Ortodoksiset kirkot vetoavat yksimielisesti omissa julkituloissaan ja puheenvuoroissaan rauhan puolesta. Yksimielisyyttä ortodoksisten kirkkojen välillä ei sitä vastoin ole siitä, kuka on vastuussa sodasta ja rauhasta Ukrainassa tai miten tilanteessa tulisi edetä. Tähän mennessä ortodoksiset kirkot ovat olleet aktiivisia sanoittamaan näkemyksiään Ukrainan sodasta erityisesti sen alkuvaiheessa.
Tilanne elää kuitenkin hyvin nopeasti, ja Moskovan patriarkaatin ja sen alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon (MP) välinen jännite on kasvanut viime päivinä. Moskovan patriarkaatin alainen Ukrainan ortodoksisen kirkon konsiili tuomitsi Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa 27.5.2022 ja irtaantui Moskovan patriarkka Kirillin näkökulmista Ukrainan sotaan.
Kuitenkin konsiili tulkitsi Ukrainan itsenäisen kirkon autokefaalisen aseman heikommaksi kuin oman autonomisen asemansa, ja harkitsi aloittavansa mirhan valmistuksen. Kaikki tämä viittaa siihen, että Moskovan alainen Ukrainan ortodoksinen kirkko (MP) pyrkii pitäytymään erillään Moskovan patriarkaatista ilman, että se joutuisi ortodoksisten kirkkojen yhteyden ulkopuolelle.
Ukrainassa toimii kaksi oman näkemyksensä mukaan kanonista kirkkoa: Moskovan patriarkaatin alainen autonominen Ukrainan ortodoksinen kirkko (MP) – jonka asema on tunnustettu koko ortodoksisessa maailmassa – sekä Ekumeenisen patriarkaatin autokefaaliseksi tunnustama Ukrainan ortodoksinen kirkko. Sen aseman on tunnustanut osa ortodoksisista kirkoista, ja osa ei ole ottanut asiaan julkisesti kantaa – ja osa on selkeästi tämän kirkon itsenäistä asemaa vastaan. Ukrainan autokefaalista ortodoksista kirkkoa johtaa metropoliitta Epifanios, kun taas metropoliitta Onufri on Moskovan patriarkaatin alaisen, Ukrainassa toimivan ortodoksisen kirkon (MP) johtohahmo.
Näin ollen Ukrainan ortodoksisuus on jo sinällään ollut vuosia jakautunut.
Eroja kirkkojen välillä
Ortodoksisten kirkkojen reaktiot Ukrainan sotaan paljastavat niiden välillä olevia eroja. Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos on kuvannut uutisvirrassa näkyvää kahtiajakoa toteamalla: “Koko maailma on Venäjää vastaan.” Ortodoksisten kirkkojen todellisuus näyttää kuitenkin olevan monisyisempi.
Paikallisten ortodoksisten kirkkojen kannat ja näkökulmat Ukrainan sotaan ja Moskovan patriarkaattiin riippuvat yhtäältä siitä, millaiset suhteet kirkoilla ja niiden kotimailla on historiassa ollut Venäjän ja Moskovan patriarkaatin kanssa. Toiset alueen kirkoista tukeutuvat edelleen Moskovaan, kun taas toiset haluavat tuosta valtapiiristä eroon.
Merkitystä on myös ortodoksisten kirkkojen sisäisillä suhteilla, jotka eivät aina ole yksiselitteisiä. Lähihistorian todisteita jännitteistä on esimerkiksi se, että Antiokian, Bulgarian, Georgian ja Moskovan ortodoksiset kirkot jäivät pois Kreetan Suuresta ja pyhästä synodista vuonna 2016. Vuonna 2018 perustetun Ukrainan itsenäisen ortodoksisen kirkon kanonisen aseman tunnustaminen teki myös ortodoksien keskinäisistä jakolinjoista näkyväksi.
Ukrainan itsenäisen kirkon ovat tunnustaneet Konstantinopolin, Kreikan, Kyproksen ja Aleksandrian kirkot. Loput ortodoksiset kirkot eivät ole joko ottaneet Ukrainan kirkolliseen asemaan kantaa tai ovat torjuneet itsenäisen kirkon. Moskovan patriarkaatti on katkaissut ehtoollisyhteyden Ukrainan itsenäisen ortodoksisen kirkon tunnustaneiden kirkkojen ja piispojen kanssa.
Kolme eri suhtautusmistapaa
Ortodoksiset kirkot voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri ryhmään sen mukaan, miten ne ovat suhtautuneet Venäjän sotaan Ukrainaa vastaan ja Moskovan patriarkaatin sodalle antamaan tukeen. Ryhmien rajat eivät ole aina selkeitä.
Ensimmäiseen ryhmän muodostavat ne kirkot, jotka ovat käyttäneet sodan yhteydessä ilmaisua ”veljeskansa” tai ”veljesmurha”. Perustelua ovat käyttäneet Serbian, Bulgarian, Antiokian, Albanian, Puolan sekä Tšekin ja Slovakian kirkot. Veljessodan ajatuksen taustalla on historiallinen viittaus itäslaavien Kiovan 988 kasteeseen, joka on nähty Venäjän ja Ukrainan ”yhteisenä kastealtaana”. Tälle pohjalle luotu kansojen välisen hengellisen yhteyden toivotaan ratkaisevan sodan. Ajatus veljessodasta sisältää piilevästi ajatuksen Moskovan patriarkaatin oikeudesta Ukrainan ortodoksisuuteen.
Kirkot kuitenkin eroavat siinä, ovatko ne käyttäneet sodasta sanaa ”sota” vai ”konflikti” tai ”operaatio”. Albanian kirkko on esimerkiksi sodan myöhemmässä vaiheessa selventänyt, että se pitää Venäjää sodan hyökkäävänä osapuolena. Tähän ryhmään kuuluu myös Moskovan patriarkaatin alainen Ukrainan ortodoksinen kirkko, jonka metropoliitta Onufri tuomitsi sodan heti sen alussa veljesmurhana. Toukokuun 2022 alussa kirkon piispainkokous otti myötämielisemmän asenteen Moskovaa kohtaan, kun taas samassa kuussa myöhemmin pidetty konsiili otti kielteisen kannan sotaan ja irtisanoutui Kirillin sotaa koskevista lausunnoista.
Kiovan kasteeseen vetoaminen ei siis tarkoita suoraan neutraalia tai myötämielistä suhtautumista sotaan, vaan viittaa Venäjän ja Ukrainan välisen historiallisen ja kirkollisen yhteyden merkityksellisyyteen sodassa.
Toisen karkeasti määriteltävän ryhmän muodostavat ortodoksiset kirkot, jotka eivät ole ottaneet selkeää kantaa tilanteeseen. Tähän ryhmään voisi laskea Georgian, Jerusalemin ja Kyproksen ortodoksiset kirkot. Tämä joukko on perusteluissa hajanaisempi, mutta yhtenäistä on se, että nämä kirkot eivät tiettävästi ole maininneet Venäjää hyökkääjänä.
Jerusalemin patriarkaatti on kutsunut sotaa ”kipeäksi kriisiksi”. Georgian ortodoksisen kirkon patriarkka Ilia II ei ole sodan alkuaikoina maininnut Venäjää hyökkääjänä nimeltä, mutta on toisaalta todennut georgialaisten tietävän katkerasta kokemuksesta oman maan yhtenäisyyden tärkeyden. Kirkon sisällä on myös huomattavan Venäjä-vastaisia kantoja ja jopa halua tunnustaa Ukrainan itsenäinen ortodoksinen kirkko.
Kyproksen kirkko on myös jännitteisessä suhteessa sotaan. Se on tuominnut sodan ja kääntänyt siten selkänsä Moskovan patriarkaatille, joka on perinteisesti tukenut Kyproksen kirkkoa saaren turkkilaisvalloittajia vastaan. Toisaalta Kyproksen kirkko – vaikka on hyväksynyt Ukrainan itsenäisen ortodoksisen kirkon – on kysymyksessä sisäisesti jännitteinen, ja siksi suhde Moskovan patriarkaattiinkin vaihtelee kirkon sisällä.
Kolmanteen ryhmään kuuluvat ortodoksiset kirkot, jotka ovat ottaneet Venäjän hyökkäyssotaan tiukan kielteisen kannan. Tähän joukkoon voi laskea Konstantinopolin, Romanian, Aleksandrian, Kreikan ja Ukrainan itsenäinen ortodoksisen kirkon.
Kreikan kirkko on yksiselitteisesti tuominnut sodan. Ukrainan naapurissa Romaniassa on tuomittu sekä Venäjä että Moskovan patriarkka Kirill.
Aleksandrian kirkko tuomitsee hyökkäyksen selvästi: joutuuhan kirkko puolustamaan omia seurakuntiaan ja rakenteitaan Moskovan patriarkaatin Afrikkaan perustamaa eksarkaattia vastaan. Konstantinopolin patriarkaatti on myös tuominnut sodan tiukkasanaisesti, samoin kuin patriarkka Kirillin toimet, ja Suomen ortodoksisen kirkon äänenpainot ovat olleet vähintään yhtä tiukkoja kuin Konstantinopolin.
Vaikka ortodoksisista kirkoista moni on tuominnut sodan, harvempi on tuominnut patriarkka Kirilliä. Tilanne saattaa olla muuttumassa Moskovan alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon konsiilin tuomittua Kirillin näkemykset sodasta. Nähtäväksi jää, reagoivatko Moskovan patriarkaatin alaiset ulkomaankirkot esimerkiksi Euroopassa tai Amerikassa aiempaa kriittisemmin Kirillin lausumiin, kun saman patriarkaatin kirkko Ukrainassa on nyt tekemässä joko poliittista tai kirkollista eroa Moskovaan.
Vähättely kuohuttaa
Ortodoksiset kirkot ovat siis itsenäisesti olleet usein kriittisiä sotaa kohtaan, vaikka eivät aina patriarkka Kirilliä kohtaan. Kirkkojen maailmanneuvostoon (KMN) kuuluvien ortodoksisten kirkkojen ja orientaalisten ortodoksisten kirkkojen valmistelukokous pidettiin 9.-16.5.2022 Kyproksella. Yhteen kokoontui edustajia 20 eri kirkosta.
Vastauksena spekulaatioihin Moskovan patriarkaatin asemasta KMN:ssa valmistelukokouksen julkilausumassa ja raportissa ortodoksiset kirkot torjuvat ajatuksen minkään kirkon erottamista KMN:sta. Kokouksen raportti ei käytä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan sanaa ”sota”, vaan ”aseellinen konflikti”. Kommunikeassa kirkot kertovat Venäjän ortodoksisen kirkon informoineen osallistujia ”aseellisesta yhteenotosta Ukrainassa”. Venäjän ortodoksisen kirkon läsnäolo näyttää aiheuttaneen vähättelevää kielenkäyttöä Ukrainan sodasta puhuttaessa.
Tapaamisen myönteisenä puolena voidaan pitää sitä, että paikalla oli Moskovan ja Ekumeenisen patriarkaattien edustajia yhtä aikaa. Koska Ukrainan itsenäinen ortodoksinen kirkko ei ole KMN:n jäsen, se ei osallistunut valmistelukokoukseen. Ukrainan itsenäisen kirkon puuttuminen on todennäköisesti auttanut kattavan ortodoksien edustuksen saamiseksi yhteen.
Asian nurja puoli on se, että Ukrainan itsenäisen ortodoksisen kirkon kanta ja näkemys Ukrainan sodasta ja ortodoksisia kirkkoja laajemmin koskevista kysymyksistä jäi kuulematta.
Kyproksen kokouksen jälkeen pidetyn Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon (MP) konsiilin lausumien valossa näyttää jälleen siltä, että sodasta puhuminen sanalla ”sota” on selvää molemmille Ukrainassa toimiville kirkoille. Moskovan patriarkaatissa Ukrainan kirkon (MP) puhetta sodasta ja irtisanoutumista Kirillistä pidetään ulkopuolisen paineen luomana pakkona. Kyproksen esikokouksen lausunnot olivat hyvin yleisluontoisia koskien Ukrainan sotaa. Lausumat jättävät tilaa ortodoksien keskuudessa oleville erilaisille ja keskenään ristiriitaisillekin tulkinnoille Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja Moskovan patriarkaatin vastuusta Venäjän tukemisessa.