Liettuassa toimii kaksi ortodoksista kirkkoa, joista toinen toimii suoraan Moskovan patriarkaatin alaisuudessa ja toinen on tammikuussa 2024 perustettu Ekumeenisen patriarkaatin alainen eksarkaatti.
Ortodoksisten pappien liiton opintopäivillä Joensuussa 26.–27.9.2024 oli puhumassa Liettuan patriarkaalinen eksarkki Justinus Kiviloo. Hänen lisäkseen eksarkaatin pappi, isä Gintaras Sungaila, oli kertomassa Liettuan tilanteesta ja eksarkaatin perustamiseen johtaneista vaiheista.
Liettuan kirkon historiaa
Liettuan ortodoksisuuden historia poikkeaa Latvian ja Viron ortodoksisuuden historiasta. Liettua on ollut eräänlaista raja-aluetta, jossa eri valtakeskukset ovat vaikuttaneet sen historiaan. Alueen ortodokseilla on ollut yhteyksiä sekä Moskovaan, Puolaan että suoraan Kiovan metropoliittakuntaan eri aikakausina.
Kun Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkaatti 1924 ”siunasi ja hyväksyi” Puolan ortodoksisen kirkon täyden itsenäisyyden, se tunnusti jo olemassa olleen autokefalian eikä myöntänyt uutta. Se siis katsoi, että aikaisemman Puola-Liettuan suurvallan (1700-luvulle asti) alueella toimineella kirkolla oli jo ollut itsenäinen kirkollinen hallinto. (Hurskainen & Laitila 2023, 106).
Sekä eksarkki Kiviloo että isä Gintaras Sungaila taustoittivat Liettuan ortodoksisuuden nykytilannetta sen historialla.
– Maailmansotien välisenä aikana Liettuan kirkko ei ollut Venäjän ortodoksisen kirkon alainen. Liettuan ortodoksit olivat olleet osa Kiovan metropoliittakuntaa Ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa, ja Liettuan ortodoksisesta kirkosta tuli 1924 osa Puolan ortodoksista kirkkoa, totesi Kiviloo Joensuussa.
Liikkuvat valtioiden rajat ja samalla liikkeessä olleet kirkolliset rajat ovat vaikuttaneet myös Liettuan ortodoksien itseymmärrykseen. Kun puhutaan alueesta, joka kattaa nykyisin sekä osia Ukrainasta, Puolasta että Liettuasta, on selvää, että 1900-luvun alun tapahtumilla on merkitystä myös nykypäivään.
– Liettualaiset ovat olleet historian saatossa epäluuloisia Venäjää kohtaan, valottaa isä Gintaras Sungaila.
Liettuan ortodoksisuus ja sota
Toisen maailmansodan jälkeen nyky-Liettuan alueen ortodoksisuus on kuulunut suoraan Moskovan patriarkaatin alaisuuteen. Täysimittainen sota Ukrainassa alkoi 2022. Moskovan patriarkka Kirillin puheet ja saarnat ovat puolustaneet toinen toistaan selkeämmin hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan.
Moskovan patriarkaatin politisoituminen aiheutti Liettuan ortodoksisen kirkon sisällä jakaantumista. Isä Gintaras Sungailan mukaan osa maallikoista jätti kirkon. Sungaila itse yritti pysyä ensin vaiti, mutta ei lopulta enää kyennyt elämään ristiriidan kanssa ja päätti olla muistelematta patriarkka Kirilliä liturgiassa. Samaan aikaa Liettuassa tuli yhä näkyvämmäksi pelko Venäjän vaikutuspiiriin jäämisestä.
– Liettuan ortodoksiselle kirkolle tilanne merkitsi marginalisoitumista sen vuoksi, mitä patriarkka Kirill puhuu sodasta, isä Gintaras Sungaila toteaa.
Hän tarkoittaa, että Liettuan kirkkoa tarkasteltaisiin Kirillin sanomisten valossa, teki tai sanoi itse kirkko mitä vain.
Kirillin nimen poisjättäminen liturgiasta ja sodan kritisointi johtivat lopulta siihen, että Liettuan ortodoksisen kirkon metropoliitta Innokenti käynnisti niiden pappien erottamisprosessin, jotka toimivat metropoliitan mukaan Moskovan alaisen Liettuan kirkon yhteyttä vastaan. Hän syytti näitä pappeja kanonien rikkomisesta, ja pika-aikataululla järjestettyjen kolmen kuulemisen jälkeen heidät tuomittiin menettämään pappeutensa.
Eksarkaatin perustaminen Liettuaan
Syytetyt papit päättivät pyytää patriarkka Bartolomeosta avuksi selvittämään, oliko kyse kanonisesta rikkomuksesta vai syytettiinkö Ukrainan sotaa vastustavia pappeja poliittisista syistä.
– Vastauksen odottaminen Ekumeeniselta patriarkaatilta oli psykologisesti raskasta, isä Gintaras Sungaila huokaa.
Kun Ekumeenisen patriarkaatin vastaus lopulta tuli, siinä todettiin yksiselitteisesti, että papit eivät olleet rikkoneet kanoneja, vaan heitä kohtaan esitetyt syytökset olivat poliittisia. Liettuan ortodoksisen kirkon yhteydestä erotetut papit alkoivat järjestää kirkollista elämää uudelleen.
– Patriarkka Bartolomeos kysyi meiltä, mistä maasta haluaisimme eksarkin johtamaan kirkkoamme. Vastasimme, että Virosta. Sekä Liettua että Viro ovat olleet imperiumin alaisia, ja siten Viro ja Liettua jakavat samanlaisen kokemuksen historiasta. Suomen ja Viron kirkot ovat meille esimerkkejä: ne elävät ortodoksista uskoaan keskellä länsimaista, eurooppalaista kulttuuria. Meillä on opittavaa näiltä kirkoilta, isä Gintaras Sungalia sanoo.
Patriarkka Bartolomeos teki, mitä oli luvannut. Kun patriarkka vieraili Virossa, hän kysyi isä Justinus Kiviloolta, voisiko tämä auttaa Liettuan tilanteen kanssa. Kiviloo suostui ja on nyt eksarkki suoraan Ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa Liettuassa.
Pienen kirkon elämää
Eksarkaattiin kuuluu kymmenen seurakuntaa, sillä on kahdeksan pappia ja kolme diakonia.
Kirkko on saanut perinteisen uskonnollisen yhteisön aseman Liettuassa, mikä helpottaa sen toimintaa viranomaisten kanssa. Asema ei kuitenkaan muuta sitä, että kirkkorakennusten käyttöön saaminen on hankalaa, ja pienissä kaupungeissa palveluksia pidetäänkin esimerkiksi roomalaiskatolisen kirkon tiloissa, eksarkki Kiviloo kertoo. Seurakunnat ovat monikansallisia, ja liturgiassa käytetään usein enemmistön kieltä.
Kirkon asema suhteessa muihin ortodoksisiin kirkkoihin on kiistanalainen. Historiallisesti läheiseen Puolan ortodoksiseen kirkkoon ei ole virallisia yhteyksiä, epävirallisia yhteyksiä sitä vastoin on olemassa. Tilannetta selittää yhtäältä se, että Puolan kirkko on myötäillyt Moskovan kantaa Ukrainan kirkollisen tilanteen tulkinnassa. Aika näyttää, miten Liettuan eksarkaatin elämä rakentuu alueella, jossa kirkollinen ja poliittinen paine ovat olleet osa ortodoksien elämää vuosisatojen aikana.
Kirjoittaja on systemaattisen teologian apulaisprofessori Itä-Suomen yliopistossa.
Kuvituskuva ylhäällä: Jumalanäidin Ennusmerkki-ikonille pyhitetty ortodoksinen kirkko Vilnassa kuuluu Liettuassa toimivan Moskovan patriarkaatin alaiselle kirkolle. Kuva: Diliff/Wikimedia Commons
Pääkuva 2 ylhäällä: Liettuan patriarkaalinen eksarkki Justinus Kiviloo. Kuva: isä Heikki Huttunen