Korona-ajan YouTubessa striimattujen jumalanpalvelusten lähetyksissä vilahtaa toisinaan myös Eetu Karjalainen, joka on avustanut paitsi itse lähetysten suhteen, myös "portsarina" ehtoollisrukoushetkien yhteydessä.
Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Eetu Karjalainen, vuonna 1992 syntynyt informaatiotutkimuksen (eli kirjastotätitieteiden) opiskelija Oulun yliopistossa. Olen syntynyt ja kasvanut Oulunsalossa. Nykyään asustelen Oulun Heinäpäässä, en siis kovinkaan kaukana katedraalista. Ortodoksi olen ollut vähän päälle kolme vuotta: minut liitettiin Kirkkoon vuoden 2018 Lasaruksen lauantaina.
Millaisissa tehtävissä palvelet seurakunnassa?
Olen vähän niin kuin Oulun seurakunnan työntekijöiden ”apukäsi”. Avustan siis jumalanpalveluksissa pienissä tehtävissä, mikä on toivottavasti enemmän helpottanut kuin vaikeuttanut papiston ja muiden työntekijöiden työtaakan jakamista: soitan kirkonkelloja, korona-aikaan toimin ”portsarina” eli päästän seurakuntalaisia sisälle katedraaliin väkimäärärajoitusten puitteissa, toisinaan huolehdin YouTube-striimauksesta, välillä olen saanut toimia ponomarinakin alttarissa. Tarvittaessa olen auttanut myös siivoamisessa, järjestelyhommissa ja kukkien kastelussa.
Mikä sai sinut mukaan vapaaehtoistoimintaan?
Kun korona-aika ja kirkkojen täyssulku alkoivat vuoden 2020 keväällä, jäin minäkin muiden seurakuntalaisten tavoin kotiin pyörittelemään peukaloitani ja ihmettelemään jumalanpalveluksia YouTube-striimien kautta. Syksyllä jumalanpalveluksia alettiin kuitenkin jo varovasti availla ja Oulunkin katedraaliin pääsi sisälle tietty määrä ihmisiä kerrallaan. Kirkkoherramme isä Marko katsoi parhaaksi, että katedraalissamme olisi ”portsari”, joka vähän valvoisi, että jumalanpalvelusten väkimäärä pysyisi sovituissa rajoissa. Aktiivisena jumalanpalvelusten kävijänä minulle tällainen ”nakki” kyllä passasi. Myöhemmin portsarihommat ovat tosiaan laajentuneet myös muihin toimiin, kuten kirkonkellojen soittoon, joka on osoittautunut hyvinkin hauskaksi hommaksi.
Mitä vapaaehtoistyö sinulle merkitsee tai antaa?
Ortodoksien uskonyhteisö on minulle tärkeä, vähän tunteellisesti sanoen kuin toinen perhe. Katedraali sekä seurakuntatalo ovat läheisyytensä vuoksi minulle kuin toinen koti, joissa tulee vietettyä paljon aikaa, ja joiden ohi tulee joka päivä käveltyä, Tuntuu siis luonnolliselta antaa yhteisöni hyväksi omaa aikaani ja työpanostani, joita minulla kyllä riittää.
Kuinka olet kokenut korona-ajan?
Olen kuullut monia surullisia tarinoita, miten korona-ajan sulut ovat koetelleet ihmisiä ja panneet monen suomalaisen elämän aivan mullin mallin, joten tässä valossa totean ehkä vähän häveten, että omaan elämääni korona-aika on vaikuttanut verrattain vähän. Maisteriopinnoissani olen muutenkin sellaisessa vaiheessa, ettei minulla ole paljoa asiaa Linnanmaan kampukselle; opiskeluni on ollut lähinnä omatoimista puurtamista gradun ja esseiden parissa. Jumalanpalveluselämään koronasulut vaikuttivat aluksi merkittävästi, kun kirkkoon ei päässyt ollenkaan, mutta onneksi sittemmin kirkon ovia on pidetty auki aina tilanteen mukaan. Ikonimaalauksen harrastamiseen koronasulut ovat kenties vaikuttaneet merkittävimmin: kuluneen kevään aikana ei ole voitu järjestää ikonikursseja eikä -kerhoja. Myös viime syksynä aloittamani vienankarjalan kerho on ollut telakoilla kuluneen kevään ajan, joskin vienankarjalan verkkokurssi on tuonut ´ suurta iloa kevääseen. Mutta jumalanpalvelusten ja harrastekerhojen ulkopuolella minulla tulee muutenkin istuttua tietokoneen äärellä erinäisissä Internetin keskusteluryhmissä jutellen, olipa korona-aika tai ei, ja tähän aktiviteettiin korona-ajalla ei ole ollut merkittävästi vaikutusta.
Vaikka et opiskele yliopistossa teologiaa, olet tehnyt tutkimusta varsin kirkollisista aiheista, katekumeenityöstä ja rukouksesta. Kerro hieman miksi ja millaisia tuloksia tutkimuksesi ovat tuottaneet?
Pääaineenani on tosiaan informaatiotutkimus, joka tutkii informaation kulkemista ihmisten välillä sekä informaation säilytystä, esimerkiksi miten kirjastot säilyttävät tietoa. Olin liittynyt ortodoksiseen kirkkoon vähän ennen kuin aloitin maisteriopintoni ja gradutyöni suunnittelua, joten minussa heräsi kiinnostus, miten voisin tutkia uskovien ihmisten ns. informaatiokäyttäytymistä oman tutkimusalani viitekehyksessä. Tutkimusmenetelmien kurssilla toteutin ortodoksisen kirkon katekumeeniopetukseen osallistuneille kyselyn, jossa tutkin minkälaisten tiedonlähteiden ja -kanavien kautta he ammentavat tietoa ortodoksisesta kirkosta ja uskosta. Informaatiotutkimuksen uskonnollista tiedonhankintaa koskevia tutkimusartikkeleita tarkastellessani huomasin, että monelle uskovalle rukous on tärkeä tiedonlähde, mikä kuulostaa ainakin omasta mielestäni luonnolliselta: onhan rukous kommunikaatiota Jumalan kanssa. Olen siis päättänyt tutkia gradussani, miten tämä informaation kulkeutuminen rukouksessa tapahtuu käytännössä.
Kyselyjäni tehdessä on ollut mielenkiintoista todeta omankin tutkimukseni kautta tiettyjä väestötieteellisiä tosiasioita, joista olen aiemmin lukenut muiden tutkimuksista tai joita olen itse havainnoinut: esimerkiksi että yleisesti ottaen vanhemmat ihmiset ja naiset ovat uskonnollisesti aktiivisempia kuin nuoremmat sukupolvet ja miehet. Kyselyni ovat kirvoittaneet myös monia ilmaisemaan omia mielipiteitään uskonnollisista kysymyksistä tai ortodoksisen kirkon tilasta Suomessa, mikä on ollut mielenkiintoista luettavaa.
Mikä kirkossa on itsellesi tärkeintä?
Sakramentaalinen yhteys. Kirkon sakramenttien kautta me pääsemme osallisiksi Itsensä Kristuksen armovoimasta sekä Ruumiista ja Verestä. Ja paino on tosiaan sanalla ”me”: Kirkko on ennen kaikkea myös yhteisö. Me kaikki ortodoksiset kristityt kuljemme yhdessä samaa kilvoituksen polkua, toinen toistamme tukien. Tämä liittyy myös kysymykseen, miksi vapaaehtoistyö on minulle tärkeää: Kirkko ei ole vain ”sakramenttiautomaatti”, josta käyn joka sunnuntai hakemassa Ehtoollisen ja poistun sitten kiireen vilkkaa paikalta, vaan haluan omalla toiminnallani auttaa myös muita kulkemaan toisinaan kivikkoista kilvoituspolkua pitkin.
Miksi juuri ortodoksinen kirkko?
Minut on kastettu luterilaisessa kirkossa, mutta muuten perheessäni uskonto esitti hyvin vähäistä osaa; joulukin oli ennen kaikkea juhla, jolloin Joulupukki toi lahjoja. Minulla oli siis hyvin tyypillinen suomalainen tapaluterilainen lapsuus. Koulun uskontotunnit tai rippikoulu eivät myöskään riittäneet vakuuttamaan minua Kristuksen todellisuudesta. Erosin luterilaisesta kirkosta 18-vuotiaana, mutta uskonnot kiinnostivat minua kuitenkin ilmiönä ja tutkiskelinkin erilaisia, enimmäkseen kristillisiä (ja ns. ”kristillisperäisiä”), uskonyhteisöjä. Lähtökohtani tutkiskelulleni oli kuitenkin puhtaasti yleisen kiinnostuksen vuoksi: minua ei kiinnostanut liittyä mihinkään uskonnolliseen yhteisöön eikä minua erityisesti huolettanut kysymys siitä, onko Jumalaa olemassa ja jos on, niin mikä on se oikea tie Hänen luokseen.
Vuonna 2017 minua alkoi kiinnostaa tutustua pienempään kansankirkkoomme, ortodoksiseen kirkkoon, ja tähän Oulun seurakunnan järjestämä katekumeenikurssi tarjosi oivan tilaisuuden. Osallistuin kurssille ja pikkuhiljaa huomasin, että ortodoksinen kristinusko tarjosi järkevämpiä selityksiä kysymyksiin, joihin läntiset kristinuskon muodot eivät mielestäni pystyneet vastaamaan yhtä tyydyttävästi, esimerkiksi helvettiin tai ”pahan ongelmaan” liittyviin kysymyksiin. Rukousta ja paastoamista kokeillessani ajatus ortodoksiseen kirkkoon liittymisestä alkoi pikkuhiljaa kypsyä, ja näin lopulta päätinkin tehdä: seuraavana keväänä vuonna 2018 Lasaruksen lauantaina, noin 26-vuotiaana, minut voideltiin Kirkon jäseneksi – enkä ole katunut päätöstäni.
Jos sinut tänään siirrettäisiin yllättäen autiolle saarelle, mutta saisit ottaa kuitenkin yhden kirkollisen asian mukaasi, mitä/mikä se olisi?
Armeijan reisitaskuhousujen taskuun sopiva rukouskirja palveli minua hyvin armeijan metsäleireillä puolijoukkueteltan lyhdyn hämyssä iltaisin rukouksia lukiessa, joten uskoisin, että sama rukouskirja palvelisi hyvin myös autiolla saarella.
Toiveita seurakunnan toiminnan suhteen?
Olen jo pitemmän aikaa miettinyt, että Oulun seurakunnassa voitaisiin järjestää kirkkoslaavin ja kreikan opintopiirejä, joissa tutustuttaisiin näiden liturgisten kielten alkeisiin ja näillä kielillä kirjoitettuihin rukousteksteihin. Tässä olisi ideanpoikanen myös muihin seurakuntiin.
Kenelle haluat lähettää terveisiä ja millaisia?
Kummisedälleni Juksulle rukoilen terveyttä ja pitkää ikää. Kummipojalleni Henrylle innostusta vasta-alkaneella kilvoitustiellään. Kerästen perheelle Jumalan varjelusta perhe-elämään. Terveisiä myös muille Oulun ortodoksisen seurakunnan jäsenille. Myös Otto-Pietarille, joka eteläisemmässä Suomessa asustelee, rukoilen menestystä työssä, opinnoissa ja uskonkilvoituksessa.
Pääkuvassa Eetu Karjalainen.