– Tämä ei ole mikään uusi ajatus, vaan olen pohtinut eläkkeelle jäämisen mahdollisuutta jo jonkin aikaa – ihan tarkkaan en edes osaa sanoa, kauanko. Minulla oli kuitenkin tavoitteena jatkaa Suomen ortodoksisen kirkon autonomian 100-vuotisjuhlaan saakka, ja sitä saimme viettää viime vuonna. Näin ollen tärkeä etappi tuli saavutettua. Muistan kuitenkin sen päivän, kun ilmoitin asian tyttärelleni, ja se oli jo hyvin kauan aikaa sitten, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo sanoo.
Arkkipiispa Leo pyysi eläkkeelle jäämiselleen siunauksen Ekumeeniselta patriarkka Bartolomeokselta jo 6. tammikuuta toiveenaan saada jäädä eläkkeelle pääsiäiskauden 2024 aikana. Kuitenkin arkkipiispa jatkaa tehtävässään patriarkan toiveen mukaisesti, kunnes hänen seuraajansa on valittu. Asia on esillä marraskuun kirkolliskokouksessa.
Arkkipiispa ei halua edes erikseen asiaa kysyttäessä lähteä arvioimaan, kenellä tai millaisilla ominaisuuksilla varustetulla henkilöllä olisi parhaat mahdollisuudet tulla valituksi seuraavaksi arkkipiispaksi.
Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos tunnetaan Ukrainan tukijana, ja sama pätee arkkipiispa Leoon, joka tuomitsi hyökkäyssodan selvin sanoin varsin pian sen alettua.
Elämää myös itselle ja läheisille
Arkkipiispa Leon eläköitymisilmoitus on saanut aikaan erilaisia teorioita ajoituksensa osalta. Hänelle on ehtinyt kertyä peräti yli 50 vuotta kirkkomme palveluksessa, joista 45 vuotta piispana ja arkkipiispanakin jo 23 vuotta.
– Jos joku pohtii, miksi juuri nyt, niin jokainen saa toki ajatella asiasta omalla tavallaan. Olin 30-vuotias, kun minut vihittiin piispaksi. Näin ollen ajattelen, että 75-vuotiaana minulla on ehkä oikeus elää hieman itselleni ja läheisillenikin, sillä olen antanut kirkolle käytännössä koko elämäni.
Vuonna 1977 leskeksi jääneellä isä esipaimenella on tytär ja kaksi lapsenlasta.
– Lapsenlapseni ovat nyt 10 ikävuoden molemmin puolin, ja olen voinut viettää heidän kanssaan vain vähän aikaa tähän mennessä. Vaikka en ole voinut tavata heitä kasvokkain kovin usein, olemme puhelinyhteydessä lähes päivittäin. Kyselen heiltä paljon kouluasioita; mitä oli ruokana ja eihän kukaan kiusaa ketään tai eihän kukaan heitä roskia kadulle tai tee muuta sellaista. Haluan myös tietää, ovatko opettajat olleet kilttejä. Sellaisia päivittäisiä arjen kuulumisia vaihdamme paljon.
– Olen alkanut miettiä yhä enenevässä määrin, mitä he joskus muistavat isoisästään. Se on ollut pysähdyttävä kokemus. Ajattelin, että jos Jumala suo minulle vielä hiukan lisää elinvuosia ja voimia, on korkea aika tehdä tämä ratkaisu.
Arkkipiispa Leo haluaa säilyttää niin lapsenlapsilleen kuin muillekin karjalaista kulttuuria ja kieltä. Ei liene sattuma, että runoteos Mustelmat I syntyi samoihin aikoihin tyttären esikoisen kanssa.
– Itselläni ei ollut mahdollisuutta oppia tuntemaan omia vanhempiani kunnolla. Elettiin rankkaa aikaa sodan jälkeen, ja evakkoon joutuneen perheeni täytyi rakentaa koko elämänsä aivan alusta. Äitini kuoli nuorena, ja hänet opin tuntemaan vasta hänen kuolemansa jälkeen. Samalla ymmärsin, että myöskään oma tyttäreni ei ole oppinut tuntemaan minua – ja haluan, että sekä hän että lapsenlapseni oppisivat tuntemaan minut ja minä heidät. Haluan olla tukemassa heitä tässä maailmassa, joka on usein monimutkainen ja ristiriitainen, joskus turvattomankin tuntuinen. Ei kuitenkaan ole ensisijaista, että he oppisivat tuntemaan minut, vaan sen historiallisen viitekehyksen, joka on merkittävää tuntea.
Läheisten ja oman kulttuurin vaalimisen ohella arkkipiispan huomio ja aika kiinnittyvät jatkossa Pielavedellä sijaitsevaan maatilaan, tsasounaan sekä luontoon.
– Vuosien mittaan olen joka kevät istuttanut erilaisia puita ja pensaita puutarhaani ja lähimetsääni. Satoja linnunpönttöjä on aina ollut puissa. Viime syksynä laitoimme Kuopion Kreikan ystävien kanssa yli 40 pönttöä puihin, lisäksi lepakonpönttöjä ja hyönteishotelleja.
Luonnon kauneudesta nauttiminen ja sen vaaliminen ovat tärkeitä asioita.
– Monet toukokuut ovat vilahtaneet ohi niin, että en ole ehtinyt oikein edes huomata sitä: muuttolintujen tuloa, silmujen puhkeamista puihin – luonnon heräämistä eloon talven jälkeen. Muistan vain lapsuuden ja kouluajan ihania keväitä, purojen solinaa, pälvien kasvua, kottaraisten paluuta ja muuta suurta luonnon ihmettä.
– Ajattelin, että jos Jumala suo minulle vielä hiukan lisää elinvuosia ja voimia, on korkea aika tehdä tämä ratkaisu.
Kaiken muun ohella arkkipiispa on ehtinyt kääntää karjalaksi muun muassa liturgian ja lukenut evankeliumit ja psalmit äänikirjoiksi. Syksyllä on määrä ilmestyä karjalankielinen rukouskirja ja runoteos.
Vaikka mielekästä tekemistä on runsain mitoin, silti arkkipiispana olosta jää kaipaamaan paljonkin asioita. Mieluisia ovat olleet tietenkin jumalanpalvelukset, kirkkomme juhlat ja ihmisten kohtaaminen – ja jopa kirkolliskokoukset aina vuodesta 1975. Kuitenkaan nykyisestä asemasta irrottautuminen ei ole vaikeaa, ellei yhtä asiaa oteta lukuun:
– Kaikkein eniten tulen kaipaamaan sitä, kun seison kirkkokansan keskellä liturgiassa. Sitä, kun olen saanut tavata niin paljon erilaisia ihmisiä ja tehdä heidän kanssaan mielekkäitä asioita kirkon hyväksi. Arkkipiispan paikka on kirkkokansan keskellä. Sitä kansaa kiitän kaikista näistä vuosista, samoin edesmenneitä vanhempiani ja vaimoani sekä lastani. Joka aamu, päivä ja ilta kiitän Jumalaa Hänen armollisuudestaan.
Pääkuva ylhäällä: Mittava ura Suomen ortodoksisen kirkon palveluksessa on antanut paljon, mutta myös vaatinut luopumista asioista, jotka ovat monille muille itsestäänselvyyksiä.