaisuuden nuoret naiset tyytyvät vain keittelemään kahvia, vaikka se tärkeä palvelutehtävä onkin. Patriarkka itse on puhunut painokkaasti nuorten osallistamisen tärkeydestä, Sirpa Koriala toteaa.
– Naiset tuskin uurastavat kirkon eteen saadakseen jonkin prenikan, mutta voi kysyä, onko heidän sitoutumisensa myös jatkossa yhtä vahvaa, jos heidän ponnistelujaan ei huomata. Huomionosoituksethan merkitsevät, että joku taho tunnustaa, että se, mitä teet ja miten toimit, on hyvää ja oikein. Jos siis huomioimme kirkossamme vain osaa sen jäsenistä tai työntekijöistä, herää kysymys, onko vain miesten toiminta ja teot kirkossa hyvää ja oikein. Monille naisille voi syntyä epäilys siitä, teenkö ylipäänsäkään oikeita ja kirkkoani hyödyttäviä asioita, Koriala pohtii.
– Minulle palkitsemista tärkeämpää olisivat käytännön teot arjessa, jotka huomioisivat kaikki kirkon jäsenet, jotta olisimme oikeasti se patriarkan mainitsema inklusiivinen kirkko, Koriala sanoo.
Arkontti (arkon) -arvonimi on käytössä Ekumeenisessa patriarkaatissa, missä se on maallikolle annettava korkein kirkollinen arvonimi. Arvonimellä kunnioitetaan maallikon Kirkon eteen ja puolesta tekemää arvokasta työtä. Arkontti työskentelee myös ihmisoikeuksien sekä ihmisten että Kirkon hyvinvoinnin puolesta.
– Kirkossamme on lukuisia naisia, jotka täyttävät nämä kriteerit, Nina Jolkkonen-Porander sanoo ja vie pohdintansa pidemmällekin:
– Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat arvojamme ja tavoitteitamme. Ne ovat ennen kaikkea kristillisiä arvoja, Kristuksen meille opettamia. Eivätkö ne pitäisi siis olla myös kirkon arvoja? Kristus opettaa meille myös nöyryyttä. Voi aiheellisesti kysyä, mihin tarvitsemme arvonimiä. Voisiko korkein kristityn arvonimi kenties olla ”viisas ryöväri”, eli katuva ihminen, joka turvautuu Kristukseen. Jos kirkolliset arvonimet ovat ylipäätään tarpeellisia, niitä tulee kuitenkin myöntää sekä miehille että naisille. Uusi käytäntö jakaa ansiomerkkejä kanttoreille on askel oikeaan suuntaan.
Pääkuva ylhäällä: FT, Raamatun ja ortodoksisen kirkon tutkija Merja Merras on saanut jo kaksi Pyhän Karitsan ritarikunnan ansiomerkkiä.
– Meillä on omassa kirkossamme ihan tasa-arvoiset palkitsemisjärjestelmämme, hän muistuttaa. Kuva: Merrasten kotialbumi
Jutun ingressiä on täsmennetty 20.9. klo 14:45 lisäämällä sana "ansioituneita".