Bartolomeos, Jumalan armosta Konstantinopolin, Uuden-Rooman arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka, koko kirkon täyteydelle: Armoa, rauhaa ja laupeutta koko luomakunnan Luojalta, Herraltamme ja pelastajaltamme Jeesuksesta Kristukselta.
Kunnioitettavimmat veljet esipaimenet ja rakkaat lapset Herrassa,
Uskomme pään ja täydellistäjän armosta astumme tänään uuteen kirkkovuoteen. On 35. kerta, kun juhlimme psalmien ja veisujen säestäminä luonnollisen ympäristömme suojelemisen päivää.
Iloitsemme niistä vastineista, joita ekumeenisen patriarkaatin aloitteet ovat herättäneet niin kristillisessä maailmassa kuin myös toisten uskontojen parissa sekä eri parlamenteissa ja poliitikkojen keskuudessa, kansalaisyhteiskunnassa, tieteen ja ekologisten liikkeiden parissa ja myös nuorten taholta. Onhan viime kädessä niin, että ekologinen kriisi on kohdattavissa globaalilla tasolla vain kansainvälisellä siedätyshoidolla, eli asian esillä pitämisellä, ja toiminnalla.
Edelleen ilmaisemme tyytyväisemme siitä, että ihmiset ovat totisesti ymmärtäneet välittömän yhteyden ekologisten ja yhteiskunnallisten asioiden välillä, ja etenkin sen tosiasian, että luonnonympäristön tuhoutumisen vaikutukset kohdistuvat ensisijaisesti kaikkein köyhimpiin keskuudessamme. Tulevaisuuden toivomme muodostuu ekologisen ja yhteiskunnallisen toiminnan yhdistelmästä, sillä kestävä kehitys ja edistys ovat saavutettavissa vain silloin, kun pidämme huolta luomakunnan eheydestä ja suojelemme ihmisen arvoa ja ihmisoikeuksia.
On tyypillistä, että nykyään painotetaan ihmisoikeuksien laajentumista ekologisiin asioihin. Puhutaan todellakin oikeuksien ”neljännestä sukupolvesta”, jolla pyritään ihmisoikeuksien ekologisten edellytysten varmistamiseen. Nämä edelliset oikeudet käsittävät yksilön oikeudet, sekä poliittiset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset ja solidaarisen yhteistyön oikeudet. Taistelu ihmisoikeuksien puolesta ei voi jättää huomiotta sitä tosiasiaa, että ilmastonmuutos uhkaa itse ihmisoikeuksia, esimerkiksi juomakelpoisen veden, viljelykelpoisen maan tai puhtaan ilman puutteiden muodossa, mutta myös yleisellä tasolla ”ympäristön taantumisen” takia. Ekologisen kriisin seuraukset on kohdattava ennen muuta ihmisoikeuksien tasolla. On itsestään selvää, että nämä oikeudet niiden kaikissa muodoissaan ja ulottuvuuksissaan muodostavat jakamattoman ykseyden ja näin myös niiden suojeleminen merkitsevät yhtä ja samaa.
Tässä yhteydessä meidän on otettava myös huomioon ja todella sisäistettävä Venäjän Ukrainassa käymän valloitussodan kammottavat, ekologisesti tuhoisat seuraukset. Kaikki sota merkitsee vakavaa uhkaa luonnolle, ja niinpä jokainen sota on sotaa luomakuntaa vastaan. Ilma, maaperä ja vesistöt saastuvat pommituksissa, ydinaseiden käytön riski kasvaa, vaarallista säteilyä karkaa sähköä tuottavista ydinvoimaloista, räjähtävät rakennukset nostattavat ilmaan karsinogeenistä pölyä, metsät tuhoutuvat ja hedelmällinen multa köyhtyy – kaikki nämä asiat todistavat niistä mittaamattomista tappioista, joita Ukrainan kansa ja ekosysteemi ovat kärsineet ja joista ne kärsivät yhä. Toistamme ja painotamme: sodan pitää loppua välittömästi ja on ryhdyttävä vilpittömiin neuvotteluihin.
Näiden haasteiden edessä Kristuksen suuri kirkko jatkaa kamppailuaan luomakunnan eheyden puolesta tunnistaen samalla täysin, että luonnosta huolehtiminen ei ole kirkon elämässä siihen liitetty lisäaktiviteetti, vaan nousee oleellisena ilmauksena ja ilmentymänä pyhästä eukaristiasta ja on sen jatke kaikissa muodoissaan todistuksessamme maailmalle. Tämä idea kuuluu myös hiljattain kuolonuneen nukkuneen ekologisen teologian pioneerin, Pergamonin metropoliitta Johanneksen arvokkaaseen ajatusperintöön. Haluten antaa tunnustusta hänen valtavalle panokselleen, päätämme tämän patriarkaalisen paimenkirjeen kirkkovuoden alussa hänen ajatuksillaan pyhästä eukaristiasta ja miten se muodostaa kokonaisvaltaisen vastauksen nykyisiin ekologisiin ongelmiin:
”Jumalallisessa liturgiassa luonnollinen ja aineellinen maailma ovat osallisuuden erottamattomassa yhteydessä kaikkien aistien kanssa. Liturgiassa emme enää tapaa antiteesejä subjektiivisen ja objektiivisen todellisuuden välillä, liturgiassa ei ole läsnä ulottuvuutta, jossa ihmismieli pyrkisi valloittamaan sitä ympäröivän maailman. Tämä maailma ei ole olemassa ’meitä vastaan’, se ei asetu ihmisen objektiksi, vaan liturgiassa maailma tulee omaksutuksi ja osallistuttavaksi. Pyhä ehtoollinen ei merkitse vain yhteyttämme Jumalaan ja toisiin ihmisiin, vaan on myös ruoan ”omaksumista” (assumption) osaksi itseämme, luonnollisen ympäristön hyväksymistä ja kunnioittamista, ei vain sen kuluttamista (consumption). Tällaisen asenteen mukanaan kantama pyhyys, tällaisen suhteen läpäisemä jumalallinen väristys on vastaus ekologiseen ongelmaan, vastaus, joka on täysin vastakkainen teknologisen ajattelun läpäisemälle mielelle. Myös tämän vuoksi pyhä ehtoollinen on kaikkein parasta mitä ortodoksisuus voi nykymaailmalle tarjota.”
Veljet ja lapset Herrassa, toivotamme teille siunattua kirkkovuotta!
1.9.2023
Palava esirukoilijanne Herran edessä,
Konstantinopolin Bartolomeos
Suomennos: Ari Koponen