Suomen suurimman seurakunnan, Helsingin ortodoksisen seurakunnan venäjänkielisestä seurakuntatyöstä vastaava pappi rovasti Heikki Huttunen on tottunut puhumaan Ukrainan sodasta. Kuluneen vuoden aikana sota on ollut läsnä hänen työssään lähes jokaisena päivänä.
– Olen tavannut ensimmäistä kertaa näin paljon ihmisiä, jotka ovat syvän murheellisia ja traumatisoituneita. Ukrainalaisten suru tulee hyvin lähelle. Mutta samalla ihmettelen, kuinka elämänuskoisia ja lämpimiä nämä ihmiset jaksavat olla.
Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan kuuluu reilu kolmannes maamme ortodokseista ja 22 000 seurakuntalaisesta noin 15 % puhuvat äidinkielenään venäjää. Todellinen lukumäärä on paljon suurempi. Myös merkittävä osa ukrainalaisista pakolaisista on asettunut pääkaupunkiseudulle. Seurakuntapapille työtä on ollut enemmän kuin hän on pystynyt tekemään. Onneksi apuna on ollut myös Ukrainan pakolaisten parissa työtä tekevä Alexander Zanemonets sekä seurakunnan eri alueilla toimivat papit.
Seurakunnan venäjänkielisen seurakuntatyön keskus on Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Ukrainan sota on aivan erityisellä tavalla koskettanut, vavisuttanut ja myös yhdistänyt pyhäkön kävijöitä, jotka ovat alkujaan tulleet monista eri maista, ja joita juuri venäjän sekä kirkkoslaavin kieli ja ortodoksinen usko on yhdistänyt.
Ukrainan sodan vuosipäivänä maamme lukuisissa pyhäköissä toimitetaan arkkipiispa Leon kehotuksesta panihida, muistojumalanpalvelus kaikkien Ukrainan sodassa menehtyneiden puolesta. Isä Heikki tietää, että menehtyneitä on paljon. Monilla seurakuntalaisilla asuu sukulaisia Ukrainassa (tai) ja Venäjällä. Ukrainasta paenneet saavat suruviestejä rintamalta.
– Mennyt vuosi on ollut erilainen, ihan toisenlainen kuin mikään vuosi ennen ja aivan erilainen kuin olisi voinut kuvitella. Maailma muuttui 24. helmikuuta 2022. Entiseen ei ole paluuta. Emme tiedä, minkälaiseksi muutos muodostuu ja mihin se johtaa, sillä katsomme maailmaa menneen ajan silmin. Vasta vuosien päästä voimme sanoa, miten se muuttui ja mihin muutos johti. Tiedämme kuitenkin, että Eurooppa muuttui, samoin muuttui Ukraina, Venäjä ja Suomi. Myös Suomen ortodoksinen kirkko muuttui, koska saimme ottaa vastaan suuren määrän ortodoksisia ihmisiä lähinaapurista. Osa näistä ihmisistä jää tänne. Ja moni meistä toivookin, että nämä ihmiset vahvistaisivat kirkkoamme.
– Mutta samalla ydinasia ei ole muuttunut. Evankeliumi ei ole muuttunut, kirkon pyhyys ei ole kadonnut eikä lähimmäisenrakkauden merkitys ole vähentynyt. Kaikesta väkivallasta ja väkivallan lietsomisesta, kaikesta kauhusta ja kaikista menetyksistä huolimatta.
Yhdessä sotaa vastaan
Isä Heikki Huttunen ei ole kohdannut eripuraa tai erimielisyyttä venäjänkielisten ja ukrainalaisten keskuudessa.
– Aivan sodan alussa oli jotain merkkejä erimielisyydestä, mutta se jäi jonnekin pinnan alle. Muualla Suomessa on ollut joitakin yksittäisiä tapauksia. Me kaikki yhdessä seurakuntamme venäjänkielisten kanssa rukoilemme rauhaa Ukrainaan ja vastustamme sotaa. Jos joku ajatteleekin eri tavalla, hän pitää sen visusti omana tietonaan. Seurakunnassa tai kirkon piirissä ei ole näkynyt lainkaan jakautumista näissä kysymyksissä.
Monilla on sukulaisia sekä Venäjällä että Ukrainassa. Ukrainassa olevien kohdalla ihmiset pelkäävät pommeja ja tykistökeskityksiä, lapsikaappauksia ja muita hyökkäyssodan kauhuja. Venäjällä olevien kohdalla taas pelottaa, mitä maassa seuraavaksi tapahtuu ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Jo sodan alussa ryhmä venäjänkielisiä aktiiveja vei arkkipiispa Leolle yhteisen adressin, johon he olivat keränneet venäjänkielisten seurakuntalaisten nimiä, jotka halusivat osoittaa vastustavansa sotaa, tukevansa Ukrainaa ja kannattavansa Suomen ortodoksisen kirkon linjaa. Kaikki Suomen ortodoksisen kirkon toimessa olevat piispat tuomitsivat Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa heti sodan syttyessä.
”Kirkko ei voi asettua hyökkääjän ja väkivallan puolelle”
Isä Heikki haluaa muistuttaa, että Venäjällä näkemykset sodasta ja sen oikeutuksesta eivät ole yhtenäisiä.
– Eiväthän kaikki Venäjälläkään tue tätä sotaa. Myös Venäjän kirkko on laaja. Sodan aikana meillekin on tullut yhteydenottoja papeilta ja seurakunnilta Venäjällä, jotka eivät jaa tätä patriarkka Kirillin kantaa. Mutta ne yhteydenotot ovat yhä yksityisempiä ja arkaluontoisempia. Tilanne Venäjällä on pelottava.
Isä Heikki Huttunen on seurannut Venäjän ortodoksisen kirkon kehitystä jo pitkään. Siksi hänelle ei tullut yllätyksenä, että kirkko ei tuominnut sotaa. Silti Moskovan patriarkka Kirillin sotaa tukeva ja perusteleva sekä suorastaan väkivaltaa lietsova linja oli järkytys.
– Venäjän ortodoksinen kirkko on kehittynyt jo kahden viimeisen vuosikymmenen ajan kansalliskiihkoisempaan suuntaan. Siitä huolimatta se on ollut yllätys, kuinka selkeästi ja voimakkaasti patriarkka Kirill on asettunut tämän sotapolitiikan puolelle. Kirkko ei voi asettua hyökkääjän ja väkivallan puolelle. Vaikka tuomitsemme teot ja puheet, emme voi katsoa maailmaa mustavalkoisesti ja nähdä esimerkiksi venäläiset pahoina.
Kirkko kaikille avoimena turvan ja lohdutuksen paikkana
Isä Heikki toivoo kirkkojemme ovien pysyvän kaikille avoimina.
– Kirkon tulee olla paikka, jonne kaikkien on turvallista tulla. Turvapaikka ja lohdutuksen paikka, jossa löydämme toinen toisemme ja tuemme toinen toisiamme, löydämme Jumalan ja voimaa elää ihmisinä toinen toisillemme ja elää ihmisinä tämän kaiken keskellä, koska emme tiedä, kauanko tämä kestää ja minkälaiseksi sota vielä muuttuu.
– Samalla, kun olemme rauhan puolella ja olemme hyökkäyksen kohteena olevan Ukrainan ja uhrien puolella, emme ole ihmisiä vastaan, vaan vastustamme pahuutta. Meidän tulee erotella ihminen ja pahuus sekä pahat teot.
Lopuksi isä Heikki vielä lisää:
– Pyhän Kolminaisuuden kirkossa rukoillaan isänmaan Suomen, kärsivän Ukrainan kansan sekä myös Venäjän maan, ja kansan puolesta, jotta rauhantahto valaisisi mielet ja sydämet. Olen tosi iloinen ja kiitollinen jokaisesta venäläisestä ja venäjänkielisestä, joita tapaan ja jotka tulevat kirkkoon. Olen kiitollinen Jumalalle jokaisesta Ukrainan sodan pakolaisesta, jota voimme auttaa, ja jokaisesta, joka osallistuu tähän auttamistyöhön. Jokainen kirkkoon tuleva ihminen on aina lahja.