Ukrainan maaperällä käytävä sota näkyi Keniassa nopeasti ruoan hinnan moninkertaistumisena. Houkutus lähteä tarjotun rahan perässä kävi monelle ortodoksipapille liian suureksi. Maailmanpolitiikka, reaalipolitiikka ja kirkkopolitiikka kulkivat käsi kädessä.
Eldoretin hiippakunnan piispa Neofitos ei kaunistele tapahtunutta.
– Kyseessä oli kosto, koska Moskovan patriarkaatti odotti Aleksandrian tukevan Moskovan hanketta Ukrainassa. Moskovan patriarkaatin levittäytymisellä Afrikkaan ei ollut mitään tekemistä teologisen tai opillisen erehdyksen, kanonisen esteen tai hengellisen taistelun kanssa lähetystyöstä. Se oli silmä silmästä, ja nyt Afrikan mantereen ortodoksinen kirkko kärsii seurauksista, piispa Neofitos sanoo.
– Tilanne on tuonut monia kanonisia ongelmia sekä haastanut pastoraalisia ja käytännön asioita, tiivistää Itä-Suomen yliopistossa toukokuussa väitellyt rovasti Evangelos Thiani Nairobista. Diasporakirkkojen ongelmaa lukuun ottamatta tällaista kahden päällekkäisen patriarkaatin olemassaoloa samalla maantieteellisellä alueella ei ole aikaisemmin ollut.
– Kirkon oletetaan olevan yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko, ja tällaisten hyökkäysten myötä kirkko ei ole yksi. Tästä asiasta ei järjestetty yleisortodoksista kuulemista tai kokoontumista. Moskova toimi yksin hyökätessään Aleksandrian kirkkoa vastaan, isä Evangelos jatkaa.
Asuntoja, autoja, rahaa ja lapsille koulutus
Aleksandrian patriarkaatin papiston lähdöstä kerrotaan monenlaisia esimerkkejä. Muutamat vahvemmat paikalliset ”agitaattorit” työskentelivät houkuttelijoina. Lähtijöille luvattiin uusi koti, auto ja lapsille koulutus. Jotkut saivat käteistä ja osa pankkikortin. Pettyneitä ääniä on kuitenkin yhä enemmän.
– Moskovan patriarkaatin lähettiläät, isät George Maksimov ja Andrei Novikov, kulkivat houkuttelemassa afrikkalaisia pappeja liittymään Moskovan patriarkaattiin. Yksi tärkeimmistä houkutuksista liittyi papeille maksettavaan kuukausipalkkaan. Useimmat Aleksandrian hiippakunnat eivät ole tähän pystyneet ainakaan säännöllisesti. Moskovan alaisuudessa työskentelevien palkat tulevat esimerkiksi Venäjän rautateiltä, Rosatomilta sekä myös edesmenneen Prigozinin Wagner-ryhmältä. Afrikkalaisille papeille on annettu pankkikortteja, jolta he voivat nostaa kuukausipalkkansa.
– On tietenkin tärkeää, että jokainen, joka työskentelee kirkossa tai muussa toimielimessä, saa palkkaa. Ja ehkä Aleksandrian patriarkaatti on epäonnistunut tässä, mutta tämä on vain yksi argumenteista. Tutkimustani varten haastateltujen afrikkalaisten pappien yksi argumentti oli myös kunnioituksen ja arvokkuuden puute heidän omissa hiippakunnissaan. Moskovassa he näkivät kirkon, joka eroaa kreikkalaisesta perinteestä, mutta jossa he voisivat palvella silti ortodoksisessa kirkossa saaden kunnioitusta.
Afrikassa monia houkuttaa tulevaisuus, koska maanosan väestöstä kaksi kolmasosaa on alle 30-vuotiaita. Nykyisellä kaaoksella tehdään tulevaisuuden rajalinjoja:
– Minun nähdäkseni Moskovan patriarkaattia käytetään poliittisesta näkökulmasta Venäjän laajentumiseen Afrikassa. Tämä johtuu siitä, että Afrikalla on tulevaisuus, Afrikassa on tarvetta Venäjän öljylle ja kaasulle sekä ostajia aseille. Venäjältä tuodaan myös palkkasotureita sodan runtelemiin Afrikan maihin. Venäjän kirkko on mukana tavoitteessa Venäjän valtion laajentamiseksi. Valitettavasti he eivät näe, kuinka paljon tämä vahingoittaa Afrikan kirkkoa, isä Evangelos pahoittelee.
Kisumu menetti puolet papistosta
Kisumun hiippakunnan piispa Markoksen mukaan Venäjän ortodoksisen kirkon vaikutus on helpottunut jonkin verran parin vuoden takaisesta.
– Hiippakuntamme 60 papista, jotka kirkko oli kastanut, vihkinyt ja joista se oli huolehtinut, puolet siirtyi vapaaehtoisesti ja allekirjoittamalla sopimuksen Venäjän ortodoksisen kirkon palvelukseen. Monet lähtijöistä olivat köyhiä, ja heille luvattiin vaurautta ja parempaa elämää. Osa on jo ilmaissut halunsa tulla takaisin. Ajattelen, että heidän paluunsa ei olisi reilua niille papeille, jotka pysyivät uskollisina ja kestivät vaikeudet. Kiitos Jumalalle, että pystymme pitämään jäljelle jääneistä nyt paremmin huolta. Pidän kuitenkin mahdollisena, että aikanaan nuo lähteneet hyväksytään takaisin kirkkoon.
Myös viereisen hiippakunnan piispa Neofitos kertoo Moskovan mission vaikeuksista.
– Tulevina vuosina lähteneet palaavat tuhlaajapoikien tavoin. Venäjän kirkko on aloittanut tehtävän, johon he eivät olleet valmistautuneet. Se on henkisesti ja taloudellisesti liian vaativaa. Juuri nyt he maksavat papistolleen kaksinkertaisen summan meihin verrattuna. He ampuivat köyhyyteen ja saivat saalista. Rahalla ostetuista papeista monet todella katuvat lähtöään, mutta nyt heillä ei ole muuta. Kenian papistosta on lähtenyt yhteensä 112 pappia.
Yksi ongelma liittyi siihen, että papit ottivat lähtiessään mukaan palveluspukunsa, kirkon ehtoolliskaluston, kirkkorakennukset ja joskus jopa koko seurakunnan. Kisumussa asiaa käsiteltiin oikeudessa, ja hiippakunta voitti tapauksen. Perusteluna oli vertaus siviilimaailmaan, missä työntekijä ei saa ottaa uuden työnantajan palvelukseen siirtyessään entiselle kuuluvaa irtaimistoa. Hävinneet valittivat suureen ääneen, että hiippakunta vie heiltä jumalanpalveluspaikat. Heille vastattiin, että eiköhän tämä ongelma kuulu heidän nykyisen työnantajansa ratkaistavaksi.
Eldoretin hiippakunnassa ollaan saman ongelman edessä. Piispa Neofitos pohtii paradoksia ehtoollisyhteydestä:
– Tässä puhutaan ehtoollisyhteyden katkeamisesta patriarkaattiemme välillä, mutta he käyttävät edelleen pyhittämiämme astioita ja alttareita. He eivät ole myöskään muuttaneet meiltä anastamiensa kirkkojemme nimiä. Vaadimme niitä nyt takaisin.
– Kuudennellatoista vuosisadalla Venäjän ortodoksinen kirkko sai itsenäisyyden Ekumeeniselta patriarkaatilta. Miksi he ovat nyt sitä vastaan, että Ukrainan kirkko on saanut saman itsenäisyyden äitikirkolta, piispa Markos muistuttaa ja palaa takaisin lähtötilanteeseen.
– Venäjän ortodoksisella kirkolla ei ole virallista ja tunnustettua asemaa Keniassa ja uskon, että heidän vaikutuksensa hiipuu ajan kanssa kokonaan. Venäjän kirkolla ei ole myöskään samanlaista historiallista asemaa kirkkona Afrikassa kuten Aleksandrian patriarkaatilla. Me jatkamme Afrikan kirkon perustajan, pyhän apostoli Markuksen jalanjäljissä, yli 2000-vuotisen historian tuella. Venäjän kirkolla ei ole Afrikassa myöskään meidän ortodoksisen patriarkaattimme siunausta, joten sikäli he ovat mantereella laittomasti.
Kolonialismia ja riippuvuussuhteita
– Tilanteesta on kuulunut monenlaisia kommentteja eri puolilta ortodoksista maailmaa. Kukaan ei ole kuitenkaan tarjonnut apuaan patriarkaatillemme tilanteen ratkaisemiseksi. Ymmärtääkseen aidosti ongelman monimutkaisuutta kommentoijien ja tuomitsijoiden pitäisi ensin asua Afrikassa. Meidän kreikkalaisortodoksinen patriarkaattimme ei ole koskaan ollut kolonialistinen, vaan sen tarkoituksena on ollut palvella uskovaisia, kääntää kirjallisuutta paikallisille kielille, tarjota turvapaikkaa, jatkaa lähetystyötä sekä opettaa ortodoksista uskoa ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta, piispa Markos jatkaa.
Piispan käyttämä sana kolonialismista on mukana yhä enemmän kenialaisten ortodoksien keskustelussa. Euroopassa käytävä sota on kaukana, ja Venäjään kohdistuva sympatia liittyy myös länsivastaisuuteen. Venäjän ortodoksinen kirkko puhuu mielellään Afrikan ortodoksien vapauttamisesta kreikkalaisten ikeen alta. Vanhaa hapatusta hämmennetään, ja joihinkin se vetoaa.
– Venäjän tunkeutumisella Afrikkaan ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa! Kyse ei ole Kristuksesta, vaan Venäjän strategisesta kampanjasta Afrikan mustamaalaamiseksi ja valloittamiseksi, piispa Neofitos pohtii.
Kenian ortodoksien suurimpana haasteena on ollut pitkään riippuvuus ulkopuolelta tulevasta rahoituksesta. Sen vuoksi Filantropiankin työssä on mukana toimeentuloa ja omavaraisuutta vahvistavia hankkeita kirkon vahvistamiseksi. Kisumun hiippakunnan mehiläistarha on tästä yksi esimerkki, samoin kuin Nyerin hiippakunnalle hankittu pelto. Samaan on tähdätty myös suunnitelmissa Nairobin pappisseminaarin muuttamisesta Afrikan ortodoksiseksi yliopistoksi, jolloin yhteistyötä voisi olla vaikkapa Itä-Suomen ja Thessalonikin yliopistojen kanssa. Tunnustettu tutkinto parantaisi papiston mahdollisuuksia työllistyä, ja omavaraisuus lisäisi vastustuskykyä maailman myllertäessä. Rinnalla kulkeminen on tärkeää, ja ratkaisuja taloudellisiinkin haasteisiin voidaan miettiä yhdessä, mutta kestävimmät ratkaisut ovat kuitenkin kenialaisten käsissä.
Tulevaisuuden kirkko – millainen se on?
Isä Evangelos pohtii, selviytyykö Afrikan ortodoksisen kirkon Saharan eteläpuolisen alueen nuori kirkko repivästä tilanteesta. Vaikka Aleksandrian patriarkaatti on nuhdellut sekä erottanut kaikki Moskovan puolelle lähteneet paikalliset papit, todellisuus on, että mikään ei ole muuttunut.
– Monet vaativat yleisortodoksista synodia koolle keskustelemaan siitä, miten ortodoksinen kirkko voidaan pelastaa Afrikassa. Kaikkialla tiedetään, että vuoteen 2050 mennessä Afrikassa on maailman suurin väestö, ja kristillinen perinne painottuu globaaliin etelään. Jos ortodoksinen kirkko on silloin suurimmillaan Afrikassa, onko täällä sellainen kirkko, mikä se parhaimmillaan voisi olla, isä Evangelos kysyy.
– Afrikan patriarkaattina kohtaamamme haaste on se, ettemme ole koskaan ottaneet vakavasti papistomme hyvinvointia. Heillä on perheitä, heidän täytyy huolehtia itsestään. He työskentelevät ahkerasti, mutta päivän päätteeksi heillä ei ole ruokaa pöydällä lapsilleen. Aleksandrian patriarkaatin on mielestäni muutettava lähetystyönsä strategiaa ja järjestettävä elin, joka käsittelee tällaisia puutteita, vaatii piispa Neofitos.
– Koko ortodoksisen maailman pitäisi vaalia kirkon yhtenäisyyttä ja kehottaa Venäjää harkitsemaan uudelleen sekä hyökkäystään Ukrainaan että lähetystyönsä lopettamista Afrikassa.
Pääkuva ylhäällä: Kisumun hiippakunnan piispa Markoksen mukaan hiippakunnan 60 papista puolet siirtyi Venäjän ortodoksisen kirkon palvelukseen. Nyt monia lähtijöitä on alkanut kaduttaa.
Artikkeli on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 3/2024.