Pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen linjaa kirkkopukeutumisen perusperiaatteita seuraavasti:
– Yleisperiaatteet kirkkopukeutumisessa ovat melkeinpä samat kulttuurista riippumatta: naiset pukeutuvat vähintään polvet peittävään hameeseen, joskus myös huiviin tai päähineeseen, toisinaan pitkiin housuihin. Miehet pukeutuvat aina pitkiin housuihin, eivät lyhytlahkeisisiin. Sekä miehiin että naisiin pätee myös olkapäiden peittämisen, mieluiten pitkähihaisten paitojen käyttäminen, sekä mieluusti jalan ihon peittävien jalkineiden käyttäminen.
Suomessa naisille on suositeltu huivin tai päähineen käyttöä luostareissamme kirkkoon mentäessä. On myös joskus tapana, että pitkät hiukset ovat kirkossa ja luostarissa kiinni.
Kirkkohuivin käyttö on aiemminkin jakanut mielipiteitä: joidenkin mielestä Venäjän kautta Suomeen kantautunutta tapaa ei ole syytä noudattaa. Nyt asia on noussut uudelleen esiin Venäjän hyökkäyssodan myötä. Osa pitää huivin käyttöä naista alistavana, osa näkee tavan osana paljon nyky-Venäjää vanhempaa traditiota – ja osalle asia ei aiheuta suuria tunteita.
– Suomessa on perinteisesti noudatettu venäläistä kirkkopukeutumista, jolloin naisilta luostarissa vaaditaan huivin ja pitkän hameen käyttämistä, miehiltä pitkiä housuja. Mieluusti ainakin kirkossa käytetään myös pitkähihaista paitaa, vähintäänkin olkapäiden tulee olla peitossa. Kreikassa ei luostareissa yleensä käytetä huiveja, ja hamekin voi olla hieman lyhyempi, mutta mieluusti vähintäänkin polvien alapuolelle menevä. Välimeren helteet kylläkin ovat johtaneet monet pukeutumaan lyhythihaiseen paitaan. Sandaaleja Kreikassa näkyy, mutta usein sukkien kera: naiset kylläkin useimmiten vetävät jalkaansa peittävät, mutta kevyet kengät. Seurakuntakirkoissakin kreikkalaisnaiset useimmiten pukeutuvat hameisiin, vaikka pitkiä housujakin toisinaan näkyy.
Tärkeintä on tulla kirkkoon
Tosin isä Damaskinos antaa myös ”lievennyksiä” näihin yleisperiaatteisiin.
– Toki kaikkeen tähän löytyy poikkeuksiakin. Joskus kirkkoon tullaan hetken mielijohteesta, eikä juuri silloin ole välttämättä sopivia vaatteita päällä. Joillain ei ehkä ole varaa pukeutua tarpeeksi siististi. Toisinaan kyse on taas silkasta tietämättömyydestä.
Isä Damaskinos korostaa eritoten, että kaikkein oleellisin asia on se, että kirkkoon tullaan. Sen rinnalla vaatetus on toissijaista, eikä sen puutteiden takia pidä kavahtaa kirkkoon astumista. Missään nimessä kenenkään ei pidä ryhtyä ”kirkkopoliisiksi” saati tehdä huomautuksia lähimmäisen ulkoisesta olemuksesta.
– Pukeutumisesta huomauttelu saattaa tehdä pikemminkin hallaa kuin hyvää. Paras asia tähänkin liittyen, kuten hengellisessä elämässä ylipäätään, on oma käytös: erityisesti pukeutumisessa nimittäin ihmiset ovat alttiita muotivirtauksille ja tiedostamattaankin jäljittelevät muita.
Kirkkopukeutumisen yleisperiaatteiden esittelyn tarkoituksena on hälventää mahdollista epätietoisuutta ja madaltaa kynnystä pyhäkköön saapumiselle. Moni – etenkin ei-ortodoksi – saattaa arastella kirkkoon tulemista, koska on epävarma siitä, miten ”kuuluu” pukeutua.
– Yleisesti kirkkoon tulisi pukeutua siististi ja niin, etteivät esimerkiksi vaatteisiin painetut kuvat tai tekstit herättäisi kenessäkään kirkossa kävijässä hämmennystä tai kiusausta. Tämä on myös syy sille, ettemme käytä kirkossa liian paljastavia vaatteita, isä Damaskinos sanoo.
– Kun menemme vaikkapa vieraina häihin, kesähelteilläkin, pukeudumme kuumuudesta huolimatta siististi ja yleisen tapakulttuurin mukaan. Valitsemme kuitenkin kenties materiaaleja, jotka ovat kevyempiä ja hengittävämpiä tai värisävyltään vaaleampia. Samoin voi toimia hengellisessä hääjuhlassa, johon Ylkä meitä jokaisella ehtoollisella kutsuu. Kunnioitamme myös vaatteillamme ja ylipäätään ulkoasullamme tuota joka kerta ainutlaatuista tapahtumaa, vaikka sitten muutaman hikipisarankin kuumuuden takia kärsivällisesti vuodattaen. Mutta nekään pisarat eivät mene hukkaan: tämä vaivannäkömme on oikeastaan kasteen armon uudistamista, oman mukavuudenhalumme uhraamista Jumalan juhlallisen kohtaamisen kustannuksella, ja siksi osaltaan johtaa meitä kohti taivasten valtakuntaa. Senhän kunniaa ja loistetta mekin tällä juhlapukeutumisellamme heijastelemme.
Epämukavuus osana kilvoittelua
Isä Damaskinoksen kotiluostarissa Athosvuorella lämpötila saattaa hyvinkin kohota yli neljäänkymmeneen asteeseen.
– Kesällä tietysti hikoilemme, mutta se ei haittaa: olemme vuodattamassa myös hikeä – marttyyriveren sijaan – taivaan valtakunnan tähden.
Luostarissa isä Damaskinos on tottunut kiinnittämään pukeutumiseen huomiota.
– Menemme kirkkoon vain puhtaassa ja siistissä viitassa, ja jalassamme pidämme aina kenkiä tai vähintäänkin sandaaleja sukkien kanssa. Paljasta ihoa ei saa näkyä kasvoja ja käsiä lukuun ottamatta. Papisto pukeutuu kirkossa aina kamilafkaan ja munkit myös huntuun, päällysviitta on ehdottomasti päällä jumalanpalvelusten aikana. Lisäksi ehtoolliseen osallistuessamme me suureen skeemaan vihityt munkit pukeudumme skeemavaatteeseen. Lämpöä lisäävät myös pitkä tukka ja parta, jotka ovat munkeille pakollisia, mutta edes Kreikan ankarat helteet eivät ole muuttaneet pukeutumistamme. Jotkut munkit pitäytyvät vieläpä vain villaisiin hattuihin, joita perinteisesti käytämme.
Luostarien vierailta on historian saatossa vaadittu erilaisia vaatteita hieman kulttuurista riippuen.
– Suomalaisen silmään Kreikan seurakunnissa usein pistää se, että ihmiset pukeutuvat varsin hyvin. Lapsetkin puetaan siisteihin vaatteisiin kirkkoon mennessä. Ja näin sen tulisi ollakin: kirkossa kohtaamme Kunnian Kuninkaan ja otamme Hänet vieläpä sisäämme ruumiiksi ja vereksi muuttuneiden leivän ja viinin välityksellä. Pukeutumiseen, siis ulkonäköömme, panostaminen ilmaisee myös hengellistä valmistautumistamme tähän taivaalliseen juhlapöytään. Siksi luostarissakin omalla tavallamme aina siistiydymme ennen jumalanpalveluksia. Samanlainen asenne näkyy myös vaikkapa suomalaisessa praasniekkakulttuurissa, jossa monet pukeutuvat parhaisiinsa, esimerkiksi fereseihin tai sarafaaneihin, juhlapäivää varten.
Pääkuva ylhäällä: Kummisiskokset Charlotta Kallio ja Päivi Gynther (oik.) ovat pitkän linjan Valamon-kävijöitä ja talkoolaisia. Päivi kertoo seuranneensa muun muassa isä Rauno Pietarisen Ortodoksin ABC -kurssia verkossa, ja sielläkin käsiteltiin kirkkopukeutumista.
– Siinä tuli esiin, ettei meidän kuuluisi kritisoida sen paremmin yli- kuin alipukeutumistakaan. Kirkkohuivikeskustelu taas johtaa joidenkin ajatukset helposti burka-keskusteluun ja naisten alistamiseen – aihe on siis haasteellinen! Mutta kyllä monet miehetkin kiinnittävät kirkkopukeutumiseensa erityistä huomiota: eräs tuttuni pukeutuu liturgiaan aina tummaan pukuun, Päivi sanoo.
Juttu on julkaistu ensi kertaa 16.8.2023, mutta se sopii luettavaksi myös myöhemmin – erityisesti kesäaikaan.