Etäyhteys napsahtaa auki Höytiäisen rannalla Pohjois-Karjalassa.
Ensimmäisenä näkyy hymy, ja sitä seuraa kehotus olla teitittelemättä, vaikka eduskunnan puhemies on tasavallassamme toisena arvojärjestyksessä heti presidentin jälkeen. Anu Vehviläinen, 57, on etätöissä mökillään Kontiolahdella, mutta heti haastattelun jälkeen häntä kutsuu kotikaupunki Joensuu, ja sitten taas Helsinki. Näin elämä on pääosin kulkenut vuodesta 1995 milloin kansanedustajana ja milloin ministerinä – ja viime kesäkuusta eduskunnan puhemiehenä.
Työputken katkaisee pääsiäinen, joka on tällä kertaa erilainen kuin ennen.
Anu Vehviläinen ottaa juhlien juhlan vastaan ensimmäistä kertaa ortodoksina. Vehviläinen kertoi ratkaisustaan kääntyä luterilaisesta ortodoksiksi Facebook-päivityksessään 6. tammikuuta, jolloin asia nousi välittömästi otsikoihin. Tuolloin hän tähdensi, että luterilainen kirkko on yhä ”hyvä ystävä”.
”Koen kuitenkin, että hengellisyyteni toteutuu vahvemmin ortodoksisen kirkon jäsenenä.”
Tähän saakka Vehviläinen on pidättäytynyt kommentoimasta enemmälti ortodoksista uskoaan.
”Olen taipaleellani täysi noviisi, enkä siksi ole halunnut antaa haastatteluja uskostani. Pääsiäisteema tuntui kuitenkin luontevalta aiheelta.”
Lopullinen uskonratkaisu syntyi viime kesänä, ja elokuussa Vehviläinen aloitti katekumeeniaikansa rippi-isä Tuomas Järvelinin opastuksella. Kirkkoon liittäminen tapahtui 5. tammikuuta Pyhän Nikolaoksen kirkossa Joensuussa.
”Joku voi kokea katekumeeniajan pitkäksi, mutta itse olen niin raakile, että minulle se oli tarpeen.”
Myös paasto tarjoaa kasvun mahdollisuuksia.
”Paaston aikana olen tutkiskellut itseäni sekä suhdettani läheisiini ja Jumalaan. Vietän ensimmäistä pääsiäistäni ortodoksina lukien ja hiljentyen mökillä. Toki haluaisin käydä palveluksissa, kuten monet muutkin.”
Pääsiäisajan palveluksista Vehviläinen on päässyt osallistumaan katumuskanoniin sekä ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaan kotikirkossaan. Juttua kirjoitettaessa Joensuussa voidaan ottaa palveluksiin 14 ilmoittautunutta.
Suunnitelmissa on Suuren torstain palvelus, jolloin muistellaan ehtoollisen asettamista.
”Minulla on suuri halu päästä kirkkoyhteisöön sisälle, ja vastaanotto on ollut sydämellinen. Kotona olen seurannut palveluksia striimauksien kautta eri pyhäköistä. Minusta on tullut striimisurffaaja”, Vehviläinen naurahtaa.
Vehviläinen on myös lukenut paljon ortodoksista kirjallisuutta. Luettavaa on valikoitunut paitsi Valamon kirjakerhon, myös eläkkeellä olevan Helsingin metropoliitta Ambrosiuksen, isä Tuomaksen ja kummi Liisa Heikkilä-Palon vinkkien perusteella. Vehviläinen on juuri saanut käteensä kirjan Pääsiäinen: juhlien juhla.
Pääsiäisen vietto on muuttunut aikojen saatossa.
Aviomies Timon eläessä perhe vietti pääsiäistä kotona Joensuussa. Pariskunta oli avioitunut 1998, ja kaksi vuotta myöhemmin syntyi Tatu-poika.
”Emme käyneet kirkossa, vietimme kiireettömiä vapaita, teimme hyvää ruokaa ja pääsiäisaamuna poikamme sai etsiä suklaamunia.”
Talviasuttavaksi remontoidun vapaa-ajan asunnon rauha alkoi vetää puoleensa erityisesti, kun Vehviläinen jäi yllättäen leskeksi marraskuussa 2011. Puolison menetys käynnisti pitkän hengellisen prosessin.
”Suhtaudun omiin vaikeuksiini siten, että tämä on minun elämääni. En osaa kysellä, että miksi juuri minulle kävi näin. Emme voi tietää, millaisia kärsimyksiä muilla on, sillä kaikki ei näy päällepäin.”
”Olen saanut paljon apua – enkä pelkästään ammatillista, vaan läheiset ovat osoittaneet huolenpitoaan. Jotkut toki säikähtävät surua ja kaikkoavat, mutta onneksi on myös niitä, jotka tuovat pizzalaatikot oven taakse, kun pahin on tapahtunut.”
Äidin ja pojan suhdetta Timon poismeno on vahvistanut.
Tatu, 20, aloitti taloustieteen opinnot Helsingin yliopistossa ja muutti pois kotoa elokuussa. Äitinä eduskunnan puhemies käyttäytyy kuin kuka tahansa, ja tunnustaa sen Twitterissä:
”Joka ilta ei kuulemma tarvitse laittaa viestiä: Huhuu, onhan kaikki hyvin?”
Usko on suuri, hiljainen voima
Kysymys ajasta kuoleman jälkeen saa mietteliääksi.
”Toisella puolella odottaa uusi elämä – niin yksinkertaista ja vaikeaa se on.”
Nykyajan ihmiselle kuolema ei ole arjessa läsnä kuten ennen vanhaan.
”Emme halua puhua kuolemasta, koska se koetaan niin lopullisena. Kuolema on kaikkien osa, ja olisi hyvä normalisoida siitä käytävää keskustelua.”
”Itsemurha on vaikea teema myös ortodoksisessa kirkossa. Silti saan ortodoksisuudesta voimaa käsitellä kuolemanjälkeisiä asioita.”
Usko on hiljainen voimavara myös työelämässä.
”Ollakseen poliitikko täytyy haluta olla esillä ja olla hiukan turhamainen ja itsekeskeinen. On hyvä oppia ajamaan alas turhamaista puolta itsestään ja kuuntelemaan toisia. Se toimii koko työyhteisön hyväksi.”
Toisinaan on arvosteltu sitä, ettei naispappeus ole mahdollinen kirkossamme. Sen sijaan ortodoksisessa kirkossa on paljon naisia muilla näkyvillä paikoilla.
”En ole pohtinut naisen asemaa kirkossamme pappeuden kannalta. Itse en ole kokenut sitä ongelmaksi, vaikka tasa-arvo onkin minulle yhteiskunnassa hyvin tärkeä arvo. Nämä asiat ovat minulle ikään kuin eri koreissa.”
Haastattelun loppupuolella Vehviläinen näyttää kirjaa. Se on arkkipiispa Paavalin Miten uskomme. Siinä on siteerattu Vehviläisen lempikohtaa Raamatussa:
”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon?” (Matteus: 16:26)
”Olen saanut yhteiskunnalta paljon: tehdä mielekästä työtä arvokkaassa ympäristössä. Mutta jos menettää ihmisyytensä ja sielunsa, mitä merkitystä ulkoisilla puitteilla ja hienolla työuralla on?”