Isä Markku Salminen analogin äärellä.
Arki & ihmiset

60 vuotta täyttävä rovasti Markku Salminen on joka kolmannen kirkon jäsenen kirkkoherra

Helsingin ortodoksista seurakuntaa eri rooleissa yli 25 vuotta palvellut paimen viettää merkkipäiväänsä 31.12.2021.
28.12.2021 - 11:15 | Teksti: Maria Hattunen | Kuva: Kari Pekonen
Isä Markku Salminen analogin äärellä

Helsingin ortodoksinen seurakunta on yli 22 000 jäsenellään Suomen ylivoimaisesti suurin seurakunta jäsenmäärällä mitattuna – itse asiassa useampi kuin yksi kolmesta Suomen ortodoksisen kirkon jäsenestä kuuluu Helsingin seurakuntaan.

Seurakunnan perustehtävä on aina sama seurakunnan koosta riippumatta. Talouden ja hallinnon näkökulmasta katsottuna Helsingin seurakunta on kuitenkin aivan omanlaisensa, sillä maantieteellisesti laajassa seurakunnassa on yhteensä 70 vakituista työntekijää ja noin parikymmentä omaleimaista pyhäkköyhteisöä. 

Vaikka Helsinki näyttäytyy usein mittavine resursseineen etuoikeutettuna seurakuntana, niin kirkkoherrana vuodesta 2009 saakka toiminut rovasti Markku Salminen on oppinut, että enemmän ei aina ole enemmän.

– Keskisuuren asiantuntijaorganisaation johtaminen on käytännössä hyvin erilaista kuin pienemmän yksikön luotsaaminen. Olen huomannut, että seurakunnan koko tuo usein haasteita, sillä hallintoa koskevat säädökset ovat tehty sopiviksi myös kaikkien pienimmille seurakunnille. Helsingissä on jatkuvasti työskenneltävä toimivaltarajojen tunnistamisen, johtamisen ja toimintakulttuurin kehittämisen parissa. Itse koen, että on merkityksellistä nähdä tämäkin puoli kirkkoherran työstä osana Kirkon palvelemista.

Se on myös osa, jossa isä Markku on halunnut kehittyä hankkimalla lisäosaamista matkan varrella.

– Olen saanut Kirkon työnohjaaja -koulutuksen ja olen hyötynyt siitä paljon, vaikka en nykyään ehdi juurikaan toimia työnohjaajana. Tämän lisäksi olen suorittanut Vaikuttava valmentaja -kurssin ja yksittäisiä kursseja eettisestä johtamisesta ja muutosjohtamisesta. Pyrin jatkuvasti ylläpitämään osaamistani erityisesti johtamisen ja organisaatiopsykologian alalla.

Julkishallinnon parista kirkon työhön

Hallintoon käytetty aika on tosiaan usein nähty pakollisena pahana, joka on poissa pastoraaliseen työhön käytettävästä ajasta. Myös isä Markku kaipaa joskus aikaa, jolloin kalenteri täyttyi enimmäkseen perinteisemmistä papin tehtävistä. 

– Teen toki papillista työtä koko ajan, mutta vähemmän kuin toivoisin. Vuorovaikutus seurakuntalaisten kanssa on tämän työn hienoin ja palkitsevin osa, toteaa isä Markku.

Tässä tilanteessa on onni, että isä Markun pappiskutsumusta edelsi innostus julkishallintoon ja sen toimintaan. 

– Valmistuin ennen pappisseminaariin hakeutumista merkonomiksi Kouvolan liiketalouden ja ulkomaankaupan instituutista. Pääaineeni oli julkishallinto, sillä organisaatioiden toiminta ja järjestäytyminen kiinnosti minua enemmän kuin markkinointi tai muut kaupalliset vaihtoehdot. Kuvittelin päätyväni valtion virkamieheksi. 

Lopputyön aiheena oli Suomen ortodoksisen kirkon hallinto.

– Toimin seurakunnassa aktiivisesti ponomarina ja osallistuin myös erilaisiin toimintapiireihin. Kirkko oli minulle läheinen ja rakas ympäristö, joten siihen tutustuminen myös opiskelujen puitteissa tuntui mielekkäältä. Halusin tietää, miten kirkko toimii organisaationa. 

Valmistumisensa jälkeen isä Markku ehti työskennellä lyhyen aikaa verohallinnossa, kunnes tuli valituksi pappisseminaariin.

– Hain opiskelemaan rippi-isäni ja seurakuntalaisten kannustamana. Ratkaisu tuntui turvalliselta: koska minulla oli jo koulutus, saatoin lähteä seminaarille käytännössä kuulostelemaan, miltä opinnot tuntuvat ja kutsuuko kirkko vai ei. Minulla oli täysi vapaus katsoa, mihin tie vie.

Ja kirkon palvelukseenhan se vei. Valmistuessaan pappisseminaarista isä Markku oli jo vihitty diakoniksi ja päätöspäivänä oli tiedossa, että syksyllä on edessä pappisvihkimys ja työ nuorisopapin sijaisena Helsingin seurakunnassa. 

Kyseessä oli muuten viimeinen Kuopion pappisseminaarista valmistunut vuosikurssi. 

– Ilmassa oli tietysti paljon haikeutta, mutta tunnelma ei ollut lohduton. Tiesimme, että koulutuksen siirtyminen yliopistoon antaa tuleville opiskelijoille entistä enemmän valmiuksia kirkon palvelemiseen. Monet meistä suorittivat myöhemmin maisteritutkinnon Joensuussa, minä muiden mukana.

Nuorisopapin sijaisuudesta isä Markku siirtyi kirkkoherran sihteerin tehtävään – tuohon aikaan tehtävässä oli aina pappi. Vuodet 1992–1997 kuluivat Tukholmassa suomalaisen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana. 

– Palattuamme Suomeen toimin ensin Helsingin seurakunnan toisen papin toimessa. Yhden vuoden olin seurakunnasta niin sanotusti lainassa hiippakuntasihteerin tehtävissä, mutta muuten olen saanut jatkuvasti palvella omaa kotiseurakuntaani. Kirkkoherran tehtävässä aloitin helmikuussa 2009. 

Isä Markku Salminen
Isä Markku osaa nähdä myös hallinnollisten tehtävien hoitamisen tärkeänä osana kirkon palvelemista.

Yksi seurakunta, monta yhteisöä

Helsingin seurakunta kasvoi äskettäin toteutetun seurakuntauudistuksen puitteissa niin, että aiemmin itsenäisinä seurakuntina toimineet Lahden ja Hämeenlinnan seurakunnat muuttuivat Helsingin seurakunnan toiminta-alueiksi. Toiminta-aluemalli valittiin käyttöön myös Kaakkois-Suomen seurakunnassa, jossa entiset Kotkan ja Haminan seurakunnat liittyivät yhdeksi kokonaisuudeksi aiemmin Lappeenrannan nimeä kantaneen seurakunnan kanssa. 

Muissa hiippakunnissa toteutuneet tai vuoden 2022 alussa toteutuvat uudistukset on tehty ns. kappeliseurakuntamallilla. Miksi Helsingin hiippakunta valitsi toisin?

– Itse pidän ainakin toistaiseksi toiminta-aluemallia parhaiten toimivana. Kaikki päätäntävalta on säädöksissä keskitetty valtuusto/neuvosto/toimiva johto –linjaan. Koska toimielimet eivät saa luovuttaa omaa toimivaltaansa toiselle, niin kappeliseurakuntamalliin siirtyminen ei toisi mukanaan mitään sellaista hyvää, mikä ei olisi mahdollista nykyisen mallin puitteissa. 

Keskitetyllä hallinnolla on toki myös haittapuolensa. 

– Vaarana on, että päätöksenteko siiloutuu ja dialogia käydään vain oman sosiaalisen kuplan sisällä. Toivonkin vilpittömästi, että osallisuus paikallisella tasolla lisääntyisi. Vanhat toimikuntamallit ja vastaavat eivät enää vastaa esimerkiksi nuorten odotuksiin. 

Toisaalta seurakunnalla ei ole mahdollisuutta vastata kaikkiin odotuksiin. 

– Kaikkien ratkaisujen täytyy ankkuroitua Kirkon ydintoimintaan ja sen palvelemiseen. Jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten saavutettavuuden varmistaminen koko seurakunnan alueella on meidän ensisijainen tehtävämme. Siitä emme tingi. Liturginen perinne ja rukous sekä kodeissa että kirkoissa on kaiken ydin. Siitä ammentaen ovat monet asiat mahdollisia, mutta jos irtoamme siitä, näkymä hämärtyy. 

– Yhtä selvää on, että meidän on kyettävä palvelemaan kaikkia toiminta-alueita myös diakonian ja kasvatuksen osa-alueilla. Jotta tässä onnistutaan, tarvitsemme enemmän osallistavia alueellisia keskusteluja. Meillä onkin jo paljon suunnitelmia niiden käynnistämiseksi, kunhan koronatilanne helpottuu.

Mikä onkaan suunnitellessa, kun seurakunnassa on töissä sitoutunut ja osaava joukko työntekijöitä.

– Helsingin seurakunnan kirkkoherrana tiedän tosiaan olevani etuoikeutettu, koska meillä on ollut mahdollisuus palkata kirkon työhön niin monen eri alan asiantuntijoita. Työyhteisössä on nyt entistä enemmän sekä laaja-alaista että erikoistunutta osaamista. Tämän joukon esimiehenä voin luottavaisin mielin todeta, että seurakunnalla on paljon Kirkon perinteestä ammennettua tarjottavaa juuri tämän ajan ihmiselle. 

Työntekijöiden rinnalle isä Markku nostaa toisen merkittävän resurssin: seurakunnan aktiiviset jäsenet.

– Maallikoiden panos on ratkaiseva seurakunnan eri toimintojen ylläpitämisessä. Myös tältä osin olemme onnekkaita: ihmiset ovat kaikilla toiminta-alueillamme valmiita antamaan aikaansa sekä vapaaehtois- että luottamustehtävissä toimimista varten. Tästä olen kiitollinen. 

Taloudellisia vai yhteisöllisiä haasteita?

Monen vuosikymmenen seurakuntakokemuksen lisäksi isä Markulla on takanaan pitkä rupeama kirkolliskokousedustajana. Hän on ollut talousvaliokunnan jäsen vuodesta 1998 saakka. Tämä on tarjonnut näköalapaikan koko paikalliskirkkomme toimintaan.

– Talousvaliokunnassa näkee melko konkreettisesti, miten taloudelliset päätökset vaikuttavat seurakuntatasolla. Se on auttanut myös ymmärtämään, kuinka erilaisissa olosuhteissa oman paikalliskirkkomme seurakunnat toimivat. Yli 20 vuoden ajanjaksoa tarkasteltaessa esiin piirtyy myös erilaisia kehityskaaria sekä seurakuntien että järjestöjen elämässä. 

Koko kirkon tasolla positiivisinta on ollut päätöksentekoprosessien muuttuminen entistä läpinäkyvämmiksi. 

– Sen myötä olemme voineet muodostaa paremman kokonaiskuvan niistä haasteista, joita kirkolla on edessään. Yhtenä esimerkkinä nostaisin esiin muutama vuosi sitten toteutetun kiinteistökartoituksen. Oli arvokasta, että kirkko otti tämän kokonaisvaltaisen selvityksen tekemisen omaksi tehtäväkseen, vaikka päätösvalta asiassa kuulukin seurakunnille. Myös viestintä on kehittynyt myönteiseen suuntaan: seurakuntalaiset saavat entistä helpommin ja nopeammin oikeaa tietoa kirkon ja seurakuntien toiminnasta. 

Negatiivista kehitystä voisi puolestaan kuvitella löytyvän nimenomaan talousnäkymistä. Isä Markun mukaan vaikeimmat haasteet ovat kuitenkin toisaalla. 

– Meillä on mennyt niin pitkään niin valtavan hyvin, että olemme ehkä tuudittautuneet vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen. Se, mikä meillä vähenee radikaalisti ei ole tällä hetkellä raha, vaan yhteisöllisyys. On kovin helppoa löytää heikkouksia ja virheitä kirkon työntekijöistä ja organisaatiosta ja käyttää niitä tekosyynä kirkosta ja seurakuntayhteisöstä vieraantumiselle. Samoin on helppoa lyöttäytyä yhteen samanmielisten kanssa ja eriytyä omaan kuplaan yhteisön ytimeen tai sen laitamille. Molemmat ilmiöt tekevät yhteisössä pahaa jälkeä ja siksi meidän on löydettävä uusia tapoja vahvistaa yhteisöllisyyttä ja kirkon ydinsanoman äärellä pysymistä. Kristus on sama eilen, tänään ja huomenna!

Kiitollisena menneestä kohti tulevaa

Vaikka kirkkoherran toimessa on katsottava tiukasti eteenpäin, niin merkkipäivänä voi kenties luoda pikaisen silmäyksen myös peruutuspeiliin. Mitä nousee mieleen kuluneita palvelusvuosikymmeniä miettiessä?

– Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli Kozelštšanin Jumalanäidin ikonin varkaus ja sen paluu Uspenskin katedraaliin. Olin samana aamuna haastateltavana MTV3-kanavan suorassa lähetyksessä ja sain tietää varkaudesta vasta studiosta poistuttuani. Kiiruhdin heti kirkkoon toimittamaan rukouspalveluksen tyhjän analogin äärellä. Pidän ikonin palautumista kirkkoon ihmeenä ja olen saanut vuosien varrella todistaa muitakin tähän ikoniin liittyviä ihmeellisiä tapahtumia.

Työuraan on tietysti mahtunut myös vaikeita hetkiä. Niiden läpi kulkemisessa yksi tekijä on ollut ylitse muiden.

– Olen valtavan kiitollinen ja iloinen siitä, että rinnallani on rakastava perhe. Se on tärkeää ja merkityksellistä.

Isä Markku on kiitollinen myös monille kokeneemmille papeille matkan varrella saadusta opista. Hän arvostaa monien kollegoidensa esimerkillistä papillista palvelusta.

– Ihailen rovasti Timo Lehmuskosken sitoutumista ihmisten palvelemiseen. Myös arkkipiispa Paavalin ohjeet nousevat usein mieleeni samoin kuin muidenkin esipaimenten ohjaavat sanat. Tärkein esikuvani papillisessa työssä on kuitenkin ollut rovasti Niilo Karjomaa, jonka oppilas sain pappisseminaarin aikana olla. Hänen ohjauksensa ja kannustuksensa on kantanut minua vuosikymmeniä. Muistan häntä usein myös pastoraalista työtä tehdessäni, sillä hän neuvoi minua ottamaan oppia itseäni hengellisesti pidemmälle ehtineiltä rippilapsilta. Tähän onkin tarjoutunut runsaasti tilaisuuksia ja pidän jokaista niistä suurena lahjana.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen täyttää 60 vuotta 31.12.2021. Juhlapäivänä Uspenskin katedraalissa toimitetaan liturgia kello 9 alkaen. Myös arkkipiispa Leo on läsnä palveluksessa. Liturgiassa saarnaa apulaispiispaksi valittu arkkimandriitta Sergei. Koronarajoitusten vuoksi juhlavastaanottoa ei järjestetä. 

Isä Markkua voi muistaa tukemalla Uspenskin katedraalin ikonostaasin kunnostamista: Helsingin ortodoksinen seurakunta, tilinumero: FI39 2344 3800 0043 71. Viestikentässä tulee mainita, että lahjoitus koskee Uspenskin katedraalin ikonostaasin kunnostamista. Toinen vaihtoehto on lahjoittaa rahaa Hangon ortodoksisen kirkon ystävät ry:lle, tilinumero: FI59 1544 3000 0639 38.