Ajassa

Yhtä juhlaa! Nyt koettiin jo kolmas suuri pyhäkköjuhla peräkkäin – myös Torniossa toimitettiin kirkon uudelleenvihkiminen

Suomen ortodoksisessa kirkossa on saatu viettää suorastaan kirkkojen juhlakautta aina elokuun lopusta lukien.
| Teksti: Maria Hattunen, Susanna Somppi | Kuva: Maija Hakala, Jukka Piiroinen
Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko Torniossa

Sunnuntaina 12. syyskuuta oli vuorossa jo kolmas suuri pyhäkköjuhla lyhyen ajan sisään, kun Torniossa toimitettiin Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkon uudelleenvihkiminen. Oulun metropoliitta Elia vihki mittavan maalausremontin läpikäyneen kirkon uudelleen käyttöön. Välittömästi vihkimisen jälkeen toimitettiin liturgia. 

Oulun metropoliitta Elia
Oulun metropoliitta Elia vihki Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkon uudelleen käyttöön mittavan maalausremontin jälkeen. Kuva: Jukka Piiroinen

Liturgian jälkeen vietettiin seurakuntajuhlaa Tornion evankelis-luterilaisen seurakunnan tiloissa, missä kuultiin tervehdykset Tornion kaupungin ja luterilaisen seurakunnan edustajilta. Rovasti Matti Porkka välitti juhlaan arkkipiispa Leon tervehdyksen.

Tornion pyhäköllä on vaiherikas historia: kirkko toimi alkuperäisellä paikallaan kirkkona vuoteen 1918, jolloin valtio takavarikoi rakennuksen. Rakennus palveli ensin maakuntamuseona, ja vuonna 1956 se siirrettiin nykyiselle paikalleen, ja siitä tuli Helluntaiseurakunnan rukoushuone vuosiksi 1970–1980. Kirkko entisöitiin vuonna 1985, ja se vihittiin uudelleen ortodoksiseksi kirkoksi vuonna 1987.

Turussa ja Hämeenlinnassa juhlittiin myös

Tornion juhlallisuuksia edelsi Turun Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkon 175-vuotisjuhla 5. syyskuuta sekä Hämeenlinnan Jumalanäidin Tihvinäläiselle ikonille pyhitetyn kirkon uudelleenvihkiminen 28. elokuuta. Turun juhlaliturgian yhteydessä arkkipiispa Leo siunasi pastori Markku Kinkin kantamaan kultaristiä.

Palveluksen päätteeksi arkkipiispa myönsi useita huomionosoituksia. Piispallisen siunauskirjan saivat Reijo Hannus, Ulla Harri, Päivi Hokkinen, Raija Kivimäki, Hannele Kontsas-Vähäsilta, Jukka Koskinen, Jorma Oksman ja Veera Rantanen. Pyhän Karitsan ritarikunnan mitalin saivat Kyllikki Kinnari, Valtteri Korvonen ja Eila Sintonen. Pyhän Karitsan ritarikunnan toisen luokan ritarimerkin saivat Maritta Koskinen ja Anne Hokkinen. Pyhän Karitsan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkin saivat Tiina Kilpiö ja Markku Repo.

Palveluksen jälkeen juhla jatkui VPK:n talolla, jossa seurakunnalle toivat tervehdyksensä Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen ja Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen. Onnitteluviestin lähettivät juhlaan myös arkkipiispa Tapio Luoma, Turun piispa Mari Leppänen sekä Turussa kirkkoherrana vuodet 1986–1999 toiminut isä Teppo Siili.

Oulun metropoliitta Elia vihki Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkon uudelleen käyttöön mittavan maalausremontin jälkeen. Kirkkokansaa ristisaatossa Torniossa
Ristisaatto Torniossa sunnuntaina. Kuva: Jukka Piiroinen

Helsingin ortodoksisen seurakunnan tervehdyksen toi pastori Mikko Leistola, joka toi seurakunnan lahjana kirkkoon Uspenskin katedraalin nimikkoikonin.

Elokuun lopussa Hämeenlinnassa pyhäkön uudelleenvihkimisen ja liturgian toimitti arkkipiispa Leo yhdessä muun papiston kanssa, minkä lisäksi hän siunasi isä Aki Leskisen rovastiksi.

Ennen kirkkokahveja tervehdyksensä toivat evankelis-luterilaisen kirkon Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo, Hämeenlinna-Vanajan evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Kimmo Reinikainen ja Hämeenlinnan kaupungin uusi kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen. Myös Hämeenlinnassa jaettiin useampia huomionosoituksia: arkkipiispa huomioi remonttihankkeen toteutukseen eri tavoin myötävaikuttaneita henkilöitä. Piispallisen siunauskirjan saivat pastori Jonas BergenstadRiitta RäntiläKatri HeporautaKirsi BackmanErja Wessman ja Elise Tamminen

Kirkon vihkimisestä on kerrottu tarkemmin Aamun Koiton Hämeenlinnan pyhäkön uudelleenvihkimistä käsittelevässä jutussa. Samoin Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkon 175-vuotisjuhlasta julkaistiin ennakkojuttu.