Ukrainan autokefaalisen kirkon pappi, isä Sergiy Berezhnoy on parhaillaan Filantropia ry:n vieraana Suomessa. Hän saapui 19. marraskuuta, ja matkaohjelmaan on sisältynyt muun muassa osallistuminen Jyväskylässä Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuomisen liturgiaan, minkä jälkeen matka jatkui Mikkelin vastaanottokeskuksen kautta Valamoon. Luostarissa oli tuolloin koolla Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous.
Valamon luostarissa järjestyi myös tapaaminen Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon kanssa. Isä Sergiy toi arkkipiispalle tuliaisina Kiovan Kaikkien pyhien ikonin sekä Minun Kirkkoni -lehden. He vaihtoivat isä esipaimenen kanssa ajatuksia muun muassa Ukrainan tilanteesta.
Valamon luostari on isä Sergiylle merkityksellinen, sillä hänen oma nimikkopyhänsä on pyhittäjä Sergei Valamolainen.
– Olen aina haaveillut, että pääsisin käymään Valamon luostarissa, ja nyt tämä toive toteutui Jumalan armosta, isä Sergiy iloitsee.
Isä Sergiy puhuu paljon armosta ja rakkaudesta, vaikka hän itse joutui viemään vaimonsa ja poikansa turvaan Länsi-Ukrainaan, kun Venäjän hyökkäys alkoi 24. helmikuuta. Perhe löysi kyyditsijän kuin ihmeen kautta.
– Kuljettaja sanoi vievänsä meidät Länsi-Ukrainaan sillä ehdolla, että minä palaisin takaisin. Totta kai lupasin tehdä niin, koska se oli minulle alun perinkin itsestäänselvää. Pappina velvollisuuteni oli palata seurakuntani luo ja omaan kirkkooni.
Automatka oli painajaismainen.
– Venäjän joukot yrittivät tuolloin vallata Hostomelin lentokenttää. Helikopterit lensivät matalalla ja Kiovassa räjähteli.
Useamman tunnin ajomatkan jälkeen koitti hyvästelyn hetki. Ero perheestä oli vaikea: vaimo oli hyvin järkyttynyt ja poika itki.
– Poikani pyysi, etten lähtisi takaisin, mutta en voinut muuta kuin palata seurakuntani pariin. Minkälaisen esimerkin olisin antanut pojalleni isänä ja ortodoksipappina, jos olisin paennut? Ortodoksipappi, joka pelkää kuolemaa niin paljon? Ei, se ei ollut vaihtoehto. Toki ihmisenä kuolema on tavallaan pelottavakin asia, mutta ortodoksikristittynä sen kohtaamiseen on erilaiset valmiudet kuin sellaisella, joka ei usko Jumalaan.
– Olen aina haaveillut, että pääsisin käymään Valamon luostarissa, ja nyt tämä toive toteutui Jumalan armosta.
Kuva: Susanna Somppi
Oltuaan alle tunnin Länsi-Ukrainassa isä Sergiy ja autonkuljettaja suuntasivat takaisin matkalle kohti Kiovaa. Matka takaisin vei eri reittiä kuin tullessa, koska tie oli osittain vaurioitunut. Kuljettaja ajoi muun muassa läpi kylän, missä Venäjän joukkojen iskut olivat juuri aiheuttaneet tulipalon.
Myös kotikaupungissa Kiovassa sodan todellisuus oli vahvasti läsnä: ilmahälytykset seurasivat toistaan. Isä Sergiy riensi omaan kirkkoonsa ja piti sitä auki rukoilijoille ja avuntarvitsijoille. Hyvin pian ilmeni, että ihmiset tarvitsivat paitsi ruokaa ja juomaa, myös elintärkeitä lääkkeitä. Niinpä isä Sergiy alkoi kartoittaa auttavia tahoja.
Filantropia ry:n yhteistyö isä Sergiyn kanssa alkoi maaliskuun alkupuolella, kun Filantropia loi yhteyden kolmelle eri alueelle Ukrainassa. Yksi näistä alueista oli Kiova, ja siellä yhteistyökumppaniksi valikoitui isä Sergiyn kotikirkon eli Kiovan Kaikkien pyhien kirkon hyväntekeväisyysjärjestö.
Alkuvaiheessa hyväntekeväisyysjärjestö jakoi Filantropian kriisiapukeräyksestä välitettyjen avustusten turvin ruokaa ja lääkkeitä Kiovassa Obolenskin alueella yhteistyössä eri kirkoista ja uskonnoista tulevien paikallisten vapaaehtoisten kanssa.
– Ruoka ja juoma ovat tärkeitä, mutta esimerkiksi sydän-, verenpaine- ja diabeteslääkkeet ovat monille akuutisti elintärkeitä. Ellen olisi pappi, voisin ryhtyä farmaseutiksi. Olen sodan aikana oppinut lääkkeistä yhtä ja toista, isä Sergiy naurahtaa.
Sodan pitkittyessä avustuspaketteja on jaettu myös Kiovan lähialueille (Irpiniin, Butšaan, Katuzhankaan, Ivankoviin, Borodiankaan, Romankiviin, Vorzeliin ja Termahivkaan) sekä Harkovaan, Donetskiin ja Slovianskiin. Filantropian välittämä apu on tavoittanut tuhansia ihmisiä.
Vaikka kotimaa on kokenut hirveyksiä ja kokee niitä edelleen Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa, isä Sergiy ei halua lietsoa vihaa. Päin vastoin, hän painottaa useaan otteeseen, että toivoisi Aamun Koiton jutusta välittyvän pikemminkin mahdollisuus sovintoon, katumukseen ja anteeksiantoon – sitten, kun aika on kypsä. Sodan jatkuessa ortodoksisuus on tärkeä tuki niin yksilötasolla kuin koko kansalle.
– Usko on puolustajiemme ja koko Ukrainan kilpi. Vaikka olemme nyt sodassa, meidän tulee ortodoksikristittyinä miettiä elämää eteenpäin; meidän tulee miettiä jo aikaa sodan jälkeen ja tulevia sukupolvia. Emme voi rakentaa mitään kestävää vihan varaan, vaan jonkinlainen sovinto on löydettävä.
Sitä ennen isä Sergiy on asettanut tavoitteekseen viedä Ukrainaan ainakin sata kiristyssidettä. ONL:n avustuksella onkin kerätty rahaa kiristyssiteitä varten, ja tukijoiden joukkoon ilmoittautuivat saman tien esimerkiksi Joensuun ortodoksinuoret. Myös Aamun Koitto osallistui kiristyssiteiden hankintaan.
– Haluan sanoa, miten äärettömän kiitollinen olen suomalaisten avusta. Aion kertoa tuestanne pojalleni, ja hän kertoo siitä omille lapsilleen. Me emme ikinä unohda.
Muutenkin isä Sergiy tunnistaa paljonkin yhtymäkohtia Suomen ja Ukrainan menneisyydessä.
Ukrainan ortodoksit kuuluvat tällä hetkellä joko Ukrainan autokefaaliseen tai Moskovan patriarkaatin alaiseen kirkkoon. Tosin sodan alettua tuhatkunta seurakuntaa on isä Sergiyn mukaan hylännyt Moskovan patriarkaatin ja liittynyt autokefaaliseen kirkkoon. Isä Sergiy uskoo, että ilmiö jatkuu myös vastaisuudessa.
Entistä mielenkiintoisemman isä Sergiyn tarinasta tekeekin se, että hän palveli itsekin aiemmin Moskovan patriarkaatin alaisuudessa.
Jos ajassa mennään vielä pidemmälle taaksepäin, isä Sergiystä ei pitänyt tulla pappi laisinkaan. Suunnitelmissa oli ”jokin normaali ammatti”, kuten insinööri-isällä. Kuitenkin perhetragedia pohjusti jo toisenlaista elämänsuuntaa: isä Sergiy menetti isänsä äkillisesti 14-vuotiaana. Varsinainen polku papiksi alkoi kuitenkin toden teolla pari vuotta myöhemmin.
– Tuolloin minulla oli hyvin suuri henkilökohtainen kriisi, ja sen myötä hakeuduin papin luokse. Lopulta aloin toimia ponomarina, ja siitä tieni papiksi alkoi. Muistan ihmetelleeni seurakuntani papille tuolloin, että miksi ihmeessä meitä ponomareja on peräti parisenkymmentä. Pappi vastasi, että tuskinpa kaikista näistä pojista tulee pappeja, mutta tämä kokemus jää heidän sydämiinsä ainiaaksi ja vaikuttaa siellä, toimivatpa he missä tahansa ammatissa myöhemmin.
Nyt isä Sergiy unelmoi paitsi rauhasta, myös siitä, että jonakin päivänä Kiovan kasteen tapahtumapaikalle kohoaisi Kiovan Rus -museo vuonna 988 tapahtuneen Kiovan kasteen kunniaksi. Isä Sergiy osoittelee innoissaan asiasta kertovaa artikkeliaan Minun kirkkoni -lehdessä, jota alettiin julkaista Ukrainassa heti, kun se oli mahdollista. Lehti on ikään kuin sikäläinen Aamun Koitto, eli Ukrainan autokefaalisen kirkon valtakunnallinen julkaisu. Lehtijutussa on kuva kerrostaloista joen rannalla. Juuri tuonne olisi haaveena rakentaa.
– Ukrainalaiset puolustavat tässä sodassa paitsi omaa maataan ja tulevaisuuttaan, myös historiaansa.
Venäjän propaganda on kirjoittanut uusiksi historiaa jo pitkän aikaa väittämällä muun muassa, että Ukraina olisi itse asiassa vain osa venäjää. Lisäksi Moskovan patriarkka Kirill on asettunut tukemaan avoimesti hyökkäyssotaa Ukrainaan.
Tuliaisiksi kiristyssiteitä
Ennen isä Sergiyn saapumista Suomeen Filantropia oli suunnitellut seurantamatkaa Ukrainaan jo jonkin aikaa, mutta turvallisuustilanteen vuoksi sitä ei ole toistaiseksi voitu toteuttaa. Siksi Filantropia kutsui syyskuun lopulla isä Sergiyn vierailemaan maassamme. Virallinen lupa poistua maasta lyhyeksi ajaksi saatiin lopulta marraskuussa.
Nyt toteutuvan vierailun tarkoituksena on suunnitella tulevaa yhteistyötä, kertoa Ukrainassa tehdystä avustustyöstä ja tavata seurakunnissa niin suomalaisia kuin ukrainalaisiakin. Suomessa olevat ukrainalaiset pakolaiset voivat isä Sergiyn mielestä myös tasoittaa tietä esimerkiksi kalenterikysymyksessä, kun he aikanaan palaavat Ukrainaan.
– Uskon, että ihmiset ymmärtävät kyllä muutoksia, kunhan asiat selitetään ja perustellaan heille.
Filantropian kriisiapukeräykseen on lahjoitettu lokakuun loppuun mennessä yli 120 000 euroa ja apua on välitetty ukrainalaisille yli 113 000 euroa. Valamosta isä Sergiyn matka jatkui Joensuun ja Kuopion kautta Ouluun.
Juuri Oulussa on tarkoitus mennä kiristyssideostoksille.
Lisäys 25.11.2022 klo 15:08: Tämä juttu ja sitä esittelevät Facebook- ja Instagram-päivitykset kirvoittivat saman tien lukijoiden kysymyksiä auttamismahdollisuuksista. Pikainen selvittely paljasti, että kiristysiteiden kuluihin voi osallistua yksityishenkilönä vain antamalla rahaa suoraan isä Sergiylle. Isä Sergiy kertoi, että tarpeen olisivat myös lämmittimet, sillä Venäjän iskut ovat tuhonneet niin mittavasti Ukrainan infrastruktuuria. Isä Sergiy itse tarvitsisi uuden viitan ja kengät. Suureksi avuksi olisi hänen edustamalleen hyväntekeväisyysjärjestölle myös auto. Oulussa isä Sergiy osallistuu viikonlopun jumalanpalveluksiin. Helsingissä isä Sergiy on tavattavissa tiistaina 29.11. klo 9 Pyhän Kolminaisuuden kirkon liturgiassa ja samassa paikassa keskustelutilaisuudessa klo 16, sekä klo 17:30 alkavan vigilian yhteydessä Myllypurossa Aleksanteri Syväriläisen kappelissa. Keskiviikkona 30.11. isä Sergiy vierailee Uspenskin katedraalissa ja klo 14 ukrainankielisessä keskustelukerhossa ennen paluumatkaa Kiovaan. Jos isä Sergiytä ei ole mahdollista tavata henkilökohtaisesti, voi lahjoittaa Filantropian kriisiapuun, joka suunnataan toistaiseksi Ukrainalle: https://filantropia.fi/kohde/kriisiapu-ja-kehitysyhteistyo/
Juttua muokattu 25.11.2022 klo 14:37 poistamalla maininta Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudesta: Ukrainan autokefaalinen kirkko. Juttua muokattu 11.1.2023 klo 11:40 vaihtamalla pääkuvaksi tuoreempi kuva isä Sergiysta.