Kevätmiikkulaa eli Pyhän Nikolaoksen toista vuosittaista muistopäivää juhlittiin Pyhän Nikolaoksen kirkossa Rautalammilla viime toukokuussa tavallista riemukkaammissa tunnelmissa. Omaa pyhäkköä oli peruskorjattu ja samalla oli saatu vahvistettua kirkon asemaa seurakunnan kiinteistöstrategiassa. Riemua lisäsi se, että peruskorjausurakka tehtiin osin talkoilla. Pyhäkköyhteisö oli näyttänyt voimaansa.
Rautalampi on hyvä esimerkki siitä, millaisia ponnistuksia Suomen ortodoksisella kirkolla ja sen seurakunnilla on edessään. Seurakuntien omistuksessa olevien kiinteistöjen määrä on liian suuri seurakuntien jäsenmäärään ja verotuloihin suhteutettuna. Ilman hallittua suunnittelua ongelmasta ei ole ulospääsyä. Pahinta olisi silmien sulkeminen.
Rautalammin ortodoksinen seurakunta perustettiin vuonna 1950. Se oli yksi niistä seurakunnista, joita erityisesti Pohjois-Savoon perustettiin sotien jälkeen niin sanotulla jälleenrakennuskaudella. Karjalaiset evakot asettuivat uusille asuinsijoille. Tarvittiin uusia seurakuntia ja kirkkoja.
Muuttoliike etelän rintamaille kuitenkin vähensi seurakuntalaisten määrää jo 1960-luvun lopulta alkaen. Muutama vuosi sitten tultiin pisteeseen, jossa seurakunnan jatkaminen itsenäisenä oli jo käynyt mahdottomaksi. Vuoden 2020 lopussa seurakuntalaisia oli enää 585. Seuraavan vuoden alussa heistä tuli Kuopion ortodoksisen seurakunnan jäseniä.
Rautalammin seurakunnan tavoin Kuopion seurakuntaan on 2000-luvulla liitetty Pielaveden (2005) ja Iisalmen (2021) seurakunnat. Mukana tuli vielä entinen Kiuruveden seurakunta, joka vuoden 2016 alussa oli liittynyt Iisalmen seurakuntaan.
Kuopion seurakunta on alueellisesti suuri. Se kattaa kaikki Pohjois-Savon kunnat Varkautta ja Leppävirtaa lukuun ottamatta. Keski-Suomessa seurakunta toimii Hankasalmella ja Konnevedellä sekä Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa ja Pyhäsalmessa.
Laaja alue ja seurakuntaliitokset merkitsevät samalla sitä, että seurakunnan omistuksessa olevien pyhäköiden määrä on suuri: seurakunnan vajaata 5700 jäsentä palvelee kaikkiaan 29 pyhäkköä. Niistä yksi, Maaningalla sijaitseva Haatalan tsasouna on jo tosin päätetty poistaa kirkollisesta käytöstä sen heikon kunnon vuoksi.
Vuonna 2019 mietintönsä jättänyt kirkon kiinteistyöryhmä laski, että vuonna 2018 kirkkokunnassamme oli yksi pyhäkkö 360 seurakuntalaista kohden. Kiinteistöjensä määrän kanssa myös kipuilevassa luterilaisessa kirkossa oli samaan aikaan yksi pyhäkkö 3690 seurakuntalaisten kohden.
Kuopion seurakunnassa oli vielä tänä vuonna yksi pyhäkkö 195 seurakuntalaista kohden.
Työryhmän raportti käännekohtana
Kiinteistöjen määrä ja sen mukanaan tuomat ongelmat on ortodoksisessa kirkossa tunnistettu jo pitkään. Vuoden 2017 kirkolliskokous päättikin asettaa työryhmän selvittämään tilannetta. Tehtäväksi annettiin laatia suunnitelma niistä rakennuksista, jotka jatkossa ylläpidettäisiin kirkon rahoituksella.
Työryhmän raporttia siitä pyydettyine lausuntoineen käsiteltiin vuoden 2019 kirkolliskokouksessa. Kirkolliskokous ei karua raporttia sellaisenaan niellyt. Se ei ollut yllätys. Jo seurakuntien lausunnoissa vastustettiin työryhmän luokitusta, jonka mukaan yli 40 kiinteistöä olisi jätetty kirkon rahoituksen ulkopuolelle. Kirkolliskokous kuitenkin hyväksyi raportin jatkotyön pohjaksi.
Mitä on tehty vuoden 2019 jälkeen? Oikea henkilö vastaamaan on kirkon kiinteistöpäällikkö Matti Rouvinen.
Hänen mukaansa kiinteistyöryhmän raportti oli jonkinlainen käännekohta. Useimmissa seurakunnissa on sen jälkeen laadittu omia kiinteistöstrategioita. Rouvinen kiittelee, että ongelmat sen vuoksi ymmärretään paremmin ja niihin myös etsitään ratkaisuja.
– Tässä tapauksessa tieto ei ehkä olekaan lisännyt tuskaa, vaan enemmänkin suunnitelmallista toimintaa.
Kiinteistyöryhmä arvioi neljä vuotta sitten, että kirkon koko rakennuskannan korjaustarve on noin 106 miljoonaa euroa. Rouvinen laskeskelee, että tuosta summasta ei ole ainakaan tultu alaspäin, vaan korjausvelka on todennäköisesti kasvanut.
Rakennusten peruskorjauksiin seurakunnat ovat hanakasti hakeneet avustusta kirkon keskusrahastolta. Kirkollishallitus on linjannut, että avustuksia myönnetään vain pyhäkköjen korjauksiin. Lisäksi viime vuonna peruskorjauksiin varatusta määrärahasta 100 000 euroa ohjattiin maahan tulleiden ukrainalaisten pakolaisten parissa tehtävään työhön.
Yhtälö on muutenkin hankala. Seurakunnissa on haluja pienentää keskusrahastomaksuja. Samaan aikaan vaaditaan, että kiinteistöjen peruskorjausavustuksia pitäisi kasvattaa. Tyhjästä rahat eivät kuitenkaan kirkon keskusrahastoon kerry.
Seurakunnat maksavat kirkon keskusrahastoon osan kirkollisverotuloistaan keskusrahastomaksuna, jolla katetaan yhteisiä kuluja – esimerkiksi kirkon palvelukeskuksen, hiippakuntakanslioiden ja Ortodoksisen seminaarin kulut. Vuonna 2023 keskusrahastomaksuja kertyi kirkon kanssaan yhteensä 4,2 miljoonaa euroa. Tästä summasta 1,15 miljoonaa kulki suoraan eteenpäin, sillä kirkolla on olemassa 1930-luvulla perustettu eläkekassa, jolla ei ole omaa rahastoitua pääomaa. Nämä eläkkeet maksetaan siis keskusrahastomaksuista vuosi kerrallaan. Summa on pienenemään päin, mutta rasittaa kirkon taloutta vielä vuosikymmeniä, sillä ensimmäiset kirkon työntekijät, jotka eivät saa tästä kassasta eläkettä, ovat aloittaneet kirkon palveluksessa vasta vuonna 1994.
Keskusrahastomaksuista käyttöön jäävän osuuden eli vähän yli kolmen miljoonan euron lisäksi kirkko sai kuluvana vuonna 2,7 miljoonaa euroa valtionapua ja yhteensä noin 700 000 euroa sijoitustoiminnan tuloja tai muita tuloja. Nämä ovat ne tulonlähteet, joihin kirkon vuosittainen budjetti nojaa.
Vuoden 2022 kirkolliskokous päätti ohjata lisäresursseja vuonna 2023 myönnettäviin peruskorjausavustuksiin. Avustusten kokonaissumma oli 250 000 euroa. Tämän lisäksi seurakuntiin jaettiin konservointiavustuksina 70 000 euroa.
Kuopion seurakunnassa kiinteistöstrategian laatimista vauhditti metropoliitta Arsenin syyskuussa 2021 tekemä seurakunnantarkastus. Kiinteistöpäällikkö Rouvisen tarkastusraportissa pidettiin tärkeänä, että seurakunnan kiinteistömassan hoitamisesta laaditaan kuntoarvioihin perustuva suunnitelma, jotta investointien ja vuosikorjausten suunnittelu onnistuisi.
Kiinteistölautakunnan laatima luonnos kiinteistöstrategiaksi julkistettiin seurakunnan nettisivuilla jo ennen kuin se eteni päätösvaiheeseen kiinteistölautakuntaan, seurakunnanneuvostoon ja lopulta seurakunnanvaltuustoon. Tarkoituksena oli antaa seurakuntalaisille mahdollisuus lausua mielipiteensä ja vaikuttaa.
Oma kirkko "kolmannessa kategoriassa"
Rautalammilla herättiin. Pyhäkköyhteisö säikähti sitä, että luonnoksessa Pyhän Nikolaoksen vuonna 1960 valmistunut kirkko oli sijoitettu kolmanteen kategoriaan. Tämän kategorian kiinteistöjen kunto on heikko ja niiden tekninen ja toiminnallinen käyttöikä alkavat olla loppusuoralla. Kolmannen kategorian rakennusten korjauksiin ei enää suunnata kirkkokunnan varoja, vaan kunnostustoimenpiteet on pyrittävä toteuttamaan talkoilla ja lahjoituksilla.
Pyhäkköyhteisön aktiivi ja uuteen seurakunnanvaltuustoon juuri valittu Esko Nikander luonnehti asiaa jopa sokiksi. Siitä kuitenkin toivuttiin nopeasti. Kerättiin adressi, johon saatiin kolmessa viikossa yli 400 nimeä. Pyhäkköyhteisö teki kirkon kuntotarkastuksen ja tarvittavien korjaustöiden kustannusarvion. Noin 30 000 euron kustannuksista luvattiin hoitaa talkoilla kolmasosa. Seurakunta myönsi loput rahat, jotka suunnattiin pääosin kirkon ulkoremonttiin.
Pyhän Nikolaoksen kirkon jatkon kannalta tärkeää oli, että lopullisessa kiinteistöstrategiassa kirkko nostettiin toiseen kategoriaan eli se arvioitiin rakennukseksi, jolla on säännöllistä käyttöä, vakaa käyttäjäkunta ja teknistä käyttöikää vielä jäljellä. Kuntoluokkaa kohottavia perusparannuksia ei tämänkään kategorian kiinteistöille kuitenkaan toteuteta ilman ulkopuolista rahoitusta tai erittäin painavia syitä.
Onko talkootyö sitten ratkaisu kirkon kiinteistöongelmaan?
Kiinteistöpäällikkö Rouvinen muistuttaa, että osa seurakuntien pyhäköistä on aikanaan rakennettu talkoilla, näin oli varsinkin rajan taakse jääneessä Karjalassa. Talkootyön merkitystä ei pidä nykyäänkään vähätellä. Rouvinen muistelee, että useita vuosia sitten esimerkiksi Karvoskylän kirkossa Nivalassa tehtiin peruskorjaus kahden ammattimiehen voimin talkoilla.
Kuopion seurakunnassa kiinteistötaakkaa on pyritty helpottamaan siirtämällä vastuita joidenkin kiinteistöjen hoidosta perustetuille ystäväyhdistyksille. Sellaiset on perustettu Käärmelahden ja Muuruveden rukoushuoneiden toiminnan tukemiseksi.
Toistaiseksi molemmat tsasounat ovat edelleen seurakunnan omistuksessa, mutta on keskusteltu niiden myymisestä nimellisellä hinnalla ystäväyhdistyksille. Myyminen edellyttää sitä, että yhdistykset rekisteröidään, koska niistä kauppojen jälkeen tulee kiinteistöverovelvollisia.
– Toinen mahdollisuus on, että joku ystäväyhdistyksen toimija ostaa tsasounan omiin nimiinsä, Rouvinen neuvoo.
Isossa kuvassa talkoot ja ystäväyhdistykset eivät kuitenkaan voi ratkaista kiinteistöjen seurakunnille aiheuttamia taloudellisia ongelmia, vaikka ne niitä helpottavatkin. Edessä on väistämättä pyhäköistä luopumisia. Saattohoitoon joutuu jo nyt koko kirkon tasolla vuosittain joitakin pyhäköitä. Ensimmäisenä poistuvat kirkollisesta käytöstä kaikkien huonokuntoisimmat rakennukset.
Kyse ei ole koskaan helpoista ratkaisuista. Pyhäköt ovat ihmisille rakkaita rakennuksia. Niihin liittyy paljon muistoja: on menty naimisiin, on kastettu lapsia ja on saatettu haudan lepoon omaisia. Luopumisprosessit vaativat päättäjiltä taitoa. Kaikki on osattava tehdä arvokkaasti ja hienotunteisesti.
– Kokemuksia onnistuneista prosesseista kannattaa jakaa, sanoo Rouvinen ja muistuttaa tavasta, jolla entisessä Oulun seurakunnassa luovuttiin Martinniemen ja Muhoksen tsasounista.
Pääkuva ylhäällä: Vieno Mensonen