”Samat arvot jakavien ihmisten löytäminen yleisistä deittipalveluista on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta”, huokaa alle 50-vuotias ortodoksisinkku Marika (nimi muutettu).
Hän etsii kumppania vastikään perustetun Facebookin Ortodoksisinkut-ryhmän kautta, eikä näe siinä mitään arveluttavaa. Suljetussa ryhmässä on tällä hetkellä 59 jäsentä.
”Suhtaudun hyvin kielteisesti esimerkiksi Tinderiin, koska siinä pääasiallinen etsintäkriteeri on ulkonäkö. Olen hetkellisesti ollut parissa muussa nettideittipalvelussa, mutta olen eronnut niistä hyvin pian. Epäasiallisten lähestymisyritysten määrä on valtava, vaikka profiiliin on kirjannut, että etsii seuraa tositarkoituksella”, Marika sanoo.
”Ulkonäkö vaikuttaa olevan keskeisellä sijalla nykyään. Ihmisillä on pitkiä vaatimuslistoja, jotka valitun kumppanin tulisi täyttää. Lisäksi vaikuttaa siltä, että monet miehet haluavat vain chättäillä naisten kanssa tai sitten vain halutaan fyysistä läheisyyttä.”
Ortodoksisuus on niin tärkeä osa Marikan elämää, että hän haluaisi jakaa myös sen osa-alueen puolisosa kanssa.
”Toivon, että puoliso ymmärtää, miksi käytän aikaani kirkossa ja palveluksissa käymiseen. Puolison kanssa olisi mukava käydä pyhiinvaelluksilla. Myös kumppanin kanssa yhdessä rukoileminen on yhdistävää ja tärkeää.”
Tyrmäys nettihuutelulle
Ortodoksisinkut -ryhmän tarkoituksena on mahdollistaa vapaille ortodokseille samaa uskoa tunnustavan kumppanin etsintä. Ryhmä on kirvoittanut nettikeskustelua puolesta ja vastaan. On epäilty jopa, että ryhmä kannustaisi siveettömyyteen.
Isä Tuomas Kallosen kanta nettihuuteluun on selvä.
”Ihmisen tarve toiselle ihmiselle, ystävälle tai elämänkumppanille, on niin syvä, henkilökohtainen ja joskus kipeä, että kaikenlainen foorumihuutelu, viisastelu ja besserwisseröinti on minusta vastenmielistä”, isä Tuomas tokaisee.
Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa vaikuttava isä Tuomas tuntee pari ryhmän ylläpitäjää.
”Olen taipuvainen luottamaan siihen, että se tarjoaa käyttäjilleen tervehenkisen ympäristön tutustumiselle. Jos jonkun tekee mieli etsiä seuraa somesta, niin onhan viisautta etsiä sellaisilla kriteereillä, joille on mahdollista rakentaa sitoutunutta, kestävää parisuhdetta”, isä Tuomas sanoo.
”Ortodoksit ovat jo valmiiksi pieni vähemmistö. Heidän joukossaan ne, joille puolison kanssa jaettu yhteinen usko on keskeinen kriteeri, ovat edelleen vähemmistö. Jos nämä ihmiset löytävät toisensa somen välityksellä, on se oikein hyvä asia.”
Usko ei ole laatutakuu
Isä Tuomas huomauttaa kuitenkin, että ortodoksisuus itsessään ei ole hyvän kumppanin laatutakuu.
”Ortodoksikin voi olla narsisti, alkoholisti, väkivaltainen tai sairaalloisen mustasukkainen. Minusta kannattaa etsiä kumppania, joka aidosti kunnioittaa toisen persoonaa, ja niin ollen myös elämänarvoja ja uskoa. Uskova kristitty on jo erinomainen löytö. Upeaa, jos hän on vieläpä ortodoksi.”
Isä Tuomas painottaa, että ei halua vähätellä yhteisen uskon merkitystä avioliiton ja perhe-elämän perustana.
”On suuri vahvuus, kun yhteiselämän ilot ja haasteet voi kohdata yhteisellä rukouksella - kiitoksella ja anomuksella, kilvoituksella ja sakramenttien osallisuudella. Kuitenkin joku omasta mielestään ei-uskova saattaa elää todellisuudessa kristillisemmin kuin joku toinen, omasta mielestään uskova. Näistä kahdesta valitsisin mieluummin aidosti rakastavan ei-uskovan kuin itseään täynnä olevan uskovan.”
Huuma haihtuu, tosi rakkaus pysyy
Tinder-seuranhakusovellus ei saa myöskään isä Tuomaksen kannatusta.
”Minulle Tinder näyttäytyy kulutuskulttuurin täydelliseltä vastineelta ihmissuhteiden kentällä. Se kihelmöinti, kun selaa netissä jotain tuotteita, löytää hyvän tarjouksen, tilaa, odottaa ja repii auki paketin, ja miten uutuudentenho tyhjenee avaamisen hetkeen. Kohta jo etsii netistä uusia tuotteita, kokeakseen saman kihelmöinnin.”
”Tinder on voinut saattaa yhteen ne kaksi toisilleen tarkoitettua. Mutta kuinka paljon se on synnyttänyt vakavaa sitoutumista toiseen ihmiseen ja kuinka paljon vastaavasti rapauttanut tuota sitoutumista? Luulen, että jälkimmäinen on voitolla.”
Kristitty ei etsi ”kumppania” jakamaan yksittäisiä huuman hetkiä.
"Toki tarpeen on myös seksuaalinen viehätys, mutta elämä on kyllä suurimmaksi osaksi muuta kuin seksiä. Kannattaa siis kiinnittää huomiota siihen, miltä ihan tavallinen yhdessä oleminen tuntuu. Ortodoksin, kuten kaikkien muidenkin ihmisten, kannattaa hillitä silmiään ja vastaavasti herkistää korviaan ja vaistojaan – sillä ´moni kakku päältä kaunis:"
Lisäksi isä Tuomas suosittelee pilke silmäkulmassa pientä "stressitestiä" kumppanin valinnassa.
”Partiolaissiskoni lanseerasi laavutestin, eli ´jos kaveri rupeaa ruikuttamaan laavuretkellä, se on sitten näkemiin´. Itse käytin erilaista ´testiä´. Toisella kohtaamisella puolisoni kanssa katsoimme kolmetuntisen neuvostoliittolaisen taide-elokuvan – ja hän ei nukahtanut, vaan kehui vielä! Se peli oli sillä selvä.”
Praasniekasta oma kulta
Marika toivoo, että Suomen ortodoksinen kirkko huomioisi myös sinkut.
”Kirkko voisi tehdä jotakin, jotta ortodoksisinkut voisivat tutustua toisiin ortodoksisinkkuihin. Esimerkiksi voisi järjestää sinkkutapaamisia ja -leirejä. Sinkkuelämään liittyvää opetusta pitäisi olla. Kun kirkon ihanne on joko avioliitto tai luostarielämä, niin pitäisi myös käsitellä jollakin foorumilla sitä, miten elää sinkkuna nykyajan maailmassa”, Marika perustelee.
Isä Tuomas on kuullut vastaavia toiveita.
”Voisiko tutustuminen onnistua spontaanimmin kuin sinkkuilloissa? Praasniekat, yleensäkin ortodoksien iloinen yhteisöllisyys, tarjoaisi paljon enemmän mahdollisuuksia ihmisten tutustumiselle, kuin mitä tällä hetkellä osataan hyödyntää.”
Isä Tuomaksen mielestä ihmisillä tulisi olla mahdollisuus tutustua seurakuntaelämässä – eikä vain kirkkosalin eri laidoilla seisten, vaan kirkkokahveilla, vapaaehtoistyön tuoksinassa, raamattupiireissä ja juhlissa.
”Vanhaan karjalaiseen praasniekkaperinteeseen kuuluivat paitsi jumalanpalvelukset, myös ´maallisempi´ kyläjuhlan osuus, markkinat, illanistujaiset ja tanssit. Nuoriso – ja miksei varttuneemmatkin vapaat aikuiset – matkasi naapurikylien praasniekkoihin ajatuksella, että sieltä voi löytyä oma kulta. Tällaisia praasniekkoja näkisin mielelläni tänäkin päivänä!”
Kolmaskin tie on kilvoitusta
Kuten Marika edellä totesi, kirkkomme on näihin päiviin saakka painottanut avioliiton merkitystä toisena kilvoitustienä luostarielämän ohella.
Isä Tuomas huomauttaa, että nyt kirkon sosiaalieettisessä asiakirjassa Maailman elämän edestä (2019) on tehty rohkea avaus: yksin eläminen on nimetty kolmanneksi mahdolliseksi kilvoitustieksi. Lausunnossa korostetaan, että yksin elämistä ohjaavat samat kristilliset ihanteet kuin perhe- ja luostarielämää.
Isä Tuomaksen mielestä sana ”sinkku” ei ole ongelmaton puhuttaessa ortodoksikristitystä, joka elää yksin.
”Sana kantaa merkityksiä, joista osaa on vaikea sovittaa yhteen kristillisen elämäntavan kanssa, kuten oman hyvinvoinnin ensisijaisuuden ja riippumattomuuden korostus. Tällainen nousee joskus esiin itse valitun sinkkuuden kohdalla. Kristittyjen yksineläjien kohdalla olisi kenties löydettävä jokin muu termi, joka ei kanna yhtä painavaa ´sinkkuelämän´merkityslaahusta.”
Isä Tuomas on itse perheellinen.
”Itselleni avioliitto ja perhe merkitsevät muun muassa sitä, että minun ei tarvitse joka hetki miettiä kuka minä olen, mikä on elämäni merkitys ja mitä haluan: on ihmisiä, jotka tarvitsevat minua, olen heitä varten. Puoliso on rehellinen peili, joka ei aina näytä minua imartelevassa valossa, mutta joka näkee minut heikkouksissanikin rakastavasti ja uskoo minuun. Toivon, että voisin olla edes puoleksi niin hyvä puoliso hänelle.”
”Avioero on aina tragedia”
Parisuhteessa oleva voi joutua sinkuksi myös tahtomattaan avioeron tai kuoleman kautta.
”Avioero on aina tragedia”, isä Tuomas sanoo.
Joskus se voi kuitenkin olla käsillä olevista vaihtoehdoista vähiten huono.
”Avioero tulee kyseeseen silloin, kun avioliiton jatkuminen tuottaa enemmän kärsimystä kuin sen päättyminen. Ja tässä yhtälössä pitää muistaa laskea mukaan ennen kaikkea lapset. Jos perheessä on vaikeaa päihde- tai muuta riippuvuutta, väkivaltaisuutta, vakavia persoonallisuuden ja mielenterveyden ongelmia, jotka tekevät perheen ilmapiiristä myrkyllisen, silloin avioero voi jopa pelastaa elämiä.”
”Tällaisena mahdollisuutena se ilmeisesti jo heikentää ihmisten valmiutta taistella avioliiton puolesta. Avioeron pitäisi tulla vaihtoehtona kuvaan vasta, kun kaikki on tehty avioliiton pelastamiseksi.”
Isä Tuomas suosittelee, että avioparit turvautuisivat jo varhaisessa vaiheessa ammattimaiseen apuun, ja antautuisivat yhdessä kasvuprosessiin.
”Usein kuulee kommentin: ´Me vain huomasimme kasvaneemme erilleen´. Erilleen kasvamisen ei tapahdu yhdessä yössä yllättäen. Siksi erilleen kasvamiseen olisi tärkeää puuttua jo silloin, kun varsinaisesta kriisistä ei ole vielä tietoakaan”, isä Tuomas sanoo.
Miksi pitäisi jäädä yksin?
Marikalla on takanaan pitkä avioliitto luterilaisen nuoruuden rakkauden kanssa. Avioliiton päätyttyä Marika seurusteli pitkään ulkomaalaisen ortodoksimiehen kanssa, mutta seurustelu päättyi eroon.
Marika on nyt etsinyt ortodoksikumppania 1,5 vuoden ajan.
”Minulle on sanottu monta kertaa – myös jotkut ortodoksit ovat sanoneet – että minun pitäisi laajentaa etsintäkenttääni, ja luopua ajatuksesta, että kumppanin tulisi välttämättä olla ortodoksi. Mielestäni tätä toivetta ei saa mitätöidä. Toinen kummallinen neuvo on, että pitäisi oppia elämään yksin. Miksi? Jumalahan loi Aadamille puolison Eevan, koska näki, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin.”