Kuhmon emeritakaupunginjohtaja Eila Valtanen (s. 1957) on juuriltaan luterilainen, mutta sisäistänyt sittemmin ortodoksisuuden hengellisyydekseen. Hän kertoo, että vuosien saatossa alkukirkollisuus, traditio ja kauneus johdattivat hänet toisen kansankirkkomme huomaan.
Valtanen on ekumenian, kirkkojen yhteyden vaalija, mikä ilmenee hänen Ortodoksisia arkirukouksia -kirjastaan, jossa on rukouksia eri elämänvaiheisiin ja tilanteisiin, käännekohtiin ja ihmisten kohtaamiin iloihin ja suruihin. Rukouksissa aistii ortodoksisuuden lisäksi myös luterilaisuuden kaikuja.
Rukous on samalla kertaa sekä yksityinen että yhteinen uskon harjoittamisen muoto. Rukoilla voi mitä moninaisimpien askareiden ääressä: autolla ajaessa, puutarhaa hoitaessa, metsässä kulkiessa, lapsia hoitaessa, missä ja milloin vain. Rukous on sydämen avautumista pyhän puoleen.
Munkki Johannes Damaskolainen (n. 676-749) on luonnehtinut rukousta näin: ”Rukous on sielun nousemista Jumalan puoleen tai pyyntö saada Jumalalta soveliaita lahjoja.” Rukous on myös Jumalan ylistämistä, kunniaa yksin Kaikkivaltiaalle hänen hyvyytensä ja ihmisrakkautensa tähden.
Valtasen rukousten juuret nousevat samalla kertaa sekä perinteestä että arjesta. Luontevalla tavalla hän antaa äänen heikoille rukoilijoille, jotka eivät saa sanoin lausutuksi ajatuksiaan, ei edes huokauksiksi, vain hiljaiseksi katseen kohottamiseksi Luojan puoleen. Valtasen rukouksiin on helppo osaamattomaksi rukoilijaksi itsensä tuntevan yhtyä. Kainuulainen luonto väreilee herkkävireisesti rukousten olemuksessa raikkaan kantavalla tavalla. Rukousten teologia on juurevaa ja ihmisenkokoista.
Rukoukset kattavat koko ihmisen elämänkaaren pienestä lapsesta vanhukseen, rakkaudesta kuolemaan, sairastamisesta vaikeisiin päätöksiin, murheesta iloon, pahojen puheiden katumisesta uskon mysteeriin, lapsettomuuden kivusta yksinäisyyteen, ja omakotitaloa rakentavan rukouksesta leskeksi jääneen rukoukseen. Valtanen ei kirjoittajana sorru helppoihin tai kliseisiin ratkaisuihin, vaan jokainen rukouslause on hiottu ja harkittu sisältäen kerroksisesti temaattista aineistoa.
Eila Valtanen: Ortodoksisia arkirukouksia. 93 s. Lentualta Oy 2021.