Kuuntele
Opetushallituksen asettama katsomusaineiden kehittämisryhmä (Avaa uuden sivuston) (2022–24) ei suositellut uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen korvaamista kaikille yhteisellä katsomusaineella esimerkiksi siksi, että nykymuotoinen opetus huomioi paremmin katsomukselliset vähemmistöt. Opetus- ja kulttuuriministeriön väestökehityksen haasteita perusopetuksen järjestämisessä tarkastelevan työryhmän 12.3.2026 julkaistussa loppuraportissa (Avaa uuden sivuston) kuitenkin ehdotettiin yhteisopetukseen siirtymistä.
Helsingin peruskouluissa on tarkoitus aloittaa yhteinen katsomusopetus vuoden 2027 elokuussa (Avaa uuden sivuston). Joissain helsinkiläiskouluissa yhteisiä tunteja pidetään jo. Ylen mukaan (Avaa uuden sivuston) myös Turussa opetetaan yhteistä katsomusainetta, vaikka aluehallintovirasto antoi huomautuksen siitä, että käytäntö rikkoo perusopetuslakia eikä vastaa opetussuunnitelmaa.
Laillisuusnäkökulma
Perusopetuslain (Avaa uuden sivuston) mukaan vähintään kolmelle evankelis-luterilaiseen/ortodoksiseen kirkkoon kuuluvalle oppilaalle on järjestettävä oman uskonnon opetusta. Vähintään kolmelle johonkin muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle on järjestettävä oman uskonnon opetusta, jos huoltajat sitä pyytävät. Jos uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia oppilaita on vähintään kolme, heille on järjestettävä elämänkatsomustiedon opetusta.
Jos oman uskonnon opetusta ei järjestetä, oppilaan tulee osallistua (Avaa uuden sivuston) enemmistön uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen, oman uskonnollisen yhdyskunnan antamaan opetukseen (josta ei anneta arvosanaa), muuhun opetukseen tai ohjattuun toimintaan.
Nykyisille yhteisopetuskokeiluille ei ole vielä laillista perustaa. Ortodoksisen kirkon lakimies Jouni Heino kommentoi asiaa Aamun Koitolle näin:
– Perusopetuslaki, opetussuunnitelman perusteet ja niiden pohjalta laaditut opetussuunnitelmat ovat sitovia. Lähtökohtana tässä on perustuslain 2 §:n 3 momentin säännös, jonka mukaan ”Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia”. Jos on syytä olettaa, että lakia ei ole noudatettu, suositeltavaa on ottaa ensin yhteys asianomaiseen viranomaiseen. Ellei asia korjaannu tätä kautta, kuka tahansa voi tehdä kantelun joko lupa- ja valvontavirastoon tai yleisille laillisuusvalvojille. Kanteluviranomaiset toteavat päätöksellään, onko lakia rikottu. Asianomaisen viranomaisen on viimeistään siinä vaiheessa muutettava toimintaansa.
Yhteiseen katsomusopetukseen siirtyminen edellyttäisi Heinon mukaan pitkäkestoista lainmuutosprosessia:
– Perusopetuslain muutos hallituksen esitysluonnoksesta valmiiksi lakimuutokseksi lausuntokierroksineen ja muine valmistelutoimineen kestäisi arviolta vajaasta vuodesta useampaan vuoteen. Kun seuraavat eduskuntavaalit ovat jo noin vuoden kuluttua, kiirettä pitää, jos lakimuutos haluttaisiin saada tehtyä vielä tällä vaalikaudella. Muutoksia olisi todennäköisesti tarpeen tehdä myös muihin lakeihin. Tässä hallitusohjelmassa onkin vasta päätetty selvittää yhteiseen katsomusaineeseen siirtyminen. Asiassa on otettava huomioon myös perus- ja ihmisoikeusulottuvuudet sekä yhdenvertaisuuden toteutumisen haasteet opetusjärjestelyissä. Nämä kaikki seikat saattavat vaikuttaa hidastavasti lainsäädäntöprosessissa. Mahdollinen muutos voisi siten nopeimmillaan tulla voimaan ehkä vuoden 2028 aikana.
Muutosta vastaan
Yhteistä katsomusainetta vastustavat arkkipiispa Elia, katolisen kirkon piispa Raimo Goyarrola ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispa Teemu Laajasalo Helsingin Sanomissa julkaistussa yhteisessä kannanotossa (Avaa uuden sivuston). Heidän mukaansa olisi haastavaa järjestää opetus niin, ettei se loukkaisi lapsen positiivista tai negatiivista uskonnonvapautta. He vetoavat myös siihen, että katsomusopetusta tarvitaan oman katsomuksellisen identiteetin rakentumiseen samoin kuin äidinkieltä omien juurien ymmärtämiseen.
Arkkipiispa Elia toteaa Aamun Koitolle, että laissa säädetty yhdenvertaisuus ja vähemmistöjen oikeus oman uskonnon opetukseen eivät toteudu yhteisopetusmallissa. Hän ihmettelee, miksi uskonto oppiaineena halutaan marginalisoida nyt, kun sen merkitys nuorten parissa on kasvussa.
– Uutta mallia, jonka oppisisältöjä kukaan ei tiedä, ajetaan kuin käärmettä pyssyyn, arkkipiispa puuskahtaa. – Monella on vääränlainen käsitys siitä, että uskonnon opetus olisi tunnustuksellista, tai siitä ettei uskonnon tunneilla muka opi tuntemaan muita uskontoja. Tässä kaikessa on kyse siitä, että uskonto halutaan pois näkyvistä henkilökohtaiselle tasolle.
Isä esipaimen on huolissaan siitä, että uskonnon opetuksen lopettaminen hankaloittaisi kulttuurihistorian ymmärtämistä sekä käsitteiden puuttumisen kautta myös uskontojen välistä dialogia. Hän on toiminut opettajana Ruotsissa, missä oman uskonnon sijaan opetetaan uskontotiedettä. Uskontoa koskeva opetus on siellä hänen mukaansa höttöä, minkä takia ihmisten tietoisuus uskonnosta on olematonta.
Arkkipiispa miettii, että jos uskontotunnit kaikesta huolimatta korvattaisiin yhteisopetuksella, on seurakuntien otettava muuttuneessa tilanteessa koppi opetustyöstä. Hän toivoo kuitenkin, ettei yhteisopetukseen siirrytä, kuten myös sitä, että asiasta voitaisiin keskustella vauhkottomasti.
Yhteistä katsomusainetta vastustaa myös Suomen Ekumeeninen Neuvosto (Avaa uuden sivuston). Sen mukaan oman katsomuksellisen taustan tuntemus on ekumenian perusta, eikä esimerkiksi kustannussäästö ole kestävä peruste tinkiä YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaisista oikeuksista omaan kulttuuriin ja uskontoon.
Helsingin ortodoksinen seurakunta ja SOOLi ry:n (Suomen Ortodoksisten Opettajien Liitto) hallituksen jäsenet vetoavat yhteisessä kannanotossaan (Avaa uuden sivuston) siihen, että opetukselle olisi vaikeaa löytää katsomuksellisesti täysin neutraaleja lähtökohtia, koska esimerkiksi ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia tarkastellaan eri tavoin sekulaarista ja ortodoksikristillisestä näkökulmasta. Kannanotossa todetaan, että sekulaarin humanismin ja yksilökeskeisen maailmankuvan omaksuminen yhteisen mallin perustaksi voisi johtaa kulttuuriseen assimilaatioon [eli vähemmistöryhmän sulauttamiseen enemmistökulttuuriin ja sen arvoihin].
SOOli ry:n sihteeri ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kasvatustyöntekijä Maura Ihatsu muistuttaa, etteivät muidenkaan vähemmistöuskontojen tai elämänkatsomustiedon aineryhmien edustajat halua yhteistä ainetta. – Minusta on tärkeää, että minkäänlaista vastakkainasettelua meidän ja muiden vähemmistöjen välille ei luoda. Islam ei kilpaile kanssamme, ja uskonnottomilla on katsomusopetuksen kanssa usein samat haasteet kuin meillä. Meidän ei tule ottaa me-vastaan-muut -asennetta. Päinvastoin, meidän tulisi etsiä yhteyksiä toisiin vähemmistöihin, Ihatsu kommentoi Aamun Koitolle.
Muutoksen puolesta
Kirkonseutu-lehden mukaan (Avaa uuden sivuston) opetusministeri Anders Adlercreutz “asettuu varovasti” yhteisen katsomusaineen kannalle, muttei sulje pois hybridimalliakaan. Hän perustelee yhteiseen opetukseen siirtymistä 14* uskontoaineen ja elämänkatsomustiedon järjestämisen hankaluudella.
Yhteistä ainetta kannattaa myös luterilaisen kirkon piispa Mari Leppänen. Hän korostaa kolumnissaan (Avaa uuden sivuston), että polarisoitunut maailma tarvitsee yhdistävää eikä eriyttävää oppiainetta.
Toimittaja, kirjailija ja Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutettu Minna Lindgren kirjoittaa Verde-lehdessä julkaistussa kolumnissa (Avaa uuden sivuston), että oppilaiden jakaminen eri ryhmiin uskonnon perusteella on syrjivää. Lindgrenin mukaan Helsingissä hänen aloitteestaan käyttöön otettava yhteisopetusmalli on lainmukainen. Mallin, jossa vain lapsen omaa uskontoa käsittelevät jaksot pidetään erillisissä ryhmissä, suunnitteluun ovat osallistuneet opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsingin yliopisto sekä 22 yhteistä katsomusopetusta kokeillutta helsinkiläiskoulua.
Yhteistä katsomusainetta kannattaa myös Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry, jonka puheenjohtaja Jani Siirilä ei näe yhteisen opetuksen uhkaavan lapsen oikeutta omaan kulttuuriin ja uskontoon. Hän muistuttaa, että lapsen oikeudet toteutuvat lasten koko elinympäristön yhteistyössä, ja että peruskouluissa tähdätään jo nyt laajaan katsomukselliseen sivistykseen:
– Perusopetuslaki sekä YK:n lasten oikeuksien sopimus luovat raamit uskonnon opetukselle. Nykyisellään perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan uskonnon opetuksen tarkoituksena on antaa laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen sivistys, mikä antaa valmiuksia uskontojen ja katsomusten väliseen dialogiin, Siirilä kommentoi Aamun Koitolle.
– Yhteisen katsomusaineen ytimessä on tavoite lisätä tietoutta, ymmärrystä sekä keskustelua eri uskonnoista ja maailmankatsomuksista. Näemme tämän tärkeänä erityisesti yhdenvertaisuuden ja laajemman yhteiskuntadialogin näkökulmista, jolla voimme kasvattaa lapsemme monikatsomukselliseen maailmaan yhteisen ymmärryksen, ei erottelun kautta.
Siirilän mukaan omaa katsomusta koskevan opetuksen puute ei hankaloittaisi katsomuksellisen identiteetin rakentumista:
– On tärkeää muistaa, että vaikka yksittäisen katsomuksen näkökulmasta oman katsomusaineen opetus voi vähentyä, rakentuu suhde omaan uskontoon myös muista maailmankatsomuksista opittaessa. Suomen Opettajaksi Opiskelevien liitto näkee, että yhteisen katsomusaineen oppimäärän ja tarkempien sisältöjen luominen tulee tuottaa yhteistyössä uskonnollista ja katsomuksellista moninaisuutta kunnioittaen. Yhteisen katsomusaineen tarkkoihin sisältöihin, perustaan tai tavoitteisiin on vaikea tarkasti pureutua, koska opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän toimenpide-ehdotus ei ole edennyt valmisteluun. Toivomme toteutukselta laajaa, rauhassa etenevää dialogista prosessia, nopeiden jo olemassa olevien ratkaisujen pohjalta tehtyjen päätösten sijaan.
* Opetushallitus on hyväksynyt (Avaa uuden sivuston) uskonnon opetussuunnitelmien perusteet seuraaviin oppimääriin: islam ja evankelisluterilainen, ortodoksinen, adventistinen, bahá’í-, buddhalainen, helluntailiikkeen, Herran kansa ry:n, juutalainen, katolinen, Krishna-, Kristiyhteisön, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ja vapaakirkollinen uskonto.
Kuvituskuvassa uskonnonopettaja Inkeri Remsu.
