Katarine Petsalo opiskeli Kuopiossa Ortodoksisen seminaarin kanttorikurssilla vuosina 1982–1985. Valmistumisen jälkeen hän toimi Kuopiossa musiikin lehtorin sijaisena yhden lukuvuoden ennen valintaansa Kotkan seurakunnan kanttoriksi ja kirkkoherra Filadelfos Laakson työpariksi. Seuraavana vuonna Katarinesta tuli rouva Lehtomäki, kun hän avioitui Vesan kanssa. Vesa sai myös työpaikan seurakunnasta kirkon vahtimestarina. Perheeseen syntyi kolme lasta, Stavros, Mirko ja Vera.
Kanttorin tehtävät olivat jo tuolloin monipuolisia. Jumalanpalveluksissa laulajana, lukijana ja kuoronjohtajana toimimisen lisäksi tehtäviin kuuluivat luonnollisesti myös kirkkokuoron harjoittaminen ja kirkkomusiikin tunnetuksi tekeminen seurakunnan ja Tiistaiseuran tilaisuuksissa. Kanttorin vastuulla oli myös kansliatyö, lapsi- ja nuorisotyö sekä koulun uskonnonopetus.
Työtä lasten parissa
Kati-kanttori koki uskonnonopetuksen erityisen tärkeäksi, kun hän havahtui siihen, että saattoi joskus olla ainoa ihminen, joka puhui lapsille uskosta ja siihen liittyvistä asioista. Vaikka Raamatun kertomusten selittäminen yksinkertaisella ja kiinnostavalla tavalla tuntui joskus haastavalta, oli se myös mieluisaa.
– Jos joku oppilaistani muistaa rukoilla ja pitää ortodoksisuuttaan suurimpana aarteenaan, niin olen onnistunut tehtävässäni, eikä elämäni ole ollut turha, summaa Kati.
Parhaimmillaan oppitunteja oli viikossa 12 ja oppilaita yli sata. Ajokilometrejä koulujen välillä kertyi noin 200 viikossa. Opetustyössä Kotkan, Loviisan ja Pyhtään kouluilla vierähti 32 vuotta.
Katin mieleen on jäänyt erityisesti yksi isänsä, rovasti Olavi Petsalon opetus. Hänen mukaansa kaikkiin oppilaisiin pitää suhtautua kunnioittavasti, aivan niin kuin kaikkiin ihmisiin. Oppilas voi vuosien kuluttua olla kollega, koulun rehtori tai vaikkapa kirurgi, joka operoi aivosi ja muistaa, miten olet häntä kohdellut. Kati onkin ilokseen saanut laulaa oppilaittensa häissä ja opettaa jo seuraavaakin sukupolvea, eli oppilaittensa lapsia.
Uusia toimintaperinteitä luomassa
Vaikka työn alkutaipaleella tuntui joskus, ettei kanttori päässyt täydesti käyttämään kaikkea osaamistaan, pystyi hän kuitenkin vaikuttamaan uusien perinteiden syntymiseen toiminnassa.
Tästä esimerkkinä Kati mainitsee, että kirkossa oli tapana jakaa palmusunnuntain vigiliassa paljaat pajunoksat. Kanttori oli kuitenkin lapsesta asti tottunut kotona koristelemaan oksat, joten hän askarteli silkkipaperikukat vitsoihin ennen kuin ne jaettiin kirkkokansalle. Tämän seurauksena virpovitsojen yhteisestä askartelusta tuli osa seurakunnan toimintaa. Askartelun lomassa on tietoa perinteestä jatkettu uusille sukupolville.
Myös perhepiirin eli lastenkerhon toiminta alkoi Kati-kanttorin aloitteesta. Kerho kokoontui joka toinen sunnuntai klo 16–17.30. Alun rukoushetken jälkeen oli kahvi- ja mehuhetki, jonka jälkeen pappi piti opetusta aikuisille ja vapaaehtoiset nuorisotyötoimikunnan jäsenet samasta aiheesta askartelua lapsille. Laskiaissunnuntaina laskettiin mäkeä, ja sen jälkeen oli tarjoilua kirkkoherran kotona. Keväisin kerho teki huvipuistoretken Helsinkiin tai Tampereelle.
Monimuotoisuutta kerrassaan
Vuonna 1990 Kotkan kirkkoherraksi valittiin Veikko Lisitsin, ja hänen mukanaan seurakunnan toimintaan tuli uutta näkökulmaa. Koululaisille alettiin pitää kirkkokoulupäiviä. Ensin oppilaat tulivat aamulla liturgiaan, minkä jälkeen oli seurakuntasalilla ruokailu ja jotain yhteistä kivaa tekemistä.
Seurakunnassa alkoivat myös lasten kesäleirit. Muutaman päivän leirit aloitettiin aina leirialueen siunaamisella. Koululaisten kanssa retkeiltiin myös luostareissa, Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa ja arkkipiispan luona. Seurakunta järjesti myös kaksi kristinoppileiriä Kreetalla. Kaikissa näissä toiminnoissa kanttori oli vastaavana järjestäjänä ja organisaattorina.
Praasniekat, ristisaatot, ikäihmisten torstaikerhot, tiistaiseurat, lapsikuorot, joulujuhlat, musiikkikerhot, päiväkotivierailut, kirkko-opastukset, kasteen esittely vauvamessuilla, oppitunnit eskarissa, kouluilla, aikuisten piirissä ja jopa Prometheus-leirillä, päivänavaukset, hautakarttojen tekeminen, kansliatyöt, televisioidut ja radioidut liturgiat sekä senioriseurakuntalaisten tapaamiset ovat olleet kanttorin arkipäivää.
Kati on myös löytänyt tapansa avustaa kirkollisissa toimituksissa. Kasteessa hän esimerkiksi seisoo kummien ja vanhempien takana kertoo heille palveluksen kulusta. Hän ojentaa lapsen papille kastettavaksi ja ottaa pyyhkeen kanssa kastetun takaisin. Hautajaisissa hän auttaa vahtimestaria laittamaan katepalttinan vainajan päälle ja kertoo saattoväelle peitteen ja kädessä pidettävän tuohuksen merkityksestä.
– Tärkeintä on kohdata ihmiset aidosti.
Mieluisaa näkyvyyttä
Katia on pyydetty myös seurakunnan ulkopuolisiin, kirkkomusiikin asiantuntijuutta vaativiin tehtäviin.
– Opettajien päivillä Yleisradion opetusohjelmien edustaja innostui esiintymisestäni ja halusi minut tekemään ohjelman vigilian ja liturgian lauluista. Keräsin lapsikuoron oppilaista, perhepiiriläisistä, kummi- ja sukulaislapsista, yhteensä 22 laulajaa. Sitten harjoittelimme, ja ohjelma Iloitse Jumalanäiti nauhoitettiin ja julkaistiin 1989. Sain siitä paljon kiitosta, kertoo Kati.
Hän pääsi myös opettamaan ja harjoittamaan Kotkan kaupunginteatterin näyttelijöitä Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen kirkkokohtausten kirkkolauluihin.
– Se oli mieluinen kokemus, ja pääsin kaupungin kulttuuri-ihmisten tietoisuuteen, iloitsee Kati.
Kati-kanttorin työpaikka, Kotkan Pyhän Nikolaoksen kirkko on hänen sanojensa mukaan ”kirkko vailla vertaa”. Hän kokee itsensä onnelliseksi ja etuoikeutetuksi, kun on saanut laulaa niin kauniissa, historiallisessa ja mahtavassa pyhäkössä.
Kati ei ole koskaan miettinyt muuttoa, vaikka häntä on kutsuttu hakemaan muualle. Hän on ajatellut, että kaikissa työyhteisöissä on omat vaikeutensa.
– Riita ja epäsopu kuluttavat ihmistä, siksi olen aina pyrkinyt sopuun ja rakentamaan rauhaa, Kati pohtii.
Äitiys on kaikki kaikessa
Elämänsä tärkeimmäksi asiaksi Kati mainitsee äitiyden.
– Omat lapseni ovat olleet parhaat kasvattajani ja rehellisimmät arvostelijani. Perhe on ollut voimavara ja lohduttaja, joka on poistanut pahan mielen.
Toisena listalla tulee opettajuus.
– Minulle on ollut merkittävää, että olen saanut opettaa ortodoksissuutta ymmärrettävästi ja tunnustuksellisesti. Oppilaat ovat hyvillä kysymyksillään saaneet minut pohtimaan elämän tärkeimpiä asioita.
Kanttorius on tuonut elämään sen, että on saanut työkseen laulaa ja rukoilla kirkossa.
– Työtä on mahdoton tehdä, jos ei rakasta kirkossa olemista. Olen ollut täydellä sydämelläni kanttori ja kanssarukoilija. Kiitos Jumalalle kaikesta!
Pääsiäiskauden Sävelhartaus ti 11.4. Kotkassa on Kaakkois-Suomen seurakunnan kuorojen ja kanttoreiden yhteinen produktio. Tarkoituksena on yhdistää seurakuntalaisia ja kuorolaisia, sekä tuoda ortodoksista kirkkomusiikkia tutuksi yleisölle.
Ohjelmistossa on tutuimpia pääsiäisen veisuja, kuten potpuri Kristus nousi kuolleista-tropareista, Enkeli huusi armoitetulle ja pääsiäisstikiirat, joista välittyy ylösnousemuksen riemu ja ilo.