Kristuksessa rakkaat esipaimenet, hyvät kirkolliskokousedustajat: isät, sisaret ja veljet!
Toivotan teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi tänne Valamon Kristuksen Kirkastumisen luostariin aloittamaan vuosittaista kirkolliskokoustamme. Aivan erityisesti haluan tervehtiä kaikkia uusia, ensimmäistä kertaa kirkolliskokoukseen valittuja edustajia. Iloitsen ja kiitän teitä siitä, että olette osoittaneet halua tulla kantamaan vastuuta kirkkomme päätöksenteosta.
Käsittelemme näinä päivinä toimintakertomuksia, tilinpäätöksiä ja talousarvioita. Niiden ohella asialuettelossa on ennätysmäärä aloitteita, kuten myös edelliseltä toimikaudelta perityviä esityksiä, joista päättäessämme tulemme linjaamaan merkittävällä tavalla kirkkomme tulevaisuutta.
Kirkossamme on käynnissä yli kymmenen vuotta kestänyt hallinnon uudistus. Uudistuminen ei lopu, mutta nyt ollaan tietyssä mielessä jo loppusuoralla. Katson, että nyt meidän on hyvä saattaa hallintoon liittyvät keskeiset uudistukset päätökseen, jotta saamme valjastettua energiamme niihin asioihin, joissa haluamme seuraavaksi edistyä: Ukrainasta sotaa paenneiden pakolaisten kotouttamiseen, lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kutsumisessa aktiiviseen seurakuntayhteyteen, työhyvinvoinnin parantamiseen ja ilmastotyöhön sekä moneen muuhun.
Ehkä merkittävin yksittäinen ja jo useita vuosia vireillä ollut hanke on jo 17 vuotta käytössä olleen kirkkomme lain päivittäminen. Tässä hankkeessa kulminoituu pitkälti hallinnonuudistuksemme pitkäaikainen kehitystyö. Nyt esitys lain muutoksista on käynyt läpi perusteellisen valmisteluprosessin ja se on viimein mahdollista saattaa myös kirkolliskokouksen osalta päätökseen lähettämällä hallituksen esityksen muotoon laadittu lakimuutos opetus- ja kulttuuriministeriöön lopullisesti valmisteltavaksi. Eduskunta käsittelee lakimuutoksen ministeriön esityksen pohjalta. Lakimuutoksen tultua hyväksytyksi eduskunnassa pääsemme jatkamaan nyt tausta-aineistona olevan kirkkojärjestyksen muutosehdotusten parissa.
Myös kiinteistöasiat herättävät aina keskustelua. Varsinkin suuret peruskorjaushankkeet joskus arvaamattomine lisäkustannuksineen voivat horjuttaa seurakuntien taloutta vakavasti. Näin on käynyt äskettäin Wanhan pappilatalon peruskorjanneessa Kaakkois-Suomen seurakunnassa ja näin voi käydä muuallakin, jos suuriin korjaushankkeisiin ei saada ulkopuolista rahoitusta. Samaan aikaan pyhäkköjemme yhteenlaskettu korjausvelka kasvaa inflaation syödessä investointien pääomaa.
Seurakuntien yhdistyminen on tuonut esiin tarpeen vahvistaa kiinteistöalan osaamista, aivan kuten kiinteistötyöryhmä työssään ennusti. Emme voi tukeutua tässä enää pelkän vapaaehtoistyön tai kirkkoherrojen ja luottamushenkilöiden osaamiseen. Seurakuntien on harkittava tarkemmin tätä yhtälöä ja panostettava kiinteistökysymysten ratkaisemiseen ennen kuin haasteet muuttuvat toiminnallisiksi ongelmiksi.
Seurakuntien ennustettua jyrkempi jäsenmäärän lasku asettaa haasteita kirkon taloudelle. Samaan aikaan kirkon lisääntyvät velvoitteet ja julkisen toimijan rooli edellyttävät, että kirkolla on käytössään asiantuntevaa ja tarpeen mukaan lisäkoulutusta saavaa henkilöstöä. Kirkon yhteinen taloustoimisto toimii seurakuntien apuna talouden ja palkanlaskennan asiantuntijatehtävissä. Toimivien järjestelmien käyttöönotto ja päivittäminen helpottavat arkea, ja tarpeeseen tulisivat esimerkiksi matkalasku- ja arkistointijärjestelmä sekä henkilöstöhallinnon työvälineet. Päätöksenteossa tulee siis huomioida päätösten taloudelliset vaikutukset ja niiden riittävä resurssointi.
Kuluva vuosi on jälleen osoittanut myös uskonnonlukutaidon yhteiskunnallisen merkityksen. Pohjaa tälle rakennetaan jo peruskoulussa ja lukiossa, joissa annettava uskonnon opetus tavoittaa monia, myös Suomen ortodoksiseen kirkkoon kuulumattomia mutta kulttuuritaustaltaan ortodoksisen uskonnon opetuksen piiriin kuuluvia oppilaita. Keskustelu uskonnonopetuksesta on vilkasta, ja katsomusopetuksen työryhmä selvittää eri toteuttamistapoja, ottaen huomioon myös vähemmistökatsomukset. Tulevaisuuden katsomusaineiden opetusmallista tehtävä päätös on yhteiskunnallinen ja poliittinen. Seurakuntien tuella on merkittävä rooli uskonnon opetuksen toteutuksessa, erityisesti koululaisjumalanpalvelusten järjestämisessä mutta myös paljossa muussa.
Työssä jaksamisen kysymykset ovat olleet ajankohtaisia jo pidemmän aikaa kirkossamme. Ottamalla ne vakavasti ja etsimällä niihin todellisia vastauksia kirkkomme voisi olla edelläkävijöiden joukossa.
Kirkko odottaa ja edellyttää työntekijöiltään paljon, mutta kirkon kannalta on myös ensiarvoisen tärkeää, että työntekijöillä säilyy ilo työn tekemiseen, ja että heidän elämäänsä kuuluu työn ohessa hyvää. Valitettavasti näin ei aina ole. Papistomme avioerojen määrä on kasvussa ja niiden määrä saattaa olla suhteutettuna jopa suurempi mitä evankelis-luterilaisessa kirkossa. Särö sakramentaalisessa aviosuhteessa on aina tragedia ja kirkossa se voi tulla esteeksi myös työssä jatkamiselle tai siinä jaksamiselle. Tässä onkin itsetutkiskelun paikka: meidän esipaimenten on pohdittava, miten voisimme jatkossa tukea papistoa ja heidän perheitään entistä paremmin.
Samalla on hyvä muistaa, että myös seurakunnan maallikkojäsenten kohdalla ortodoksisen identiteetin tulisi ohjata heitä luonnostaan sekä Jumalan että lähimmäisen palvelemiseen, yhteisön osana elämiseen. Tässä kohdin on hyvä muistaa viime viikolla kuollonuneen nukkuneen kunnianarvoisan rovasti Leo Iltolan hieno kommentti: ”Ihmisen pitää antaa itsensä kirkolle. Ja silloin kirkko myös antaa, valtavasti!”
Hyvät kirkolliskokousedustajat! Kirkkomme satavuotisen autonomian juhla Ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä ei pääty vuoden vaihteeseen, vaan se jatkuu työnä, jolla rakennamme toivoaksemme edellytyksiä seuraavalle sadalle vuodelle. Siihen antoi voimaa patriarkkamme Bartolomeoksen onnistunut syyskuinen vierailu, jonka aikana saimme nauttia ja voimaantua Kirkon yhtenäisyyttä rakentaneesta tunnelmasta, josta myös Hänen Kaikkipyhyytensä kiitti henkilökohtaisesti useaan otteeseen.
Toivon, että mahdollisimmat monet ovat muistaneet vielä juhlahumunkin jälkeen palata pohtimaan patriarkkamme antamia isällisiä ohjeita. Seuraavan sadan vuoden palvelusmatkaa tässä maassa ohjatkoon avoimuus, inklusiivisuus ja nuoruuden henki, hän painotti autonomiamme kiitosrukouspalveluksessa Uspenskin katedraalissa.
Avoimuus liittyy erityisesti meitä ympäröivän maailman muutoksiin. Ortodoksisen kristillisyyden kohtalo riippuu siitä, miten voimme Jumalaan luottaen sopeutua teknologian sekä tekoälyn tuomiin muutoksiin säilyttäen samalla uskomme ja perinteemme.
Inklusiivisuuden ajatus ilmastonmuutoksen ja luontokadon aikana pitää sisällään kaikki ihmiset ja koko luomakunnan. Tämä heijastaa varhaisimman apostolisen yhteisön näkemystä ja opetusta koko luodun luomakunnan kunnioittamisesta. Tätä seuraamalla tulemme toivon ja pelastuksen majakaksi kaikille, riippumatta uskonnosta, rodusta, kulttuurista tai sukupuolesta. Kirkon tulevaisuus on avoimuudessa ja universaaliudessa, ei lahkolaisuudessa.
Nuorempien sukupolvien tukeminen on velvollisuutemme. Nuoret eivät ole vain kirkkomme tulevaisuutta, vaan myös sen nykyisyys. Nuoret pitävät kirkkomme elinvoimaisena ja energisenä maailmassa. He opettavat meitä olemaan pelkäämättä muutoksia ja kehitystä.
Nämä ovat arvovalintoja, joiden merkitys korostuu entisestään niukkenevassa taloustilanteessa. Ne koskettavat kaikkia kirkon elämän osa-alueita. Pidämmekö esimerkiksi arvossa kirkon kulttuuriperintötyötä tai yhteydenpitoa jäsenistöömme? Pyrimmekö pitämään kaikin voimin kiinni kaikesta mitä meillä on joskus ollut vai uskallammeko pohtia, mikä on tarpeen tässä ajassa? Ennen kaikkea, onko meillä yhteistä tahtoa kehittyä?
Nämä ovat vakavia kysymyksiä. Jos keskitymme ainoastaan yrityksiin välttää vaikeuksia tässä hetkessä, on olemassa vaara, että kadotamme yhteyden siihen, mistä olemme tulleet ja mihin oikeastaan olemme matkalla. Patriarkkamme kehotuksia mukaillen meidän ei tule sulkea silmiämme arkipäivän ongelmilta, mutta meidän tulee nähdä myös kauemmas. Meidän tulee suunnitella ja organisoida nyt tapahtuvaa yhdessä mutta myös unelmoida yhdessä asioista, joita kaipaamme. Mitä selvemmin näemme määränpään, sen helpompaa on pysyä oikeassa suunnassa. Ja jos kohtaamme haasteita, uskokaamme, että se mikä on vaikeaa, voi tuottaa jotakin todella hyvää ja merkittävää. Näin saamme aivan uusia edellytyksiä todistaa kirkon perimmäisestä tehtävästä myös meitä seuraaville sukupolville.
Julistan Suomen ortodoksisen kirkon vuoden 2023 kirkolliskokouksen avatuksi ja toivotan sen työlle Kolmiyhteisen Jumalan siunausta.
Juttua on muokattu 27.11.2023 klo 15:01 vaihtamalla luostarin kuva arkkipiispa Leon uusimpaan kuvaan.