Hilkka Seppälä toimi Joensuun yliopiston (nyttemmin Itä-Suomen yliopisto) ortodoksisen kirkkomusiikin professorina vuodesta 1993 vuoteen 2011. Laulun teologiaa Seppälä on valottanut suomenkielisille lukijoille kansainvälisestikin kattavassa ja perinpohjaisessa Suomen bysanttilaisen musiikin seuran julkaisemassa teoksessa Ortodoksisen kirkkolaulun teologia (2018).
Sunnuntaina 4.12. klo 13 liturgian ja keittolounaan jälkeen Kotkan seurakuntakeskuksessa professori Seppälän yleisöesitelmän otsikko on ”Kirkkolaulu, Jumalan lahja”. Tilaisuus on avoin kaikille.
Laulun merkitys on itseasiassa kirkon ajattelussa äärimmäisen keskeinen ja odottamattoman laaja.
– Kun Jumala loi maailman, Hän totesi luoduista, että kaikki oli sangen hyvää. Kreikankielisessä Septuagintassa sana ”hyvä”, kalos, merkitsee sekä hyvää että kaunista. Psalmeista käy ilmi, kuinka luotu luomakunta ”laulaa” olemassaolollaan. Ilosanomakin tuotiin maailmaan jouluyönä laulamalla, selventää Seppälä.
– Kirkon käsityksen mukaan luotu ihminenkin lähestyy Jumalaa laulaen. Itse asiassa ”laulaminen” tapahtuu tekojenkin välityksellä, silloin kun ihminen toimii Jumalan tahdon mukaisesti, kertoo Seppälä.
Kirkon opettajilla on ollut vuosisatojen aikana paljon sanottavaa kirkkolaulusta ja siitä, miten sitä tulee harjoittaa. Erilaisia näkökulmia Hilkka Seppälä on koonnut kirjaan Isien kuoro, josta on nyt valmistumassa myös toinen osa. Tekstit on kreikasta kääntänyt Hilkan puoliso isä Johannes Seppälä, joka käänsi elämäntyönään valtavan määrän erityisesti jumalanpalvelustekstejä. Isä Johannekselta jäi paljon myös julkaisemattomia käännöksiä. Taannoin ilmestyi kauniina painoksena Psalmien tulkinta Valamon luostarin kustantamana.
Laulun käsite on laaja
Isien kuoro -teoksessa Prokopios Gazalaisella on juhlava määritelmä kirkkolaulusta: ”Laulu on teologiaa, joka perustuu terveisiin ja suoriin mielipiteisiin. Täydellisen ihmisen mielen on tapana edeskantaa sitä Jumalalle”. Seppälä toteaa, että oppinut Prokopios sanoo asiansa täsmällisesti. Laulun käsite on laaja ja laulu kuuluu kaikille:
– Jumalalta apua pyydettäessä on äänetöntäkin laulua olemassa – rukouksen intensiivisyyden vuoksi.
Kreikan kielessä on lisäksi paljon sanoja, joissa on mukana myös laulullinen aspekti. Muutenkin ortodoksisessa aihepiirissä monet kreikan termit avaavat merkityssisältönsä laajuuden takia ilmaistavaa asiaa syvällisesti.
– Jumalanpalvelukset toimitetaan kaikkivaltiaalle Jumalalle. Osallistuessaan palvelukseen ei uskova kuitenkaan seuraa palvelusta kuin syrjästä, vaan osallistuminen pyhyyteen on todellista. Ehkä eräs esimerkki valaisee asiaa. Kun vastasyntynyt tuodaan ensi kerran kirkkoon, hänet kirkotetaan. Kreikaksi tätä sanaa ”ekklesiasetai” käytetään aina jatkuvasti jumalanpalvelukseen osallistumisesta.
Kirkon ääni on laulettua teologiaa
Ortodoksinen kirkkolaulu ei ole helppo laji. Oikeanlaiselle veisaamiselle on kirkko asettanut kanonisessa perinteessä kovat vaatimukset. Välillä kuulee meilläkin toivottavan kirkkokansan yhteislaulua. Onko se kuitenkaan ainakaan laajassa mielessä mahdollista tai ortodoksisen perinteen mukaista?
– Kirkon laulettu teologia nähtiin niin tärkeäksi jo muinoin, että laulajiksi tuli asiansa osaavat henkilöt, jotka vihittiin virkaansa. Kun ajatellaan laulua kokonaisuutena, ei sitä ole helppo hallita laulajana, vaan siihen pitää harjoittautua. Kaikki eivät ehkä tiedä, että jumalanpalvelusten tarkkojen ohjeiden (typikonin) kirjoittajatkin ovat ainakin Kreikassa vanhastaan kanttoreita, painottaa Seppälä.
– Jumala ei ole antanut kaikille lauluääntä, mikä sekin osoittaa, ettei kaikkien tarvitse osallistua lauluun laulamalla ääneen.
Kuten edellä jo todettiin, laulua on myös äänetöntä lajia, ja oikeat teot ovat nekin laulamista. Yhteys Jumalaan toteutuu laulaen. Laulamisen lahjan olemme saaneet Häneltä.
”Kiittäkää, härmä ja lumi, ihmislapset ja Herran palvelijat, veisuulla ylistäkää ja korottakaa Häntä iankaikkisesti!”