Tampereen seurakunnan pääpyhäkkö saa ympärilleen kukoistavan kaupunkiniityn
Kolmivuotinen niittyhanke lisää sekä luonnon että seurakuntaelämän monimuotoisuutta.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Maria Hattunen | Kuva: Aleksandra Tyrol/iStock
Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa on käynnistynyt hanke, jonka myötä Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolaoksen kirkon pihan eteläiselle nurmialueelle perustetaan 400 neliömetrin kokoinen kaupunkiniitty.
Niityn on tarkoitus olla täydessä kukoistuksessa vuonna 2029 kirkon täyttäessä 130 vuotta. Sitä halkoo kapea rukouspolku, jota pitkin pääsee pienelle oleskelualueelle.
Toisin kuin perinteinen nurmikko, kaupunkiniitty koostuu erilaisista niittykasveista, jotka tarjoavat ravintoa ja suojaa pölyttäjille, linnuille ja muille eliöille. Se lisää luonnon monimuotoisuutta ja tekee kaupunkiympäristöstä elävämmän ja värikkäämmän.
– Kaupunkiniityt tukevat kestävää kaupunkikehitystä: ne sitovat hiiltä, parantavat maaperää ja vähentävät hulevesien valuntaa. Harvempi niitto ja vähäinen kastelutarve tekevät niityistä myös ekologisen ja kustannustehokkaan vaihtoehdon. Samalla ne viilentävät ympäristöä helteillä ja lisäävät asukkaiden hyvinvointia tarjoamalla rauhoittavan, luonnonläheisen ympäristön, kertoo hankkeen ohjausryhmään kuuluva seurakuntalainen, viherrakentaja Mari Hermaja.
Kohti uskon syvyyttä
Kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisääminen on kuitenkin vain osa hankekokonaisuudesta. Konkreettisen tekemisen lisäksi niittyhanke tarjoaa uudenlaisen kehyksen myös seurakuntaopetukselle sen eri muodoissa.
Hanketta käynnistämässä ollut isä Tuomas Kallonen toivoo kolmen vuoden kuluttua näkevänsä niityn, joka on saatu aikaan yhteisin ponnistuksin ja jonka seurakuntalaiset kokevat omaksi ja yhteiseksi.
– Toivon, että seurakunnassa on silloin kuultu kolmen vuoden ajan sekä kaupunkiluontoon että ortodoksiseen ekoteologiaan liittyvää opetusta ja saatu uusia oivalluksia ja kokemuksia osallistumalla yhteiseen tekemiseen. Toivon, että kukoistukseen puhkeavassa niityssä nähdään kuva monimuotoisesta, värikkäästä seurakunnastamme. Kuva luomakunnan kauneudesta ja ihmisestä osana sitä, kuva yhteisen rukouksen ja työskentelyn voimasta ja vertauskuva hengellisestä elämästä: Jumalan Sanan pienestä siemenestä, kitkemisen askeettisesta vaivasta, hyveiden kukinnasta Pyhässä Hengessä – ja että tämä kaikki kukoistaa juuri kirkon rukoukselle pyhitetyllä ja rukouksen pyhittämällä maaperällä.
– Toivon, että niityn juuret johdattavat meidät uskon syvyyksiin: tuntemaan paremmin kirkon jumalanpalvelusta ja sakramentteja, askeettista perinnettä, rukouselämää ja kirkon elämäntapaa, sanoo isä Tuomas.
Kaupunkiluontoa rakentamassa
Nurmikko ei muutu niityksi itsestään, vaan sen perustamisessa tarvitaan sekä asiantuntemusta että työvoimaa.
Hankkeen ohjausryhmässä on mukana ammattilaisia. Mari Hermajan osaamisen lisäksi konsultaatioapua antaa Jere Nieminen biodiversiteetin suunnitelmalliseen lisäämiseen, ekologiseen ennallistamiseen ja luonnonhoitoon erikoistuneesta Tuleva luonto Oy:stä. Myös niitylle kylvettävät siemenet hankitaan tätä kautta.
Tänä keväänä hanketta tehdään tutuksi seurakuntalaisille eri toimintapiireissä, tapahtumissa ja kirkkokahveilla. Lisäksi seurakunnassa järjestetään niityn nimikilpailu.
– Kesään mennessä avautuu myös hanketta esittelevä ja sen vaiheita dokumentoiva blogi, jonka kautta hankkeen vaiheet, kokeilut, kokemukset ja materiaalit jäävät näkyviin ja toivottavasti innoitukseksi muillekin, kertoo isä Tuomas.
Varsinainen perustustyö alkaa loppukesästä maansiirtotöillä. Niitytettävältä alueelta kuoritaan pois vanha nurmikko ja tilalle tuodaan hiekkapohjainen kasvualusta. Tämä työ tehdään koneellisesti ja työturvallisuussyistä ilman vapaaehtoisvoimia. Kaikissa muissa työvaiheissa pyritään osallistamaan seurakuntalaisia, jotta niitty koetaan omaksi, seurakunnan yhdessä vaalimaksi kohteeksi.
Elo-syyskuussa tapahtuu
Vuoden 2026 osalta keskeisimmät tapahtumapäivät sijoittuvat elo-syyskuulle.
Hanketta esitellään kaupunkilaisille 6.8. järjestettävässä Tuohusten yö -tapahtumassa, jonka aikana kirkolla vierailee satoja tamperelaisia.
Maanantaina 31.8. – uuden kirkkovuoden aloittavan luomakunnan päivän aattona – kirkossa toimitetaan erityinen luomakunnan ehtoopalvelus. Tiistaina 1.9. kirkossa toimitetaan luomakunnan akatistos, jonka jälkeen siunataan kotieläimet kirkon pihassa. Ilta jatkuu ekoteologiaan johdattavalla luento-ohjelmalla.
Lauantaina 5.9. seurakuntalaiset kutsutaan niityn kylvötalkoisiin. Osa kasveista kylvetään siemeninä, mutta niitylle aiotaan istuttaa joitakin kasveja myös taimina. Kylvö siunataan päivän päätteeksi.
Talvikaudella hankkeessa keskitytään opetukseen. Lisäksi odotetaan tietysti malttamattomina kevättä ja sitä, mitä niityllä kasvaa ensimmäisenä vuotena.
– Niityn kehittyminen täyteen kukoistukseen vie aikaa. Vuosina 2027 ja 2028 niitty vaatii varmasti täydennyskylvöjä ja mahdollisesti myös mekaanista kitkemistä, jotta halutut kasvit valtaavat koko kasvualan, muistuttaa Mari Hermaja.
Pääkuva: Kuten kirkko ravitsee hengellisesti ihmisiä, niitty ravitsee fyysisesti monenlaisia pölyttäjiä.
Artikkeli on julkaistu ensi kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2026. Painetun lehden sisältöjä tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.
Maire Ratilaisen evakkomatka on kulkenut Suojärveltä Lohjalle. Sodan muistot kantautuvat tähän päivään.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Mari Vainio | Kuva: Mari Vainio
Sota on hirvittävä asia. Jokainen tietää sen. Täysin sen kauheuden ymmärtää kuitenkin vain ihminen, joka on itse sen kokenut.
93-vuotias Maire Ratilainen, os. Kanerva oli 6-vuotias, kun talvisota syttyi 30.11.1939.
– Äiti meni tuona aamuna navettaan antamaan eläimille ruokaa. Hän aavisti tilanteen, mutta ei halunnut ajatuksillaan huolestuttaa meitä neljää lasta, Maire muistelee.
Tilanne oli jo aiemmin alkanut kärjistyä. Perheen isä oli ohjattu rakentamaan rajan tuntumaan linnoituksia. Jokainen odotti sodan alkavan.
– Pauke kuului jo. Asuimme vain seitsemän kilometrin päässä Venäjän rajasta.
Lopulta suomalaiset sotilaat kävelivät rajalta perheen luo ja kehottivat heitä jättämään kotitalon mahdollisimman pian.
– Laitoimme vaatteita päälle useita kerroksia päällekkäin. Mitään ylimääräistä ei mukaan voinut ottaa.
– Äiti laittoi selkäänsä repun, jonka hän täytti ruoalla, vastaleivotun leivän hän kääri pöytäliinaan, myös muutamia vanhoja valokuvia ja seinällä olleen ikonin hän sujautti laukun pohjalle, Maire muistelee.
Eläimet jäivät kylmään navettaan. Iäkkäät sukulaiset, jotka eivät jaksaneet lähteä evakkoon, kävivät niitä syöttämässä. Lopulta venäläiset valtasivat talon ja eläimet kuolivat.
Maire Ratilainen. Kuva: Mari Vainio
Sotalapseksi Ruotsiin
Evakkomatkalle lähdettiin yhdessä isovanhempien kanssa. Ukki valjasti hevosen. Vankkurit täyttyivät perheenjäsenistä ja heidän muutamista tavaroistaan. Matkaa tehtiin talven kylmyydessä. Aluksi pysähdyttiin kolmen kilometrin päähän Jehkilään.
Myöhemmin evakkomatka jatkui kuorma-autolla, junalla, miten milloinkin paikasta toiseen. Perhe majoittui sinne, mihin oli mahdollista.
– Vihollisen pommitusten vuoksi oli kuljettava öisin, Maire sanoo.
Lopulta perhe päätyi Suonenjoelle, josta sodasta ikänsä vuoksi vapautettu isä sai hevosmiehen työn.
– Sieltä lähdimme Sonkajärvelle, josta valtio osoitti meille maatilan.
Maa-aines oli paikassa kuitenkin niin kivikkoista, ettei isä huolinut sitä asuttavaksi. Perhe majoittui läheiselle koululle, kunnes oli mahdollista palata takaisin kotiin Suojärvelle. Talvisota Neuvostoliiton kanssa päättyi 13.3.1940.
– Toisin kuin monella muulla perheellä, kotimme oli edelleen pystyssä. Kaikki muut talot kolmen kilometrin säteellä meistä oli poltettu.
– Jokin suomalainen ryhmä oli käynyt siivoamassa jäljelle jääneitä koteja. Kodissamme jopa uuniin eteen oli tuotu puita tuvan lämmitystä varten, muistelee Maire Ratilainen.
– Kaikki irtaimisto oli kuitenkin rikottu. Uutta haalittiin mistä saatiin.
Elämä asettui, työtä tehtiin, peltoja viljeltiin.
11-vuotias Maire ja hänen 10-vuotias veljensä Arvi saivat välirauhan aikana kokea jotakin aivan uutta. Naapuriperheen lasten kokemusten kannustamina he lähtivät Ruotsiin sotalapsiksi.
– Minä asetuin mukavan perheen luo maatilalle Deckåseen, Arvi asui toisessa perheessä naapurissa. Itse pääsin jopa kouluun perheen pojan, Per-Olofin kanssa. Näin opin myös ruotsin kieltä.
Parin vuoden jälkeen lapset palasivat kotiin. Perhe oli saanut asuttavakseen maatilan Valtimolta. Sinne elämä asettui, työtä oli nuortenkin tehtävä.
Perhettä perustamassa
Tulevien vuosien myötä Maire alkoi vähitellen rakentaa omaa elämäänsä, tapasi miehensä Aleksanterin, avioitui, sai viisi lasta ja muutti Outokummun kautta Lohjalle. Outokummun kaivoksessa työtä tehnyt aviomies sai työtä Lohjan Tytyrin kaivoksesta, Maire vaneritehtaalta ja lopulta paikallisesta ravintola Lohesta. Lohjalla Maire on asunut nyt 66 vuotta.
Vaikka sota on rikkonut elämää, vaikka paikkakunnat ovat vaihtuneet, kirkko ja ortodoksinen usko on ja pysyy. Lapsuudessa traditio oli aina läsnä.
– Ruokapöytään ei asetuttu ilman rukousta, ristinmerkkiä, Maire kertoo.
Sota toi mukanaan ortodoksien ryssittelyn ja moni luopui uskostaan.
– Onneksi itse en tehnyt niin. Kirkko on oma rauhansijani.
Ja armo on aina olemassa. Näin Maire on saanut kokea.
– Joskus, kun elämässä on ollut ongelmia ja olen hakenut ratkaisuja tilanteeseen, olen huomannut, että Jumala antaa sitä, mitä tarvitsen – usein enemmän ja arvokkaampaa kuin osaan pyytää.
Vaikka Karjalasta tuhoutuivat sodan aikana kaikki kirkot, on rukous kulkenut Mairen mukana aina. Iltarukous lausuttiin lapsuudessa joka ilta, ja yhä vielä se on yöhön kuljettava päivän päätös.
Tärkeän panoksensa Maire on antanut Lohjalla Metsolan Kaikkien pyhien tsasounan rakentumiseen. Hän toimi siellä monia vuosia myös vapaaehtoisena vahtimestarina. Karjalan valistajien kirkon palveluksiin Maire kävelee yhä kotoaan kaupungin keskustasta.
Orologion- rukouskirjan rukoukset antavat tukea elämään mutta tänä päivänä rukoukset sisältävät myös toiveen rauhasta, levollisesta rinnakkaiselosta kaikkien kesken.
– Ukrainan sota ahdistaa minua. Vanhat muistot palaavat mieleeni. Tiedän, mitä sota voi tuoda tullessaan. Emmekö me ihmiset koskaan opi elämän rauhassa keskenään, kysyy Maire Ratilainen.
Arkkipiispa Elian puhe kirkkolaulupäivillä rauhanrukouksen edellä 24. huhtikuuta 2026
Arkkipiispa Elia piti puheensa perjantaina 24.huhtikuuta 2026 Uspenskin katedraalissa.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia | Kuva: Khrystyna Martyniuk
Kristus nousi kuolleista!
On ilo aloittaa kirkkomme kahdennetkymmenennet kirkkolaulupäivät täällä Uspenskin katedraalissa, pääsiäisen riemun yhä kaikuessa. Nämä kokoontumiset ovat aina olleet tärkeitä ja ne ovat vuosien varrella myös todistaneet merkittävistä muutoksista. Nämä ovat ainakin seitsemännet kirkkolaulupäivät, joissa on naiskanttoreita, eikä kukaan enää hämmästele tätä aikoinaan kummastustakin herättänyttä korjausliikettä.
Kirkkolaulupäivät ovat siis vuosien varrella todistaneet monista merkittävistä muutoksista. Vuonna 1965 Ilomantsissa otettiin käyttöön arkkipiispa Paavalin muotoilema “muoviliturgia”, jossa eukaristian rukoukset luettiin ääneen – käytäntö, joka on sittemmin levinnyt ympäri ortodoksista maailmaa.
Kirkkolaulupäivillä on ollut tärkeä rooli suomen kieleen sävelletyn ortodoksisen kirkkomusiikin tunnetuksi tekemisessä. Suoraan suomen kieleen sävelletty musiikki kykenee usein yhdistämään musiikin ja tekstin harmonisemmaksi kokonaisuudeksi kuin mihin käännös kykenee. Edellä mainitsemani vuoden 1965 Ilomantsin kirkkolaulupäiviä voidaan pitää lähtölaukauksena myös yhä kasvavalle omien kirkkomuusikkojemme sävellystyölle. Tänä viikonloppuna liturgiassa kuulemme Aleksi Suikkasen, Markus Hännisen, Leonid Bashmakovin ja Elia Pietarisen säveltämää musiikkia. Nyt kuultava rukouspalvelus Ukrainan rauhan puolesta on myös Elia Pietarisen sävellys.
Juuri siksi sävellys, jonka pian kuulemme, ei ole vain musiikkia. Se on kirkon ääni – rukous ja vastaus siihen kärsimykseen, jonka keskellä Ukraina nyt on.
Sota Euroopassa jatkuu viidettä vuotta. Venäjän oikeudeton hyökkäys Ukrainaan helmikuun 22. päivänä vuonna 2022 muutti maanosamme perustusta. Sen jälkeen on seurannut niin paljon kärsimystä, surua, kauhuja ja pimeyttä, että Ukrainan kansalla kestää usean sukupolven ajan toipua tästä kaikesta.
Kristittyinä tiedämme aina, mitä meidän tulee tehdä. Me rukoilemme. Me pidämme yllä totuutta. Me autamme. Nämä kolme eivät ole toistensa vaihtoehtoja vaan toistensa edellytyksiä. Rukous ilman totuutta on tyhjää, totuus ilman apua on tekopyhää, apu ilman rukousta kuluttaa antajansa loppuun. Tämän kaiken teemme, vaikka maailman mahtavimmat mekanismit pyrkivät kääntämään puhtaan totuuden valheeksi ja valheen keino-totuudeksi. Jos erkanemme totuudesta, hylkäämme Kristuksen, joka on Totuus.
Tämäkään ei vielä riitä. Meidät on kutsuttu myös auttamaan Ukrainaa ja ukrainalaisia konkreettisesti, niin Ukrainassa kuin pakolaisuudessakin. Palauttakaamme mieliin toisen maailmansodan evakot ja se, kuinka heitä autettiin. Muistelimmehan evakkojen päivänä viime maanantaina, kuinka liki puoli miljoonaa kansalaistamme joutui muuttamaan pois kotiseuduiltaan toisen maailmansodan seurauksena. Samalla vietimme ensimmäistä kertaa Kristuksen Evakko-ikonin juhlaa. Jo silloin oli niitäkin, jotka nurisivat joutuessaan tinkimään omastaan evakkojen hyväksi. Kukaan itseään kristittynä pitävä ei kuitenkaan voi kieltäytyä auttamasta hädänalaisia. Eikä yksikään itseään kristittynä pitävä voi lähteä oikeudettomaan hyökkäykseen, ei siihen kehottaa eikä sellaista puolustella.
Aivan hiljattain Rooman paavi Leo muistutti kristittyjen tehtävästä rauhan ylläpitäjinä. Vain muutamia päiviä sitten Canterburyn arkkipiispa Mullally kehotti koko anglikaanista yhteisöä yhdessä paavin kanssa kohottamaan äänensä rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Niihin ääniin liittyy tänä iltana myös meidän äänemme – Suomen ortodoksisen kirkon ääni osana sitä kristikunnan yhteistä todistusta, jota tämä aika väistämättä vaatii.
Niinpä mekin nyt pyydämme Jumalaa pehmittämään sydämet ja ohjaamaan kansat ja niiden johtajat rauhan tielle. Jumalanpalvelus ja rukous osaltaan myös lievittävät ahdistustamme, koska aina rukoiltuamme tiedämme tehneemme jotakin merkityksellistä tuon suuren vääryyden korjaamiseksi.
Tämäkin rukouspalvelus vuodattaa musiikilla valoa sodan sumentamaan maailmaan ja korjaa sellaista, mitä kukaan tai mikään muu ei voi korjata. Olemme vajaa kolme viikkoa sitten pyhänä pääsiäisenä saaneet todistaa, kuinka hyvä voittaa pahan, oikeus kukistaa vääryyden ja totuus tallaa valheen jalkoihinsa. Vain tämä, Kristuksen saavuttama voitto on lopullinen ja iankaikkinen.
Kuvituskuvassa arkkipiispa Elia Uspenskin katedraalissa.
Ortodoksisen kanttorikuoron uusi johtaja Jani Siven löysi klassikkojen takaa kokonaan uuden maailman
Sibelius-Akatemiassa kuoronjohdon lehtorina toimiva Jani Siven on monen ortodoksimuusikon entinen opettaja – nyt oppi kulkee myös toiseen suuntaan, kun menossa on syväsukellus ortodoksiseen kuororepertuaariin.
Julkaistu
Teksti: Maria Hattunen | Kuva: Markku Nurminen
Ortodoksisella kirkkolaululla on niin keskeinen liturginen tehtävä, että sitä ei aina osata ajatella osana musiikillista kontekstia. Se on kuitenkin osa laajempaa laulu- ja kuoromusiikin kenttää, jossa se sijoittuu samaan lokeroon muun kirkkomusiikin kanssa.
Monet kanttorit näkevät onneksi ortodoksista kuplaa kauemmas ja kehittävät ammattitaitoaan joko täydentämällä opintojaan kuoronjohdon opinnoilla tai osallistumalla esimerkiksi omalla paikkakunnalla toimivien kuorojen suurempiin konserttiprojekteihin. Työskentely uuden kuoronjohtajan ja uuden ohjelmiston parissa antaa aina joko uutta osaamista tai uusia oivalluksia. Samalla syntyy uusia kontakteja ja kullanarvoisia kollegiaalisia suhteita.
Tällainen ennakkoluuloton verkostoituminen on mahdollistanut paljon – muun muassa sen, että Ortodoksinen kanttorikuoro on viime syksynä saanut johtajakseen yhden suomalaisen kuoromusiikin arvostetuimmista osaajista.
Pitkän kauden kuoron johdossa tehneen diplomikuoronjohtaja Rita Varosen jälkeen kuoron eteen on asettunut Sibelius-Akatemiassa Helsingissä kirkkomusiikin aineryhmässä kuoronjohdon lehtorina toimiva Jani Sivén.
– Sibelius-Akatemiassa kuoronjohdon opinnot on keskitetty kirkkomusiikin aineryhmään. Käytännössä kaikki Siban opiskelijat, jotka haluavat jatkaa kuoronjohdon opintojaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen, tulevat opiskelemaan niitä kirkkomusiikin aineryhmään. Helsingin lisäksi opetusta on tarjolla myös Sibelius-Akatemian Kuopion toimipisteessä, jossa kanssani samassa tehtävässä toimii entinen oppilaani, nuorempana esimerkiksi Lintulan luostarissa paljon kanttorina toiminut Saara Aittakumpu. Kuoronjohdon pääaineisia opiskelijoita opettaa puolestaan kuoronjohdon professori Nils Schweckendiek.
”Mystistä ja kiehtovaa”
Sivénin elämässä kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen. Yllättävän monesta uran käänteestä löytyy myös linkki ortodoksiseen kirkkomusiikkiin tai ortodoksimuusikoihin.
– Opetustyö on kulkenut käytännössä aina taiteellisen työni rinnalla. Jo opiskeluaikana toimin kurssien opettajana ja tuntiopettajana Helsingin Konservatoriossa. Valmistumiseni jälkeen sain orkesteri- ja kuoronjohdon lehtorin toimen Helsingin Konservatoriosta ja aloin opettaa kuoronjohdon pääaineopiskelijoita myös Helsingin ammattikorkeakoulu Metropoliassa, joka tunnettiin tuolloin nimellä Stadia. Siellä oppilainani olivat Saara Aittakummun lisäksi myös Varvara Merras-Häyrynen ja Mikko Sidoroff. Heidän kauttaan tutustuin muun muassa Lingasin, Bortnjanskin. Moodyn, Mirolybovin ja Tavenerin teoksiin – ja tietysti Mikon omiin teoksiin. Olen valinnut näitä sittemmin moniin konserttiohjelmistoihin.
Ensikosketuksen ortodoksiseen kirkkomusiikkiin Sivén sai jo pikkupoikana.
– Lauloimme Cantores Minores -poikakuorossa Borntjanskin kerubiveisua sekä Rautavaaran Vigilian avuksihuutopsalmia. Molemmissa teoksissa oli jotain mystistä ja kiehtovaa, ja ne jäivät mieleen.
Myöhemmin Sivén oli Radion kamarikuoron laulajana mukana esittämässä ja levyttämässä Rautavaaran Vigiliaa, ja onpa hän saanut johtaa Vigilian myös Rautavaaran läsnäollessa.
Rahmaninovin Vigiliaan Siven ei katsonut olevansa valmis pitkään aikaan – tähän haasteeseen hän tarttui ensi kertaa vasta pari vuotta sitten.
Ammattimainen kuoro täynnä kuoronjohtajia
Kysymys Ortodoksisen kanttorikuoron johtamisesta esitettiin Sivénille ensi kertaa nimenomaan Rahmanovin Vigilian äärellä.
– Työskentelimme Varvara Merras-Häyrysen kanssa kirkkoslaavin ääntämisen parissa, kun hän kysyi minulta, kiinnostaisiko minua tulevaisuudessa kanttorikuoron johtaminen. Vastasin heti myöntävästi, sillä totta kai yhteistyö ammattimuusikoista koostuvan kuoron kanssa kiinnostaa. Aikataulujen sovittaminen vaati toki hieman selvittelyä. Täyspäiväisen lehtorin työn ohella olen koko ajan toiminut myös kuoronjohtajana, kapellimestarina ja säveltäjänä. Lisäksi olen jo pidempään kirjoittanut kuoronjohdon oppikirjasarjaa, joka pitäisi saada viimeisteltyä.
Nyt yhteinen työ on kuitenkin saatu alkuun.
– Tapasin kuoron ensimmäisen kerran viime syksynä Mikkelissä ja yhteistyö tuntui heti luontevalta ja inspiroivalta. Se, että laulajat ovat itsekin kuoronjohtajia, näkyy työskentelyssä ammattimaisena otteena. Uudet teokset omaksutaan nopeasti, joten harjoituksissa päästään nopeasti keskittymään tulkintaan ja sointiin.
Sivén tunnisti kanttorikuorossa heti useita vahvuuksia.
– Kuoron vahvuutena pidän ennen kaikkea sitä, että laulajisto koostuu taitavista muusikoista, jotka työskentelevät kanttoreina tai opiskelevat musiikkia. Lisäksi tärkeänä vahvuutena koen sen, että kuorossa vaalitaan hyvää ja innostavaa ilmapiiriä, ja laulajat ovat hyvin motivoituneita työskentelemään tavoitteellisesti. Kuorolla on mielestäni myös mahtava soinnillinen potentiaali sekä rohkeus ja halu välittää teoksen sanomaa ja ilmaista eri karaktäärejä.
Laulajien rekrytointi haasteena
Kuoron keskeisimmät haasteet ovatkin oikeastaan ulkomusiikillisia.
– Eri puolilla maata työskentelevistä laulajista koostuva kuoro pääsee harjoittelemaan melko harvakseltaan. Vaikka laulajat olisivat kuinka taitavia, yhtenäisen musisoinnin ja soinnin rakentaminen edellyttää riittävästi yhdessä työskentelyä. Toinen haaste liittyy laulajien rekrytointiin: se on tavoittellisesti toimivissa kuoroissa jatkuva kehityskohde, tai ainakin asia, jonka tärkeydestä on hyvä olla koko ajan tietoinen. Olinkin hyvin ilahtunut siitä, että Mikkelissä mukana oli useita ortodoksisen kirkkomusiikin opiskelijoita sekä muitakin nuoria laulajia. Se kertoo siitä, että uusien laulajien rekrytoinnin merkitys on kuorossa hyvin tiedostettu.
Yksi kanttorikuoron erityispiirteitä on se, että lähes kaikki kuoron laulajat ovat itsekin kuoronjohtajia tai sellaiseksi opiskelevia. Kuorotyö on kanttoreille aina myös oman ammattitaidon kehittämistä – näin varsinkin nyt, kun kuoroa johtaa yksi maan tunnetuimmista kuoronjohdon opettajista.
– Esimerkiksi Mikkelissä työstimme äänenavauksessa sointia siten, että kanttorit voisivat hyödyntää erilaisia työkaluja ja harjoitteita myös omissa kuoroissaan. Yleisesti ottaen ajattelen kuitenkin, että päämäärätietoinen työskentely kuoron kanssa sekä harjoitustyössä käyttämämme työtavat voivat antaa inspiraatiota ja oivalluksia omaan kuoronjohtotyöhön. On tietenkin jokaisesta johtajasta itsestään kiinni, mitä haluaa soveltaa omaan työhönsä.
Uutta ohjelmistoa kuultavissa kirkkolaulupäivillä
Kuoronjohtajan työhön sisältyy kuoron harjoituttamisen lisäksi myös ohjelmistosuunnittelu. Tämä on kanttorikuoron työskentelyssä alue, jossa Sivénillä itsellään on eniten opittavaa.
– Vaikka jotkut ortodoksisen kuoromusiikin klassikot olivat minulle entuudestaan tuttuja, niin kaiken kaikkiaan ortodoksisen musiikin tuntemukseni on varsin suppea. Sanoinkin Varvaralle jo ensimmäisissä keskusteluissamme, että kuoron ohjelmiston valinta täytyisi tehdä yhteistyössä ortodoksisen ohjelmiston asiantuntijoiden kanssa.
Sivén ja kuoron ohjelmistotoimikunta aloittivat uuden ohjelmiston rakentamisen viime keväänä.
– Kukin toimikunnan neljästä jäsenestä laittoi kansioon teosehdotuksia, joista sitten kokosimme ohjelmiston. Nyt meillä on koossa hieno kokonaisuus Helsingin kirkkolaulupäivien (Avaa uuden sivuston) konserttia varten, ja sen lisäksi useita hienoja teoksia odottamassa tulevaisuuden projekteja. Ohjelmiston valitseminen tällä tavalla oli todella innostavaa!
Ohjelmistotyössä tuli vastaan myös yllätyksiä.
– Hämmästyin sitä, kuinka monipuolista ortodoksinen kuororepertuaari tyyliltään ja karaktääreiltään on. Siihen tutustuminen on ollut hyvin inspiroivaa ja uskon, että käsitykseni laajenee edelleen ohjelmistotuntemuksen karttuessa. Toisaalta minulta on toivottu myös sitä, että voisin ehkä tuoda uusia ajatuksia ja näkökulmia ortodoksisen musiikin tekemiseen ja esittämiseen. Ortodoksisen musiikin lisäksi kuoron ohjelmistoon onkin tarkoitus aiempaan tapaan valita myös muita teoksia edellyttäen että niiden tekstit ja sanoma tukevat ortodoksista teologiaa.
Uspenskin katedraalissa perjantaina 24.4. kuultava konsertti sisältää sekä uutta että vanhempaa ohjelmistoa.
Vanhasta ohjelmistosta mukana on mm. Tetiana Iašvilin ja CyrillusKreekin musiikkia sekä Heikki Hattusen sovittama bysanttilainen sävelmä Pyhä Jumala.
– Uusina teoksina ohjelmistossamme on amerikkalaisen säveltäjän Kurt Sanderin Kerubiveisu, kaksi osaa Einojuhani Rautavaaran Vigiliasta ja Arvo Pärtin Zwei slawische Psalmen. Näiden ortodoksiseen traditioon pohjautuvien teosten lisäksi valitsimme belgialaisen säveltäjän Kurt Bikkembergsin improvisatoorisen teoksen Pater Noster eli latinankielisen Isä meidän-rukouksen sekä Knut Nystedtin Get You up to the High Mountain, jonka Jumalaa ylistävä teksti on Jesajan kirjasta.
Ortodoksisen kanttorikuoron konsertti Uspenskin katedraalissa perjantaina 24.4. klo 19.30. Vapaa pääsy, käsiohjelmamaksu.
Uskonnon opetuksen korvaaminen yhteisellä katsomusopetuksella herättää vastustusta, mutta kannattajiakin löytyy
Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus peruskoulussa saatetaan korvata kaikille yhteisellä katsomusopetuksella.
Ajatusta vastustavat muun muassa arkkipiispa Elia, katolisen kirkon piispa Raimo Goyarrola ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispa Teemu Laajasalo – samoin kuin Suomen Ekumeeninen Neuvosto ja Suomen Ortodoksisten Opettajien Liitto.
Perusopetuslain (Avaa uuden sivuston) mukaan vähintään kolmelle evankelis-luterilaiseen/ortodoksiseen kirkkoon kuuluvalle oppilaalle on järjestettävä oman uskonnon opetusta. Vähintään kolmelle johonkin muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle on järjestettävä oman uskonnon opetusta, jos huoltajat sitä pyytävät. Jos uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia oppilaita on vähintään kolme, heille on järjestettävä elämänkatsomustiedon opetusta.
Jos oman uskonnon opetusta ei järjestetä, oppilaan tulee osallistua (Avaa uuden sivuston) enemmistön uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen, oman uskonnollisen yhdyskunnan antamaan opetukseen (josta ei anneta arvosanaa), muuhun opetukseen tai ohjattuun toimintaan.
Nykyisille yhteisopetuskokeiluille ei ole vielä laillista perustaa. Ortodoksisen kirkon lakimies Jouni Heino kommentoi asiaa Aamun Koitolle näin:
– Perusopetuslaki, opetussuunnitelman perusteet ja niiden pohjalta laaditut opetussuunnitelmat ovat sitovia. Lähtökohtana tässä on perustuslain 2 §:n 3 momentin säännös, jonka mukaan ”Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia”. Jos on syytä olettaa, että lakia ei ole noudatettu, suositeltavaa on ottaa ensin yhteys asianomaiseen viranomaiseen. Ellei asia korjaannu tätä kautta, kuka tahansa voi tehdä kantelun joko lupa- ja valvontavirastoon tai yleisille laillisuusvalvojille. Kanteluviranomaiset toteavat päätöksellään, onko lakia rikottu. Asianomaisen viranomaisen on viimeistään siinä vaiheessa muutettava toimintaansa.
Yhteiseen katsomusopetukseen siirtyminen edellyttäisi Heinon mukaan pitkäkestoista lainmuutosprosessia:
– Perusopetuslain muutos hallituksen esitysluonnoksesta valmiiksi lakimuutokseksi lausuntokierroksineen ja muine valmistelutoimineen kestäisi arviolta vajaasta vuodesta useampaan vuoteen. Kun seuraavat eduskuntavaalit ovat jo noin vuoden kuluttua, kiirettä pitää, jos lakimuutos haluttaisiin saada tehtyä vielä tällä vaalikaudella. Muutoksia olisi todennäköisesti tarpeen tehdä myös muihin lakeihin. Tässä hallitusohjelmassa onkin vasta päätetty selvittää yhteiseen katsomusaineeseen siirtyminen. Asiassa on otettava huomioon myös perus- ja ihmisoikeusulottuvuudet sekä yhdenvertaisuuden toteutumisen haasteet opetusjärjestelyissä. Nämä kaikki seikat saattavat vaikuttaa hidastavasti lainsäädäntöprosessissa. Mahdollinen muutos voisi siten nopeimmillaan tulla voimaan ehkä vuoden 2028 aikana.
Muutosta vastaan
Yhteistä katsomusainetta vastustavat arkkipiispa Elia, katolisen kirkon piispa Raimo Goyarrola ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispa Teemu LaajasaloHelsingin Sanomissa julkaistussa yhteisessä kannanotossa (Avaa uuden sivuston). Heidän mukaansa olisi haastavaa järjestää opetus niin, ettei se loukkaisi lapsen positiivista tai negatiivista uskonnonvapautta. He vetoavat myös siihen, että katsomusopetusta tarvitaan oman katsomuksellisen identiteetin rakentumiseen samoin kuin äidinkieltä omien juurien ymmärtämiseen.
Arkkipiispa Elia toteaa Aamun Koitolle, että laissa säädetty yhdenvertaisuus ja vähemmistöjen oikeus oman uskonnon opetukseen eivät toteudu yhteisopetusmallissa. Hän ihmettelee, miksi uskonto oppiaineena halutaan marginalisoida nyt, kun sen merkitys nuorten parissa on kasvussa.
– Uutta mallia, jonka oppisisältöjä kukaan ei tiedä, ajetaan kuin käärmettä pyssyyn, arkkipiispa puuskahtaa. – Monella on vääränlainen käsitys siitä, että uskonnon opetus olisi tunnustuksellista, tai siitä ettei uskonnon tunneilla muka opi tuntemaan muita uskontoja. Tässä kaikessa on kyse siitä, että uskonto halutaan pois näkyvistä henkilökohtaiselle tasolle.
Isä esipaimen on huolissaan siitä, että uskonnon opetuksen lopettaminen hankaloittaisi kulttuurihistorian ymmärtämistä sekä käsitteiden puuttumisen kautta myös uskontojen välistä dialogia. Hän on toiminut opettajana Ruotsissa, missä oman uskonnon sijaan opetetaan uskontotiedettä. Uskontoa koskeva opetus on siellä hänen mukaansa höttöä, minkä takia ihmisten tietoisuus uskonnosta on olematonta.
Arkkipiispa miettii, että jos uskontotunnit kaikesta huolimatta korvattaisiin yhteisopetuksella, on seurakuntien otettava muuttuneessa tilanteessa koppi opetustyöstä. Hän toivoo kuitenkin, ettei yhteisopetukseen siirrytä, kuten myös sitä, että asiasta voitaisiin keskustella vauhkottomasti.
Yhteistä katsomusainetta vastustaa myös Suomen Ekumeeninen Neuvosto (Avaa uuden sivuston). Sen mukaan oman katsomuksellisen taustan tuntemus on ekumenian perusta, eikä esimerkiksi kustannussäästö ole kestävä peruste tinkiä YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaisista oikeuksista omaan kulttuuriin ja uskontoon.
Helsingin ortodoksinen seurakunta ja SOOLi ry:n (Suomen Ortodoksisten Opettajien Liitto) hallituksen jäsenet vetoavat yhteisessä kannanotossaan (Avaa uuden sivuston) siihen, että opetukselle olisi vaikeaa löytää katsomuksellisesti täysin neutraaleja lähtökohtia, koska esimerkiksi ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia tarkastellaan eri tavoin sekulaarista ja ortodoksikristillisestä näkökulmasta. Kannanotossa todetaan, että sekulaarin humanismin ja yksilökeskeisen maailmankuvan omaksuminen yhteisen mallin perustaksi voisi johtaa kulttuuriseen assimilaatioon [eli vähemmistöryhmän sulauttamiseen enemmistökulttuuriin ja sen arvoihin].
SOOli ry:n sihteeri ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kasvatustyöntekijä Maura Ihatsu muistuttaa, etteivät muidenkaan vähemmistöuskontojen tai elämänkatsomustiedon aineryhmien edustajat halua yhteistä ainetta. – Minusta on tärkeää, että minkäänlaista vastakkainasettelua meidän ja muiden vähemmistöjen välille ei luoda. Islam ei kilpaile kanssamme, ja uskonnottomilla on katsomusopetuksen kanssa usein samat haasteet kuin meillä. Meidän ei tule ottaa me-vastaan-muut -asennetta. Päinvastoin, meidän tulisi etsiä yhteyksiä toisiin vähemmistöihin, Ihatsu kommentoi Aamun Koitolle.
Muutoksen puolesta
Kirkonseutu-lehden mukaan (Avaa uuden sivuston) opetusministeri Anders Adlercreutz “asettuu varovasti” yhteisen katsomusaineen kannalle, muttei sulje pois hybridimalliakaan. Hän perustelee yhteiseen opetukseen siirtymistä 14* uskontoaineen ja elämänkatsomustiedon järjestämisen hankaluudella.
Yhteistä ainetta kannattaa myös luterilaisen kirkon piispa Mari Leppänen. Hän korostaa kolumnissaan (Avaa uuden sivuston), että polarisoitunut maailma tarvitsee yhdistävää eikä eriyttävää oppiainetta.
Toimittaja, kirjailija ja Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutettu Minna Lindgren kirjoittaa Verde-lehdessä julkaistussa kolumnissa (Avaa uuden sivuston), että oppilaiden jakaminen eri ryhmiin uskonnon perusteella on syrjivää. Lindgrenin mukaan Helsingissä hänen aloitteestaan käyttöön otettava yhteisopetusmalli on lainmukainen. Mallin, jossa vain lapsen omaa uskontoa käsittelevät jaksot pidetään erillisissä ryhmissä, suunnitteluun ovat osallistuneet opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsingin yliopisto sekä 22 yhteistä katsomusopetusta kokeillutta helsinkiläiskoulua.
Yhteistä katsomusainetta kannattaa myös Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry, jonka puheenjohtaja Jani Siirilä ei näe yhteisen opetuksen uhkaavan lapsen oikeutta omaan kulttuuriin ja uskontoon. Hän muistuttaa, että lapsen oikeudet toteutuvat lasten koko elinympäristön yhteistyössä, ja että peruskouluissa tähdätään jo nyt laajaan katsomukselliseen sivistykseen:
– Perusopetuslaki sekä YK:n lasten oikeuksien sopimus luovat raamit uskonnon opetukselle. Nykyisellään perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan uskonnon opetuksen tarkoituksena on antaa laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen sivistys, mikä antaa valmiuksia uskontojen ja katsomusten väliseen dialogiin, Siirilä kommentoi Aamun Koitolle.
– Yhteisen katsomusaineen ytimessä on tavoite lisätä tietoutta, ymmärrystä sekä keskustelua eri uskonnoista ja maailmankatsomuksista. Näemme tämän tärkeänä erityisesti yhdenvertaisuuden ja laajemman yhteiskuntadialogin näkökulmista, jolla voimme kasvattaa lapsemme monikatsomukselliseen maailmaan yhteisen ymmärryksen, ei erottelun kautta.
Siirilän mukaan omaa katsomusta koskevan opetuksen puute ei hankaloittaisi katsomuksellisen identiteetin rakentumista:
– On tärkeää muistaa, että vaikka yksittäisen katsomuksen näkökulmasta oman katsomusaineen opetus voi vähentyä, rakentuu suhde omaan uskontoon myös muista maailmankatsomuksista opittaessa. Suomen Opettajaksi Opiskelevien liitto näkee, että yhteisen katsomusaineen oppimäärän ja tarkempien sisältöjen luominen tulee tuottaa yhteistyössä uskonnollista ja katsomuksellista moninaisuutta kunnioittaen. Yhteisen katsomusaineen tarkkoihin sisältöihin, perustaan tai tavoitteisiin on vaikea tarkasti pureutua, koska opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän toimenpide-ehdotus ei ole edennyt valmisteluun. Toivomme toteutukselta laajaa, rauhassa etenevää dialogista prosessia, nopeiden jo olemassa olevien ratkaisujen pohjalta tehtyjen päätösten sijaan.
* Opetushallitus on hyväksynyt (Avaa uuden sivuston) uskonnon opetussuunnitelmien perusteet seuraaviin oppimääriin: islam ja evankelisluterilainen, ortodoksinen, adventistinen, bahá’í-, buddhalainen, helluntailiikkeen, Herran kansa ry:n, juutalainen, katolinen, Krishna-, Kristiyhteisön, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ja vapaakirkollinen uskonto.
Sinä painoit hänen päähänsä kultaisen kruunun (Psalmi 21)
Julkaistu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Obraz/Wikimedia Commons
Daavidin psalmissa kerrotaan kuninkaasta, joka iloitsee Herran voimasta ja riemuitsee hänen avustaan (tai: pelastuksestaan; myös Septuagintassa viitataan tässä kohtaa Jumalan pelastustekoihin). Teksti jatkaa edellisen psalmin teemaa, jossa pyydetään, että Jumala antaisi kuninkaalle mitä hän toivoo.
Psalmissa kiitetään hurskaiden toiveiden toteutumisesta: Herra antoi kuninkaalle onnen ja siunauksen ja painoi hänen päähänsä kultaisen kruunun (vrt. 2. Sam 12:30). Herra antoi hänelle onnen ja siunauksen ja pitkän, ainaisen ja iankaikkisen iän. (Jakeet 4 ja 5) Nämä jakeet luetaan ortodoksisessa avioliiton sakramentissa heti vihittävien kruunaamisen jälkeen ennen epistolatekstin lukemista. Näin myös vihittävät kruunataan Jumalan palvelemista varten.
Juutalaisissa rabbiinisissa tulkinnoissa psalmi liitetään luvattuun messiaskuninkaaseen, vaikka tekstin nähdään myös kertovan kuningas Daavidista. Kruunun päähän asettamisen ajatellaan muun muassa viittaavan profeetta Natanin sanaan, jonka mukaan Herra antaa jälkeläisen, joka vakiinnuttaa Daavidin kuningashuoneen iankaikkisesti (2. Sam. 7:12˗16). Varhaisissa kristillisissä tulkinnoissa psalmin nähdään kuvaavan Kristuksen ihmiseksi tulemista, mutta myös hänen kuninkuuttaan, tuomiovaltaansa ja toista tulemustaan, jolloin hän tuomitsee kaikki kansat.
Psalmiteksti jatkuu kuvauksella suuresta kunniasta. Kun Jumala auttoi kuningasta, hän peitti hänet loistolla ja kirkkaudella. Lupauksensa mukaan Jumala asettaa hänet suureksi siunaukseksi ikuisiin aikoihin asti ja ilahduttaa hänet riemulla kasvojensa edessä.
Juutalaisessa traditiossa muistutetaan tässä yhteydessä muun muassa Danielin kirjan lupauksesta, jossa Ihmisen kaltainen saapuu taivaan pilvissä Ikiaikaisen luo ja hän saa haltuunsa kunnian ja valtakunnan, kaikki kansat, kansakunnat ja kielet iankaikkisesti (Dan. 7:13˗14).
Näin tapahtuu, koska kuningas luottaa Herraan ja koska Jumalan armo tekee hänet horjumattomaksi. Kirkon opettajille kuvaus suuresta siunauksesta ikuisiin aikoihin asti on viittaus luvattuun Messiaaseen, Kristukseen, hänen ikuiseen hallitusvaltaansa ja kunniaansa (ks. Ilm. 11:15).
Psalmissa vihollisvoimat kukistuvat Herran vihan hehkusta, kun hän näyttää kasvonsa eli läsnäolonsa. Vaikka vastustavat voimat hankkisivat pahaa ja miettisivät juonia kuningasta vastaan, he eivät voi mitään. Jumalan suunnitelmat toteutuvat vääjäämättömästi, vaikka siltä ei aina näytä.
Psalmi päättyy pyyntöön: ”Nouse, Herra, osoita voimasi! Laulaen ja soittaen (tai: veisaten) me ylistämme sinun suuria tekojasi.” Kirkon opettajat pitävät suurta ylistyksen pauhua seurauksena Jumalan ilmestymisestä ja hänen lupaustensa katselemisesta. Jumalan ylistys johtaa hänen tahtonsa mukaisiin tekoihin: siitä kasvaa, sisimmän asettuessa uuteen muotoon, Jumalan mielen mukainen elämä matkalla kohti voittokruunua.
Kasvattajat toivovat lisää opetuksellista materiaalia
Tuore kysely osoittaa, että ortodoksisessa kasvatustyössä kaivataan erityisesti materiaaleja kouluikäisille sekä oman kasvatustyön tueksi. Tapahtumatoiveiden kärkisijoilla on aikuisten tapahtumia, perheleirejä sekä teemapäiviä.
Julkaistu
Teksti: Annakaisa Onatsu ja Maria Kauppila | Kuva: Katja Lösönen
Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry kartoitti helmi-maaliskuussa lyhyellä kyselyllä millaisia materiaalitarpeita sekä toiveita koulutus- ja tapahtumatoiminnan suhteen kirkon kasvatuksen kentällä on.
Kyselyyn saatiin 66 vastausta eri puolilta maata, kirkon vakituisilta työntekijöiltä, kerhon- ja leirinohjaajilta, vapaaehtoisilta, opettajilta sekä vanhemmilta.
Opetuksellinen materiaali toivotuinta
Materiaalitarpeissa kaivataan selkeästi eniten sellaista opetuksellista materiaalia, jota maalliset tahot eivät tuota. Materiaalisisällön “Opetus, esimerkiksi kirkkovuoden kierto, pyhät ihmiset” oli valinnut peräti 61,5 % kaikista vastanneista.
“Kaipaisin erityisesti lapsille suunnattuja videoituja pappien saarnoja, jotka olisivat yksinkertaisia ja lyhyitä. Ehdotan pientä sarjaa,(…) joka kattaisi kirkkovuoden kohokohtia ja sisältäisi evankeliumin tekstien selittämistä.”
Seuraavaksi eniten toivotaan tarinoita ja lapsille suunnattuja lyhyitä kertomuksia. Puuhia ja askarteluohjeita toivoo lisää kolmannes vastaajista, pelejä 25%.
Ortodoksista taustatietoa oman kasvatustyön tueksi ilmoittaa kaipaavansa yli 32 % vastanneista, monivalintakysymyksessä oli tässä kohdassa esimerkkeinä mainittu ortodoksinen ihmiskuva ja etiikka. Lähes yhtä paljon kaivataan yhteiskunnallista taustatietoa kasvatustyön tueksi (esim. nuorison trendit, kestävyysajattelu, uudet metodit). Vastanneet papit ja kanttorit eivät kaipaa kirkollista taustatietoa, mutta yhteiskunnallista taustatietoa hekin toivovat työnsä tueksi.
Materiaaleja toivotaan eniten kouluikäisille. Erityisesti opettajat kertovat tarvitsevansa lisää monipuolisia materiaaleja ja myös eri kielillä. Kielitoiveista ylivoimaisesti tärkein on suomi, mutta myös ukrainan, venäjän, englannin ja selkosuomen kieliselle materiaalille on selkeää tarvetta. Ruotsinkielisen ortodoksisen ja ajantasaisen materiaalin lähes täydellistä puutetta kuvataan useammassa avovastauksessa.
“Svenska elever i ortodox undervisning blir minoriteter i vårt land i två kategorier (ortodoxa och svenskspråkiga), vilket gör att undervisningen blir bristfällig. Dessutom är det svårt att få tag på behöriga lärare i ortodox religion och därmed borde det finnas ett bra stöd i material för god undervisning.”
Kasvatustyöntekijät, papit ja kanttorit sekä kerhon- ja leirinohjaajat toivovat materiaalia hyvin monen ikäisille, pikkulapsista aikuisiin.
Aikuisten tapahtumille myös tarvetta
Oman kasvatustyön ja sen kohderyhmän tueksi kaivataan eniten aikuisten tapahtumia. Tämän vaihtoehdon on valinnut monivalintarivissä yli 40 % vastanneista. Lisäksi kaivataan perheleirejä sekä hiippakunnallisia tai valtakunnallisia nuorisotapahtumia.
“Kovasti toivoisin jotain säännöllistä valtakunnallista tapahtumaa ONL:n taholta. Unelmissani joka syksy olisi jokin valtakunnallinen tapahtuma.(…) kaipaan sitä, että saisi vain ilmoittautua mukaan ja tulla ja tuoda toivottavasti muitakin mukana.”
Työntekijöiden koulutusta toivoo kolmannes vastanneista. Monin paikoin muuta tarjontaa on jo melko hyvin tai tilanteeseen tyydytään, sillä esimerkiksi lisää nuorten leirejä, lastenleirejä, kerhonohjaajakoulutusta ja kripareita toivoo keskimäärin vain viidennes vastaajista.
Paikallisia toiveita
Oman seurakunnan alueen tapahtumien kärkitoiveeksi nousevat paikalliset teemapäivät, esimerkiksi perhepäivät ja vanhustenpäivät. Näitä toivoo lisää yli puolet vastaajista.
Teemapäiviä järjestetäänkin useimmissa seurakunnissa jo melko säännöllisesti (esim. virpovitsatalkoot, Nikolaos-juhla), ja ne ovat suhteellisen matalan kynnyksen toimintaa sekä järjestäjille että osallistujille.
Seuraavaksi eniten kaivataan paikallisesti aikuisten leirejä ja tapahtumia sekä perheleirejä. Näiden lisäksi myös nuorten leirit sekä erilaiset aikuisten kerhot ja toimintapiirit ovat toivottuja.
Näiden tapahtumatoiveiden toteuttamiseksi tarvittaisiin vastaajien mukaan lisää työntekijöitä sekä vapaaehtoisia – ja toki myös ideoita ja rahaa.
“Meillä on valtavasti perheitä mukana toiminnassa, mutta ei kasvatustyöntekijää. Meillä ei ole resursseja tuottaa tarpeeksi leiritoimintaa kuten perheleirejä ja lastenleirejä.”
Avovastauksissa nousee esille sitoutuneiden vapaaehtoisten merkittävä rooli, mutta he tarvitsevat vakituisen henkilöstön tukea.
Miten tästä eteenpäin?
Kyselyn toteuttajatahona ONL on erityisen kiinnostunut siitä, miten näihin toiveisiin voidaan vastata.
ONL ry on alustavasti käsitellyt kyselyn esiin tuomia asioita henkilöstön ja johtokunnan kesken. Tulossa on muun muassa tarinoita lapsille, opetusvideoita eri kielisin tekstityksin, ruotsinkielinen “Min bönbok” -rukouskirjanen lapsille sekä kirkon omat kasvatuksen päivät Valamossa 9.-11.11. 2026.
Kevään ajan liiton sosiaalisen median kanavilla pyörii myös Keskiviikon kilvoittelijat -sarja, jossa tutustutaan ajankohtaisiin pyhien elämäkertoihin.
Pääsiäiskertomuksissa keskeisessä roolissa on joukko naisia, jotka menevät Kristuksen haudalle, mutta löytävät sen tyhjänä. Ortodoksisessa perinteessä heitä kutsutaan mirhantuojiksi, ja heille on omistettu pääsiäisajan toinen sunnuntai. Silloin luetaan varhaisin Markuksen evankeliumin kertomus tapahtumista.
Markuksen kertomuksessa mainitaan nimeltä kolme naista, mutta kirkon traditio tuntee heitä peräti kahdeksan: Magdalan Maria, Jeesuksen äiti Maria, Klopaksen vaimo Maria, Salome, Johanna, Susanna sekä Martta ja Maria.
Kahdeksan nimen lista on koottu yhdistämällä Markuksen mainitsemiin nimiin muissa evankeliumeissa mainittuja naisia. Tässä kirjoituksessa tarkastelen pääsiäiskertomusten naishahmoja evankeliumien kautta, siis jossain määrin toisin kuin traditio tekee. Tarkoitus on selvittää, keitä nämä naiset olivat ja mitä heistä voidaan tietää.
Evankeliumit nimeävät naisjoukon eri tavoin
Markuksen kertomuksessa ristiinnaulitsemista katselivat kauempaa Magdalan Maria, nuoremman Jaakobin ja Jooseksen äiti Maria, Salome sekä muita naisia. Markuksen mukaan Magdalan Maria ja Jooseksen äiti näkivät, kun Jeesus haudattiin.
Sapatin jälkeen Magdalan Maria, Jaakobin äiti ja Salome ostavat tuoksuöljyä ja lähtevät aamun pimeydessä haudalle voitelemaan Jeesusta. (Mark. 15:40–41, 15:47–16:1) Toisen Marian nimi annetaan kolmessa eri muodossa, ja hänen toisen poikansa nimi Jooses on joissakin käännöksissä korjattu muotoon Joosef.
Matteuksen evankeliumissa ristinnaulitsemista katselevista naisista nimetään Magdalan Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti Maria sekä Sebedeuksen poikien äiti. Magdalan Maria ja toinen Maria istuvat vastapäätä hautaa ja näkevät hautaan viemisen sekä lähtevät haudalle pääsiäisaamuna. (Matt. 27:55–56, 61, 28:1)
Luukkaan kertomuksessa ristiinnaulitsemista seuraavat Jeesuksen tuttavat Galileasta ja Jeesusta seuranneet naiset, joista hautaamisen todistajiksi nimetään jälkimmäiset. Luukas kertoo, että naiset lähtivät haudalle mukanaan valmistamaansa tuoksuöljyä. Luukkaan mukaan naiset olivat Magdalan Maria, Johanna, Jaakobin äiti Maria sekä muita naisia. (Luuk. 23:49, 23:55–56, 24:1–10)
Johanneksen evankeliumi mainitsee ristin juurelle Jeesuksen äidin ja tämän sisaren (siis Jeesuksen tädin), Klopaksen Marian ja Magdalan Marian. Haudalle tässä kuvauksessa menevät ainoastaan Magdalan Maria ja Pietari. (Joh. 19:25; 20:1–18)
Naisten nimissä on eroja, ja havaintoa on selitetty eri tavoin. Ortodoksinen perinne tarkastelee kertomuksia yhtenä kokonaisuutena ja ajattelee naisten tulleen eri ryhminä haudalle. Tutkijat näkevät, että erot nimissä liittyvät esimerkiksi evankelistojen tuntemiin lähteisiin. Evankeliumeissa on muitakin nimiluetteloita, jotka eroavat toisistaan, kuten Jeesuksen esivanhempien ja kahdentoista apostolin nimet.
Apostolienvertaista Magdalan Mariaa on kuvattu monin eri tavoin. Kuva: Ted/Wikimedia Commons
Monta Mariaa
Uuden testamentin tunnetuimmat Mariat ovat Magdalan Maria, Martan sisko sekä Jeesuksen äiti. Magdalan Maria nimetään jokaisessa evankeliumissa tyhjän haudan todistajaksi. Hänen lisänimensä tulkitaan viittaavan Magdalan kaupunkiin Galileassa, joka oletetaan hänen kotipaikakseen.
Toinen haudalle mennyt Maria identifioidaan vaihtelevasti nuoremman Jaakobin ja Jooseksen äidiksi, Jaakobin ja Joosefin äidiksi tai Jaakobin äidiksi. Hän on muutoin tuntematon hahmo, mutta joskus tulkitaan, että hän olisi Jeesuksen äiti. Tulkinta johtunee siitä, että Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen äiti on ristin juurella, ja Markus mainitsee Jeesuksella olleen veljet nimeltä Jaakob ja Jooses (Mark. 6:3). Toisaalta, jos kyseessä olisi Jeesuksen äiti, miksi häneen ei viitattaisi Jeesuksen äitinä?
Luultavasti monet Mariat selittyvät sillä, että nimi oli hyvin yleinen. Roomalaisajan Palestiinan tunnetusta naisennimiaineistosta kaksi nimeä edustaa lähes puolta aineistoa, ja toinen näistä nimistä on Maria tai variantti Mariamme. Magdalan Mariaa lukuun ottamatta Mariat erotetaan toisistaan sukulaisuussuhteiden mukaan. Matteus täsmentää Jaakobin ja Joosefin Marian heidän äidikseen.
Johannes viittaa Klopaksen Mariaan täsmentämättä sukulaisuutta, mutta yleensä ajatellaan, että Maria oli Klopaksen vaimo. Myös äiti tai tytär olisivat periaatteessa mahdollisia.
Jotkut ovat halunneet selkiyttää evankeliumien eroja tulkitsemalla, että Klopaksen vaimo oli Jaakobin ja Jooseksen/Joosefin äiti. Tulkinta ei kuitenkaan ole välttämätön. Johanneksen evankeliumi eroaa muista evankeliumeista paljon, ja sen kirjoittaja on voinut tuntea eri version pääsiäisen tapahtumista.
Salaperäinen Salome
Toinen lähdeaineiston kahdesta yleisimmästä naisennimestä on Salome. Nimi vastaa miehennimi Salomoa, ja Palestiinaa hallinneiden Herodesten suvussa oli useita Salome-nimisiä naisia.
Jos Marioita on hämmentävän paljon, Uusi testamentti nimeää vain yhden Salomen (Mark. 15:40, 16:1).
Miksi Matteus ja Luukas eivät nimeä Salomea, vaikka käyttivät Markusta lähteenään? Joskus Salome ajatellaan Sebedeuksen poikien äidiksi. Mahdollisesti Markuksen Salome oli toisille evankelistoille tuntematon. Matteus ja Luukas ovat jättäneet pois myös viittauksen kyreneläisen Simonin poikiin Aleksanteriin ja Rufukseen – oletettavasti, koska eivät tunteneet heitä (Mark. 15:21, Matt. 27:32, Luuk. 23:26).
Vaikka Salomesta ei kerrota enempää Markuksen evankeliumissa, hän esiintyy Uuden testamentin ulkopuolisissa kirjoituksissa. Esimerkiksi Tuomaan evankeliumissa ja kadonneessa Egyptiläisten evankeliumissa Salome keskustelee ylösnousseen Jeesuksen kanssa. Jälkimmäisestä tiedetään Clemens Aleksandrialainen (n. 150–n. 215 jaa.) kirjoitusten perusteella.
Jaakobin protoevankeliumissa Salome-niminen henkilö on paikalla Jeesuksen syntymäyönä todistamassa neitseellisen syntymän ihmettä. Salomen hahmoa ei kertomuksessa selitetä mitenkään. Usein ajatellaan, että hän on toinen kätilö. Kirjallisessa mielessä epäilevä Salome onkin uskovan kätilön vastapari. (Jaak. Prot. 19–20)
Jotkut ajattelevat, että Protoevankeliumin Salome olisikin Joosefin tytär aiemmasta avioliitosta. Ainakin palestiinalaissyntyinen Kyproksen piispa Epifanios (n. 315–403) tunsi tradition, jonka mukaan Jeesuksen siskot – Joosefin tyttäret ensimmäisestä avioliitosta – olivat nimeltään Salome ja Maria tai Hanna.
Luukas on aiemmin kertonut, että Jeesuksen kulkiessa Galileassa hänen seurassaan oli kaksitoista oppilasta ja joukko naisia, jotka hän oli parantanut tai vapauttanut demonien vallasta. Naisten joukkoon kuuluviksi nimetään Magdalan Maria, Kuusas-nimisen Herodeksen virkamiehen vaimo Johanna ja Susanna. (Luuk. 8:1–3)
Susanna mainitaan vain tässä kohdassa eikä enää haudalle menevien naisten joukossa. Johannan Luukas identifioi aviomies Kuusaksen kautta, joka mainitaan Herodeksen virkamieheksi. Herodes Antipas (20 eaa.–39 jaa.) hallitsi Galilean aluetta Jeesuksen aikana ja viittaus Johannan aviomieheeen on yksi harvoista viittauksista Herodeksen lähipiiriin evankeliumeissa. Nimi Kuusas on mahdollisesti nabatealaista alkuperää, siis nykyisen Jordanian ja Negevin alueelta.
Luukas viittaa naisten taloudelliseen itsenäisyyteen ja varallisuuteen. Joskus ajatellaan virheellisesti, että aikakauden naiset elivät kodin piirissä, osallistumatta julkiseen elämään ja miehistä riippuvaisina. Dokumentaarinen aineisto ei anna tällaista kuvaa. Esimerkiksi erilaiset avioliittoihin ja avioeroihin liittyvät sopimukset, testamentit ja oikeudenkäynteihin liittyvät dokumentit antavat kirjallisia lähteitä monipuolisemman kuvan naisten taloudellisesta asemasta ja toimijuudesta. Dokumenttiaineistosta voidaan mainita Babathan arkisto, joka kertoo 100-luvulla jaa. eläneen Babathan elämästä ja hänen avioliitoistaan, huoltajuudesta, omaisuus- ja oikeusriidoista.
Luukkaan evankeliumin kirjoittaja mainitsee Apostolien teoissa useita taloudellisesti itsenäisiä naisia, jotka toimivat ensimmäisten seurakuntien keskushahmoina: Tabita, Markuksen äiti Maria, Lydia, Priscilla (Ap.t. 9, 12, 16, 18). Ei ole syytä epäillä naisten aktiivista roolia ensimmäisten kristittyjen yhteisöissä. Myös Paavalin kirjeet antavat kuvan naisista merkittävinä toimijoina (Room. 16).
Millainen oli Jeesuksen naisoppilaiden palvelutehtävä?
On perusteltua ajatella, että mirhantuojanaiset olivat Jeesuksen oppilaita, kuten Pietari ja muut. Evankeliumit antavat kuitenkin naisille toisenlaisen roolin kuin miesoppilaille. Markus ja Matteus kirjoittavat, että naiset olivat jo Galileassa seuranneet ja palvelleet Jeesusta (Mark. 15:40–41; Matt. 27:55). Myös Luukas viittaa alkutekstissä naisten antamaan tukeen palvelemisena.
Usein tulkitaan, että naiset huolehtivat Jeesuksen käytännön asioista. Luukkaan viittaus taloudelliseen tukeen ja oppilaiden lisääminen tuettavien joukkoon vie ajatukset tähän suuntaan. Palvelemisella on kuitenkin monia ulottuvuuksia: myös enkelit erämaassa palvelivat Jeesusta hänen paastotessaan (Mark. 4:11, Matt. 1:13). Ennen kuolemaansa Jeesus opetti, ettei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta (Mark. 10:45; Matt. 20:28).
Naisten hiljaisuus
Naiset eroavat miesoppilaista muutenkin kuin palvelevan roolinsa kautta. Miehet toimivat ja keskustelevat, mutta myös pettävät, kieltävät ja pakenevat. Naiset ilmaantuvat näkyviin, kun miehet ovat paenneet ja piilossa. He ovat hiljaisia silminnäkijöitä, jotka näkevät kärsimyksen ja kuoleman, ristiltä ottamisen ja hautaan viemisen. Sapatin jälkeen he suuntaavat haudalle tehdäkseen vainajalle viimeisen palveluksen, hautaan valmistamisen.
Markuksen evankeliumissa naiset kohtaavat valkoiseen pukeutuneen nuoren miehen, joka kertoo heille ylösnousemuksesta ja kehottaa viemään sanoman Pietarille ja muille. Naiset toimivat toisin: järkyttyneinä he pakenevat haudalta eivätkä sano kenellekään mitään.
Varhaisin evankeliumi päättyy naisten pakoon ja vaikenemiseen. Myöhemmissä versioissa kerrotaan, miten he veivät sanoman ylösnousemuksesta Jeesuksen oppilaille.
Kirjoittaja on TT, Uuden testamentin ja varhaiskristillisyyden dosentti (Helsingin yliopisto).
Kirjallisuutta
Bauckham, Richard. Gospel Women: Studies of the Named Women in the Gospels. Eerdmans 2002.
Collins, Adela Yarbro. Mark: A Commentary. Fortress Press 2007.
D’Angelo, Mary Rose & Ross Shepard Kraemer (toim.). Women & Christian Origins. Oxford University Press 1999.
Dunning, Benjamin H. (toim.). The Oxford Handbook of New Testament, Gender, and Sexuality. Oxford University Press 2019.
Graham, Susan Lochrie. “Silent Voices: Women in the Gospel of Mark.” Semeia 54 (1991): 145–58.
Ilan, Tal. Lexicon of Jewish Names in Late Antiquity. Part 1, Palestine 300 BCE–200 CE. Mohr Siebeck 2001.
Meyers, Carol et al. (toim.). Women in Scripture: A Dictionary of Named and Unnamed Women in the Hebrew Bible, the Apocryphal/Deuterocanonical Books, and the New Testament. Houghton Mifflin 2000.
Pääkuva: Pääsiäisen tapahtumia esittävässä ikonissa on kuvattuna naisia ja enkeleitä. Kuva: Tuntematon/Wikimedia Commons
Tekstiä on muokattu 20.4.2026 klo 16:33 korjaamalla ilmaisu ”ristin juurella” seuraavasti:
”Markuksen kertomuksessa ristin juurella seisoivat Magdalan Maria, nuoremman Jaakobin ja Jooseksen äiti Maria, Salome sekä muita naisia.” >>> ”Markuksen kertomuksessa ristiinnaulitsemista katselivat kauempaa Magdalan Maria, nuoremman Jaakobin ja Jooseksen äiti Maria, Salome sekä muita naisia.” Samoin juttuun on lisätty kirjoittajan titteli.
Evakko-Kristus tuo toivoa ja lohtua myös karjalaksi
Eritoten Suomen ortodoksikarjalaiselle yhteisölle – mutta myös monille muille – rakkaan Evakko-Kristus-ikonin juhlapäivää vietetään ensimmäisen kerran huhtikuun 20. päivä. Samana päivänä liputetaan myös evakkojen muistolle.
Juhlan kontakki ja tropari on käännetty nyt myös karjalaksi. Käännöstyön tekijäksi valikoitui suistamolaistaustainen Niko Saatsi.
Evakko-Kristus viittaa painokuvaikoniin, joita jaettiin sotien päätyttyä evakkoon joutuneille karjalaisille lohdutukseksi ja siunaukseksi. Ikonimalliksi valikoitui Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalista löytyvä Kristus kaikkivaltias -ikoni, johon liitettiin suomenkielinen Raamatun lause: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastaisitte toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä, että tekin niin rakastaisitte toisianne. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä”.
Evakko-Kristukseen liittyvän kirkollisen tekstin kääntämisessä ortodoksisen teologian ja suomenkarjalaisuuden ymmärtäminen oli tärkeää.
– Kirkollisen tekstin kääntäminen hirvitti aluksi, sillä siinä on suuri vastuu myös teologisessa mielessä. Käännöstyöllä on tarkat raamit, sillä tekstin sisältämä opetus ei saa muuttua, Niko kertoo.
Niko käytti käännöstyön apuna olemassa olevia karjalankielisiä kirkollisia tekstejä, kuten Uuzi sana ja Pühän tuatan Iivan Krisostoman, Kuldusuun, Jumalalline liturgii sekä Suojärven pitäjäseuran aktiivin, Paavo Harakan tekemiä ortodoksisten rukousten ja jumalanpalvelustekstien karjalankielisiä tekstejä. Paavo myös tarkisti Nikon tekemät käännökset. Kokemusta kirkollisten merkityksien kääntämisestä karjalaksi oli kertynyt myös oman Loimolan Voima -yhtyeen sanoituksia tehdessä.
– Kirkolliset tekstit ovat olleet mukana Loimolan Voiman tuotannossa alusta saakka. Muarien virzi -laulusta löytyy Suuren perjantain iikossi kansankielelle käännettynä. Meččäkirikkö loppuu puheosuuteen, jossa lausutaan karjalaksi akatistosta luomakunnalle, Niko kertoo.
Mielleyhtymien kanssa oltava tarkkana
Niko kertoo, että karjalankielinen termistö aiheuttaa haasteita suomenkielisessä ympäristössä, koska monilla sanoilla on suomeksi eri merkitys.
– Koska kyse on rukouksesta, niin sanavalintojen pitäisi olla sellaisia, etteivät ne herätä hilpeyttä eivätkä vie ajatuksia pois itse asiasta. Sen vuoksi korvasin alkuperäisessä suomenkielisessä tekstissä käytetyn kulkea-verbin sanalla astua. Kulkea-verbin suora käännös karjalaksi on kullen, jonka imperfektimuoto vie varsin kauaksi kirkollisista ajatuksista, Niko nauraa.
Niko kertoi käännöstyöstä Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan kanttorille, salmilaistaustaiselle Valeria Ratilaiselle, joka auttoi varmistamaan, että teksti sopii hyvin laulettavaksi niille määriteltyihin 2. ja 3. sävelmiin. Jyväskylän ortodoksisen kirkon kuoro tallensi Valerian johdolla sovitukset äänitteiksi.
– Sovitustyö vaikutti jonkin verran sanavalintoihin, kun huomasimme, että esimerkiksi iglamoija-verbi toimi laulettuna paremmin kuin vaihtoehtoinen iloija. Rakenteeltaan karjalan kieli on lähellä suomea, joten sovittaminen oli helppoa, Valeria ja Niko kertovat.
Valeria toteaa, että karjalankielinen käännös on luonteva osa Suomen ortodoksisen kirkon piirissä toimivien kieliyhteisöjen huomioimista ja kirkon historian ylläpitämistä.
– Monikulttuurisuus on osa globaalia ortodoksista kirkkoa, mikä näkyy myös kirkossa käytettyjen kielten rikkautena. Olen iloinen siitä, että saamme tuoda karjalan kieltä esiin myös siihen olennaisesti kuuluvassa ortodoksisessa kontekstissa, Valeria toteaa.
Kuvassa vasemmalta oikealle: kirkkoherra Kaarlo Saarento, kanttori Valeria Ratilainen, karjalan kielen taitaja, Loimolan Voima -yhtyeestä tuttu Niko Saatsi ja rovasti Timo Mäkirinta.
Kaikkien hädänalaisten suojelija
Vaikka Evakko-Kristus on osa Suomen ortodoksikarjalaisen yhteisön historiaa, on sen merkitys nykyajan ortodoksisessa yhteisössä paljon laajempi. Evakko-Kristuksesta on tullut kaikkien etsijöiden, kulkijoiden, hädänalaisten ja toivoa kaipaavien suojelija.
– Kaikki me Suomen ortodoksisen kirkon jäsenet olemme tavalla tai toisella kulkeutuneet kirkkomme suojaan, Valeria lisää.
Haastatteluun mukaan liittynyt emerituskirkkoherra Timo Mäkirinta toteaa, että Evakko-Kristuksen voima on toivon ja lohdun sanomassa.
– Toivosta syntynyt ilo auttoi evakkoyhteisöjä selviämään vaikeiden aikojen yli, ja se kantaa myös tässä ajassa.
Piispankokous hyväksyi karjalankielisen käännöksen käyttöön 17.3.2026.
Evakko-Hristos (Kaikkivallalline) obraza
Tropari, 2. säv.
Siun blahoslovoijan kuvan suojah myö riennämmä, oi Halliččija | da ylennämmä Siuda, Hristos urossuksen tuoja, | konza Sie tulit abuh miän muugalazuon evakkomatalla | da assuit miän ker kaikissa kuotteluksissa. | Siun armollizuon da hyvyön ruadi myö laulamma: | Kyynälin kylvettyh muah Sie, Hristos miän Spuassa, | |nossatit pyhän vieron puhtahan fruktan.
Kunnivo olgah Tuatolla da Poijalla i Pyhällä Hengellä nygöin, ainos da ilmazen ijän. Amin.
Kontakki, 3. säv.
Tänäpiänä urossuksen tuoja da eloksen hyögän tyynistäjä Iisus Hristos | on miän luona anheliloin händä nägymättömästi kaimatessa. | Pyhien joukko miän ker iglamoiččou, | konza atkalan sijah Kaikkivallalline ando meilä lubavuksien ihanan muan | | da kässyn toine toista suvaija.
Pääkuvassa Niko Saatsi pitelee Evakko-Kristus-ikonia.
Kuuntele
