Bartolomeos, Konstantinopolin, Uuden Rooman arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka Jumalan armosta, koko kirkon täyteydelle: armoa, siunausta ja rauhaa Pelastajaltamme, Betlehemissä syntyneeltä Kristukselta.
Kunnioitettavimmat esipaimenet ja rakkaat lapset Herrassa,
Jumalan armosta olemme jälleen kerran tässä vaiheessa vuotta juhlistamassa hengellisin lauluin ja veisuin Kristuksen syntymäjuhlaa, jossa ikuisuudessa asuva Poika ja Jumalan Sana tuli lihaksi. Juhlistamme toisin sanoen Jumalan ja ihmiskunnan mysteeriä. Pyhän Nikolaos Kabasilaksen mukaan kaikki, mikä tapahtuu jumalallisessa liturgiassa, on ”opetusta Herran lihaksitulosta”. Liturgian alkusiunaus ”Siunattu on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta” on todiste ”että Herran inkarnaation kautta ihmiset oppivat ensi kerran, että Jumalassa on kolme persoonaa”. Sama pyhä isä julistaa, että Herramme ja Pelastajamme Jeesus Kristus oli ensimmäinen ja ainoa, joka itsessään näyttää meille aidon ja täydellisen ihmisolennon ja tämä koskee myös hänen käytöstään, elämäänsä ja kaikkea muuta.
Ihmisluonnon ottaminen osaksi Jumalan Pojan ja Sanan persoonaa avasi paitsi jumaloitumisen tien ihmiselle armon avulla, mutta myös korotti itse ihmisluonnon mittaamattomaan arvoon. Tämän totuuden unohtaminen johtaa ihmispersoonan arvon kaventumiseen. Ihmisen perimmäisen kohtalon kieltäminen ehkä vapauttaa ihmisen, mutta samalla se johtaa erilaisiin typistyksiin ja jaotteluihin. Jos emme tiedosta ihmisten jumalallista alkuperää ja ikuisuudenkaipuuta, joudumme ihmisinä kamppailemaan jatkuvasti pysyäksemme ihmisinä ja olemme lopulta voimattomia käsittelemään ”ihmisen osan” ristiriitaisuuksia.
Kristillinen näky ihmiselämästä tarjoaa ratkaisut ongelmiin, joita maailmassamme synnyttävät väkivalta, sota ja epäoikeudenmukaisuus. Ihmispersoonan kunnioittaminen, rauha ja oikeudenmukaisuus ovat Jumalan lahjoja. Kristukselta tulevan rauhan vaaliminen edellyttää kuitenkin ihmisiltä osallistumista ja yhteistyötä. Kristillinen näkemys kamppailusta rauhan puolesta nojaa Pelastajamme Kristuksen sanoihin, joissa hän julisti rauhaa, tervehtien opetuslapsiaan lausumalla ”rauha sinulle” ja kehottaen rakastamaan vihamiehiämme. Kristuksen ilmoitusta sanotaankin ”rauhan evankeliumiksi”.
Tämä merkitsee meille kristityille sitä, että tie rauhaan kulkee rauhan kautta ja että väkivallattomuus, dialogi, rakkaus, anteeksianto ja sopu ovat ensisijaisia tapoja ratkaista ristiriitoja. Rauhan teologia tulee selkeästi ilmaistuksi Ekumeenisen patriarkaatin dokumentissa Maailman elämän edestä (2020):
Mikään ei voi olla enempää vastakkaista Jumalan tarkoitusperille kuin väkivalta hänen kuvakseen ja kaltaisuuteensa luomiensa olentojen välillä… On kohtuullista ajatella, että väkivalta on lopulta synti par excellence. Se on täydellinen vastakohta luodulle olemukselle ja sen yliluonnolliselle kutsumukselle etsiä rakastavaa yhteyttä Jumalan ja lähimmäisiemme kanssa…Rauha on pikemminkin luomakunnan aitoa ilmestystä sellaisena, jollaiseksi Jumala sen tarkoitti ja jollaiseksi Jumalan sen loi ikuisen viisautensa turvin.
Emme voi pitää rauhaa itsestäänselvyytenä. Rauha ei synny itsestään. Rauha on velvoite, saavutus ja sen olemassaolo on jatkuvaa kamppailua sen säilyttämiseksi. Rauhaan ei ole olemassa automaattisia ratkaisuja tai aina voimassa olevia reseptejä. Jatkuvien rauhaa uhkaavien tilanteiden edessä meidän on pysyttävä valppaina ja halukkaina ratkaista ongelmia dialogin avulla. Suuret poliittiset sankarit ovat rauhan sankareita. Me puolestamme jatkamme uskonnon rauhanrakentajan roolin korostamista. Sillä tänä päivänä uskontoja kritisoidaan fanatismin vaalimisesta ja ”Jumalan nimessä” tehdyn väkivallan edistämisestä sen sijaan, että uskonnot olisivat rauhan, solidaarisuuden ja sovinnon tekijöitä. Tämä asenne kuitenkin merkitsee vieraantumista uskontojen omasta uskonnäystä eivätkä tällaiset asiat kuulu uskonnon ytimeen. Aito usko Jumalaan on uskonnollisen fanatismin ankarin kriitikko. Uskonnot ovat niiden kaikkien ihmisten luontevia liittolaisia, jotka pyrkivät rauhaan, oikeudenmukaisuuteen ja luomakunnan varjelemiseen inhimilliseltä tuholta.
Tänä vuonna maailma kunnioittaa kansainvälisen ihmisoikeusjulistuksen 75. juhlavuotta (10.12.1948). Julistus pitää sisällään listauksen perustavista humanitäärisistä ideaaleista ja arvoista, siis jaettua standardia, jota kaikkien ihmisten ja valtioiden tulisi tavoitella. Ihmisoikeudet, joiden keskiöön kuuluu ihmisarvon kunnioitus sen yksilöllisissä, yhteiskunnallisissa, kulttuurisissa, taloudellisissa ja ekologisissa ulottuvuuksissa, tulevat ymmärretyiksi niiden alkuperäisen dynamiikan mukaisesti oikein, mikäli ne tunnustetaan maailmanlaajuisen rauhan perustaksi ja kriteereiksi yhdessä vapauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa. Tässä mielessä ihmisoikeuksien ja rauhan tulevaisuus kytkeytyy uskontojen osaan ja miten ne kunnioittavat näitä asioita ja tekevät niitä todeksi.
Näillä ajatuksilla ja juhlan toivotuksilla sekä vakaumuksella, että Kirkko itsessään pitää sisällään vastarintaa kaikkea epäinhimillisyyttä vastaan missä sellaista ikinä esiintyykään, kutsumme teidät kaikki hyvään kamppailuun rakentamaan rauhan ja solidaarisuuden kulttuuria, jossa ihmiset voivat nähdä kanssaihmisten kasvoissa veljen, sisaren ja ystävän uhan ja vihollisen sijaan. Lisäksi muistutamme teitä kaikkia, rakkaat esipaimenet ja lapset, että joulu on sekä tiedostamisen että kiitoksen aikaa. Joulu näyttää meille eron Jumalihmisen ja ”ihmisjumalan” välillä, se näyttää meille Kristuksen vapauden suuren ihmeen toteutumassa ja sen valtavan haavan parantumisen, joka on aiheutunut ihmisen vieraannuttua Jumalastaan. Lopulta polvistumme kunnioittavasti Marian, Jumalanäidin, eteen, joka kantaa käsivarsillaan lihaksitullutta Sanaa ja välitämme teille Kristuksen suuren äitikirkon siunauksen toivottaen teille kaikessa otollista, hedelmällistä, rauhallista ja riemullista uutta vuotta Jumalan suosiossa.
Jouluna 2023
+ Konstantinopolin Bartolomeos
palava esirukoilijanne Herran edessä
Suomennos: Ari Koponen