Kuuntele
Rikosoikeuden emeritusprofessori Matti Tolvaselle vapaus on yksi elämän tärkeimmistä arvoista.
– Suomessa ihmiset saavat toimia miten haluavat, saavat kulkea vapaasti, äänestää, elää oman näköistään elämää, kunhan tekeminen pysyy lain puitteissa.
Tolvanen kuvailee vapautta turvallisuuden tunteeksi, joka nousee turvallisesta ympäristöstä. Siihen liittyvät myös sananvapaus ja tieteen vapaus.
Nämä arvot löytyvät myös Turun yliopistosta, jossa Tolvanen opiskeli lakia.
– Sydämessä läikähtää vielä nykyäänkin, kun nousen yliopiston mäelle ja näen sanat: ”Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle”.
Vaikka sielultaan Tolvanen sanoo olevansa tuupovaaralainen, on hän myös todellinen Turku-fani.
– Jos paratiisi on olemassa, sen täytyy olla Turku, emeritusprofessori naurahtaa.
Rikokset eivät paratiisiin kuulu, mutta ne ovat aina kiinnostaneet Matti Tolvasta.
– Olen koko ikäni lukenut rikosromaaneja. Rikoksissa on mukana kirjo elämästä kuolemaan.
Tolvasen mukaan rikosoikeudessa on mukana monta osa-aluetta; rikosoikeudelliset seikat, mutta myös psykologia, jopa filosofia antavat osansa tutkimustyöhön, rikoksen ymmärtämiseen. Yksi suuri filosofinen kysymys on: mikä oikeuttaa rankaisemiseen?
Pahuutta ja ahneutta
Maailma ja sen raadollisuus tekee ihmisistä pahoja.
– Syrjäytyneisyys, huono-osaisuus, vaikeudet koulussa ja lapsuuden raskaat kokemukset johdattavat usein rikosten tielle, Matti Tolvanen sanoo.
– Jos ihmisellä on mielenterveyden ongelmia ja päihteet ovat elämässä mukana, on suunta rikosten poluille usein selvä.
Henkirikoksiin ja liikennerikoksiin näyttävät syyllistyvän kuitenkin kaikki sosiaaliluokat ja ikäryhmät. Usein sama ongelma näyttää kulkevan perheessä sukupolvelta toiselle. Joku voi joskus pystyä katkaisemaan kierteen. Tolvanen puhuu silloin auttajista, muun muassa hyvistä opettajista.
– Syvästi sivistynyt ihminen pystyy jo olemassaolollaan kannustamaan lasta. Tämän lahjan olen itsekin huomannut vasta vuosikymmenien jälkeen. Jotkut opettajat ovat olleet myös minulle tärkeitä suunnannäyttäjiä, kasvun tukijoita.
Monet rikolliset hakevat teoillaan omaa hyötyä.
– Ehkeivät he silloin ole ensi sijassa pahoja vaan ahneita. Ahneus ja pahuus ovat minulle kaksi eri asiaa.
Talousrikokset eivät aiheuta toisille samalla tavoin vahinkoa kuin esimerkiksi seksuaali- ja väkivaltarikosten kanssa tapahtuu.
– Huumausainerikolliset tekevät hyvin järjestelmällisesti pahaa muille, itse siitä hyötyen.
Pahinta on Tolvasen mukaan viattomiin lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus. Monia vuosia syyttäjänä toiminut Tolvanen ei lähtisi puolustusasianajajana puolustamaan näitä rikollisia, vaikka laki vaatii, että jonkun sekin on tehtävä.
– Heitäkin pitää olla, jotta syyttömiä ei tuomita.
Vastuu maailman edessä
Normaalin, terveen aikuisen ihmisen oletetaan ymmärtävän lain määreet, ja näin hänet voidaan laittaa lain mukaisesti myös vastuuseen teoistaan. Edes Jumala ei vastaa itse aiheuttamastamme pahasta.
– Kyllä maailman pahuus nousee meistä ihmisistä. Olemme itse sotkeneet asiamme, antautuneet pahan pauloihin. Minun mielestäni Jumalaa ei voi syyllistää mistään, Tolvanen pohtii.
Kauheinta hänestä on se, että sodille löydetään oikeutus Jumalasta.
– Kyllä sodat ovat ihmisten välisiä taistoja, joihin ei Jumalaa pitäisi sotkea.
Matti Tolvanen on metsän poika, joka rentoutuu talvisin hiihtämällä, metsässä samoillen, metsätöitä tehden. Näin myös luonnon tila koskettaa miestä.
– Yksi suurimmista ihmisten rikoksista on se, että luonto on tuhoutunut ihmiskunnan ahneuden tähden. Eikä tätä edes tunnusteta. En ymmärrä jatkuvaa talouden kasvun vaadetta. Meille ihmisille riittäisi paljon vähemmän, Tolvanen jyrähtää.
– Kun kuljen soilla, suren niitten ojituksia. Suoalueita on monin paikoin tarpeettomasti tuhottu.
Tolvanen sanoo itse pyrkivänsä kuluttamaan mahdollisimman vähän. Kohtuus on riittävästi. Liika taloudellinen kasvu vie maailman tuhoon. Talous pitäisi hänen mielestään olla vain väline, ei itsetarkoitus.
– On kummallinen ajatus, että ihmiset eivät muka kuluta tarpeeksi. Minä en sitä ajattelua ymmärrä. Maailma osoittaa jo pahan olonsa. Luonto ei enää virtaa sille luonnollisella tavalla. Siitä kertovat ylenpalttiset myrskyt, sateet ja helteet. Tuntuu, ettei ihminen koskaan opi, ota vastuuta luomakunnasta, jonka osa itse on.
Kirkon rukouksen rauhassa
Matti Tolvanen on kotoisin Sonkajanrannan kylästä, jossa suurin osa asukkaista on ortodokseja.
– Minut on lapsena kastettu luterilaiseksi, mutta muistan, kuinka jo 4-vuotiaana olin ortodoksisen kirkon kellotornissa aikuisten vieressä ihmettelemässä kellojen soittoa. Nyt olen saanut soittaa niitä itse, Tolvanen sanoo.
Vaikka ortodoksisuus kutsui luokseen kauan, professori kertoo liittyneensä kirkkoon, kun pahimmat elämän kiireet olivat laantuneet 50-vuotiaana.
Tärkeintä kirkossa on yhteisö, ja erityisesti jumalanpalvelukset.
– Vuosisatojen aikana palvelukset eikä niiden sanoma ole muuttunut; ikuisuus, ajattomuus on läsnä. Kokemusta on vaikea sanoittaa, se koskettaa aina. Olen luonteeltani levoton ihminen ja kirkosta löydän rauhan.
Työ pahuuden äärellä ei kuitenkaan ole vienyt mielenrauhaa. Maailma on hieno paikka, mutta ikävätkin asiat pitää hoitaa.
– On tärkeää, että näitä asioita käsittelevät ihmiset, jotka eivät saa niistä sielulleen kovin pahaa vammaa, Tolvanen sanoo.
Katumuksen sakramentti on tärkeä miehelle, joka tekee usein työtään pimeyden äärellä. On arvokasta päästä säännöllisin väliajoin keskustelemaan rippi-isän kanssa.
– Luottamuksellinen keskustelu ja Jumalan läsnäolo puhdistavat mieltä. Olemme kaikki ihmisinä keskeneräisiä. Ripin, anteeksiannon äärelle asettuminen on puhdistautumista. Vaikeaa olisi tehdä kirkkovuodessa matkaa kohti pääsiäistä ilman katumuksen sakramenttia, Tolvanen sanoo.
Jumalan tahtoa pitää kuunnella ja tutkiskella joka hetki.
– On hyvä aloittaa ja päättää päivä rukouksella, joista tärkein on ”Jumala armahda minua”. Meidän on tunnustettava kelvottomuutemme. Omin voimin ei elämän tutkiskelusta kukaan selviä.
Pahuutta ja Satumaata
Ammatilliselta sielultaan Matti Tolvanen sanoo olevansa syyttäjä. Kaikista työtehtävistä se on ollut hänelle läheisin. Syyttäjänä Tolvanen toimi ennen yliopistouraa lähes 20 vuotta.
– Se on itsenäinen työ, jossa näkee koko elämän kirjon. Jos pitää analyyttisesta tavasta katsoa elämää, toteutuu se siinä ammatissa.
Syyttäminen tuntuu rankalta, kovalta asialta, mutta kyllä Tolvasen mukaan lain äärellä voi mukana olla myös rakkaus.
– Epäonnistunutta, rikoksen tehnyttä ihmistä voi katsoa lempein silmin. Oikeus ei saa olla sokea. Armo voi voittaa.
Se on tärkeä sana jokaiselle. Auvoista Satumaata ei Tolvasen mukaan pidä edes saavuttaa.
– Ei sinne kauas kukaan elämän aikana saa päästä. Eikä kannata edes yrittää. Silloin siitä häviää lumo. Se odottaa kyllä.
Emeritusprofessorin lempikappaleen Satumaa- tangon sanoin: ”aatoksin mi kauas entää, sinne käydä saan.”
– Kukaan ei varmasti täysin ymmärrä elämän tarkoitusta eikä tarvitsekaan. Se on arvoitus. Ihmisellä pitää olla jotakin tavoittamatonta, kuin Satumaata.
Pahojen tekojen äärellä työtä tehnyt mies pysähtyy pohtimaan elämästään jäävää jälkeä.
– Olen itse saanut työtehtäviini hyviä eväitä edellisiltä sukupolvilta. Toivon tekeväni itse näin myös seuraaville eteenpäin. Suotavaa olisi, ettei minusta jäisi kenellekään kovin pahaa sanottavaa. Olisi hienoa, jos olisin suunnilleen pystynyt ihmisiksi elämään.
