Valamon esineharvinaisuudet voitaneen jakaa yhtäältä hengelliseen ja toisaalta maalliseen aarteistoon. Arvokkaimpia aarteita ovat ihmeitä tekevät ikonit ja pyhäinjäännökset – niiden arvo on mittaamaton. Maallista arvoa on esimerkiksi jalokivillä ja jalometalleilla, ja monilla maallisestikin arvokkailla esineillä on myös hengellinen ulottuvuus.

Yksi erityisen kiinnostava esine on Valamon igumenin timanttiristi. Suurten smaragdien ohella siinä on yli 60 timanttia. Keisari Aleksanteri I lahjoitti sen Valamon silloiselle johtajalle igumeni Innokentille 1820-luvun alussa. Hämärän peitossa sen sijaan on, mikä on ristin alkuperä. Teettikö keisari sen varta vasten Valamon igumenille vai oliko sillä jo mahdollisesti aiempaa historiaa? Kuka ristin on tehnyt ja missä?

Arvoesineitä lahjoituksina

Maallisin silmin katsottuna risti on upea jalokivisepän taidonnäyte ja kuten tunnettua on, keisarillisen Venäjän jalokiviosaaminen kohosi suorastaan maailmanmaineeseen 1800-luvun lopulla. Timanttiristi on kuitenkin tätä huippukautta vanhempi.

Valamon luostari tuhottiin 1600-luvun alussa perusteellisesti, ja luostaritoiminta oli keskeytyksissä yli sata vuotta. Pietari Suuren vuonna 1716 antamalla määräyksellä käynnistyi luostarin vähittäinen jälleenrakennus, ja uuteen kukoistukseensa Valamo alkoi nousta 1700-luvun lopulla uutteran ponnistelun tuloksena.

Keisari Aleksanteri I:n tietoon oli nähtävästi kantautunut se määrätietoinen työ, jolla luostari oli saatu nousemaan tuhkasta. Keisari vieraili luostarissa vuonna 1819 viipyen eri lähteiden mukaan kaksi tai kolme vuorokautta. Luostariin kohdistunut lisääntyvä huomio oli alkanut näkyä myös lahjoituksina. Varakkaat saattoivat lahjoittaa luostarille esimerkiksi arvoesineitä pyytäessään esirukousta tai kiitoksena saamastaan hengellisestä avusta.

Valamo vakiinnuttaa asemansa

Keisari oli ilmeisen vaikuttunut vierailulla näkemästään, koska Valamo kohotettiin ensimmäisen luokan luostariksi vuonna 1822. Korotus ilmeisesti sinetöitiin keisarin ja igumeni Innokentin tapaamisella Pietarissa. Korotus poiki paljon maallistakin hyvää, mutta se ennen muuta sinetöi Valamon aseman tärkeänä hengellisen elämän keskuksena.

Luostareille 1700-luvulla luotu luokitusjärjestelmä kertoi alun perin, millä summilla valtiolle otettuja maa-alueita korvattiin niille. Myöhemmin luokka alkoi heijastaa luostarin yleistä arvostusta. Vuonna 1764 vain 15 luostaria Venäjällä ylsi ensimmäiseen luokkaan. Toisen luokan luostareita oli 41 ja kolmannen 100. Valamon tiedetään saaneen vuonna 1786 kolmannen luokan statuksen.

Igumeni Innokenti jatkoi vuorollaan sitä määrätietoista työtä, jota hänen edeltäjänsä olivat 1700-luvun loppupuoliskolla tehneet. Luokan korotus ja timanttiristin lahjoitus toteutui igumeni Innokentin maallisen uurastuksen kaartuessa kohti loppuaan. Hän oli luostarin johtaja vuosina 1801–1823, ja näiden merkittävien tunnustusten voidaan osaltaan katsoa olleen tunnustusta hänen uutteralle ja menestyksekkäälle työlleen. Innokentin maallinen vaellus päättyi vuonna 1828.

Vuonna 1741 syntynyt Innokenti Morujev saapui Valamoon omasta halustaan vain 12–13-vuotiaana. Voimakas kutsumus antoi nuorukaiselle voimia täyttää innokkaasti saamansa kuuliaisuustehtävät. Novgorodin metropoliitta Gabriel kutsui pappismunkki Nasarin Valamon rakentajaksi vuonna 1782. Tämän apulaiseksi ja luostarin rahastonhoitajaksi esipaimen määräsi Innokentin ja vihki tämän samalla diakoniksi ja papiksi.

Valamon rakentaminen 1700-luvulla oli hengellisen ulottuvuuden ohella myös hyvin konkreettista. Suurten tiilirakennusryhmien pystyttäminen vaati veljestöltä mittavia ponnisteluja, ja innostavana esimerkkinä ahkeroi isä Innokenti.

Innokenti saa timanttiristin

Kun koitti igumeni Nasarin aika siirtyä vanhuuden lepoon, veljestö pyysi yhteisesti Novgorodin metropoliitta Amvrosia asettamaan luostarin uudeksi johtajaksi isä Innokentin, jolla oli takanaan pitkä ja tuloksekas taival arvostettuna veljestön jäsenenä.

Kun igumeni Innokentin aika luostarin johdossa alkoi lähestyä loppuaan, keisari Aleksanteri I halusi arvostuksensa osoituksena antaa Innokentille arkkimandriitan arvon, mistä tämä kuitenkin kieltäytyi. Konkreettiseksi tunnustukseksi jäi kuitenkin se upea timanttiristi, jota ovat igumeni Innokentista alkaen kantaneet kaikki Valamon johtajat.

Venäläisessä perinteessä arkkimandriitan arvo myönnettiin yleensä vain igumenille, ja igumenille kuului ajan tavan mukaan myös jalokiviristi, jota Valamossa ei ilmeisesti vielä ollut. Risti voidaan tulkita sinetiksi sille, että Valamon vuosisadan mittainen henkinen ja aineellinen rakennustyö oli saatu päätökseen, ja luostari oli saavuttanut arvostetun aseman.

Konkreettinen yhteys edeltäjiin

Ristin nykyinen kantaja, arkkimandriitta Mikael kokee, että ristin kautta syntyy konkreettinen yhteys kaikkiin edeltäjiin ja sen avulla liittyy Valamon igumenien ketjuun yhtenä ristin kantajista.

– Ristiä on ilmeisesti alusta asti käytetty aina, kun uusi igumeni asetetaan tehtäväänsä. Kaikilla Valamon luostarin igumeneilla on ristin saamisesta alkaen ollut myös muotokuvissa tuo sama risti kaulassaan.

Joskus alkuaikoina igumeni ehkä käytti ristiä useamminkin, mutta nykyään ristin historiallisen ja maallisenkin arvon vuoksi sitä käytetään varsin vähän.

– Minulla on tapana käyttää sitä muutamassa suuremmassa kirkollisessa juhlassa vuoden varrella, ja joskus harvoin jossain muussa tärkeässä tapahtumassa.

Ristiä säilytetään visusti turvallisessa säilössä, eikä säilytyspaikkaa edes kerrota.

– Rististä on olemassa kaksi kopiota, eikä viime kädessä voi tietää, onko igumenilla kaulassaan alkuperäinen vai kopio, kertoo arkkimandriitta Mikael.

Myös igumeni Mikaelin edeltäjä, nykyinen Haminan piispa Sergei kertoo käyttäneensä igumenina ristiä hyvin harvoin.

– Ollessani lähes neljännesvuosisadan Valamon luostarin igumenina (1997–2021) käytin tuota alkuperäistä timanttiristiä vain hyvin harvoissa juhlatilanteissa. Tämän nyt jo yli kaksisataa vuotta vanhan alkuperäisen ristin kantaminen tuntui kovin juhlalliselta, ja siinä tunsi kuuluvansa vanhojen Valamon igumenien ketjuun, muistelee piispa Sergei.

Piispa Sergei kertoo, että toinen kopio on tehty jo Laatokan Valamon aikaan ja toinen 1990-luvulla Heinävedellä.

– Se, joka on harvoin nähnyt alkuperäistä ristiä, ei huomaa eroa, jos käytössä on ristin kopio, kertoo piispa Sergei.

Salaisuus pysyy toistaiseksi

Yhtenä keinona saada tietoa timanttiristin alkuperästä ja mahdollisesta valmistajasta lähetin siitä valokuvan Ulla Tillander-Godenhielmille, joka väitteli tohtoriksi vuonna 2005 Venäjän keisarikunnan palkitsemisjärjestelmästä. Hän on kansainvälisesti arvostettu Fabergé-asiantuntija.

– Aleksanteri I:n hallituskausi ajoittuu empiren aikaan, mutta kyseessä ei ole tyypillinen empire-risti, toteaa Tillander-Godenhielm.

Tarkempi arviointi edellyttäisi ristin lähempää tarkastelua. Valmistajan leimoja ei tuohon aikaan kultasepäntöihin yleensä lyöty.

– Se toki on selvää, että tuollaisia ristejä valmistivat aikakautensa suurimmat ja taitavimmat jalokivisepät.

Käytettävissä olevilla tiedoilla vastausta ei löytynyt maalliseltakaan asiantuntijalta. Ehkä risti vielä joskus raottaa salaisuuksiaan. Myös arkkimandriitta Mikael arvelee ratkaisun joskus löytyvän.

– Mahdollisesti risti on tehty Venäjän silloisessa pääkaupungissa Pietarissa. Ehkä joskus jonkun tutkijan onnistuu selvittää näitä asioita, arvelee arkkimandriitta.

Pääkuva: Valamon luostarin igumeni, arkkimandriitta Mikael pitelee käsissään kuuluisaa timanttiristiä. Igumeni Mikael tuntee perinteikkään ristin kautta yhteyden edeltäjiinsä.