Mika "Levoin Miša" Saatsi on Tuusulassa asuva yrittäjä ja karjalane muzikantti [karjalainen muusikko]. Aiemmin erityisopettajana ja rehtorina toiminut Mika on perustanut veljensä Niko ”Miikkula” Saatsin kanssa karjalankielisen Loimolan Voima -yhtyeen vuonna 2018. Loimolan Voima on muun muassa valittu Kaustinen Folk Music Festivalin Vuoden yhtyeeksi 2025.
Mika on mukana myös Tulenlendo-nimisessä folk-rock-yhtyeessä, Saatsi & Shemeikka -duossa sekä Pajojoukko Bratanoissa. Soolokeikkoja hän tekee nimellä Levoin Miša. Lisäksi Mika toimii työnohjaajana, luennoitsijana, podcastaajana, varzinkarjalan/suvikarjalan opettajana sekä Suistamon Perinneseuran hallituksen jäsenenä.
Mikan vaimo Miia Saatsi toimii fysioterapeuttina Keusotella kotikuntoutuksessa. Vapaa-aikanaan hän laulaa Järvenpään kirkkokuorossa, maalaa ikoneita, tekee käsitöitä ja ompelee sarafaaneja. Pariskuntaa yhdistävät karjalaiset juuret sekä syvä rakkaus ortodoksista kirkkoa kohtaan.
Ortodoksinen kirkko mukana elämässä
Mika Saatsi on kuulunut ortodoksiseen kirkkoon pikkuvauvasta.
– Kirkko oli minulle tärkeä jo pienenä ponomaripoikana Pyhän profeetta Elian kirkossa Lieksassa. Kirkkovuoden kierto on aina määrittänyt elämääni. Suuren pyhän algamine on miula erityisen rakas hetki. Zavodimma matkan kohti äijiäpäiviä. [Suuren paaston alkaminen on minulle erityisen tärkeä hetki. Aloitamme matkan kohti pääsiäistä.] Pruazniekat [praasniekat] ovat karjalaisessa perinteessä tärkeitä juhlia. Meidän kodikirikkö [kotikirkko] on nyt Jumalansynnyttäjän kazanilaisen ikonin kirkko Järvenpäässä. Olemme onnekkaita, kun kirkollamme on kaksi praasniekkaa!
– Ymmärsin vasta vanhempana oman kirkkoyhteisön merkityksen – kuten sen, miten tärkeää on mennä yhdessä ehtoolliselle. Yhdessä me pelastumme! Liityin kuoroon 2000-luvun alussa. Se on syventänyt suhdettani kirkkoon. Ihan väkisellä ymmärrys liturgiikasta ja jumalanpalveluselämän monipuolisuudesta kasvaa kuorolaisuuden myötä.
Miia Saatsi syntyi Göteborgissa, jonne hänen vanhempansa olivat muuttaneet töihin Volvon tehtaalle. Perhe palasi Lieksan Mätäsvaaraan Miian ollessa 5-vuotias.
– Äitini ortodoksinen suku on Suistamolta. Isäni suku on luterilais-karjalainen. Meidät kaikki kolme lasta kastettiin luterilaisiksi. Minut liitettiin ortodoksiseen kirkkoon 1990-luvun alussa ennen kuin menimme naimisiin Mikan kanssa. Taustalla olivat kaipuuni kristillisen kirkon äärellä olemiseen ja johonkin kirkkoyhteisöön kuulumiseen. Olimme siis molemmat jo ortodokseja, kun meidät Lieksassa vihittiin.
– Minulla oli jo tuntumaa ortodoksiseen kirkkoon. Olin tavannut Mikan jo 15-vuotiaana. Hänen perheessään ortodoksinen elämäntapa näyttäytyi vahvana. Lisäksi olin käynyt mummin kanssa kirkossa. Muistan hyvin, kun menimme Mätäsvaarasta Viekin tsasounaan joulupäivänä. Viileys, hämärä aikainen aamu, mystiikka, tuohukset, tuoksut, lauletut tekstit – ne kaikki jäivät lapsen muistoihin.
Häiden jälkeen Saatsit ovat muuttaneet useaan otteeseen. Muuttoja on seurannut kodinpyhitys ja uuden kotikirkon etsiminen. Kirkossa käyminen tihentyi lasten synnyttyä, Miia kertoo. Pariskunnan työ kasvattajina huomioitiin vuonna 2021, kun silloinen arkkipiispa Leo myönsi molemmille Pyhän Karitsan ritarikunnan I luokan ritarimerkit.
Lasten kasvettua Miialla oli mahdollisuus jatkaa ikonimaalausta sekä liittyä itsekin kirkkokuoroon.
– Pidän laulamista palvelutehtävänä. Jokainen harjoitus ja palvelus tuo minulle iloa. En osaisi enää elää ilman kirkkoa!
Omien juurien löytäminen
Mika Saatsin isän suku on Suistamolta ja äidin suku Ylä-Karjalasta. Vuonna 1997 Mika pääsi käymään Suistamolla isänsä veljien toimiessa matkaoppaina. Paikat piirtyivät mieleen, ja matka jätti todellisen ikävän. Karjalan kielen Mika oppi kuitenkin vasta yli nelikymppisenä veljensä Nikon innoittamana. Kiinnostuksen takana oli myös Nikon appi, Suojärveltä kotoisin oleva kieliaktivisti.
– Mie havaiččuin [heräsin]. Koin hämmennystä ja iloa, mutta myös surua: miten on mahdollista, etten aiemmin ollut tiennyt, että karjala on oma kieli! Minulta meni 40 vuotta ymmärtää, että isäni ensimmäinen kieli on karjala. Nyt haluan edistää karjalan kielen eteenpäin siirtämistä esimerkiksi tekemällä karjalankielistä musiikkia. Kirkossa toki laulan suomeksi – tai sillä kielellä, jota kanttori käskee käyttämään.
Kirkossa on mahdollista laulaa myös karjalaksi: esimerkiksi karjalankielinen liturgia Pühän Tuatan Iivan Krisostoman, Kuldusuun, Jumalalline liturgii ilmestyi vuonna 2016.
– Kun nämä tekstit kirkossa on, niitä olisi hyvä käyttää ektenioissa, ehtoopalveluksissa ja silloin tällöin koko liturgiassa kaikissa Suomen maakunnissa, onhan karjalankielisiä kaikkialla, Mika miettii. Miia on samaa mieltä: jos seurakuntalaisten tiedetään toivovan kokonaan tai osittain karjalankielisiä liturgioita, niitä olisi hyvä pitää enemmänkin.
Miia kuuli karjalan kieltä lapsuutensa Lieksassa yksittäisiä sanoja. Myöhemmin hän pääsi ainoana lapsenlapsena Suistamolle kiertämään mummin kanssa kaikki mummin ja ukin paikat. Kiinnostus kieleen ja omiin juuriin on kasvanut viime vuosina:
– Mikan ponnahdus karjalaisuuteen resonoi luonnollisesti myös minussa. Karjalainen elämäntapa – kuten käsityöt, leipomukset, vieraanvaraisuus ja sienestys – oli mummin kautta aina ollut lähellä, mutta karjalaisuus oli minussa enimmäkseen tiedostamattomalla tasolla.
– Loimolan Voiman perustamisen jälkeen karjalan kieli on ollut enemmän läsnä – samaa ilmaa olen tässä hengittänyt! Olen onnellinen siitä, että olen saanut olla mukana monessa, mitä Mika on tehnyt, ja voinut samalla rakentaa omaa identiteettiäni ja käsitystäni siitä, kuka minä olen. Toivon rohkaistuvani puhumaan karjalaa enemmän. Mie ellennän karjalua, pahoin vielä pagizen. [Minä ymmärrän karjalaa paremmin kuin puhun sitä]. Ehdotin jo Mikalle, että voisimme käyttää karjalaa enemmän arjessa, kysyä vaikka Huondesta! Kuinba magait? [Huomenta! Nukuitko hyvin?] tai Kuiba ruadiet mäni? [Miten työpäivä meni?].
Puhumiseen rohkaistiin myös tämän vuoden tammikuussa ensimmäistä kertaa Valamon opistossa järjestetyllä Karjalan kaikuja tästä hetkestä huomiseen -kurssilla.
– Kieli ei elvy, jos sitä ei puhuta. Puhuimme Valamossa siitä, että jos käytämme arjessa pieniäkin osaamiamme sanoja, joku toinenkin voi uskaltautua puhumaan karjalaa. Viikonloppukurssi Valamossa oli energisoiva kokemus ja oikea ortodoksikarjalaisuuden kupla!
Kielen ja kulttuurin tulevaisuus
Suomeen siirtyi talvi- ja jatkosodan seurauksena noin 407 000 karjalaista, joista yli 50 000 oli ortodokseja. Monien äidinkieli oli karjala. Mika kertoo, että ortodoksinen usko siirtyi useammille siirtokarjalaisten jälkeläisille kuin karjalan kieli. Osasyynä oli 1950-luvun kansakoulu, missä Mikan isäkään ei saanut käyttää karjalaa.
– Karjalaiset menettivät kotinsa, kielensä, kulttuurinsa, toisinaan jopa uskonsa. Mitä identiteetistä jää tuolloin enää jäljelle? Voi miettiä, mitä yhteiskunnan olisi pitänyt tehdä toisin, jotta olisi ollut turvallista olla karjalankielinen ortodoksikarjalainen, Mika miettii.
Karjalan kieli on nykyään uhanalainen sekä Suomessa että Venäjällä. Mikalle karjalaisuus merkitsee paljon, mutta erityisesti huomio on kiinnittynyt karjalan kielen elvyttämiseen. Tarvittaisiin virallinen kielilaki sekä kouluihin opetussuunnitelmat, missä olisi mukana itäistä perinnettä, karjalaisten historiaa sekä karjalan kieltä, Mika toteaa. Peruskoulun ohella olisi panostettava myös aikuiskoulutukseen.
Miia nostaa esiin myös radion, television ja muut mediat väylänä karjalan kielen ja karjalaisen kulttuurin aseman vahvistamiseksi. Kaiken kaikkiaan hän suhtautuu tulevaisuuteen positiivisesti:
– Paljon on tehty etenkin kielen elvyttämiseksi. Esimerkiksi Helsingin keskuskirjasto Oodissa on alettu pitää karjalankielistä lastenkerhoa Kägözet – se oli hirmu ihana uutinen.
Mika pitää hyvänä merkkinä sitä, että hänen karjalan kielen kurssinsa ovat täynnä:
– Opiskelijoiden ikähaitari on ollut 13-vuotiaista yli 80-vuotiaisiin. Moni opiskelija kertoo aloittaneensa opiskelun, koska suvussa kieli ei siirtynyt. Etäopiskelijoiden joukossa on ollut myös ulkomailla asuvia. Joskus joku kysyy, saako opiskella karjalaa vaikka ei ole karjalainen. Totta kai saa!
– Karjalaisuuteen ei minulla liity erityistä etnistä latausta. Olisi vaarallista alkaa pohtia sitä, kuka saa olla karjalainen, Mika jatkaa. Kaikki karjalaiset eivät osaa karjalaa tai ole ortodokseja.
– Minä puhun näistä ortodoksikarjalaisten asioista, koska olen itse sellainen, eikä asioistamme ole aiemmin paljoa puhuttu.
Lopuksi Mika ja Miia eli Miša da Miia toivottavat: “Hyviä suurda pyhiä kaikilla Aamun Koiton lugijoilla! Terväh tulou äijäpäivä! [Hyvää suuren paaston alkua kaikille Aamun Koiton lukijoille! Pian pääsiäinen on täällä!]”
(Toim. huom. Suuri paasto 3.3.–19.4.2025)
Pääkuva ylhäällä: Mika ja Miia Saatsi viime pääsiäisenä Järvenpään kirkossa. Miian päällä itse tehty Suistamon puku.