Arki & ihmiset

Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa on käynnistynyt hanke, jonka myötä Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolaoksen kirkon pihan eteläiselle nurmialueelle perustetaan 400 neliömetrin kokoinen kaupunkiniitty.

Niityn on tarkoitus olla täydessä kukoistuksessa vuonna 2029 kirkon täyttäessä 130 vuotta. Sitä halkoo kapea rukouspolku, jota pitkin pääsee pienelle oleskelualueelle.

Toisin kuin perinteinen nurmikko, kaupunkiniitty koostuu erilaisista niittykasveista, jotka tarjoavat ravintoa ja suojaa pölyttäjille, linnuille ja muille eliöille. Se lisää luonnon monimuotoisuutta ja tekee kaupunkiympäristöstä elävämmän ja värikkäämmän.

– Kaupunkiniityt tukevat kestävää kaupunkikehitystä: ne sitovat hiiltä, parantavat maaperää ja vähentävät hulevesien valuntaa. Harvempi niitto ja vähäinen kastelutarve tekevät niityistä myös ekologisen ja kustannustehokkaan vaihtoehdon. Samalla ne viilentävät ympäristöä helteillä ja lisäävät asukkaiden hyvinvointia tarjoamalla rauhoittavan, luonnonläheisen ympäristön, kertoo hankkeen ohjausryhmään kuuluva seurakuntalainen, viherrakentaja Mari Hermaja.

Kohti uskon syvyyttä

Kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisääminen on kuitenkin vain osa hankekokonaisuudesta. Konkreettisen tekemisen lisäksi niittyhanke tarjoaa uudenlaisen kehyksen myös seurakuntaopetukselle sen eri muodoissa.

Hanketta käynnistämässä ollut isä Tuomas Kallonen toivoo kolmen vuoden kuluttua näkevänsä niityn, joka on saatu aikaan yhteisin ponnistuksin ja jonka seurakuntalaiset kokevat omaksi ja yhteiseksi.

– Toivon, että seurakunnassa on silloin kuultu kolmen vuoden ajan sekä kaupunkiluontoon että ortodoksiseen ekoteologiaan liittyvää opetusta ja saatu uusia oivalluksia ja kokemuksia osallistumalla yhteiseen tekemiseen. Toivon, että kukoistukseen puhkeavassa niityssä nähdään kuva monimuotoisesta, värikkäästä seurakunnastamme. Kuva luomakunnan kauneudesta ja ihmisestä osana sitä, kuva yhteisen rukouksen ja työskentelyn voimasta ja vertauskuva hengellisestä elämästä: Jumalan Sanan pienestä siemenestä, kitkemisen askeettisesta vaivasta, hyveiden kukinnasta Pyhässä Hengessä – ja että tämä kaikki kukoistaa juuri kirkon rukoukselle pyhitetyllä ja rukouksen pyhittämällä maaperällä.

– Toivon, että niityn juuret johdattavat meidät uskon syvyyksiin: tuntemaan paremmin kirkon jumalanpalvelusta ja sakramentteja, askeettista perinnettä, rukouselämää ja kirkon elämäntapaa, sanoo isä Tuomas.

Kaupunkiluontoa rakentamassa

Nurmikko ei muutu niityksi itsestään, vaan sen perustamisessa tarvitaan sekä asiantuntemusta että työvoimaa.

Hankkeen ohjausryhmässä on mukana ammattilaisia. Mari Hermajan osaamisen lisäksi konsultaatioapua antaa Jere Nieminen biodiversiteetin suunnitelmalliseen lisäämiseen, ekologiseen ennallistamiseen ja luonnonhoitoon erikoistuneesta Tuleva luonto Oy:stä. Myös niitylle kylvettävät siemenet hankitaan tätä kautta.

Tänä keväänä hanketta tehdään tutuksi seurakuntalaisille eri toimintapiireissä, tapahtumissa ja kirkkokahveilla. Lisäksi seurakunnassa järjestetään niityn nimikilpailu.

– Kesään mennessä avautuu myös hanketta esittelevä ja sen vaiheita dokumentoiva blogi, jonka kautta hankkeen vaiheet, kokeilut, kokemukset ja materiaalit jäävät näkyviin ja toivottavasti innoitukseksi muillekin, kertoo isä Tuomas.

Varsinainen perustustyö alkaa loppukesästä maansiirtotöillä. Niitytettävältä alueelta kuoritaan pois vanha nurmikko ja tilalle tuodaan hiekkapohjainen kasvualusta. Tämä työ tehdään koneellisesti ja työturvallisuussyistä ilman vapaaehtoisvoimia. Kaikissa muissa työvaiheissa pyritään osallistamaan seurakuntalaisia, jotta niitty koetaan omaksi, seurakunnan yhdessä vaalimaksi kohteeksi.

Elo-syyskuussa tapahtuu

Vuoden 2026 osalta keskeisimmät tapahtumapäivät sijoittuvat elo-syyskuulle.

Hanketta esitellään kaupunkilaisille 6.8. järjestettävässä Tuohusten yö -tapahtumassa, jonka aikana kirkolla vierailee satoja tamperelaisia.

Maanantaina 31.8. – uuden kirkkovuoden aloittavan luomakunnan päivän aattona – kirkossa toimitetaan erityinen luomakunnan ehtoopalvelus. Tiistaina 1.9. kirkossa toimitetaan luomakunnan akatistos, jonka jälkeen siunataan kotieläimet kirkon pihassa. Ilta jatkuu ekoteologiaan johdattavalla luento-ohjelmalla.

Lauantaina 5.9. seurakuntalaiset kutsutaan niityn kylvötalkoisiin. Osa kasveista kylvetään siemeninä, mutta niitylle aiotaan istuttaa joitakin kasveja myös taimina. Kylvö siunataan päivän päätteeksi.

Talvikaudella hankkeessa keskitytään opetukseen. Lisäksi odotetaan tietysti malttamattomina kevättä ja sitä, mitä niityllä kasvaa ensimmäisenä vuotena.

– Niityn kehittyminen täyteen kukoistukseen vie aikaa. Vuosina 2027 ja 2028 niitty vaatii varmasti täydennyskylvöjä ja mahdollisesti myös mekaanista kitkemistä, jotta halutut kasvit valtaavat koko kasvualan, muistuttaa Mari Hermaja.

Pääkuva: Kuten kirkko ravitsee hengellisesti ihmisiä, niitty ravitsee fyysisesti monenlaisia pölyttäjiä.

 

Artikkeli on julkaistu ensi kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2026. Painetun lehden sisältöjä tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.

Jaa tämä juttu