
Yksi RIISAn kokoelmien lippaista kuului rovasti Nikolai Valmolle. Hänen vaimonsa Zoe lahjoitti esineen museolle. Nikolai Valmo (Varfolomejeff, 1890 Savonlinna–1943 Helsinki) toimi Sortavalan pappisseminaarin rehtorina vuosina 1930–1942.
Hänen veljensä Hristofor Varfolomejeff menehtyi Neuvostoliitossa uskontovainojen uhrina 1930-luvulla, ja hänet liitettiin pyhien joukkoon pappismarttyyrinä. Veljet syntyivät pappisperheeseen. Heidän isänsä Ioann Varfolomejeff palveli kirkkoherrana Savonlinnassa ja Lappeenrannassa. Voidaan olettaa, että tämä 1700-luvun tinainen ripityslipas on kulkenut perheessä sukupolvelta toiselle. Lippaan sisältö ei ole säilynyt, mutta itse rasian ikonografia johdattaa ajatukset pääsiäisen tapahtumiin.

Lippaan kanteen kaiverretun kuvan aiheena on Kristuksen ristiinnaulitseminen (kuva 1). Kaiverrustyyli on kansanomainen. Aivan ylös on kaiverrettu kirjaimet БГЪ (Jumala). Ristin yläpuolella on Kristuksen monogrammi ИС XC (Jeesus Kristus) ja ristinpuun ylimpään poikkipuuhun on kirjoitettu I Н Ц I – Jeesus Nasaretilainen Juutalaisten Kuningas. Ristin vieressä seisovat surevat Jumalanäiti ja Johannes, Kristuksen rakkain opetuslapsi. Vasemmalla on keihäs K (KOПIЕ), joka symboloi keihästä, jolla ristiinnaulitun Kristuksen kylki puhkaistiin ja oikealla iisoppiruoko T (TPOCTЬ), joka symboloi ruokoa ja sientä, jolla Kristukselle tarjottiin juotavaa. Ristin juurella on pääkallo ja sääriluut. Ensimmäisen ihmisen Aadamin pääkallo ja luut muistuttavat siitä, että Kristus on uusi Aadam, joka korjasi omalla verellään syntiin langenneen rikkomuksen ja avasi ihmisiltä suljettuna olleen paratiisin. *
Kannen alaosaan on kuvattu Jerusalemin kaupungin rakennuksia.
Lippaan kääntöpuolelle on kaiverrettu Kristuksen piinavälineitä (kuva 2): ehtoollismalja, pylväs ja ruoskia, kukko, miekka, tikapuut, käärinliinat, vasara, hohtimet, nauloja, kukkaro ja vesikannu.
Ehtoollismalja viittaa ehtoolliseen ennen Vapahtajan ristiinnaulitsemista. Tällä viimeisellä aterialla Kristus ennustaa Juudaksen pettävän hänet. Kukko viittaa Pietarin luopumiseen. Matteuksen evankeliumi kertoo Jeesuksen sanovan »Totisesti: tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.» (Matt.26)

Myös miekka kertoo Pietarista, joka yritti puolustaa Jeesusta pidätyksen aikana ja löi miekalla ylipapin palvelijalta korvan irti. Tämän takia Kristuksen piinavälineisiin joskus kuvataan korva. Kukkaro on Juudaksen petoksen symboli. Vesikannu muistuttaa Pilatuksesta, joka pesi kätensä Jeesuksen tuomitsemisen jälkeen. Pylväs ja ruoskat kertovat, että ennen ristiinnaulitsemisesta Kristus tuomittiin ruoskittavaksi ja sitä varten hänet sidottiin pylvääseen. Tikapuut, neljä naulaa ja vasara ovat ristiinnaulitsemisen välineitä. Hohtimet kertoivat ristiltä ottamisesta.
Kuva 3: Ripityslipas sisältää pieniä ehtoollisvälineitä: ehtoollismaljan ja -lusikan, viinipullon sekä kannellisen lippaan ehtoollisleipää varten. Kuvan ripityslipas on kuulunut rovasti Nikolai Hodjulle (1914-1980).
*Piispa Arseni: Ikoneja kansalle. 2008

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2025. Suurin osa painetun lehden jutuista tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.