Arki & ihmiset

Kasvattajat toivovat lisää opetuksellista materiaalia

Tuore kysely osoittaa, että ortodoksisessa kasvatustyössä kaivataan erityisesti materiaaleja kouluikäisille sekä oman kasvatustyön tueksi. Tapahtumatoiveiden kärkisijoilla on aikuisten tapahtumia, perheleirejä sekä teemapäiviä.

Julkaistu
Teksti: Annakaisa Onatsu ja Maria Kauppila Kuva: Katja Lösönen

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry kartoitti helmi-maaliskuussa lyhyellä kyselyllä millaisia materiaalitarpeita sekä toiveita koulutus- ja tapahtumatoiminnan suhteen kirkon kasvatuksen kentällä on.

Kyselyyn saatiin 66 vastausta eri puolilta maata, kirkon vakituisilta työntekijöiltä, kerhon- ja leirinohjaajilta, vapaaehtoisilta, opettajilta sekä vanhemmilta.

Opetuksellinen materiaali toivotuinta

Materiaalitarpeissa kaivataan selkeästi eniten sellaista opetuksellista materiaalia, jota maalliset tahot eivät tuota. Materiaalisisällön “Opetus, esimerkiksi kirkkovuoden kierto, pyhät ihmiset” oli valinnut peräti 61,5 % kaikista vastanneista.

“Kaipaisin erityisesti lapsille suunnattuja videoituja pappien saarnoja, jotka olisivat yksinkertaisia ja lyhyitä. Ehdotan pientä sarjaa,(…) joka kattaisi kirkkovuoden kohokohtia ja sisältäisi evankeliumin tekstien selittämistä.”

Seuraavaksi eniten toivotaan tarinoita ja lapsille suunnattuja lyhyitä kertomuksia. Puuhia ja askarteluohjeita toivoo lisää kolmannes vastaajista, pelejä 25%.

Ortodoksista taustatietoa oman kasvatustyön tueksi ilmoittaa kaipaavansa yli 32 % vastanneista, monivalintakysymyksessä oli tässä kohdassa esimerkkeinä mainittu ortodoksinen ihmiskuva ja etiikka. Lähes yhtä paljon kaivataan yhteiskunnallista taustatietoa kasvatustyön tueksi (esim. nuorison trendit, kestävyysajattelu, uudet metodit). Vastanneet papit ja kanttorit eivät kaipaa kirkollista taustatietoa, mutta yhteiskunnallista taustatietoa hekin toivovat työnsä tueksi.

Materiaaleja toivotaan eniten kouluikäisille. Erityisesti opettajat kertovat tarvitsevansa lisää monipuolisia materiaaleja ja myös eri kielillä. Kielitoiveista ylivoimaisesti tärkein on suomi, mutta myös ukrainan, venäjän, englannin ja selkosuomen kieliselle materiaalille on selkeää tarvetta. Ruotsinkielisen ortodoksisen ja ajantasaisen materiaalin lähes täydellistä puutetta kuvataan useammassa avovastauksessa.

“Svenska elever i ortodox undervisning blir minoriteter i vårt land i två kategorier (ortodoxa och svenskspråkiga), vilket gör att undervisningen blir bristfällig. Dessutom är det svårt att få tag på behöriga lärare i ortodox religion och därmed borde det finnas ett bra stöd i material för god undervisning.”

Kasvatustyöntekijät, papit ja kanttorit sekä kerhon- ja leirinohjaajat toivovat materiaalia hyvin monen ikäisille, pikkulapsista aikuisiin.

Aikuisten tapahtumille myös tarvetta

Oman kasvatustyön ja sen kohderyhmän tueksi kaivataan eniten aikuisten tapahtumia. Tämän vaihtoehdon on valinnut monivalintarivissä yli 40 % vastanneista. Lisäksi kaivataan perheleirejä sekä hiippakunnallisia tai valtakunnallisia nuorisotapahtumia.

“Kovasti toivoisin jotain säännöllistä valtakunnallista tapahtumaa ONL:n taholta. Unelmissani joka syksy olisi jokin valtakunnallinen tapahtuma.(…) kaipaan sitä, että saisi vain ilmoittautua mukaan ja tulla ja tuoda toivottavasti muitakin mukana.”

Työntekijöiden koulutusta toivoo kolmannes vastanneista. Monin paikoin muuta tarjontaa on jo melko hyvin tai tilanteeseen tyydytään, sillä esimerkiksi lisää nuorten leirejä, lastenleirejä, kerhonohjaajakoulutusta ja kripareita toivoo keskimäärin vain viidennes vastaajista.

Paikallisia toiveita

Oman seurakunnan alueen tapahtumien kärkitoiveeksi nousevat paikalliset teemapäivät, esimerkiksi perhepäivät ja vanhustenpäivät. Näitä toivoo lisää yli puolet vastaajista.

Teemapäiviä järjestetäänkin useimmissa seurakunnissa jo melko säännöllisesti (esim. virpovitsatalkoot, Nikolaos-juhla), ja ne ovat suhteellisen matalan kynnyksen toimintaa sekä järjestäjille että osallistujille.

Seuraavaksi eniten kaivataan paikallisesti aikuisten leirejä ja tapahtumia sekä perheleirejä. Näiden lisäksi myös nuorten leirit sekä erilaiset aikuisten kerhot ja toimintapiirit ovat toivottuja.

Näiden tapahtumatoiveiden toteuttamiseksi tarvittaisiin vastaajien mukaan lisää työntekijöitä sekä vapaaehtoisia – ja toki myös ideoita ja rahaa.

“Meillä on valtavasti perheitä mukana toiminnassa, mutta ei kasvatustyöntekijää. Meillä ei ole resursseja tuottaa tarpeeksi leiritoimintaa kuten perheleirejä ja lastenleirejä.”

Avovastauksissa nousee esille sitoutuneiden vapaaehtoisten merkittävä rooli, mutta he tarvitsevat vakituisen henkilöstön tukea.

Miten tästä eteenpäin?

Kyselyn toteuttajatahona ONL on erityisen kiinnostunut siitä, miten näihin toiveisiin voidaan vastata.

ONL ry on alustavasti käsitellyt kyselyn esiin tuomia asioita henkilöstön ja johtokunnan kesken. Tulossa on muun muassa tarinoita lapsille, opetusvideoita eri kielisin tekstityksin, ruotsinkielinen “Min bönbok” -rukouskirjanen lapsille sekä kirkon omat kasvatuksen päivät Valamossa 9.-11.11. 2026.

Kevään ajan liiton sosiaalisen median kanavilla pyörii myös Keskiviikon kilvoittelijat -sarja, jossa tutustutaan ajankohtaisiin pyhien elämäkertoihin.

ONL järjestää 7.5. klo 13 verkkotapaamisen, jossa esitellään kyselyn tuloksia. Lisäksi on mahdollista keskustella niiden herättämistä ajatuksista. Tapaamiseen voi ilmoittautua täällä: https://onl.fi/tapahtumat/kasvatuksenmateriaalijatapahtumatarpeet (Avaa uuden sivuston) tai lähettämällä sähköpostin osoitteeseen onl@ort.fi. Tervetuloa mukaan!

Kiinnostuneet voivatt tutustua kyselyn vastauksiin hiukan tarkemmin tämän koonnin (Avaa uuden sivuston) avulla.

 

Graafit: ONL ry

Pääkuvassa ortodoksisia nuoria Kulmakivi-festivaaleilla.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Itse tehty kuolinvaate kertoo rakkaudesta

Kirkkolaulupäivillä tutustutaan innolla naisäänten mahdollisuuksiin

Rovasti Heikki Huttunen sai arkkipiispa Tapio Luoman myöntämän Pyhän Henrikin ristin
Näytä kaikki
Ajassa

Mirhantuojanaiset evankeliumikertomuksissa

Pääsiäiskertomuksissa keskeisessä roolissa on joukko naisia, jotka menevät Kristuksen haudalle, mutta löytävät sen tyhjänä. Ortodoksisessa perinteessä heitä kutsutaan mirhantuojiksi, ja heille on omistettu pääsiäisajan toinen sunnuntai. Silloin luetaan varhaisin Markuksen evankeliumin kertomus tapahtumista.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Ulla Tervahauta Kuva: Pavlemarjanovic/iStock

Markuksen kertomuksessa mainitaan nimeltä kolme naista, mutta kirkon traditio tuntee heitä peräti kahdeksan: Magdalan Maria, Jeesuksen äiti Maria, Klopaksen vaimo Maria, Salome, Johanna, Susanna sekä Martta ja Maria.

Kahdeksan nimen lista on koottu yhdistämällä Markuksen mainitsemiin nimiin muissa evankeliumeissa mainittuja naisia. Tässä kirjoituksessa tarkastelen pääsiäiskertomusten naishahmoja evankeliumien kautta, siis jossain määrin toisin kuin traditio tekee. Tarkoitus on selvittää, keitä nämä naiset olivat ja mitä heistä voidaan tietää.

Evankeliumit nimeävät naisjoukon eri tavoin

Markuksen kertomuksessa ristin juurella seisoivat Magdalan Maria, nuoremman Jaakobin ja Jooseksen äiti Maria, Salome sekä muita naisia. Markuksen mukaan Magdalan Maria ja Jooseksen äiti näkivät, kun Jeesus haudattiin.

Sapatin jälkeen Magdalan Maria, Jaakobin äiti ja Salome ostavat tuoksuöljyä ja lähtevät aamun pimeydessä haudalle voitelemaan Jeesusta. (Mark. 15:40–41, 15:47–16:1) Toisen Marian nimi annetaan kolmessa eri muodossa, ja hänen toisen poikansa nimi Jooses on joissakin käännöksissä korjattu muotoon Joosef.

Matteuksen evankeliumissa ristinnaulitsemista katselevista naisista nimetään Magdalan Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti Maria sekä Sebedeuksen poikien äiti. Magdalan Maria ja toinen Maria istuvat vastapäätä hautaa ja näkevät hautaan viemisen sekä lähtevät haudalle pääsiäisaamuna. (Matt. 27:55–56, 61, 28:1)

Luukkaan kertomuksessa ristiinnaulitsemista seuraavat Jeesuksen tuttavat Galileasta ja Jeesusta seuranneet naiset, joista hautaamisen todistajiksi nimetään jälkimmäiset. Luukas kertoo, että naiset lähtivät haudalle mukanaan valmistamaansa tuoksuöljyä. Luukkaan mukaan naiset olivat Magdalan Maria, Johanna, Jaakobin äiti Maria sekä muita naisia. (Luuk. 23:49, 23:55–56, 24:1–10)

Johanneksen evankeliumi mainitsee ristin juurelle Jeesuksen äidin ja tämän sisaren (siis Jeesuksen tädin), Klopaksen Marian ja Magdalan Marian. Haudalle tässä kuvauksessa menevät ainoastaan Magdalan Maria ja Pietari. (Joh. 19:25; 20:1–18)

Naisten nimissä on eroja, ja havaintoa on selitetty eri tavoin. Ortodoksinen perinne tarkastelee kertomuksia yhtenä kokonaisuutena ja ajattelee naisten tulleen eri ryhminä haudalle. Tutkijat näkevät, että erot nimissä liittyvät esimerkiksi evankelistojen tuntemiin lähteisiin. Evankeliumeissa on muitakin nimiluetteloita, jotka eroavat toisistaan, kuten Jeesuksen esivanhempien ja kahdentoista apostolin nimet.

Apostolienvertainen Magdalan Maria ikonissa
Apostolienvertaista Magdalan Mariaa on kuvattu monin eri tavoin. Kuva: Ted/Wikimedia Commons

Monta Mariaa

Uuden testamentin tunnetuimmat Mariat ovat Magdalan Maria, Martan sisko sekä Jeesuksen äiti. Magdalan Maria nimetään jokaisessa evankeliumissa tyhjän haudan todistajaksi. Hänen lisänimensä tulkitaan viittaavan Magdalan kaupunkiin Galileassa, joka oletetaan hänen kotipaikakseen.

Toinen haudalle mennyt Maria identifioidaan vaihtelevasti nuoremman Jaakobin ja Jooseksen äidiksi, Jaakobin ja Joosefin äidiksi tai Jaakobin äidiksi. Hän on muutoin tuntematon hahmo, mutta joskus tulkitaan, että hän olisi Jeesuksen äiti. Tulkinta johtunee siitä, että Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen äiti on ristin juurella, ja Markus mainitsee Jeesuksella olleen veljet nimeltä Jaakob ja Jooses (Mark. 6:3). Toisaalta, jos kyseessä olisi Jeesuksen äiti, miksi häneen ei viitattaisi Jeesuksen äitinä?

Luultavasti monet Mariat selittyvät sillä, että nimi oli hyvin yleinen. Roomalaisajan Palestiinan tunnetusta naisennimiaineistosta kaksi nimeä edustaa lähes puolta aineistoa, ja toinen näistä nimistä on Maria tai variantti Mariamme. Magdalan Mariaa lukuun ottamatta Mariat erotetaan toisistaan sukulaisuussuhteiden mukaan. Matteus täsmentää Jaakobin ja Joosefin Marian heidän äidikseen.

Johannes viittaa Klopaksen Mariaan täsmentämättä sukulaisuutta, mutta yleensä ajatellaan, että Maria oli Klopaksen vaimo. Myös äiti tai tytär olisivat periaatteessa mahdollisia.

Jotkut ovat halunneet selkiyttää evankeliumien eroja tulkitsemalla, että Klopaksen vaimo oli Jaakobin ja Jooseksen/Joosefin äiti. Tulkinta ei kuitenkaan ole välttämätön. Johanneksen evankeliumi eroaa muista evankeliumeista paljon, ja sen kirjoittaja on voinut tuntea eri version pääsiäisen tapahtumista.

Salaperäinen Salome

Toinen lähdeaineiston kahdesta yleisimmästä naisennimestä on Salome. Nimi vastaa miehennimi Salomoa, ja Palestiinaa hallinneiden Herodesten suvussa oli useita Salome-nimisiä naisia.

Jos Marioita on hämmentävän paljon, Uusi testamentti nimeää vain yhden Salomen (Mark. 15:40, 16:1).

Miksi Matteus ja Luukas eivät nimeä Salomea, vaikka käyttivät Markusta lähteenään? Joskus Salome ajatellaan Sebedeuksen poikien äidiksi. Mahdollisesti Markuksen Salome oli toisille evankelistoille tuntematon. Matteus ja Luukas ovat jättäneet pois myös viittauksen kyreneläisen Simonin poikiin Aleksanteriin ja Rufukseen – oletettavasti, koska eivät tunteneet heitä (Mark. 15:21, Matt. 27:32, Luuk. 23:26).

Vaikka Salomesta ei kerrota enempää Markuksen evankeliumissa, hän esiintyy Uuden testamentin ulkopuolisissa kirjoituksissa. Esimerkiksi Tuomaan evankeliumissa ja kadonneessa Egyptiläisten evankeliumissa Salome keskustelee ylösnousseen Jeesuksen kanssa. Jälkimmäisestä tiedetään Clemens Aleksandrialainen (n. 150–n. 215 jaa.) kirjoitusten perusteella.

Jaakobin protoevankeliumissa Salome-niminen henkilö on paikalla Jeesuksen syntymäyönä todistamassa neitseellisen syntymän ihmettä. Salomen hahmoa ei kertomuksessa selitetä mitenkään. Usein ajatellaan, että hän on toinen kätilö. Kirjallisessa mielessä epäilevä Salome onkin uskovan kätilön vastapari. (Jaak. Prot. 19–20)

Jotkut ajattelevat, että Protoevankeliumin Salome olisikin Joosefin tytär aiemmasta avioliitosta. Ainakin palestiinalaissyntyinen Kyproksen piispa Epifanios (n. 315–403) tunsi tradition, jonka mukaan Jeesuksen siskot – Joosefin tyttäret ensimmäisestä avioliitosta – olivat nimeltään Salome ja Maria tai Hanna.

Varakkaat naiset Johanna ja Susanna

Luukas mainitsee Kristuksen haudalle menneiden naisten joukkoon Salomen sijaan Johannan. Myös Johanna, Johanneksen ja Johananin sisarnimi, lukeutui yleisten nimen joukkoon.

Luukas on aiemmin kertonut, että Jeesuksen kulkiessa Galileassa hänen seurassaan oli kaksitoista oppilasta ja joukko naisia, jotka hän oli parantanut tai vapauttanut demonien vallasta. Naisten joukkoon kuuluviksi nimetään Magdalan Maria, Kuusas-nimisen Herodeksen virkamiehen vaimo Johanna ja Susanna. (Luuk. 8:1–3)

Susanna mainitaan vain tässä kohdassa eikä enää haudalle menevien naisten joukossa. Johannan Luukas identifioi aviomies Kuusaksen kautta, joka mainitaan Herodeksen virkamieheksi. Herodes Antipas (20 eaa.–39 jaa.) hallitsi Galilean aluetta Jeesuksen aikana ja viittaus Johannan aviomieheeen on yksi harvoista viittauksista Herodeksen lähipiiriin evankeliumeissa. Nimi Kuusas on mahdollisesti nabatealaista alkuperää, siis nykyisen Jordanian ja Negevin alueelta.

Luukas viittaa naisten taloudelliseen itsenäisyyteen ja varallisuuteen. Joskus ajatellaan virheellisesti, että aikakauden naiset elivät kodin piirissä, osallistumatta julkiseen elämään ja miehistä riippuvaisina. Dokumentaarinen aineisto ei anna tällaista kuvaa. Esimerkiksi erilaiset avioliittoihin ja avioeroihin liittyvät sopimukset, testamentit ja oikeudenkäynteihin liittyvät dokumentit antavat kirjallisia lähteitä monipuolisemman kuvan naisten taloudellisesta asemasta ja toimijuudesta. Dokumenttiaineistosta voidaan mainita Babathan arkisto, joka kertoo 100-luvulla jaa. eläneen Babathan elämästä ja hänen avioliitoistaan, huoltajuudesta, omaisuus- ja oikeusriidoista.

Luukkaan evankeliumin kirjoittaja mainitsee Apostolien teoissa useita taloudellisesti itsenäisiä naisia, jotka toimivat ensimmäisten seurakuntien keskushahmoina: Tabita, Markuksen äiti Maria, Lydia, Priscilla (Ap.t. 9, 12, 16, 18). Ei ole syytä epäillä naisten aktiivista roolia ensimmäisten kristittyjen yhteisöissä. Myös Paavalin kirjeet antavat kuvan naisista merkittävinä toimijoina (Room. 16).

Millainen oli Jeesuksen naisoppilaiden palvelutehtävä?

On perusteltua ajatella, että mirhantuojanaiset olivat Jeesuksen oppilaita, kuten Pietari ja muut. Evankeliumit antavat kuitenkin naisille toisenlaisen roolin kuin miesoppilaille. Markus ja Matteus kirjoittavat, että naiset olivat jo Galileassa seuranneet ja palvelleet Jeesusta (Mark. 15:40–41; Matt. 27:55). Myös Luukas viittaa alkutekstissä naisten antamaan tukeen palvelemisena.

Usein tulkitaan, että naiset huolehtivat Jeesuksen käytännön asioista. Luukkaan viittaus taloudelliseen tukeen ja oppilaiden lisääminen tuettavien joukkoon vie ajatukset tähän suuntaan. Palvelemisella on kuitenkin monia ulottuvuuksia: myös enkelit erämaassa palvelivat Jeesusta hänen paastotessaan (Mark. 4:11, Matt. 1:13). Ennen kuolemaansa Jeesus opetti, ettei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta (Mark. 10:45; Matt. 20:28).

Naisten hiljaisuus

Naiset eroavat miesoppilaista muutenkin kuin palvelevan roolinsa kautta. Miehet toimivat ja keskustelevat, mutta myös pettävät, kieltävät ja pakenevat. Naiset ilmaantuvat näkyviin, kun miehet ovat paenneet ja piilossa. He ovat hiljaisia silminnäkijöitä, jotka näkevät kärsimyksen ja kuoleman, ristiltä ottamisen ja hautaan viemisen. Sapatin jälkeen he suuntaavat haudalle tehdäkseen vainajalle viimeisen palveluksen, hautaan valmistamisen.

Markuksen evankeliumissa naiset kohtaavat valkoiseen pukeutuneen nuoren miehen, joka kertoo heille ylösnousemuksesta ja kehottaa viemään sanoman Pietarille ja muille. Naiset toimivat toisin: järkyttyneinä he pakenevat haudalta eivätkä sano kenellekään mitään.

Varhaisin evankeliumi päättyy naisten pakoon ja vaikenemiseen. Myöhemmissä versioissa kerrotaan, miten he veivät sanoman ylösnousemuksesta Jeesuksen oppilaille.

 

Kirjallisuutta

Bauckham, Richard. Gospel Women: Studies of the Named Women in the Gospels. Eerdmans 2002.

Collins, Adela Yarbro. Mark: A Commentary. Fortress Press 2007.

D’Angelo, Mary Rose & Ross Shepard Kraemer (toim.). Women & Christian Origins. Oxford University Press 1999.

Dunning, Benjamin H. (toim.). The Oxford Handbook of New Testament, Gender, and Sexuality. Oxford University Press 2019.

Graham, Susan Lochrie. “Silent Voices: Women in the Gospel of Mark.” Semeia 54 (1991): 145–58.

Ilan, Tal. Lexicon of Jewish Names in Late Antiquity. Part 1, Palestine 300 BCE–200 CE. Mohr Siebeck 2001.

Meyers, Carol et al. (toim.). Women in Scripture: A Dictionary of Named and Unnamed Women in the Hebrew Bible, the Apocryphal/Deuterocanonical Books, and the New Testament. Houghton Mifflin 2000.

 

Pääkuva: Pääsiäisen tapahtumia esittävässä ikonissa on kuvattuna naisia ja enkeleitä. Kuva: Tuntematon/Wikimedia Commons

Jaa tämä juttu

Ajassa

Suomen Ekumeeninen Neuvosto puolustaa oman uskonnon opetusta

Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen pääsiäistervehdys

Suomen ortodoksisen kirkon piispojen yhteinen pääsiäistervehdys Herran vuonna 2026
Näytä kaikki
Kulttuuri

Evakko-Kristus tuo toivoa ja lohtua myös karjalaksi

Eritoten Suomen ortodoksikarjalaiselle yhteisölle – mutta myös monille muille – rakkaan Evakko-Kristus-ikonin juhlapäivää vietetään ensimmäisen kerran huhtikuun 20. päivä. Samana päivänä liputetaan myös evakkojen muistolle.
Juhlan kontakki ja tropari on käännetty nyt myös karjalaksi. Käännöstyön tekijäksi valikoitui suistamolaistaustainen Niko Saatsi.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Katja Lösönen Kuva: Suistamon Perinneseura

Evakko-Kristus viittaa painokuvaikoniin, joita jaettiin sotien päätyttyä evakkoon joutuneille karjalaisille lohdutukseksi ja siunaukseksi. Ikonimalliksi valikoitui Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalista löytyvä Kristus kaikkivaltias -ikoni, johon liitettiin suomenkielinen Raamatun lause: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastaisitte toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä, että tekin niin rakastaisitte toisianne. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä”.

Suomen ortodoksinen kirkko on tuottanut juhlaan liittyvien troparin ja kontakin eli juhlapäivään liittyvien veisujen tekstit suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Koska merkittävä osa Suomen ortodoksikarjalaisista evakoista puhui äidinkielenään karjalaa, ajatus tekstien kääntämisestä myös karjalan kielelle virisi Suistamon Perinneseurassa. Yhdistys pyysi käännöstyön tekijäksi karjalan kielen osaajaa, suistamolaistaustaista Niko Saatsia.

Karjalankieliset kirkolliset tekstit apuna

Evakko-Kristukseen liittyvän kirkollisen tekstin kääntämisessä ortodoksisen teologian ja suomenkarjalaisuuden ymmärtäminen oli tärkeää.

–  Kirkollisen tekstin kääntäminen hirvitti aluksi, sillä siinä on suuri vastuu myös teologisessa mielessä. Käännöstyöllä on tarkat raamit, sillä tekstin sisältämä opetus ei saa muuttua, Niko kertoo.

Niko käytti käännöstyön apuna olemassa olevia karjalankielisiä kirkollisia tekstejä, kuten Uuzi sana ja Pühän tuatan Iivan Krisostoman, Kuldusuun, Jumalalline liturgii sekä Suojärven pitäjäseuran aktiivin, Paavo Harakan tekemiä ortodoksisten rukousten ja jumalanpalvelustekstien karjalankielisiä tekstejä. Paavo myös tarkisti Nikon tekemät käännökset. Kokemusta kirkollisten merkityksien kääntämisestä karjalaksi oli kertynyt myös oman Loimolan Voima -yhtyeen sanoituksia tehdessä.

– Kirkolliset tekstit ovat olleet mukana Loimolan Voiman tuotannossa alusta saakka. Muarien virzi -laulusta löytyy Suuren perjantain iikossi kansankielelle käännettynä. Meččäkirikkö loppuu puheosuuteen, jossa lausutaan karjalaksi akatistosta luomakunnalle, Niko kertoo.

Mielleyhtymien kanssa oltava tarkkana

Niko kertoo, että karjalankielinen termistö aiheuttaa haasteita suomenkielisessä ympäristössä, koska monilla sanoilla on suomeksi eri merkitys.

– Koska kyse on rukouksesta, niin sanavalintojen pitäisi olla sellaisia, etteivät ne herätä hilpeyttä eivätkä vie ajatuksia pois itse asiasta. Sen vuoksi korvasin alkuperäisessä suomenkielisessä tekstissä käytetyn kulkea-verbin sanalla astua. Kulkea-verbin suora käännös karjalaksi on kullen, jonka imperfektimuoto vie varsin kauaksi kirkollisista ajatuksista, Niko nauraa.

Niko kertoi käännöstyöstä Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan kanttorille, salmilaistaustaiselle Valeria Ratilaiselle, joka auttoi varmistamaan, että teksti sopii hyvin laulettavaksi niille määriteltyihin 2. ja 3. sävelmiin. Jyväskylän ortodoksisen kirkon kuoro tallensi Valerian johdolla sovitukset äänitteiksi.

–  Sovitustyö vaikutti jonkin verran sanavalintoihin, kun huomasimme, että esimerkiksi iglamoija-verbi toimi laulettuna paremmin kuin vaihtoehtoinen iloija. Rakenteeltaan karjalan kieli on lähellä suomea, joten sovittaminen oli helppoa, Valeria ja Niko kertovat.

Valeria toteaa, että karjalankielinen käännös on luonteva osa Suomen ortodoksisen kirkon piirissä toimivien kieliyhteisöjen huomioimista ja kirkon historian ylläpitämistä.

– Monikulttuurisuus on osa globaalia ortodoksista kirkkoa, mikä näkyy myös kirkossa käytettyjen kielten rikkautena. Olen iloinen siitä, että saamme tuoda karjalan kieltä esiin myös siihen olennaisesti kuuluvassa ortodoksisessa kontekstissa, Valeria toteaa.

Ortodoksisessa kirkossa ryhmäkuvassa Kaarlo Saarento, Valeria Ratilainen, Niko Saatsi, Timo Mäkirinta.
Kuvassa vasemmalta oikealle: kirkkoherra Kaarlo Saarento, kanttori Valeria Ratilainen, karjalan kielen taitaja, Loimolan Voima -yhtyeestä tuttu Niko Saatsi ja rovasti Timo Mäkirinta.

Kaikkien hädänalaisten suojelija

Vaikka Evakko-Kristus on osa Suomen ortodoksikarjalaisen yhteisön historiaa, on sen merkitys nykyajan ortodoksisessa yhteisössä paljon laajempi. Evakko-Kristuksesta on tullut kaikkien etsijöiden, kulkijoiden, hädänalaisten ja toivoa kaipaavien suojelija.

– Kaikki me Suomen ortodoksisen kirkon jäsenet olemme tavalla tai toisella kulkeutuneet kirkkomme suojaan, Valeria lisää.

Haastatteluun mukaan liittynyt emerituskirkkoherra Timo Mäkirinta toteaa, että Evakko-Kristuksen voima on toivon ja lohdun sanomassa.

– Toivosta syntynyt ilo auttoi evakkoyhteisöjä selviämään vaikeiden aikojen yli, ja se kantaa myös tässä ajassa.

Piispankokous hyväksyi karjalankielisen käännöksen käyttöön 17.3.2026.

Evakko-Hristos (Kaikkivallalline) obraza

Tropari, 2. säv.

Siun blahoslovoijan kuvan suojah myö riennämmä, oi Halliččija | da ylennämmä Siuda, Hristos urossuksen tuoja, | konza Sie tulit abuh miän muugalazuon evakkomatalla | da assuit miän ker kaikissa kuotteluksissa. | Siun armollizuon da hyvyön ruadi myö laulamma: | Kyynälin kylvettyh muah Sie, Hristos miän Spuassa, | |nossatit pyhän vieron puhtahan fruktan.

Kunnivo olgah Tuatolla da Poijalla i Pyhällä Hengellä nygöin, ainos da ilmazen ijän. Amin.

Kontakki, 3. säv.

Tänäpiänä urossuksen tuoja da eloksen hyögän tyynistäjä Iisus Hristos | on miän luona anheliloin händä nägymättömästi kaimatessa. | Pyhien joukko miän ker iglamoiččou, | konza atkalan sijah Kaikkivallalline ando meilä lubavuksien ihanan muan | | da kässyn toine toista suvaija.

 

Pääkuvassa Niko Saatsi pitelee Evakko-Kristus-ikonia.

Jaa tämä juttu

Kulttuuri

Kirkkolaulupäivät – laulavaisten piispojen lahja kirkkomme musiikkielämälle

Rudolf Koivu -näyttely avautuu Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa

Riisasta tuli osa toisesta maailmansodasta kertovaa kulttuurireittiä
Näytä kaikki
Yleinen

Evakko-Kristus – lohdutuksen ja toivon ikoni

Evakko-Kristus -ikonin juhlaa vietetään 20. huhtikuuta. Painetut kartonkiset ikonit toivat lohtua ja toivoa viime sotien vuoksi kotinsa, kotiseutunsa ja pyhäkkönsä menettäneille ortodokseille.
Evakko-Kristus -ikoni vaikutti myönteisesti kirkkokunnan säilymiseen vaikeina aikoina. Ikoni on pitänyt asemansa monille rakkaana ikonina.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Katariina Husso, Marko Mäkinen

Evakko-Kristus -ikonin tyyppi tunnetaan ortodoksisessa perinteessä nimellä Kristus Kaikkivaltias (Avaa uuden sivuston). Siinä Kristus on kuvattu puolivartalokuvassa suoraan edestä. Kuvatyyppi tunnetaan jo 400-luvun lopun ja 500-luvun freskoissa ja mosaiikeissa.

Varhaisin säilynyt Kristus Kaikkivaltias -ikoni kuuluu Siinain Pyhän Katariinan luostarin kokoelmiin. Siinailainen ikoni on maalattu enkaustiikka- eli vahamaalaustekniikalla 500-luvun alkupuolella.

Evakko-Kristus ikonin teemat

Ikonityypin peruselementit ovat pysyneet ennallaan ensimmäisiltä vuosisadoilta nykyhetkeen.

Kristuksen päätä ympäröi pyhyyden ilmaisuna sädekehä. Siihen on kuvattu kaksi päällekkäistä ristiä, joiden opillinen sisältö kertoo Kristuksen kahdesta luonnosta ihmisenä ja Jumalana.

Samaa kertovat myös ihmishahmoisena kuvattu Kristus, jonka jumalallinen luonto tuodaan esiin kreikkalaisten kirjainten omega, omikron ja ny avulla, joka on lyhennelmä lauseesta ”Minä olen se joka olen”. Jumala ilmoitti tämän nimekseen kutsuessaan Mooseksen vapauttamaan Israelin kansan orjuudesta (2. Moos. 3:13–14).

Ikonissa lukee myös se, ketä se esittää. Sanat ”Jeesus Kristus” on kirjoitettu kirkkoslaavin kielen lyhenteillä ІИС ХРС. Lyhyempänä versiona nämä monogrammit tunnetaan muodossa ІС ХС.

Kristuksen kahdesta luonnosta kertoo myös hänen vaatetuksensa: punainen alusviitta (kitoni) on jumaluuden vertauskuva, sininen päällysviitta (himation) symboloi ihmisyyttä.

Ikonissa Kristus kohottaa oikean kätensä siunausasentoon, jota papit ja piispat käyttävät kirkkokansaa siunatessaan. Sormet muodostavat jo mainitut Kristuksen nimikirjaimet (IC XC). Kristuksen vasemmassa kädessä on avoin evankeliumikirja.

Sota-aika synnytti tarpeen painokuvaikonille

Suomalaisen Evakko-Kristus -ikonityypin syntyyn ja merkitykseen vaikuttivat sota-ajan koettelemukset.

Talvisodan aikana kirkon johto joutui jättämään Sortavalan, ja se toimi evakossa Paltasessa ja Kuopiossa. Tammikuussa 1943 kirkollishallitus arkkipiispa Hermanin johdolla palasi Sortavalaan kirkkokunnan taloon. Talvisota ja kolmen vuoden siirtolaisuus oli takana, ja varovaisesti tähyttiin Karjalan jälleenrakennukseen ja kaikkien toivomaan rauhaan.

Papisto työskenteli siirtolaisten ja paluumuuttajien parissa ympäri Suomea. Pitkin 1940-luvun alkupuolta kirkollishallituksen kansliaan saapui heiltä pyyntöjä painokuvaikoneista. Sota, siirtolaisuus ja Suomen armeijan eteneminen Itä-Karjalaan nostivat esiin ikonipulan kirkkokansan keskuudessa.

PSHV vastasi suureen tarpeeseen

Kirkon sisälähetystyötä tekevä Pyhän Sergein ja Hermanin Veljeskunnan (PSHV) komitea päätti kokouksessaan 22. maaliskuuta 1943 painattaa kartonkisia ikoneja helpottaakseen tilannetta.

Painotyö piti tehdä kotimaassa, koska ulkomailta ei tuolloin ollut niitä mahdollista hankkia. Sopivan malli-ikonin valinta uskottiin arkkipiispa Hermanin ja ylidiakoni Leo Kasangon tehtäväksi.

Alkukesästä vuonna 1943 he löysivät malliksi Vapahtajan ikonin Kuopion Pyhän Nikolaoksen kirkon alttarihuoneesta. Kyseessä on lempeäkatseinen Kristus, joka tyylillisesti sijoittuu akateemisten ikonien joukkoon. Kasangon pyynnöstä Kuopion seurakunnan kirkkoherra Vilho Hokkinen toimitti ikonin Helsinkiin malliksi.

Ikonia painatettiin kirkkokansan käyttöön

Ikonien painotyö tehtiin helsinkiläisessä Tilgmann Oy:ssä. Kartonkisia Vapahtajan ikoneita tilattiin kahta kokoa (22 x 27 cm ja 71 x 57 cm), joista suurempi on hieman alkuperäistä pienempi.

Kasanko kiirehti heinäkuussa 1943 valmistusta, koska ikoneja tarvittiin ensi tilassa ”niin kotimaassa kuin Itä-Karjalassakin”. Tilgmann Oy ei kuitenkaan voinut toimittaa tilausta vuoden 1943 aikana, vaan painotyö valmistui vasta keväällä 1944.

Kirkkokansa antoi ikonille uuden nimen

Sotatilanteen nopean muuttumisen vuoksi painokuvaikoneja ei tarvittu enää Itä-Karjalassa (Suomen armeija vetäytyi Petroskoista ja muualta Itä-Karjalasta kesäkuun lopussa 1944), vaan ainoastaan evakkotielle joutunutta kirkkokansaa varten.

Siirtolaisille jaettu painettu Kristus-ikoni sai kansan suussa nimen ”Evakko-Kristus”. Pienempiä ikoneita käytettiin yleensä kodeissa yksityiseen hartaudenharjoittamiseen. Isommat oli tarkoitettu myös jumalanpalveluskäyttöön.

Ikonin evankeliumiteksti rohkaisee ja opettaa

Kuopiossa sijaitsevan alkuperäisen Kristuksen ikonin evankeliumiteksti on kirkkoslaavia. Siinä lukee: “Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.” (Matt. 11:27–28)

Painokuvaikoniin haluttiin suomenkielinen teksti. Ikonissa ei kuitenkaan käytetty alkuperäistä raamatunkohtaa, vaan tilalle valittiin yhdistelmä kahdesta Johanneksen evankeliumin jakeesta: “Uuden käskyn minä annan teille, että rakastaisitte toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä että tekin niin rakastaisitte toisianne.” (Joh. 13:34) “Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään kuin että hän antaa henkensä ystäviensä edestä.” (Joh. 15:13)

Tekstin valinnassa painoi epäilemättä sodan menetysten taakka. Monet olivat kaatuneet, ja monet jäivät suremaan kaatuneita. Kristuksen sanat oli tarkoitettu ohjeeksi ja lohdutukseksi.

Toisin kuin 1920- ja 30-luvuilla, jolloin ikonien kirkkoslaavinkielisiä tekstejä korjailtiin suomenkielisiksi päälle maalauksin, tällä kertaa alkuperäiseen ikoniin ei kajottu. Tekstin muutos tehtiin painotyön yhteydessä.

Painokuvassa on käytetty kirjasintyyppinä fraktuuraa (”vanhan suomen kirjasinta”), joka oli yleinen kirjasinlaji Pohjois-Euroopassa 1500-luvulta saakka ja joka levisi Suomeen luterilaisuuden myötä. Fraktuuraa käytettiin yleisesti painojulkaisuissa aina 1900-luvun alkupuolelle asti, mutta se korvattiin vähitellen antiikvalla. Esimerkiksi vuonna 1912 Raamatun taskupainos julkaistiin aiemmasta poiketen antiikvalla.

Fraktuuran käyttö ikoneissa on erittäin epätavallista. Painotyön yhteydessä se kenties nähtiin sopivana vanhahtavan tekstiasun vuoksi.

Evakko-Kristus -ikoni matka-alttareissa

Sota-aikana käynnistettiin keräys ”Kirkkoja kreikkalaiskatoliselle Karjalan kansalle”, jonka tarkoituksena oli kerätä varoja Karjalan jälleenrakentamiseen.

Keräystuottoa ei tähän tarkoitukseen ehditty lopulta käyttää, ja siksi vuoden 1950 kirkolliskokous päätti, että varat käytetään ”kirkollisten eli matkakirkkojen hankkimiseen papiston käytettäväksi vakinaisia jumalanpalveluspaikkoja vailla olevilla paikkakunnilla julkisten jumalanpalvelusten toimittamista varten.”

Matka-alttari sisälsi kokoonpantavat pöydät, kynttilänjalat, ristin ja ikonit. Matkakirkko oli tarkoitettu siirrettäväksi, koska papisto kiersi toimittamassa jumalanpalveluksia kirkkotilojen puutteessa esimerkiksi koulujen urheilusaleissa ja luterilaisten seurakuntasaleissa.

Jo vuonna 1943 pastori Leo Merras oli suunnitellut käyttöönsä matka-alttarin. Museon kuva-arkistosta löytyy valokuva, jossa Merraksen matka-alttari on koottuna, Evakko-Kristus -ikonin kera (OKMVA1774:1).

Kymmenkunta vuotta myöhemmin agronomi Johannes Wolkoff suunnitteli oman, laajemman matkakirkon, jossa myös hyödynnettiin Evakko-Kristus -ikonia (OKMVA1774:2).

Matka-alttareita valmistettiin joitakin kappaleita, mutta käyttö jäi lopulta melko vähäiseksi. Läheskään kaikilla ei ollut käytettävissään autoa, vaan papistokin taittoi matkaa linja-autolla ja polkupyörällä. Tällöin näin suuren tavaramäärän kuljettaminen ei olisi ollut mahdollista, eikä se ollut välttämätöntä palvelusten toimittamiseksi.

Jälleenrakennuskauden myötä valmistui melko kattava pyhäkköjen verkosto, joka jätti matka-alttarit jokseenkin tarpeettomiksi.

Evakko-Kristus piispojen uusissa kaulariipuksissa

Vuonna 2023 Suomen ortodoksinen kirkko vietti Tomos 100 vuotta -juhlaa. Tomos on asiakirja, jolla Suomen ortodoksinen kirkko sai autonomian Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa vuonna 1923.

Juhlavuoden yksi merkkitapahtuma oli piispallisten enkolpioiden valmistus. Enkolpion on piispallinen riipus, johon tavallisesti on kuvattu Kristus.

Ajatus riipusten valmistuksesta oli arkkipiispa Leon. Hän toivoi, että käytettäisiin suomalaisia kiviä ja suomalaisille merkittävää ikonia, jolloin Evakko-Kristus valikoitui kuva-aiheeksi. Ikonin katsottiin kuvaavan hyvin kirkon historiaa ja muistuttavan monien karjalaisten sukujen sodanaikaisesta historiasta.

Riipuksia valmistettiin 14 kappaletta ja ne jaettiin juhlaan osallistuneille piispoille Helsingissä, ensimmäisenä patriarkka Bartolomeokselle.

Riipukset ovat hopeoitua kierrätyspronssia ja kivenä on käytetty Kittilän kromimarmoria. Enkolpioneiden suunnittelusta ja valmistuksesta vastasivat Kurkipellon pajan taitajat, Ville, Hannele ja Valo Maahinen.

Ikonin muistopäivä ja juhlaveisut

Kirkkomme muistelee päivittäin pyhiä ihmisiä, tapahtumia tai ikoneita. Kun ikoneihin liittyy jokin erityinen muisto, tai niitä kunnioitetaan ihmeitätekevänä, ne voivat myös saada muistopäivän kirkkokalenteriin.

Piispainkokous katsoi ikonin merkittävyyden vuoksi perustelluksi määrätä sille oman juhlapäivän ja laatia liturgiset tekstit. Asian valmistelu annettiin Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenin tehtäväksi. Piispat päättivät kokouksessaan 5.6.2025, että Evakko-Kristus -ikonin juhlapäivää tullaan vuodesta 2026 alkaen viettämään evakkojen liputuspäivänä, 20. huhtikuuta.

Perinteisen tavan mukaan juhlapäivää varten ikonille on laadittu omat liturgiset kirkkoveisut, tropari ja kontakki, jotka on jo käännetty myös ruotsiksi, englanniksi ja karjalaksi.

Katariina Husso

Kokemuksia Evakko-Kristus -ikonin merkityksestä

Aamun Koitto -lehti kysyi lukijoiltaan Evakko-Kristus -ikonin merkityksestä: Mitä Evakko-Kristus -ikoni merkitsee sinulle – tai perheellesi taikka suvullesi? Millaista lohdutusta tai rukousvastauksia sinä tai läheisesi olette saaneet Evakko-Kristus -ikonin äärellä?

Lohdun ja suojeluksen tuoja

Erään suvun kertomuksen mukaan Evakko-Kristus -ikoni kulki perheen mukana kaikissa elämänvaiheissa. Ikoni otettiin mukaan suojelijaksi. Se sijoitettiin perinteen mukaan kodin ikoninurkkaan aina uusissa asuinsijoissa, ja se periytyi suvussa eteenpäin.

Yksi lehden lukija kertoo ikonin olevan hänen rakkaimpia ikonejaan ja kunniapaikalla kodin seinällä. Ikoni on nähnyt elämää ja tuonut rauhaa sekä siunausta kotiin: “Kehykset ovat kolhiintuneet vuosien saatossa, mutta rakkauden sanoma on edelleen kirkas ja ehjä!”

Ikonia kuvataan myös lempeyden ja mielentyyneyden antajaksi. Sen koetaan olevan paras lohduttaja, joka puhuttelee päivittäin.

Opettaja

Useampi Aamun Koiton lukija kertoo oppineensa lapsena ikonin edessä rukouksia, kuten esimerkiksi Taivaallinen Kuningas -rukouksen. Ikonin äärellä on myös juhlittu rukoillen tärkeitä perhejuhlia: nimenantorukouksia, kiitosrukouksia ja muita.

Kertomuksissa toistuu, että Evakko-Kristus -ikoni oli aina kunnioittavasti läsnä lapsuuden kodissa ja auttoi pitämään yllä yhteyttä Jumalaan: “Ikonin edessä evakko-vanhempamme rukoilivat aamuin ja illoin, ja se antoi voimaa jaksaa ja rakentaa uusi elämä ja koti perheelle. – – Heidän esimerkillään me lapset saimme hyvät eväät kasvaa terveinä ja hyvin menestyneinä.” Kodin arvot ja tavat siirtyivät perintönä myös seuraaville sukupolville.

Eräs lukija muistelee, miten silloinen pappismunkki Paavali opetti hänelle, kolmivuotiaalle, ikonin edessä ristinmerkin tekemistä – ja kuinka ikoni on lapsuudesta lähtien ollut hänelle tärkeä.

Monet muistavat, miten ikoni – erityisesti Kristuksen katse – tuntui vahtivan vilkkaan lapsen tekemisiä. Muuan lehden lukija kertoo muistavansa ikonin mummon asunnon seinältä. Lapsena hän kävi mummon kotona karkkivarkaissa tämän poissa ollessa: “Kristus katsoi ikonista aina toruen, mutta nykyään ikoni katselee jo paljon lempeämmin.”

Ikoni on auttanut myös oppimisessa: “Tuossa ikonissa olevassa tekstissä oli vanhat kirjaimet. Niistä opettelin lukemaan tekstin niin, että osaan sen vieläkin ulkoa.”

Suvun aarre

Monille lukijoille Evakko-Kristus -ikoni on kallis aarre, sillä se kietoutuu suvun historiaan.

Eräs lukija kertoo lukeneensa jo lapsena ikonin taakse kirjoitetun tekstin, joka kuvasi suvun evakkomatkaa. Hän yritti ymmärtää kaiken sen, mitä sukulaiset olivat kokeneet.

Lukijat mainitsevat myös menneiden sukupolvien läheisyyden. Yksi kertoo hiljentyvänsä ikonin äärelle ja muistelevansa samalla jo edesmenneitä: ikoni antaa lohtua ja suojaa arjen keskellä. Toisessa viestissä todetaan kuvaavasti: “Sukupolvien ketju on läsnä esineiden ja rukouksen kautta kodissamme.”

Monien muistoissa ikoni oli isovanhempien kodissa kunniapaikalla, kehyksissä ja lampukan alla. Se on ollut tärkeä monien suvulle, ja erään Evakko-Kristus -ikonin taakse on kirjoitettu muun muassa: “Älkää milloinkaan hävittäkö tätä aarretta.”

Johdattaja

Eräs evakkojen jälkeläinen kertoo ikonin johdattaneen hänet pyhäkköön, jonka alttarissa oli samainen ikoni. Hän koki tulleensa “oikeaan osoitteeseen” ja saapuneensa “turvasatamaan”. Kaiken hyvän lisäksi hän sai “aivan ihanan rippi-isän”.

Rukoukseen neuvoja

Joidenkin sukujen kohtaloissa talvisodan aikainen lähtö oli niin kiireinen, ettei ikoneja ehditty ottaa mukaan. Sama tapahtui monille muillekin perheille: ikoni jäi kiireessä olohuoneen nurkkaan. Sodan jälkeen perheisiin jaettiin pahville liimattu paperinen Evakko-Kristus.

Ikoni sai kunniapaikan seinällä tai nurkassa, ja säilytti arvonsa, vaikka kotona olisi ollut myös muita, perinteisiä maalattuja ikoneja. Monet kertovat rukoilevansa yhä nykyään tämän saman ikonin edessä päivittäin.

Rauhan toivo ja suojelus

Vaikka Evakko-Kristus -ikonia jaettiin sodan melskeiden vuoksi, sen koetaan viestivän rauhaa. Eräässä viestissä todetaan, että seuraava sukupolvi on varjeltunut evakkomatkalta – ja toivotaan, että ikoni varjelee suomalaisia edelleen.

Viesteissä toistuu myös sisäisen rauhan merkitys: Evakko-Kristus -ikonin koetaan henkivän ja välittävän sielun rauhaa.

Marko Mäkinen

 

Pääkuvassa erään kodin seinällä oleva Evakko-Kristus -ikoni.

Artikkeli on julkaistu ensi kertaa painetussa Aamun Koitossa 2/2025. Painetun lehden sisältöjä tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.

Jaa tämä juttu

Yleinen

Rudolf Koivu -näyttely avautuu Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa

Kahden hiippakunnan mallia pohtivan työryhmän kokoonpanosta kehkeytyi pitkällinen vääntö

Esteetön ja tuoksuton liturgia päätti Lauran ”erämaavaelluksen”
Näytä kaikki
Maailmalta

Hautaus Kristuksen aikana

Ajanlaskun alun maailmassa kuolema oli lähellä kaikenikäisiä ihmisiä. Uudessa testamentissa on Jeesuksen kuoleman ja hautaamisen lisäksi muita kertomuksia, joissa kerrotaan kuoleman kohtaamisesta. Ne eivät kuvaa yksityiskohtaisesti hautaamiseen liittyviä käytäntöjä, mutta antavat kuitenkin käsityksen siitä, miten vainajat saateltiin viimeiselle matkalle. Kuolemaan liittyvistä tavoista ja käytännöistä saadaan tietoa myös arkeologian menetelmin.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Ulla Tervahauta Kuva: Eri kuvalähteitä

Tässä kirjoituksessa tarkastelen sitä, mitä tiedetään hautaustavoista, suremisesta ja vainajien muistelemisesta ajanlaskun alun Palestiinassa. Uskonnontutkimuksessa kuoleman kohtaamista ja kuolemaa voidaan lähestyä prosessina, jossa on eri vaiheita, kuten vainajan valmistelu, hautajaismenot, hautaaminen ja erilaisia tapoja muistella edesmennyttä. Tarkasteluni perustuu arkeologisiin löytöihin ja niistä esitettyihin tulkintoihin, joita peilaan evankeliumien teksteihin.

Hautaluola-Beit-Shearim-sisäänkäynti
Sisäänkäynti Beit Shearimin luolastoon Haifan seudulla Israelissa. Alueella on laaja hautaluolien verkosto ajanlaskun alkuvuosisadoilta. Kuva: Davidbena/ Wikimedia Commons

Kuolema ja hautaan saattaminen

Korkean lapsikuolleisuuden maailmassa lapsen tai nuoren kuolema kosketti useimpia perheitä. Tämä käy ilmi myös evankeliumikertomuksissa. Kun jotakuta ollaan saattamassa viimeiselle matkalle, on usein kyse lapsesta tai nuoresta. Tällainen on esimerkiksi kertomus Jairoksen kaksitoistavuotiaan tyttären kuolemasta ja herättämisestä tai Luukkaan kertomus leskiäidin pojan herättämisestä.

Antiikin maailmassa kuolema tapahtui usein kotona, ja näin on tapahtunut kertomuksessa Jairoksen tyttärestä. Hautaan valmistelusta ja hautaamisesta vastasi perhe, mutta tiedetään, että hautaamisesta saattoivat huolehtia myös erilaiset yhdistykset.

Valmistelut aloitettiin välittömästi kuoleman tapahduttua, sillä vainaja tuli haudata samana päivänä. Hänet pestiin ja voideltiin tuoksuvilla öljyillä ja käärittiin pellavaisiin käärinliinoihin. Mukaan lisättiin yrttejä tai tuoksuvia kasveja.

Vainajan mukaan saatettiin laittaa koru, kosmetiikka-astia tai jokin muu merkityksellinen esine. Näiden hautalahjojen tutkimusta vaikeuttaa se, että haudat on yleensä ryöstetty historian saatossa.

Intensiivisin suruaika kesti seitsemän päivää. Silloin ystävät ja sukulaiset kokoontuivat kuolleen kotiin suremaan. Paikalla saattoi olla itkijänaisia ja huilunsoittajia. Kertomuksessa Jairoksen tyttären herättämisestä mainitaan, että paikalla on itkevä ja valittava väkijoukko. Matteus mainitsee erikseen huilunsoittajat (Mark. 5:38, Matt. 9:23, Luuk. 8:52).

Iso surijoiden joukko mainitaan myös kertomuksessa, jossa Jeesus herättää leskiäidin ainoan pojan kuolleista (Luuk. 7:11–15). Samoin kertomuksessa Lasaruksen herättämisestä mainitaan, että Martan ja Marian luona oli väkeä suremassa ja lohduttamassa (Joh. 11:31). Evankeliumikertomuksissa sureminen on siis vahvasti yhteisöllistä.

Leijonakoristeita-Sarkofagissa-Beit-Shearimin-luolastossa-Israelissa-
Hautakammioissa tyypillisiä kuva-aiheita ovat ihmishahmot, tietyt eläimet, laivat, menora-kyntteliköt, verkkomaiset kuviot sekä X- tai V-symbolit. Kuva: svarshik/iStock

Erityyppisiä hautoja

Kertomuksessa lesken pojan herättämisestä vainajaa ollaan kantamassa haudattavaksi kaupungin ulkopuolelle. Asutuksen ulkopuolisiin hautoihin viittaa myös kertomus Gerasan alueella kohdatusta demonien valtaamasta miehestä, joka asui hautaluolissa (Mark. 5). Arkeologian valossa tiedetään, että ajanlaskun alun Palestiinassa haudat sijaitsivat asutuksen ulkopuolella, usein kylän tai kaupungin pohjois-, etelä- tai itäpuolella.

Arkeologinen aineisto antaa kuvan monenlaisista hautaamistavoista, jotka usein liittyivät haudattavan ja hänen perheensä varallisuuteen. Ajanlaskun alun Palestiinan hautakulttuureissa oli paljon samoja piirteitä kuin kreikkalais-roomalaisessa maailmassa laajemmin.

Usein haudat oli louhittu kallioon tai ne sijaitsivat luolissa. Tavalliset ihmiset haudattiin vaatimattomiin, maahan kaivettuihin tai louhittuihin hautoihin. Tällainen hautausmaa oli käytössä Qumranissa Kuolleen meren lähellä. Maahan kaivettuun ja vaikeasti havaittavaan hautaan viitannevat Jeesuksen moitesanat fariseuksille, joiden hän sanoo olevan kuin merkitsemättömiä hautoja, joita ihmiset tietämättään tallovat (Luuk. 11:44).

Toisaalta hautoihin saattoi liittyä jonkinlainen rakennelma tai muistomerkki. Matteuksen Jeesus moittii oppineita ja fariseuksia ja sanoo, että he ovat kuin valkoisella kalkittuja hautoja, jotka ovat täynnä kuolleiden luita ja saastaa. Edelleen hän kritisoi heitä siitä, että he rakentavat hautamuistomerkkejä profeetoille ja koristelevat oikeamielisten hautoja, eivätkä ymmärrä olevansa profeetantappajien jälkeläisiä (Matt. 23:27–32). Monumentaalisia hautoja ja muistomerkkejä on säilynyt Jerusalemissa esimerkiksi Kidronin laaksossa. Näitä ovat esimerkiksi Absalomin ja Sakariaan haudoiksi kutsutut monumentit ajanlaskun alun tienoilta.

Kallioihin louhituissa haudoissa on usein keskustila ja sen ympärillä huonemaisia hautakammioita. Tällaiset haudat olivat yleisiä Levantissa laajemmin, eivätkä ne siis olleet tyypillisiä nimenomaan juutalaiselle kulttuurille. Hautakammioissa oli joko pitkittäisiä syvennyksiä tai seinänsuuntaisia penkkejä, joihin vainajat asetettiin erilaisissa arkuissa tai käärinliinaan kiedottuna ilman arkkua. Kallioon louhitut haudat olivat usein sukuhautoja ja käytössä sukupolvien ajan. Johanneksen evankeliumissa Lasaruksen hauta mainitaan luolaksi, jonka suu on suljettu kivellä (Joh. 11:38).

Ajanlaskun alun tienoilla Jerusalemin ympäristössä tunnettiin niin kutsuttu toinen hautaaminen. Kyseessä oli tapa koota vainajan luut maatumisen jälkeen niin kutsuttuun ossuaariin eli luulaatikkoon. Vaikka käytäntöä ei sellaisenaan tunneta muualta, on ajateltu, että ossuaarihautaus heijastaa kreikkalais-roomalaisesta kulttuurista omaksuttuja piirteitä. Ossuaarit nimittäin muistuttavat kreikkalaisia tuhkauurnia. Tavan on nähty korostavan vainajan yksilöllisyyttä. Luita ei siirretty hautakammiossa yhteen kasaan muiden kanssa, kuten aiemmin, vaan ne pidettiin erillään omassa laatikossaan. Ossuaarihautaaminen päättyi toisella vuosisadalla ajanlaskun alun jälkeen.

Vainajia muisteltiin konkreettisesti hautapaikoilla

Suru ja muisteleminen eivät pääty hautaamiseen. Antiikin maailmassa hautojen läheisyydessä vietettiin muistojuhlia ja -aterioita, mutta ajanlaskun alun Palestiinassa ei tästä ole varmoja viitteitä. Juutalaisiin puhtaussääntöihin kuuluu käsitys vainajiin liittyvästä epäpuhtaudesta, ja sen valossa muistoaterioiden viettäminen hautapaikoilla ei olisi ollut ongelmatonta. Toisaalta on selvää, että kuolemaan liittyviä käytäntöjä omaksuttiin kreikkalais-roomalaisesta kulttuurista.

Valkoinen kivinen ossuaari lähikuvassa
Ossuaari eli luulaatikko ajanlaskun alusta. Ossuaari on valmistettu kalkkikivestä ja koristeltu punaisiksi maalatuin ruusukekuvioin. Kreikankielinen teksti mainitsee, että se on sisältänyt Filotarion ja Joannios-nimisten henkilöiden luut. Kuva: Metmuseum/Wikimedia Commons

Vaikka muistoaterioiden viettämisestä ei ole selkeitä merkkejä, jättivät haudoilla vierailleet ihmiset jälkensä hautapaikoille. Hautakammioiden seinillä on erilaisia kaiverruksia tai kirjoituksia, jotka kertovat vierailijoista. Tyypillisiä kuva-aiheita ovat ihmishahmot, tietyt eläimet, laivat, menora-kyntteliköt, verkkomaiset kuviot sekä X- tai V-symbolit. Niitä on tulkittu eri tavoin. Ihmishahmoilla ja verkkokuvioilla on todennäköisesti suojeleva tarkoitus. Laivat viittaavat jollakin tapaa ihmisen viimeiseen matkaan, ja menora yhdistyy juutalaiseen identiteettiin.

Kuvasymbolien lisäksi hautakammioiden seiniltä löytyy myös tekstejä kreikaksi, hepreaksi ja arameaksi. Haudanryöstäjien karkottamiseksi kirjoitettiin erilaisia varoituksia ja kirouksia. Toisaalta sanat saatettiin osoittaa edesmenneille. Haifan lähellä sijaitsevan Beit Shearimin hautakammioiden seiniin on kreikaksi raapustettu toivotukset: ”Rohkeutta, hurskaat vanhemmat! Kukaan ei ole kuolematon!” ja ”Onnea ylösnousemukseen!”

Ristiinnaulitun hautaaminen

Neljässä evankeliumissa keskeisin kertomus, jossa kuvataan hautaan saattamista, on kuvaus Jeesuksen kuolemasta ja hautaamisesta. Jokainen evankelista mainitsee edellä kuvattuja, yleisesti tunnettuja hautaamiseen liittyviä tapoja: vainajan kääriminen pellavavaatteeseen, tuoksuvat öljyt ja yrtit – Johanneksen evankeliumissa mirhan ja aaloen sekoitus – sekä hauta, joka kuvataan kallioon louhituksi huoneeksi (Mark 15:42–16:4, Matt. 27:55–61, 28:1; Luuk. 23:50–24:3; Joh. 19:38–20:7).

Tutkijat ovat esittäneet erilaisia arvioita evankeliumikertomusten ja historiallisten tapahtumisen suhteista. Jeesuksen kuolema ristillä oli väkivaltainen, hänet oli tuomittu kuolemaan kapinallisena. Kuolemaantuomittujen hautaamisessa ei aina noudatettu tavanomaisia käytäntöjä. On ajateltu, että todennäköisimmin hautaaminen olisi tapahtunut tavalla, joka heijasti kuolemantuomion häpeää. Evankeliumeissa hautaaminen tapahtuu kiireessä ja Pilatuksen erityisellä luvalla. Naiset menevät haudalle pienenä ryhmänä aamuhämärissä eikä surevia väkijoukkoja mainita.

Kertomus Joosef Arimatialaisesta ja kalliohaudasta on myös kyseenalaistettu. Kalliohaudat olivat varakkaiden hautoja, eikä Jeesus ollut vaurasta jerusalemilaissukua vaan kuolemaantuomittu profeetta Galileasta. Toisaalta on ajateltu, että lähestyvän pääsiäisjuhlan vuoksi häntä ei haluttu jättää ristille vaan pyydettiin luovutettavaksi ja haudattavaksi saatavilla olevaan paikkaan.

Joskus ristiinnaulittuja luovutettiin omaisille hautaamista varten. Jerusalemista on löydetty ossuaari, jossa oli Jeesuksen tavoin ensimmäisellä vuosisadalla ristiinnaulitun Johanan-nimisen miehen luut. Naula Johananin kantapään luussa paljastaa kuoleman tavan: hänkin kuoli ristillä. Löytö on harvinainen, siksikin, että yleensä naulat irrotettiin, kun uhri nostettiin pois ristiltä (vrt. Pietarin evankeliumi 6:21). Kuolintavasta huolimatta Johanan oli haudattu sukuhautaan ja siirretty ossuaariin.

Lähteitä ja kirjallisuutta

Pietarin evankeliumi, suom. Matti Myllykoski. Pietarin evankeliumi: Akhmim-fragmentin käännös ja kommentaari. Teologinen Aikakauskirja 4/2008: 291–300.

Gudme, Anne Katrine de Hemmer & Kirsi Valkama. Approaching the Dead: Studies on Mortuary Ritual in the Ancient World. Suomen Eksegeettinen Seura 2020.

Hachlili, Rachel. Jewish Funerary Customs, Practices and Rites in the Second Temple Period. Brill 2005.

Magness, Jodi. Ossuaries and the Burials of Jesus and James. Journal of Biblical Literature 124/2005: 121–154.

McCane, Byron. Roll Back the Stone: Death and Burial in the Time of Jesus. Trinity Press 2003.

Stern, Karen. Writing on the Wall: Graffiti and the Forgotten Jews of Antiquity. Princeton University Press 2018.

 

Pääkuva: Johanneksen evankeliumissa Lasaruksen hauta mainitaan luolaksi, jonka suu on suljettu kivellä (Joh. 11:38). Kuvan Ukrainassa sijaitseva ikoni kuvaa Lasaruksen kuolleista herättämistä. Kuva: hramikona/Shutterstock

 

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran painetussa Aamun Koitossa 1/2026. Painetun lehden sisältöä tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.

Jaa tämä juttu

Maailmalta

Kirkkojen maailmanneuvosto kiinnittää kansainvälisen yhteisön huomion Venäjän ukrainalaisiin lapsiin kohdistamiin rikoksiin

Pääsiäisen odotusta ja käytännön ekumeniaa Aurinkorannikolla

Patriarkka Bartolomeos jätti viimeiset jäähyväiset Georgian patriarkalle
Näytä kaikki
Ajassa

Suomen Ekumeeninen Neuvosto puolustaa oman uskonnon opetusta

Kristillisiä kirkkokuntia edustava Suomen Ekumeeninen Neuvosto vastustaa opetusministeriön ehdotusta yhteisestä katsomusaineesta. Nykyinen malli ja sen kehittäminen on kirkkojen mielestä paras tapa turvata positiivinen uskonnonvapaus ja huomioida myös vähemmistöjen oikeudet.

Julkaistu
Teksti: Maria Hattunen Kuva: Minna Jalovaara

Opetusministeriön työryhmä on ehdottanut yhteisen katsomusaineen perustamista korvaamaan nykyistä uskonnonopetusta, mutta 11 kirkkokuntaa edustava Ekumeeninen Neuvosto kannattaa sen sijaan nykyisenkaltaisen oman uskonnon opetuksen ja elämänkatsomustiedon kehittämistä.

”YK:n lasten oikeuksien sopimus turvaa lapsille oikeuden omaan kulttuuriin, kieleen ja uskontoon, ja julistus velvoittaa sen ratifioineita valtioita, kuten Suomea, edistämään oikeuksia muun muassa koulutuksen keinoin”, todetaan Ekumeenisen Neuvoston perjantaina julkaistussa kannanotossa (Avaa uuden sivuston).

Lasten oikeudet keskiössä

Neuvoston mukaan positiivisen uskonnonvapauden toteuttamiseksi Suomessa on huolehdittava kaikkien lasten, erityisesti vähemmistöuskontoihin kuuluvien, oikeuksista tutustua ja oppia omasta uskonnostaan. Esimerkiksi säästöt, pätevien opettajien puute tai lukujärjestyksen laatimisen vaikeus eivät ole kestäviä perusteita tinkiä lapsen oikeuksista.

”Olemme tietoisia siitä, että moniryhmäistä nykymallia vastaan on esitetty periaatteellisia ja käytännöllisiä kriittisiä näkökohtia. Suhtaudumme niihin avoimesti ja kaikkia esille nousseita kysymyksiä on syytä selvittää. Haluamme kuitenkin nostaa keskusteluun erityisesti uskonnonvapauden näkökulman ja vähemmistöjen äänen”, sanotaan kirkkojen yhteisessä kannanotossa.

Katsomusaine palvelee paremmin enemmistöä

Neuvoston näkemyksen mukaan yhteinen katsomusaine palvelee paremmin enemmistöä kuin vähemmistöjä. Positiivisen uskonnonvapauden toteuttaminen ei yhteisen katsomusaineen opetuksen kautta toteutuisi samoin kuin nykymallisessa katsomusaineiden opetuksessa. Siirtyminen oman uskonnon opetuksesta yhteiseen aineeseen kaventaisi uskontojen sisältöjä opetussuunnitelmissa ja lasten oikeus omaan kulttuuriin ja uskontoon heikentyisi.

Yhteiseen oppiaineeseen olisi mahdotonta mahduttaa kaikkia niitä sisältöjä, joita eri oppimäärissä tällä hetkellä on yhteensä. Sekä opetusministeriön vuonna 2022 valmistunut selvitys katsomusaineista että tuore, viime vuonna julkaistu, Opetushallituksen katsomusaineiden kehittämisryhmän loppuraportti toteavat nykymuotoisen katsomusaineiden opetuksen huomioivan vähemmistöt, tukevan identiteettiä ja huomioivan maahanmuuttotaustaisten kotoutumista yhteistä oppiainetta paremmin.

Kehitystyötä on hyvä jatkaa

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan nykymallisessa opetuksessa on merkittäviä ansioita, kuten huoltajien ja oppijan katsomustaustan sekä vähemmistöjen oikeuksien huomioiminen. Kun uskontojen opetus on osa yhteiskunnan koulujärjestelmää, voidaan varmistaa, että opetuksen sisällöt ja laatu ovat yhteiskunnan yleisen arvopohjan kanssa samansuuntaisia ja opetus tapahtuu monikulttuurisuuden ja vuorovaikutuksen ilmapiirissä.

Kuten Opetushallituksen katsomusaineiden kehittämistyöryhmä, myös Ekumeeninen Neuvosto kannattaa uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen kehittämistä edelleen: ”Kun uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta kehitetään, Suomen Ekumeeninen Neuvosto osallistuu mielellään työhön tarjoten vähemmistökirkkojen, ekumenian ja uskontodialogin osaamistaan.”

Suomen Ekumeeniseen Neuvostoon kuuluu Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ortodoksinen kirkko, Katolinen kirkko Suomessa, Suomen Vapaakirkko, Missionskyrkan i Finland, Suomen Metodistikirkko, Suomen Pelastusarmeija, Finlands svenska metodistkyrka, Finlands svenska baptistsamfund, The Anglican Church in Finland, International Evangelical Church in Finland. Lisäksi tarkkailijajäseninä Neuvostoon kuuluvat Suomen Helluntaikirkko, Finlands Svenska Pingstmission, Suomen Baptistikirkko, Ystävien Uskonnollinen Seura Kveekarit ja Suomen Adventtikirkko. Lisäksi Neuvostolla on 27 kumppanuusjärjestöä.

 

Pääkuva on kuvituskuva, jossa ortodoksisen uskonnon opettaja pitelee käsissään koulukirjaa.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Mirhantuojanaiset evankeliumikertomuksissa

Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen pääsiäistervehdys

Suomen ortodoksisen kirkon piispojen yhteinen pääsiäistervehdys Herran vuonna 2026
Näytä kaikki
Arki & ihmiset

Itse tehty kuolinvaate kertoo rakkaudesta

Kuolinvaatteen valmistaminen on aivan erityislaatuinen käsityö. Mikkeliläinen Pia Suorsa on tehnyt hautausvaatteet sekä itselleen että puolisolleen Pentti Fadjukoville.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Riikka Platonova Kuva: Riikka Platonova

Pyhittäjä Paisios Athosvuorelainen (Avaa uuden sivuston) tunsi hiljaisuudessa tehdyn työn merkityksen: ”Rauhallisesti ja rukoillen valmistettu käsityö pyhittyy ja on pyhitykseksi sitä käyttäville ihmisille. Jos ihminen on hermostunut, suuttuu ja kiroilee, ei hänen työllään ole siunausta… Hiljaisuus on suuri asia. Vaikka joku ei rukoilisikaan, niin hiljaisuus on jo salaista rukousta.”

Käsityö oli ennen elinehto, nykyään se on enää harvoin ammatti, mutta monille harrastus. Se voi olla myös hiljaisuuteen ja rukoukseen ohjaava työ, joka estää ajatuksia harhailemasta. Käsityöhön liittyy käytännön taitojen ja tietojen lisäksi paljon muutakin, jota voi olla vaikea kuvata sanallisesti – tunnelmia, arvoja, elämänkokemusta.

Mikkelissä asuva ortodoksi, taitava käsityöntekijä Pia Suorsa opetteli lapsena mummonsa opastuksella käsitöitä, ja siitä asti ne ovat olleet mukana hänen elämässään.

Pia osallistui feresikurssille Mikkelin kansalaisopistossa, jossa hän oppi karjalaisille tekstiileille ominaisen etupistokirjonnan. Hän oli kurssin ainoa ortodoksi, ja opettaja kehotti häntä perehtymään myös käspaikkojen ompeluun. Niihin Pia tutustuikin perusteellisesti: hän on vuosien varrella ommellut yli sata käspaikkaa – lahjaksi, kirkon kaunistukseksi ja omaan käyttöön.

Pentti-Fadjukov-esittelee-mäntypuusta-tekemiään-ruumisarkkuja
Pentti Fadjukov esittelee mäntypuusta tekemiään ruumisarkkuja.

Paljon enemmän kuin pelkkä käsityö

Useita vuosia sitten ortodoksinen seurakunta järjesti Mikkelissä kuolinvaatteiden valmistuskurssin. Kurssin myötä kuolintekstiilien valmistus tuntui Piasta luonnolliselta ajatukselta, ja ennestään opittu kirjontataito auttoi työn omaksumista. Kurssilla opittiin perusasiat ja suunniteltiin tekstiilit, mutta niiden ompelu toteutui myöhemmin itsenäisenä työnä.

– Hautausvaate on suuri rakkauden osoitus, teki sen itselleen tai toiselle, se ei ole mikä tahansa käsityö, Pia kertoo.

Ortodoksisessa hautauspalveluksessa yleisen käytännön mukaan arkku on auki. Vainaja on peitetty katepalttinalla, kasvot peitetään kasvoliinalla. Otsalle laitetaan otsanauha, jossa on teksti Saata Herra lepoon palvelijasi sielu.

Petros ja Maria Sasakin sanoin näillä tekstiileillä on syvä merkitys: ”Liinan tehtävänä on olla paitsi edesmenneen uskon kunnioituksena, myös muistuttaa meitä elämän jatkumisesta Jumalan suojassa.”

Tuohiristit-hautausta-varten
Ystävä teki pariskunnalle tuohiristit hautausta varten.

Rististä versoo kaikki

Pia Suorsa on valmistanut kuolintekstiilit sekä itselleen että miehelleen Pentti Fadjukoville, joka puolestaan on tehnyt molemmille arkut. Itseään varten hän ompeli pellavaisen katepalttinan sekä puuvillaisen kasvoliinan ja otsanauhan. Nämä on kirjottu vihreällä langalla etupistoin. Vihreän värin hän valitsi, koska se on hänelle läheinen, luonnossa vallitseva väri. Katepalttinan kirjontakuvio on perinteisistä aiheista itse sommiteltu: keskellä on risti, josta kaikki muu versoo. Kasvoliinassa on sama risti yksinkertaisempana.

Pentti Fadjukovin suku on kotoisin Salmista, Karkun kylästä. Hänelle Pia on kirjaillut upean käspaikan katepalttinaksi, jonka kirjontamalli on tallennettu miehen kotiseudulta. Erillistä kasvoliinaa ei tarvita, koska käspaikan toinen pää käännetään kasvojen peitteeksi. Etupistokirjontahan on kankaan molemmin puolin samannäköistä. Nyt käspaikka on lapsuudenkodista tuodun pyhän Nikolaoksen ikonin päällä. Käspaikkaan on kirjottu iso kukkilintu eli ”sielun lintu”.

Omaa uskoaan Pia kuvailee näin:

– Ortodoksisuus on elämän peruskallio, joka on syvällä sydämessä.

Hänen ortodoksisuuteensa liittyvät erityisesti lämpimät muistot Lintulan luostarista ja igumenia Marinasta. Kuolemasta hän ajattelee:

– Mielestäni sitä kuvaa hyvin vanhojen ortodoksien ilmaisu siirtynyt tuonilmaisiin – mitä se tarkoittaa, on mysteeri, joka selviää sitten kun olemme siirtyneet sinne.”

Ennen oli yleisempää valmistaa itse kuolintekstiilit, mutta nykyään tämä on harvinaista. Toisaalta muitakaan vaatteita ei kotona enää juuri ommella. Käsityötaitojen katoaminen näkyy myös siinä, että suuri osa kirkkotekstiileistäkin on nykyisin tehdasvalmisteisia.

Pia Suorsan kirjomat otsanauhat Käsitelty AK Kuva Riikka Platonova
Otsanauhoista vihreällä kirjottu on Pialle itselleen ja sininen Pentti-puolisolle.

Käsin tehty on jotain erityistä

Käsityötaito on rikas perinne, jonka herättäminen henkiin sekä kirkon elämässä että yleisesti olisi tärkeää. Tehdastekoiset vaatteet ja muut tavarat saamme nopeasti ja helposti, mutta niiden henki ja arvo ovat aivan erilaisia kuin käsintehdyillä. Haluammehan mieluummin myös tuohuksen aidon, elävän liekin ja käsinmaalattuja ikoneita kuin sähkökynttilöitä ja painokuvia.

Karjalassa ja Venäjällä on ollut paikoin perinne valmistaa kirkkoon yhteistyönä esimerkiksi juuri käspaikka, samalla rukoillen jonkin tärkeän asian puolesta. Kaikki tehtiin omin käsin kuitujen muokkauksesta alkaen. Monta työvaihetta tarvittiin, ennen kuin kuidut olivat kehräpuussa saati valmiina lankoina. Tässä voisi olla mahdollinen tehtävä, joka uudistaisi ja vahvistaisi perinteisellä tavalla sekä käsityötaitoja että yhteistä rukousta seurakunnassa.

Tekstiileissä tulee suosia luonnonmateriaaleja, koska ne ovat kauniita, arvokkaita ja maatuvia. Lähellä kasvavia, mahdollisimman ekologisesti muokattuja luonnonkuituja Pohjolan asukkaille tarjoavat ainakin lampaanvilla, pellava ja nokkonen. Näitä kaikkia on käytetty vanhoissa karjalaisissa tekstiileissä.

 

Pääkuvassa Pia Suorsa esittelee rätsinäpaitaa, jonka hän haluaa hautausvaatteekseen yhdessä feresihameen kanssa.

 

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2026. Painetun lehden artikkeleita julkaistaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Kasvattajat toivovat lisää opetuksellista materiaalia

Kirkkolaulupäivillä tutustutaan innolla naisäänten mahdollisuuksiin

Rovasti Heikki Huttunen sai arkkipiispa Tapio Luoman myöntämän Pyhän Henrikin ristin
Näytä kaikki
Arki & ihmiset

Kirkkolaulupäivillä tutustutaan innolla naisäänten mahdollisuuksiin

Naiskuoro ei ole sekakuoro ilman miesääniä, korostavat naiskuorolaulun työpajaa vetävät kanttorit Sari Ahponen ja Riikka Patrikainen.

Julkaistu
Teksti: Maria Hattunen Kuva: Nektaria Lampropoulos

Naiskuorolaulu on kirkossamme juuri nyt nouseva ilmiö. Tämä haluttiin huomioida myös Helsingissä 24.–26.4. järjestettävien kirkkolaulupäivien ohjelmassa (Avaa uuden sivuston). Tilausta oli selvästi olemassa, sillä naiskuorolaulun työpajaan on ilmoittautunut lähes 50 laulajaa.

– Työpajassa tulee olemaan koolla kirkkomme historian ensimmäinen tämän kokoluokan naiskuoro. Odotamme jännityksellä sitä, millainen sen sointi tulee olemaan, kertovat työpajaa vetävät kanttorit Sari Ahponen Tampereelta ja Riikka Patrikainen Turusta.

Sekakuoro ei ole välttämättömyys

Naisista koostuva kirkkokuoro ei ole kirkon perinteelle vieras: naiskuoro voi täyttää kuoron liturgisen tehtävän siinä missä mies- tai sekakuorokin. Joissakin paikalliskirkoissa – esimerkiksi Bulgariassa – onkin olemassa upea naiskuorolaulun perinne. Suomessa naiskuorojen potentiaalia ei ole kirkossa kovin paljon hyödynnetty. Syyt ovat ainakin osin historiallisia.

Meillä valtaosa seurakuntien aktiivisista kirkkolaulajista on usein ollut naisia. Kanttorit olivat kuitenkin pitkään miehiä, ja tämä lienee yksi syy siihen, että seurakuntakuoroissa on perinteisesti pyritty neliääniseen sekakuorosointiin.

– Omassa paikalliskirkossamme vanhoja naiskuorosovituksia ei ole paljon olemassa ja mielestäni se kertoo siitä, että naisista koostuvaa kuoroa ei ole meillä osattu aiempina vuosikymmeninä ajatella kokonaisena instrumenttina, vaan se on hahmotettu kuorona, josta puuttuvat miesäänet. Itse pidän naisäänistä koostuvaa kuoroa erityisenä ja olen kiinnostunut tutkimaan, millaista kauneutta sellaisella voidaan saada aikaan, toteaa Riikka Patrikainen.

Käytännön tarve ja kaipaus

Sari ja Riikka päätyivät naiskuorotyöpajan vetäjiksi, koska molemmat ovat tahoillaan virittäneet seurakunnissaan naiskuorotoimintaa.

– Kyllä tämä innostus on omalla kohdalla syttynyt ihan käytännön havainnoista. Kanttorit ovat paikoin aika usein siinä tilanteessa, että käytettävissä on vain naisääniä. Siinä tilanteessa harmittaa, että valmista naiskuorolle sovitettua materiaalia on niin niukasti, toteaa Sari.

Sari on ryhtynyt Tampereella työskennellessään harjoituttamaan kolmiäänistä naiskokoonpanoa.

– Olemme opetelleet dir.cant. Jarmo Lehdon säveltämää kolmiäänistä naisäänille sävellettyä liturgiaa ja Viktor Hentusen puhtaaksikirjoittamaa perinteisille melodioille perustuvaa kolmiäänistä liturgiaa, jonka Jarmo Huttu on kirjoittanut digitaaliseen muotoon.

Naisäänten varaan rakentuva harmonia voi ensi alkuun kuulostaa erikoiselta. Sari tietää tämän omasta kokemuksesta.

– Olimme noin kymmenhenkisen naisjoukon kanssa Kolhossa laulamassa Hentusta ja muistan, kuinka hämmästyin sitä, miten omakin korva on tottunut miesääniin. Meni aikaa, ennen kuin osasin luottaa siihen, että tältä tämän on tarkoitus kuulostaa. Eli kyllä tässä kanttorin näkökulmasta on mukavasti haastetta ja opittavaa.

Riikka innostui naistrion perustamisesta Turussa jo ennen työllistymistään seurakuntaan. Trio kasvoi kvartetiksi ja se tunnetaan nyt nimellä Muruset.

– Haaveilin itsenäisistä nuotinlukutaitoisista laulajista, joiden kanssa voisi lähteä kokeilemaan erilaisia asioita. Löysin kaipaamani laulajat Turun ortodoksisen kirkon kuorosta ja Muruset on nyt osa seurakunnan kirkkolaulutoimintaa. Parhaillaan harjoittelemme valamolaisiin sävelmiin perustuvaa kokonaisuutta, jonka sovittamiseen neliääniselle naiskuorolle saimme viime vuonna tukea sekä kirkkomusiikkiavustuksista että Helsingin metropoliittakunnan säätiöltä.

Nuotit julkaistaan Turussa 25.9. Murusten konsertissa, joka on osa Turun pyhän Aleksandran kirkon 180-vuotisjuhlan ohjelmaa. Tämän jälkeen niitä voi käyttää vapaasti.

Musiikki liturgiikan palveluksessa

Nyt järjestettävässä työpajassa työskentely ei tähtää esiintymiseen, vaan sen tarkoituksena on esitellä kanttoreille ja laulajille olemassa olevaa naiskuoroille sovitettua materiaalia ja kokeilla yhdessä, miten teokset soivat parhaiten.

– Suomeksi sovitettua materiaalia on edelleen vähänlaisesti ja se on hajallaan siellä täällä. Olisi hyvä saada se koottua yhteen paikkaan, jotta kukaan ei sovita jotain, mistä on jo toimiva nuotti olemassa, toteaa Riikka.

– Itse toivon, että saisimme jossain vaiheessa lisää naiskuorolle sovitettua georgialaista materiaalia, sillä heiltä löytyy paljon kaunista valmiiksi kolmiäänistä kirkkomusiikkia. Kanttorikollegani Markus Hänninen on jo sovittanut mukavia kolmiäänisiä kirkkoveisuja. Säveltäjä Timo Ruottista olen koettanut aktiivisesti houkutella tuottamaan kolmiäänistä naiskuoro-ohjelmistoa, Sari kertoo.

Uusista sovituksista puhuttaessa molemmat kanttorit muistuttavat kuitenkin siitä, että kirkossa musiikilla ei ole itseisarvoa, vaan sen on aina palveltava liturgista kokonaisuutta.

– Jumalanpalveluksessa käytettävässä musiikissa pitäisi aina olla joku yhtenäinen idea tai ajatus, muuten kokonaisuudesta tulee helposti rauhaton, toteaa Sari.

– Liturgista laulua ei tosiaan voi rikastaa tuomalla palvelukseen räikeästi muusta kokonaisuudesta erottuvia piikkejä. Musiikkivalinnoissa pitää tasapainoilla kirkon rikkaan perinteen ja seurakunnan liturgisen elämän todellisuuden välillä. Mikä toimii jossain muualla ei välttämättä toimi meillä, Riikka tiivistää.

Joskus muusta kokonaisuudesta erottuva kirkkolaulu kuitenkin puolustaa paikkaansa. Sekä mies- että naiskuoro voi sekakuoron keskellä alleviivata ja korostaa jotain kohtaa jumalanpalveluksessa. Tunnetuin esimerkki on varmasti Bortnjanskin kaunis Pyhä Jumala -trio, joka kuullaan yleensä naiskuoron laulamana. Itse asiassa niin usein, että se ei välttämättä enää toimi alleviivauksena.

– Sisar Vassa kuuli helmikuussa papiston päivillä toimitetussa liturgiassa tämän trion mieskuoron laulamana ja oli ihastuksissaan: ”Olipa ihanaa kuulla vaihteeksi erilainen versio, kun yleensä tulee aina se enkelikuoro”, kertoo Sari.

Optimaalista sointia etsimässä

Sari ja Riikka ovat koonneet työpajaa varten sekä helpompaa että vaativampaa aineistoa.

– Meillä tulee olemaan koolla suuri joukko hyvinkin taitavia ja itsenäisiä laulajia, joten voimme saada monet sävellykset soimaan hienosti. Tarvitaan kuitenkin paitsi taitoa, myös harjoitusta ja intoa kokeilla, jotta korva oppii kuulemaan, kuinka naiskuoron sointi syntyy ja mikä soi kauniisti, Riikka toteaa.

Vaikka naiskuorolaulu ei ole välttämättä aina kolmiäänistä, niin molemmat ovat huomanneet, että parhaiten soi usein sopraanon, väliäänen (toinen sopraano) ja alton kokonaisuus.

– Olen tutkinut esimerkiksi Jarmo Lehdon äskettäin naisäänille säveltämää panihidaa ja siinä voi huomata neliäänisyyden ongelmat. Eri stemmat pitää levittää laajalle, jotta sointi säilyy hyvänä ja silloin tarvitaan jo tosi korkeita ja toisaalta tosi matalia ääniä, Sari huomauttaa.

Helsingissä on tarkoitus tarttua ainakin georgialaiseen Pyhä Jumala -veisuun ja kolmiääniseen Enkeli huusi -veisuun. Simonilaisesta kerubiveisustakin on olemassa mukava kolmiääninen versio.

– Jos oikein vaativaa aineistoa kaivataan, niin otetaan työn alle Jarmo Lehdon kolmiäänisen liturgian ehtoollislauselma. Eivät haasteet naiskuorolaulussakaan lopu kesken, toteaa Sari Ahponen.

 

Pääkuvassa Muruset-kvartetti Turusta. Henkilöt vasemmalta oikealle: Vera Nazimova, Tiina Vuorisalo, Riikka Harikkala-Laihinen ja Riikka Patrikainen.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Kasvattajat toivovat lisää opetuksellista materiaalia

Itse tehty kuolinvaate kertoo rakkaudesta

Rovasti Heikki Huttunen sai arkkipiispa Tapio Luoman myöntämän Pyhän Henrikin ristin
Näytä kaikki
Ajassa

Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen pääsiäistervehdys

Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos on julkaissut pääsiäistervehdyksensä 2026.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos Kuva: Ekumeeninen patriarkaatti

Bartolomeos, Jumalan armosta Konstantinopolin, Uuden Rooman arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka: koko kirkon täyteydelle kunniassa ylösnousseen Kristuksen armoa, rauhaa ja laupeutta.

Kunnioitettavimmat veljet esipaimenet ja siunatut lapset Herrassa,

saavuttuamme paaston, rukouksen ja hartauden kautta pääsiäisen loistavaan juhlapäivään, veisaamme ja ylistämme Herramme ja Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta, joka merkitsee elämän voittoa kuolemasta ja joka uudistaa koko luomakunnan ja avaa ihmiskunnalle polun jumaloitumiseen armon kautta. Kristuksen Kirkko on säilyttänyt tämän pääsiäiskokemuksen liturgisessa elämässään, pyhien ja uskon marttyyrien kamppailussa, luostarielämän eskatologisessa horisontissa; se säilyy kirkon julistaessa evankeliumia koko maailmassa, kirkon teologiassa ja kirkkotaiteessa, uskovaisten hyvässä todistuksessa maailmassa, rakkauden ja solidaarisuuden kulttuurissa – sillä järkähtämättömällä varmuudella, että pahuudella ei ole historiassa viimeistä sanaa.

Herran ylösnousemus tulee elettäväksi Kristuksen antamassa vapaudessa, joka innoittaa, ravitsee ja vahvistaa ihmispersoonan luovia kykyjä ja hyvää taistelua kaiken sen puolesta ”mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista”. (Fil. 4:8) Samalla ylösnousemus muistuttaa meitä kaikkia siitä, että matka ylösnousemukseen on erottamattomasti kietoutunut ristiin. Tämä yhteys on suojellut Jumalaa kansaa samaistumasta tämän maailman henkeen ja samanaikaisesti se on varjellut meitä hedelmättömältä eristäytymiseltä ja sellaiselta hengellisyydeltä, josta puuttuvat dynaamisuus ja toivon henkäys.

Uskovaisten elämä ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Herrassa torjuu yhtä tänäkin päivänä kaikki vieraat tulkinnat kristillisestä eetoksesta ”heikkojen ihmisten moraalina”. Nämä tulkinnat näkevät kristinuskossa esiintyvän nöyryyden, anteeksiantamisen, uhrautuvan rakkauden, askeettisuuden, Herran sanat ”älkää tehkö pahalle vastarintaa” (Matt. 5:39) ja muut kristillisen identiteettimme periaatteet ja vakaumukset merkkeinä heikkouden moraalista. Tällainen kristillisen eetoksen tulkinta ei voisi olla kauempana totuudesta, sillä kristilliseen elämään kuuluu uhrimielinen rakkaus, joka ei ”etsi omaansa”, rakkaus yhdessä rohkeuden kanssa sekä eksistentiaalinen aitous. Pääsiäinen on hymni tälle vapaudelle, rakkautena vaikuttavalle uskolle (ks. Gal. 5:6), joka ei ole omaa aikaansaannostamme vaan armoa ja lahjaa ylhäältä ja jota eletään Kirkon sakramentaalisessa yhteydessä ja lähimmäisen palvelemisen ”mysteerissä”. Todellakin: ”Rakkaus Jumalaan ei näet siedä minkäänlaista ihmiseen kohdistuvaa vihaa.”1

Kristuksen kirkko, ”maan suola, maailman valo, kaupunki vuorella, lampunjalasta loistava valo” (ks. Matt. 5:13-15) tuo aktiivisen todistuksensa maailmaan ajan merkkien edessä julistaen maailmaan tulleesta armosta ja meissä asuvasta toivosta (ks. 1. Piet.3:15). Viesti rististä ja ylösnousemuksesta kaikuu tänä päivänä rauhan, sovinnon ja oikeudenmukaisuuden evankeliumina. Sota, viha ja epäoikeudenmukaisuus ovat vastakkaisia kristinuskon perustaville periaatteille, joiden toteutumista ja enenemistä Jumalan kansa rukoilee ja joiden puolesta se ahkeroi joka ikisenä päivänä. Ylösnousemuksen valossa käännymme anoen Herran puoleen sodan väkivallan uhrien puolesta, orpojen ja lapsiaan surevien äitien puolesta ja kaikkien niiden puolesta, jotka kantavat kehoissaan tai sieluissaan ihmisen julmuuden ja välinpitämättömyyden haavoja. ”Kristus nousi kuolleista” tarkoittaa väkivallan ja pelon torjumista ja tuomitsemista. Tuo huudahdus on kutsu rauhan elämään. Sota tuo mukanaan surua ja kuolemaa; ylösnousemus kukistaa kuoleman ja tuo mukanaan turmeltumattomuuden.

Sodan julmuuksien päivittäisten kuvien äärellä Kirkko nostaa äänensä julistamaan jokaisen ihmispersoonan pyhyyttä, jokaisen konkreettisen, missä tahansa maan päällä asuvan ihmisen pyhyyttä sekä tuon arvokkuuden mukanaan tuomaa absoluuttista velvollisuutta tuota pyhyyttä kohtaan. Kirkko kutsuu meitä ”tuntemaan oman arvomme, kunnioittamana Alkukuvaa, tunnistamaan mysteerin voiman ja ymmärtämään kenen puolesta Kristus on kuollut.”2 Herran ylösnousemus on ihmisen palauttamista hänen ikuisen kutsumuksensa äärelle. Toisen ikuisen elämän alkuna ylösnousemus korjaa kaikki vieraantuneet ja vieraannuttavat suhteet ja asettaa rauhan ”joka ylittää kaiken ymmärryksen” (Fil. 4:7) – rauhan, joka pitää sisällään myös maailman asioiden sovituksen ja rauhoittamisen.

Suuri ja pyhä ortodoksisen kirkon suuri, Jumalan innoittama, synodi, jonka kokoontumista kymmenen vuotta sitten muistelemme nyt, korosti: ”Kirkko uskoo lisäksi, että on sen tehtävä rohkaista kaikkia todelliseen rauhantyöhön (Room. 14:19). Näin kirkko avaa ihmiskunnan lapsille ja kaikille yhden ihmisyyden perheen jäsenille tien ainoan taivaallisen Isän oikeudenmukaisuuteen, veljeyteen, todelliseen vapauteen ja ihmisten väliseen rakkauteen.”3

Pyhässä pääsiäisessä kyse on koko hengellisestä kulttuuristamme, hartautemme kovimmasta ytimestä. Herran ylösnousemus merkitsee myös omaa ylösnousemustamme tässä ajassa ja samanaikaisesti kyse on esikuvasta ja esimausta koko ihmiskunnan yhteisestä ylösnousemuksesta ja luomakunnan uudistamisesta. Ylösnousseen Kristuksen, tuon rauhan ruhtinaan, joka on kanssamme nyt ja aikojen loppuun asti, kasvojen kaikkialle säteilevän kirkkauden valaisemana ja hänen kaikkipyhää nimeään psalmein, veisuin ja hengellisin lauluin ylistäen, me toivotamme teille siunattua ylösnousemusjuhlaa, jumalallisten lahjojen täyttämää pääsiäisaikaa ja kaikkia elämienne päiviä huutaen koko maailmalle yhteistä riemuhuutoa: Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi!

Fanarissa pääsiäisenä 2026
Konstantinopolin Bartolomeos
palava esirukoilijanne kuolleista nousseen Kristuksen edessä

1 Maksimos Tunnustaja, Rakkaudesta, I.15. (Filokalia 2, s. 62)
2 Greogrios Teologi, PG 35, 397.
3 Ortodoksisen kirkon tehtävä tämän päivän maailmassa, C5. Suom. Jyrki Härkönen.

Suomennos: Ari Koponen

Tervehdys julkaistiin aiemmin Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilla (Avaa uuden sivuston).

Jaa tämä juttu

Ajassa

Mirhantuojanaiset evankeliumikertomuksissa

Suomen Ekumeeninen Neuvosto puolustaa oman uskonnon opetusta

Suomen ortodoksisen kirkon piispojen yhteinen pääsiäistervehdys Herran vuonna 2026
Näytä kaikki