On olemassa kulunut sanonta siitä, että suomalaiset haluavat tietää, mitä mieltä ulkomaalaiset ovat Suomesta tai kulttuurimme eri ilmiöistä. Aamun Koitto selvitti yhden ulkomaalaistaustaisen ortodoksin vaikutelmia suomalaisesta ortodoksisuudesta.
Romanialaissyntyinen Mihaela-Viorica Ruşitoru listasi aimo liudan asioita, jotka viehättävät häntä suomalaisessa ortodoksisuudessa. Ruşitoru on suorittanut synnyinmaassaan maisterintutkinnon ortodoksisessa teologiassa Cluj-Napocan yliopistossa sekä kasvatustieteen tohtorin tutkinnon Strasbourgin yliopistossa Ranskassa.
Erikoistuttuaan elinikäiseen oppimiseen Ruşitoru sai stipendin tutkiakseen suomalaista koulutusjärjestelmää huhtikuusta syyskuuhun 2017. Tämän lisäksi hän innostui tarkastelemaan lähemmin Suomen ortodoksisen kirkon sosio-kulttuurista ja kasvatuksellista toimintaa Helsingissä ja lähialueilla. Ruşitoru ihastui näkemäänsä siinä määrin, että on palannut Suomeen vuosittain aina ensivierailustaan lukien.
Uspenskin katedraalin kryptassa Ruşitoru ihaili vanhoja ikoneja sekä Ortodoksisuuden värit -näyttelyä. Normaalioloissa kirkkokansa kokoontuu kryptaan kirkkokahveille liturgian jälkeen. Ruşitoru muistelee niin ikään pyhän Alexander Hotovitskin, juhlaa 19. elokuuta, jolloin juhlaliturgia toimitettiin kryptassa. Lisäksi kirkkokansa vaelsi ristisaatossa, ja vedenpyhitys toimitettiin merenrannassa. Lopuksi oli mahdollisuus osallistua pyhän elämää käsittelevään seminaariin.
Samoin Ruşitoruun teki vaikutuksen Uspenskin katedraalin praasniekka Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen muistopäivänä. Ruşitoru vieraili niin ikään venäjänkielisten seurakuntalaisten keskuudessa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa.
Vanhusten kohtelu ilahdutti
Ruşitoru pääsi tutustumaan myös Helenakotiin ja Stefanoskotiin. Helenakodissa Ruşitoru osallistui liturgiaan yhdessä iäkkäiden asukkaiden kanssa, minkä hän koki hyvin lämminhenkisenä tapahtumana. Ruşitorua kosketti papiston ja työntekijöiden asukkaille osoittama hengellinen tuki – mutta myös monipuolinen viriketoiminta, kuten piirtäminen, balalaikkamusiikki, kutominen tai keskustelupiirit.
Ruşitoru muistelee lämmöllä niin ikään Pyhän Sofian pyhäkön praasniekkaa. Samoin vigilia ja liturgia Stafanoskodilla jäivät lähtemättömästi mieleen.
Ruşitoru piti seurakunnan järjstämää euron diakonialounasta hienona keksintönä, samoin kuin erilaisia kerhoja ja toimintapiiriejä. Ruşitoru tutustui myös Kulttuurikeskus Sofian toimintaan, ja sai kokea Liisankadun Kotikirkossa omalla äidinkielellään toimitetun liturgian.
Tutkimusmatkailu ulottui Valamon ja Lintulan luostareihin, joita Ruşitoru kuvailee Suomen ortodoksisen kirkon aarteiksi. Valamon luostarissa häntä koskettivat erityisesti ihmeitätekevät Jumalanäidin ikonit. Luostarin hautausmaa sävähdytti arvokkaalla vaatimattomuudellaan, jotka korostivat puiset hautaristit ja luonnontilaan jätetty ympäristö. Lintulan Luostarissa Ruşitorua ihastutti kaiken muun ohella kaunis järvimaisema.
Ruşitoru kertoo kokeneensa Helsingissä ensimmäistä kertaa, että kirkossa oli ruumisarkku. Ruşitoru ehti tutustua jumalanpalvelusten myötä myös Myllypuron Aleksanteri Syväriläisen kappeliin sekä Trapesaan Espoossa. Trapesassa häntä ilahdutti kuulla tärkeimmät rukokset eri kielillä.
Pyhän Annan praasniekassa Kaunisniemessä Lopella liturgia toimitettiin ulkosalla, joten kirkkokansa sai nähdä myös alttarin tapahtumat. Ruşitoru ennätti vierailla myös Tampereelle Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän kirkossa.
“Löysin Suomen ortodoksisesta kirkosta yhteisöllisen ja hengellisen aarteen, jota ei voi täysin sanoin kuvata. Se on matkamuisto Suomesta, jota vaalin sydämessäni koko elämäni ajan – ja vielä sen jälkeenkin.