Jumalan armosta Konstantinopolin, Uuden Rooman ja ekumeeninen patriarkka Bartolomeos: koko kirkon täyteydelle, olkoon Herramme ja Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha kaikkien teidän kanssanne yhdessä rukoustemme, siunaustemme ja anteeksiantomme kanssa.
Rakkaat veljelliset esipaimenet ja siunatut lapset Herrassa,
Rakkauden Jumalan armo on jälleen turvallisesti ohjannut meidät paastotriodionin sielua ravitsevaan aikaan, Suureen paastoon, askeettisen kilvoittelun kentälle, joka on runsaana ylhäältä tulevista lahjoista sekä täynnä ristin ja ylösnousemuksen iloa. Tämän siunatun ajanjakson aikana kirkollisen elämän hengelliset aarteet ja dynamiikat sekä sen kaikkien ilmausten viittaukset pelastusoppiin tulevat selkeästi julki.
Olemme jo saaneet ottaa paljossa oppia fariseuksen hengellisestä umpikujasta ja omahyväisestä ylpeydestä, tuhlaajapojan kertomuksen vanhemman veljen turrasta moralismista ja kovasydämisyydestä sekä tuomiosunnuntain julistamasta järjettömyydestä ja tuomiosta, jonka saavat ne, jotka osoittautuvat välinpitämättömiksi ”vähäisintäkin veljeämme” kohtaan eli niitä, jotka näkevät nälkää tai kokevat janoa, ulkomaalaisia, alastomia, sairaita ja vangittuja kohtaan. Samalla avautuivat meille nöyryyden ja katumuksen, anteeksiannon ja armon merkitys sekä niiden voima asenteina, joita kirkko korostetusti meitä kutsuu vaalimaan nyt edessä häämöttävän paaston aikana.
Suuri ja pyhä paasto on otollista aikaa hengelliselle, sisäiselle ja fyysiselle puhdistautumiselle ja itsekurille, jotka paaston alussa luetun evankeliumin sanoin toteutuvat paastossa, jota ei tule harjoittaa ”jotta toiset näkisivät”, vaan anteeksi antamalla veljillemme ja sisarillemme: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.” (Matt. 6:14) Tämähän on lopulta asia, jonka tunnustamme aina Herran rukouksessa: ”niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme”. (Matt. 6:12)
Eilen, laskiaisviikon lauantaina, kirkko kunnioitti niiden pyhien miesten ja naisten elämää, jotka ovat loistaneet askeettisessa kilvoittelussa. Pyhät ihmiset eivät ole vain esimerkkejä uskovaisille hyvästä elämästä Kristuksessa ja Kristuksen seuraamisessa. He ovat myös kanssakulkijoitamme, ystäviä ja tukijoita paaston, katumuksen ja nöyryyden askeettisella matkalla. Emme ole kamppailussamme yksin, vaan meillä on Jumala, joka rohkaisee ja siunaa meitä sekä pyhät ja marttyyrit, jotka seisovat rinnallamme ja ennen muuta meillä on ensimmäisenä pyhien joukossa Jumalanäiti, joka rukoilee meidän kaikkien puolesta Jumalaa. Pyhyys on todiste jumalallisen armon voiman ja ihmisen kamppailun synergiasta kirkossa, jossa se tapahtuu osallistumalla pyhiin sakramentteihin ja jumalallisten käskyjen täyttämisessä. Ei ole olemassa ”ilmaista hengellisyyttä” tai ”helppoa kristillisyyttä” aivan kuten ei taivasten valtakuntaan johtava portti ei lavea tai tilava. (ks. Matt. 7:13-14)
Kirkko jatkuvasti muistuttaa meitä siitä, että pelastus ei ole yksilöllinen, vaan yhteisöllinen tapahtuma – jaettu harjoitus. Jumalan vartioiman Pyhän ja suuren paaston aikana uskovaisten hengellisessä elämässä käy selväksi, mitä osallistuminen yhteisön elämään todella tarkoittaa, olipa tuon osallisuuden paikka sitten kristillisessä perheessä, seurakunnassa tai luostariyhteisössä. Haluaisimme korostaa kristillisen perheen olemusta elämän yhteisönä, jossa Suuren paaston hengellisyys on koettavissa. Edeltäjämme, pyhä Johannes Krysostomos kuvaili perhettä pienoiskirkoksi. Juuri perhe on paikka, jossa me muunnamme omaa olemassaoloamme kirkon elämäksi; juuri perheessä ihmiselämän yhteisöllinen ja sosiaalinen luonne kehittyvät; perheessä elämä ja yhdessäelo koetaan jumalallisina lahjoina.
Perheessä yritys soveltaa kirkollisia ohjeita ja paaston henkeä tuo esiin askeettisen elämän karismaattisen ulottuvuuden sekä laajemman vakaumuksen siitä, että kaikki, mikä elämässämme on totta, jaloa ja oikeaa, on peräisin ylhäältä. Että viime kädessä elämämme, yhteistyöstämme ja omasta panoksestamme huolimatta, on jotain suurempaa kuin mikä olisi yksin inhimillisesti saavutettavissa ja saatavissa. Onhan viime kädessä niin, että elämän yhteisöllinen luonne, rakkaus, joka ei etsi omaansa, vaan kohdistuu toisiin sekä anteeksiantamisen hyve eivät anna tilaa inhimilliselle puheelle minän oikeuksista tai itsetyytyväisyydelle. Tällainen ”jaetun vapauden” henki ja eukaristinen askeettisuus ovat juuri oleellisia liitoksia, joille paasto, laupeus sekä osallistuminen kirkon seurakuntaelämään ja liturgiseen elämään perustuvat. Elämällä tätä ”paaston henkeä” kristillisessä perheessä meidät saatetaan kirkollisen kokemuksen äärelle ja tämä elämä muodostaa kristillisen todistuksen syntylähteen ja paikan nykyisen maallistuneen maailman keskellä.
Veljet ja lapset, rukoilkaa, että me kaikki arvollisella hurskaudella matkaisimme paastolla ja katumuksella Suuren paaston tietä, rukouksessa ja pidättäytymisessä, tehden rauhan itsemme ja toisten kanssa, jakaen elämäämme ja osoittautuisimme olevamme lähimmäisiä tarvitseville laupeudentekojen ja anteeksiannon kautta sekä kaikissa olosuhteissa Herran armon nimeä ylistäen. Sillä Herra on taivaita korkeampi ja rukoilkaamme, että hän näkisi meidät arvollisiksi saavuttamaan Suuren viikon puhdistetuin mielin ja hänen loistavaa ylösnousemustaan ilolla ja riemulla ylistämään.
+ Konstantinopolin Bartolomeos
palava esirukoilijanne Herran edessä
Suomennos: Ari Koponen
Kuva: Jyri Pitkänen