Kuopioon asettunut metropoliitta Panteleimon ei ole varautunut huomioimaan merkkipäivää millään erityisellä tavalla, mutta suostui pyydettäessä kertoilemaan kuulumisiaan ”itse itseään haastatellen”. Metropoliitan omaääninen haastattelu on siis tässä:
– Muuttokuormani Oulusta tänne Kuopioon saapui huhtikuun lopussa 2013. Joukko reippaita ystäviä kantoi hetkessä tavarat sisään ja kirkkoherra, isä Timo Honkaselkä toivotti seuraavana sunnuntaina liturgian lopussa eläkepiispan tervetulleeksi Kallaveden kaupunkiin. Nyt tuosta on kulunut pian yhdeksän vuotta.
Miten olet siellä Kuopiossa viihtynyt?
– Hyvinhän minä. Tuttukin tämä kaupunki on tavallaan vanhastaan, kun aikanaan opiskelin täällä pappisseminaarissa ja sitten viisi vuotta toimin arkkipiispa Johanneksen apulaisena, eräänlaisena oppipoikana. Vielä on vanhoja ystäviäkin elossa noilta ajoilta, ikäihmisiä tosin alamme kaikki olla. Kuopio on kaunis kaupunki. Ympäröivä vesistö luo siihen oman elementtinsä. Keskustaa tiivistetään kovasti ja on miellyttävä havaita, kuinka uudisrakennukset sulautuvat hyvin vieressä olevaan rakennuskantaan. Savolaiset ovat leppoisaa väkeä ja onhan täällä ”Mualiman napakin”.
Entä terveys? Sitä olisikin pitänyt ensimmäisenä kysyä.
– Terveys, Jumalan kiitos hyvä, kun nämä vuodet muistetaan ja ymmärretään, ettei enää nuoria olla. Voimia pitää kyllä säännöstellä, mutta kun itse saa ohjelmansa laatia, niin eipä valitella.
Entäs se ruokapuoli, itsekö hän laittaa vai muualla syö?
– Itse laittelen, ainakin toistaiseksi. Kauppahallin kaksi oivaa kalapuotia ovat hyvänä apuna tässä. Löytyy täältä lukuisia viehättäviä ruokaravintoloitakin, niin että ehkä joskus käännyn heidän puoleensa. Mutta toistaiseksi kotona syön ja saanpahan sellaista ruokaa, joka tuntuu kulloinkin maistuvan.
Kuulin sinun joskus sanovan, että Kuopiossa on kolme hyvää K-kirjaimella alkavaa asiaa?
– Totta, totta. Ensimmäinen on kirkko. Meitä ortodokseja täällä hellitään, kun on niin usein jumalanpalveluksia. Toinen K on sitten kirjasto, jossa palveleva henkilökunta ja muun ohessa laaja päivä- ja aikakauslehtien tarjonta. Kolmas K on Kuvakukko, jossa katsotaan elokuvia eikä vain syödä rapistella ja jutella vieruskaverien kanssa. Häiritseviä alkukuviakaan ei ole. Pari päivää sitten katsoin tekstiilitaiteilija Maija Isolan elämästä kertovan filmin. Kovasti kiintoisa värien ilotulitus. Myös elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin kotisaarta Fårötä esittelevä filmi oli mielenkiintoinen. Se esitettiin muutama viikko sitten.
Entäs ne dekkarit, vieläkö niitä syntyy?
– Syntyy kyllä, mutta muutoksen tuulia siellä on. Poliisin rouva Elisabet Urhonen ratkoo rikoksia vielä parissa kirjassa, sitten siirtyy vanhuuden lepoon. Hänen myötään päättyy Koskijärvi-sarja. Rikoskirjallisuus kyllä kiehtoo koko ajan mieltä, ja olen pohtinut uudelle sarjalle uusia henkilöitä ja uutta asemapaikkaa. Haluaisin siinä syventää ihmisenä olemisen pohdintaa ja tuoda ortodoksista elämänkäsitystä sopivalla tavalla esille. Pari viime kuukautta olen puntaroinut asiaa kovastikin, ja nyt näyttäisi ratkaisu löytyvän.
Mitä vielä haluaisit sanoa?
– Sanonpa vaikka sen, että meillä ihmisillä on tapana huokailla ja unelmoida hyvästä ja onnellisesta elämästä ”sitten joskus”, jolloin kaikki muka muuttuu paremmaksi. Totta on, että haaveilu paremmasta helpottaa hetkeksi arjen ankeudessa, mutta mitään onnea ”sitten joskus” ei tule. Onni on nyt. Hyvä elämä on nyt. Se on tässä hetkessä, mitä parhaillaan elämme. Tällaisena kirkkaana ja aurinkoisena maaliskuun aamuna, jona tätä kirjoittaa naputtelen, se on jopa helppo uskoa.
Pääkuva ylhäällä: Keskiviikkona 16.3. tulee kuluneeksi 25 vuotta metropoliitta Panteleimonin piispaksi vihkimisestä. Pelasta, Herra, palvelijasi!