Maailmalta

Kiovassa sijaitseva Petšerskin lavra eli Kiovan luolaluostari kärsi merkittäviä vaurioita Venäjän ilmaiskussa  maanantain 15. kesäkuuta 2026 vastaisena yönä.

Ukrainan autokefaalisen ortodoksisen kirkon päämies, Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifani kirjoitti tuoreeltaan viestipalvelu X:ssä, että luolaluostarin Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraalin (Dormition Cathedral) katto on tulessa. Päivityksessään hän muun muassa pyytää esirukouksia, jotta pyhäkkö säästyisi. Hän kuvailee tapahtunutta ”taas yhdeksi Venäjän rikokseksi ihmisyyttä, historiaa ja kristinuskoa vastaan.”

Venäjän iskuissa kuoli yöllisten iskujen seurauksena kymmenen ihmistä (Avaa uuden sivuston). Uutistoimisto Reutersin mukaan kyseessä oli voimakkain Venäjän ilmahyökkäys Kiovaan kahteen viikkoon. Ukrainan armeijan mukaan Venäjä laukaisi yön aikana Ukrainaan yhteensä 70 ohjusta ja 611 droonia.

Luostari on listattu UNESCOn maailmanperintökohteeksi, minkä lisäksi se on tärkeä hengellinen ja kulttuurillinen keskus ja yksi Ukrainan tunnetuimmista nähtävyyksistä.

Venäläinen drooni osui katedraalin alttarialueen sivukappeliin sillä seurauksella, että pyhäkkö syttyi tuleen. Niin katedraalin ulko- kuin sisätilat samoin kuin luostarikompleksin naapurirakennukset vaurioituivat. Katedraalin historia ulottuu 1100-luvulle saakka. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kuvaili iskua yhdeksi ”laajimmista venäläisistä rikoksista kristillistä kulttuuria vastaan tähän mennessä”. Iskun ovat tuominneet muiden muassa Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos, Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja UNESCO, minkä lisäksi Kirkkojen maailmanneuvosto on vedonnut sodan pikaiseksi lopettamiseksi.

Ukrainalaisia palomiehiä Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraalin katolla.
Ukrainalaisia palomiehiä Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraalin katolla. Kuva: Serhii Okunev / AFP / LEHTIKUVA

”Milloin tämä mieletön sota päättyy?”

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia julkaisi iskujen jälkeen Facebook-päivityksen, joka kuuluu seuraavasti:

”Venäjä on iskenyt Kiovan luolaluostariin. Milloin tämä mieletön sota päättyy? Mutta Jeesus sanoi: `Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät´”. (Luukas 23:34)

Ukrainan kulttuuriministeriön (Avaa uuden sivuston) mukaan Venäjän iskussa vaurioituivat paitsi Petšerskin lavra, myös Dovzhenkon elokuvastudio, museot sekä kulttuuri- ja koulutuslaitokset. Ukrainan kulttuuriministeriö on dokumentoinut luostarin kärsimiä vaurioita tuhoja verkkosivuillaan (Avaa uuden sivuston).

Aamun Koitto kertoi Kiovan luolaluostarista ja sen merkityksestä vuonna 2022, jolloin Venäjän aloittama täysimittainen hyökkäyssota oli jo vahingoittanut tärkeitä pyhäkköjä.

Iskussa vaurioituivat lisäksi Ukrainan kirja- ja painomuseo, Ukrainan kansallinen historiallinen kirjasto, Kulttuurin ja taiteen hallinnon kansallinen akatemia sekä Ukrainan kansallisen kansanarkkitehtuurin ja -elämän museon varasto. Rakennusten ikkunat ja ovet särkyivät. Luolaluostarissa vältyttiin henkilövahingoita.

Luolaluostarin kärsimät vahingot arvioidaan ja dokumentoidaan.

Yöllisessä iskussa saivat vahinkoja myös Oleksandr Dovzhenkon kansallinen elokuvastudio, missä se aiheutti tulipalon ja vaurioitti pukutyöpajaa sekä muita rakennuksia. Ukrainan suurin ja vanhin, noin 100 000 pukua ja yli kolme miljoonaa vaatetta käsittävä pukukokoelma tuhoutui. Kyseessä on toinen juuri tähän studioon kohdistunut isku.

Lisäksi yksi Ukrainan vanhimmista dokumenttielokuvastudioista vaurioitui. Studio on 95 vuoden ajan tallentanut Ukrainan historiallisia tapahtumia. Vahinkoja kärsivät niin ikään kansallinen kulttuuri-, taide- ja Mystetskyi Arsenal -museokompleksi sekä kansallinen Ukraina-taidepalatsi.

Harkovassa drooni-isku vaurioitti Harkovan taidemuseota, joka lukeutuu maan merkittävimpiin taideinstituutioihin.  Lisäksi vaurioita sai Ivan Karpenko-Karyn Kiovan kansallinen teatterin, elokuvan ja television yliopisto. Dniprossa vaurioitui Dnipropetrovskin urku- ja kamarimusiikin talo.

Reuters uutisoi 15. kesäkuuta Venäjän kiistäneen syyllistyneensä luolaluostariin kohdistuneeseen iskuun (Avaa uuden sivuston) ja väittää tuhon aiheutuneen Patriot-ilmapuolustusohjuksesta.

Massiivista tuhoa kulttuuriperintökohteissa

Ukrainan kulttuuriministeriön mukaan kesäkuun alusta lähtien venäläiset ovat vahingoittaneet 1 913 kulttuuriperintökohdetta ja 2 573 kulttuuri-infrastruktuurikohdetta.

Vaurioita on kirjattu yhteensä 18 Ukrainan alueella. Vakavimmat tuhot kulttuuriperintökohteissa on dokumentoitu Harkovan alueella (353), Hersonin alueella (303), Odesan alueella (202), Donetskin alueella (225) sekä Kiovan alueella yhdessä Kiovan kaupungin kanssa (173).

Ukrainan kulttuuriministeriön mukaan lähes koko Luhanskin alueen sekä merkittävät osat Zaporižžjan, Donetskin ja Hersonin alueista ovat edelleen väliaikaisen miehityksen alaisia, mikä tekee mahdottomaksi arvioida tuhoja tarkasti.

Ukrainan kulttuuriministeriö kehottaa eri maiden hallituksia, kansainvälisiä järjestöjä ja kumppaneita tukemaan Ukraina Cultural Heritage Fundia ja kansainvälisiä aloitteita, joiden tavoitteena on kulttuurivarojen suojeleminen ja palauttaminen. Rahasto työskentelee Venäjän tuhoamien kulttuurikohteiden jälleenrakentamiseksi.

 

Lähteet mm. Yle, Reuters (Avaa uuden sivuston), Orthodox Times (Avaa uuden sivuston), Ukrainan kulttuuriministeriö (Avaa uuden sivuston), Unesco (Avaa uuden sivuston), Helsingin Sanomat (Avaa uuden sivuston),

 

Juttua on päivitetty 15.6. klo 20:43 lisäämällä iskun tuominneita tahoja. Artikkeli päivittyy tarvittaessa.

Jaa tämä juttu

Ajassa
Lintulan luostarin Heinäveden Palokkiin asettumisen 80-vuotisjuhlaa vietettiin hiukan epävakaisen sään vallitessa 14. kesäkuuta 2026. Juhla alkoi vedenpyhityksellä ja jatkui liturgialla, jonka toimitti Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni yhdessä papiston kanssa. Kirkkokansa täytti Pyhän Kolminaisuuden kirkon (Avaa uuden sivuston) ääriään myöten, aina ulko-ovelle saakka.

Kirkosta juhlakansa siirtyi nauttimaan kenttälounasta luostarin lammen rantaan. Ruokailun ja kahvittelun aikana kuultiin tervehdyspuheita ja nautittiin lauluesityksestä.

Mukava yllätys: 15 000 euroa

Tervehdyssanat luostarin sisariston puolesta lausui luostarin johtaja, igumenia Ksenia. Tervehdyssanansa lausui myös metropoliitta Arseni. Isä esipaimenella oli kerrottavanaan myös iloinen uutinen: Lintulan Luostarin Ystävät ry – jonka hallituksen puheenjohtajana isä esipaimen toimii – lahjoitti luostarille 15 000 euroa.

Lintulan luostari on pyytänyt suuntaamaan mahdolliset muistamiset keittiönsä peruskorjauksen rahoittamiseen. Keräyksen tiedot löytyvät jutun lopusta.

Juhlavieraiden joukossa nähtiin muiden muassa emeritusmetropoliitta Panteleimon ja Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael sekä monia muita luostarin ystäviä ja tukijoita.

Aamun Koitto onnittelee sisaristoa lämpimästi!

Pelasta palvelijasi, Kristus Jumala!

Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni toimittamassa vedenpyhitystä.
Lintulan luostarin juhlassa kirkossa
Juhlan liturgian toimitti Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni yhdessä papiston kanssa. Vasemmalla edessä Lintulan luostarin johtaja, igumenia Ksenia, hänen takanaan pastori Joosef Vola, Valamon luostarin igumeni, arkkimandriitta Mikael, keskellä Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ja hänen vieressään oikealla Lintulan luostarin pappi, arkkimandriitta Andreas, rovasti Markku Toivanen ja ylidiakoni Juha Pössi.
Lintulan luostarin juhlassa kirkossa
Lintulan luostarin sisaristoa juhlaliturgiassa.
Igumenia Ksenia puhuu juhlassa Lintulassa
Igumenia Ksenia piti tervehdyspuheen Lintulan luostarin sisariston puolesta.
Juhlavieraita Lintulan juhlassa
Vasemmalta oikealle: pappismunkki Viktor, igumenia Ksenia, Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ja emeritusmetropoliitta Panteleimon.
Igumeni Mikael ja pappismunkki Viktor Lintulan juhlassa 2026
Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael (vas.) ja pappismunkki Viktor.
Lintulan luostarin pappi, arkkimandriitta Andreas (vas.) ja metropoliitta Arseni.
Lintulan luostarin pappi, arkkimandriitta Andreas (vas.) ja metropoliitta Arseni.
Lintulan luostarin sisaristo tarkosi maittavan kenttälounaan lammen rannalla.
Lintulan luostarin sisaristo tarjosi juhlaväelle kenttälounaan lammen rannalla.
Lintulan luostarin sisaristo tarjosi maittavan kenttälounaan lammen rannalla.
Tarjottavat tekivät kauppansa. Pääruokana tarjottiin maukasta keittoa ja jälkiruoaksi nautittiin vadelmakakkua kahvin kanssa.

Näin voit muistaa:

Lintulan luostari on esittänyt toivomuksen, että mahdolliset muistamiset ja onnittelut osoitetaan luostarin keittiön peruskorjaukseen.

Keräyslupa RA/2025/1878

Lintulan Luostarin Ystävät ry

Tilinumero FI17 1064 3500 1763 70

Viite 12124

MobilePay 34420

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Arvoisat juhlavieraat!

Merkkipäivänä ja myös merkkivuonna on tapana suunnata katse kahtaalle. Yhtäältä muistella menneitten vuosikymmenten tapahtumia ja toisaalta pohtia sitä, mitä tulevaisuus mahdollisesti tuo tullessaan.

Täällä Pyhän Kolminaisuuden luostarissa on menneitten vuosikymmenten kuluessa tapahtunut paljon.

Luostari sisaristo on uudistunut kansallisuudeltaan ja kieleltään venäläisestä suomalaiseksi, ja sen myötä jumalanpalveluskieli on muuttunut slaavista suomeen.

Vanha maatalouselinkeino viljelyineen ja karjoineen on vaihtunut monipuoliseksi yritystoiminnaksi ja luostari tunnetuksi pyhiinvaellus- ja matkailukohteeksi.

Menneinä vuosikymmeninä luostarielämä ja luostariasukkaat ovat tulleet tutuiksi niin Palokin kylän asukkaille kuin myös laajemmin Savo-Karjalassa.

Tänään meillä on aihetta iloon ja kiitokseen siitä, että Pyhälle Kolminaisuudelle omistettu Lintulan luostari on Jumalan armosta saanut toimia Palokissa jo kahdeksan täyttä vuosikymmentä. Kiitollisina voimme muistaa menneinä vuosikymmeninä luostarissa kilvoitelleita sisaria, heitä palvelleita rippi-isiä, luostarin valvojia ja luostaria tukeneita yksityishenkilöitä sekä Lintulan Luostarin Ystävät ry:n toimijoita.

Kiitosta on osoitettava kaikista myönteisistä asioista ja tapahtumista, mutta on kiitettävä myös vaikeuksista ja koettelemuksista, sillä vain niiden voittamisella ja kestämisellä on luostarin toiminta vahvistunut ja jatkunut näihin päiviin.

Tulevaisuus on arvoitus, jonka vain Jumalan yksin tietää. Toivomme ja rukoilemme siksi parasta: uusia kilvoittelijoita, hyviä luostarin ystäviä ja tukijoita sekä runsaasti pyhiinvaeltajia. Hengellisessä mielessä ei ole viisasta elää menneessä, eikä myöskään tulevaisuudessa, koska mennyttä emme voi muuttaa ja tulevaisuus on arvoitus. Sen sijaan on elettävä tätä päivää Jumalan tahdon mukaisesti ja otettava tulevaisuus vastaan sellaisena, kuin Herra sen antaa. Vain sillä tavalla saada aikaan hyvää historiaa tuleville vuosikymmenille.

Näillä ajatuksilla toivotan teille Pyhän Kolminaisuuden luostarin kunnianarvoisa äiti igumenia Ksenia ja sisaristo sekä rippi-isä arkkimandriitta Andreas Jumalan siunausta ja hengellisesti menestyksellisiä tulevia vuosia Palokissa.

Korkeasti Pyhitetty Arseni,

Kuopion ja Karjalan metropoliitta

Jaa tämä juttu

Maailmalta

Patriarkka Bartolomeos toi palveluksen jälkeen pitämässään puheessa esiin sen, että hyvän kielitaidon hallitsevalla eksarkilla on erinomaiset edellytykset toimia uudessa tehtävässään Äitikirkon ja eksarkaatin välisenä siltana ja Liettuan monikulttuurisen ortodoksisen lauman paimenena.

Eksarkaatin synty ja nykytila

Kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan vuonna 2022, viisi Liettuan pappia asettui avoimesti vastustamaan patriarkka Kirillin sodan tukemista. Moskovan patriarkaatti erotti heidät vastatoimena.

Erotetut papit vetosivat Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkkaan, ortodoksisen maailman ensisijaiseen paimeneen. Helmikuussa 2023 patriarkka Bartolomeos vapautti heidät syytteistä ja palautti heidän pappisoikeutensa. Maaliskuussa 2023 patriarkka vieraili Liettuassa ja allekirjoitti Liettuan hallituksen kanssa sopimuksen, joka mahdollisti ekumeenisen patriarkaatin oman kirkollisen hallinnon perustamisen tammikuussa 2024.

Eksarkaatti toimii Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa palvellen liettuaa, ukrainaa, venäjää ja valkovenäjää puhuvia. Siihen kuuluu kymmenen seurakuntaa, jotka kokoavat Moskovan patriarkaatista erotettuja tai Venäjän sotatoimien vuoksi Moskovan patriarkaatin alaisista seurakunnista lähteneitä ortodokseja. Liettua on rekisteröinyt 85 000 ukrainalaista pakolaista tilapäistä suojelua varten, ja eksarkaatti tarjoaa myös heille pastoraalista tukea heidän omalla kielellään.

Pappien liitto järjestää opintomatkan eksarkaattiin syksyllä 2026

Ortodoksisten pappien liitto on viime vuosina vahvistanut yhteyttä Liettuan eksarkaattiin ja sen papistoon. Liitto on kahtena vuonna kutsunut eksarkaatin papistosta osallistujia opintopäivilleen Suomeen. Viime vuonna pappien liiton järjestämällä pienkeräyksellä ja liiton aloitteesta annetuilla muilla avustuksilla koottiin Suomen ortodoksisesta kirkosta yhteensä yli 18.000 euron lahjoitukset Liettuan eksarkaatin auttamiseksi.

Ortodoksisten pappien liitto haluaa edelleen tukea haastavissa oloissa toimivaa Liettuan eksrkaattia ja vahvistaa kirkkojemme keskinäisiä siteitä sekä tukea poliittisista syistä kirkollisen yhteyden ulkopuolelle joutuneita ortodokseja. Näitä tavoitteita toteuttaakseen liitto järjestää syksyn 2026 opintopäivät Liettuan eksarkaatissa ja toivottaa koko jäsenistönsä ja kaikki Suomen ortodoksisen kirkon papistoon kuuluvat tervetulleiksi mukaan kiinnostaville opintopäiville. Ilmoittautumisaikaa on 30.6. saakka.

Lisää opintopäivistä: https://ort.fi/news/ortodoksisten-pappien-liiton-opintopaivat-liettuan-eksarkaatissa-15-18-9/ (Avaa uuden sivuston)

 

Uutinen julkaistiin ensimmäisenä Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilla. (Avaa uuden sivuston)

Jaa tämä juttu

Maailmalta

Viron korkein oikeus (Riigikohus (Avaa uuden sivuston)) arvioi keväällä 2025 Viron parlamentissa (Riigikogu) hyväksyttyä lisäystä lakiin, joka mahdollistaisi Viron kristillisortodoksisen kirkon (tunnettiin ennen Viron Moskovan patriarkaatin alaisena ortodoksisena kirkkona) kieltämisen.

Asia tuli korkeimman oikeuden käsittelyyn sen jälkeen, kun parlamentti oli hyväksynyt lain, mutta presidentti Alar Karis jätti lain allekirjoittamatta pitäen esitystä liian laajana ja epäselvänä sekä uskonnonvapautta rajoittavana ja pyysi korkeimman oikeuden kantaa lisäykseen.

Lain suppeampi tulkinta mahdollista

Korkein oikeus katsoi, että lakia voidaan tulkita suppeasti siten, että sitä sovelletaan vain perustuslain mukaisesti valtion sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden turvaamiseen.

Lain käyttö edellyttää, että uskonnollinen yhteisö tai siihen liittyvä ulkomainen organisaatio muodostaa todellisen uhan kansalliselle turvallisuudelle tai yhteiskuntajärjestykselle. Tällainen uhka voi ilmetä esimerkiksi Viroa vastaan vihamielisen toiminnan tukemisena tai rahoittamisena.

Tällöin yhteisön on katkaistava siteensä ulkomaiseen organisaatioon, mukaan lukien siteet, jotka koskevat henkilöstövalintoja ja hallinnollista ohjausta sekä taloudellista riippuvuutta. Lakialoite ei kiellä tunnustuksellista tai opillista yhteyttä, sillä tämä osio on poistettu lainsäätöprosessin aikana. Tuomioistuin korostaa, että rajoitusten tulee olla tarkkarajaisia eikä laki saa käyttää mielivaltaista viranomaistoimintaa.

Rakenteellinen ja opillinen itsenäisyys erilleen

Kirjoittajan tulkinnan mukaan laki näyttää siis pyrkivän erottamaan kirkon opillisen itsenäisyyden rakenteellisesta itsenäisyydestä. Tulkinnasta tullaan varmasti käymään vielä keskustelua, sillä esimerkiksi Viron kristillisortodoksisen kirkon ollessa kyseessä piispojen nimittämisjärjestys on sekä kirkon tunnustuksellinen ja opillinen kysymys, mutta käytännön tasolla hankalasti erotettavissa patriarkaatin päätöksistä Moskovassa niin pitkään kuin kanoninen yhteys on olemassa.

 

Kirjoittaja on TT, systemaattisen teologian apulaisprofessori Itä-Suomen yliopistossa.

Jaa tämä juttu

Psalmin aika

Monille rakkaassa Daavidin psalmissa lauletaan, Herrasta, Paimenesta, jonka yhteydestä löytyy yltäkylläinen elämä. Varhaisen kirkon opettajille teksti puhuu Jeesuksesta Kristuksesta, hyvästä Paimenesta ja ylösnousemusilosta (ks. Joh. 10:1˗18).

Psalmissa jumalasuhteen läheisyyttä kuvaa se, että psalmi on kirjoitettu minämuotoon, vaikka tekstiä käytettiinkin yhteisöllisesti jo varhain.

Psalmin mukaan häneltä, jota Herra paimentaa, ei puutu mitään. Hyvä paimen johdattaa omansa vihreille niityille paikkaan, jossa hänen nälkänsä tyydytetään ja janonsa sammutetaan. Teksti puhuu myös virvoittavista, tyynistä vesistä, levon paikasta väsyneelle.

Kirkon opettajat tulkitsevat veden toisinaan kasteen lahjaksi. Herra virvoittaa (tai: palauttaa) sielun, joka on menettänyt luonnollisen olotilansa, ja ohjaa omansa oikeaa, vanhurskasta tietä nimensä kunnian tähden, ei virvoitusta tarvitsevan ansion tähden. Pelastus on Jumalan lahjaa, se tapahtuu hänen nimensä voimasta. Paimen tahtoo huolehtia omastaan. Paluu sielun alkuperäiseen paratiisilliseen tilaan toteutuu Herran yhteydessä.

Erään juutalaisen vertauskuvallisen tulkinnan mukaan Daavid resitoi tämän psalmin Heretin metsässä (1. Sam. 22:5). Tässä tulkinnassa Heret viittaa kuivaan ruukunsiruun ja jonka Herra kostutti psalmin mukaisesti tulevan maailman hyvyydellä.

Hyvän Paimenen takia Herran omalla ei ole syytä pelkoon, vaikka hän johdattaisi hänet kuoleman varjon laakson kautta (vuoden 1933 käännös). Paimen kulkee omansa kanssa ja kaitsee häntä paimensauvansa ja tukensa avulla lempeästi.

Paimensauvalla paimen ohjaa ja suojelee laumansa jäseniä. Psalmissa 2:9 paimensauva viittaa myös messiaskuninkaan valtikkaan. Tuki taas on sauva, jota vasten paimen saattaa nojata ja levätä. Hyvä Paimen neuvoo omaansa hänen heikkoudessaan ja ohjaa hänet oikealle tielle.

Psalmi kuvaa myös, miten Herran paimentama saa voiton vihollisistaan ja kokee suurta iloa, rauhaa ja huolenpitoa, istuu Herran pöydässä, vaikka ympärillä myrskyää. Hänen tiensä kulkee kohti hyvää päämäärää.

Herran oman uutta asemaa Paimenen suojassa kuvaa pään (tuoksuvalla) öljyllä voiteleminen ja ylitsevuotava malja. Öljy viittaa kuninkaalliseen asemaan, malja taas kertoo kaiken täyteydestä, ylitsevuotavasta huolenpidosta ja rakkaudesta. Jotkut kirkon opettajat tulkitsevat öljyn mirhavoiteeksi ja maljan ehtoolliseksi.

Hyvyys ja (rakkaudellinen) laupeus (tai: armo) seuraavat Herran omaa koko hänen elinaikansa – vaikka hänen ei luvata välttävän kuoleman varjon laaksoa – ja hän saa asua Herran huoneessa päiviensä loppuun saakka. Herran huone viittaa taivaalliseen temppeliin, Valtiaan asuinsijaan: Herran oma saa asua Jumalan läsnäolossa koko elämänsä. Joidenkin kirkon varhaisten opettajien mukaan Jumalan huone viittaa myös kirkkoon.

Jumalan lähellä ihmisen ilo on täydellistä ja hänen ylistyksensä vapaata kaikista tarpeista ja huolista, joskus myös silloin kun huolten varjot peittävät hyvää Paimenta seuraavan polun. Tämä on mahdollista, kun ihminen Jumalan armovoiman vahvistamana näkee ja ymmärtää, että Herra, hänen hyvä Paimenensa, on hänen kanssaan joka hetki.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Perjantai-iltapäivänä 15. toukokuuta Lintulan luostarin portit avautuivat talkooväelle. Vastassa oli heti jotain sellaista, mitä kaupungin vilskeestä saapuvan on helppo arvostaa: luonnon syvä rauha ja sydämellinen ilmapiiri. Igumenia Ksenia otti nuoret vastaan lämpimästi, ja viikonloppu aloitettiin osallistumalla luostarin kirkossa toimitettuun ehtoopalvelukseen.

Ortodoksisia nuoria talkoissa Lintulassa 2026
– Kannattaa ehdottomasti lähteä, jos yhtään kiinnostaa, kuului nuorten talkoolaisten arvio. Kuva: Otto Laukkarinen

Rukousta äiti Melanian haudalla

Heti ensimmäisenä iltana talkoolaiset pääsivät virittäytymään luostarin hengelliseen elämään myös kirkkosalin ulkopuolella. Ilta-aurinko valaisi kauniisti ja lintujen taukoamaton kuoro lauloi, kun nuoret kulkivat Pyhän Paraskevan polun kauniille tsasounalle ja lopulta luostarin hautausmaalle. Siellä hiljennyttiin ja rukoiltiin äskettäin kuolonuneen nukkuneen skeemanunna Melanian haudalla. Ensimmäinen päivä päätettiin yhteisiin iltarukouksiin hautausmaan pienessä ja tunnelmallisessa tsasounassa.

Nuorten omissa kommenteissa viikonlopun suurin anti tiivistyi luostarin tarjoamaan rauhaan sekä lämpimään vastaanottoon.

– Ehkä parasta on ollut juuri se rauhallisuus ja hiljaisuus täällä alueella ja majoituksessa. Ja se, miten sisariston kohdatessa tuli heti tosi tervetullut olo. Täällä on saanut olla lähellä luontoa ja kirkkoa – siinä ovat kaikki hyvät puolet, Bianca totesi.

Ortodoksisia nuoria talkoissa Lintulassa 2026.
Kasvimaalla ahkeroineet Andrii, Onni, Veeti ja Arseni eivät sadetta kavahtaneet. Kuva: Otto Laukkarinen

Sadetta, yrttiteetä ja kasvimaan kääntämistä 

Lauantai valkeni harmaana ja sateisena. Päivä alkoi osalla porukasta jo varhain, sillä osa nuorista osallistui luostarin lauantai-aamun liturgiaan ennen käytännön askareisiin ryhtymistä.

Hengellisen aamunavauksen jälkeen oli aika kääriä hihat. Sää ei talkoohalua hyydyttänyt, ja nuorten tiimi jaettiin kahteen porukkaan luostarin sen hetkisten tarpeiden mukaan.

Luostarin kaupalla auttaneet Enni, Bianca ja Sointu puolestaan siirtyivät sisätiloihin. Tyttöjen urakkana oli pussittaa luostarin kuuluisaa yrttiteetä myyntivalmiiksi pakkauksiksi sekä auttaa myymälän yleisissä järjestelyissä, mitä moni oli jo etukäteen odottanut innolla.

Kasvimaalla ahkeroineet Andrii, Onni, Veeti ja Arseni saivat vastaansa sateisen sään haasteet. Pojat poistivat maasta vanhaa ja tarpeetonta katemuovia sekä perustivat luostarille kokonaan uuden yrttipenkin tulevien vuosien satoa silmällä pitäen.

Pintaa syvemmälle luostarielämään 

Yksi viikonlopun ainutlaatuisimmista anneista oli se, että nuoret pääsivät syömään kaikki viikonlopun ateriat yhdessä sisariston kanssa trapesaan. Yhteisen pöydän jakaminen tarjosi nuorille arvokkaan ja harvinaisen mahdollisuuden kuulla luostarielämästä suoraan nunnilta ja kokea aitoa ortodoksista yhteisöllisyyttä päivän jokaisella hetkellä.

– Se on hienoa, että päästään syömään yhdessä sisariston kanssa. Siinä pääsee näkemään oikeasti sitä aitoa luostarielämää pintaa syvemmältä – sellaista, mitä ei näkisi, jos kävisi täällä vain pelkästään luostarikahvilassa, Sointu totesi.

Myös kauempaa saapuneille talkoolaisille kokemus teki suuren vaikutuksen. Fyysisen työn ja rauhoittavan ympäristön tasapaino auttoi nollaamaan arjen kiireet.

– Luostari on tosi hyvä paikka tulla isosta kaupungista rauhoittumaan fyysisen työn ja luonnon avulla. Täällä on kyse myös yhteisöstä. Odotin rehellisesti sanottuna vähemmän, mutta ihmiset ovat olleet todella vieraanvaraisia, majoitus on hieno ja ruoka hyvää. Sain paljon odottamaani enemmän positiivisia tunteita, Andrii iloitsi.

– On ollut mukavaa ja tosi yhteisöllistä. Luostari on mukava paikka viettää aikaa kavereiden kanssa ja päästä samalla vähän auttamaan täällä käytännön hommissa sekä tutustumaan paikkaan paremmin. Kokemus oli tosi hyvä, Onni säesti samoilla linjoilla.

Ortodoksisia nuoria talkoissa Lintulassa 2026.
Viikonlopun aikana tehtiin ahkerasti töitä, hiljennyttiin rukoukseen, jaettiin yhteiset ateriat sisariston kanssa ja koettiin jotain sellaista, mitä pelkkä satunnainen vierailija ei tavoita. Kuva: Otto Laukkarinen

Perinne saa jatkoa 

Lauantai-iltana nuoret osallistuivat vigiliaan. Sunnuntai puolestaan alkoi juhlallisella liturgialla, johon talkooväki osallistui sisariston kanssa yhtenä Kristuksen laumana, osallistuen Herran pyhään ehtoolliseen yhdessä.

Ennen kotiinlähtöä edessä oli vielä talkoohengen mukainen majoitustilojen siivous. Viikonloppu oli kaikin puolin niin onnistunut ja molemmin puolin niin mieluisa, että äiti Ksenian kanssa sovittiin heti luontevasti: ensi vuonna tullaan uudestaan! Talkooperinne Kuopion seurakunnan nuorten ja luostarin välillä saa siis ansaitsemaansa jatkoa.

Nuoret lähettävätkin innostavat terveiset kaikille niille, jotka miettivät tuleville talkooleireille lähtemistä:

– Kannattaa ehdottomasti lähteä, jos yhtään kiinnostaa. Täällä ei ole ollut sellaista ”pakko tehdä” -fiilistä, vaan hommia on saanut tehdä hyvällä mielellä, ja luostarielämästä ja käytännöistä on voinut kysellä vapaasti. Luostarissa käy muutenkin niin paljon talkoolaisia, ettei kenenkään tarvitse jännittää omaa osaamistaan – kaikki ymmärtävät, että tulemme erilaisista taustoista.

Risti veden äärellä Palokissa
Myös Lintulan luostarin ympäristö tarjoaa paikkoja, joissa on mahdollista hiljentyä rukoukseen kenenkään häiritsemättä. Kuva: Sointu Karjalainen

 

Pääkuva: Enni, Bianca ja Sointu pussittamassa luostarin kuuluisaa yrttiteetä myyntivalmiiksi pakkauksiksi. Kuva: Otto Laukkarinen

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Lintulan luostari osti Heinäveden Palokissa sijaitsevan Koskijärven kartanon tilan Hackman-yhtiöltä marraskuussa 1945. Igumenia Arsenia, nunna Johanna (Agafonova) ja luostareiden valvoja pappismunkki Isaaki kävivät tutustumassa paikkaan syksyllä ennen kauppakirjan solmimista.

Ensimmäiset sisaret – igumenia Arsenia ja nunnat Mihaila ja Johanna – muuttivat Palokkiin maalis-huhtikuun vaihteessa 1946. Matkalla he viipyivät muutaman päivän Valamossa, josta heidät tuotiin hevoskyydillä Palokkiin. Pääsiäisen jälkeen tuli vielä muutama sisar aloittamaan välttämättömiä töitä.

Pula-ajan ylellisyys: kupponen teetä

Näistä ensitunnelmista igumenia Arsenia kirjoittaa Ruotsiin emigroituneelle luostarin ystävälle, ruhtinas Aleksi Obolenskille: ”Ahdasta meillä tulee olemaan, mutta toivomme, ettei Herra hylkää meitä ja että kaikki ajan myötä asettuu kohdalleen. Talolta on suurenmoinen näköala järvelle. Tilalla kasvaa sembramäntyjä, lehtikuusia ja pihtoja. Ne on istuttanut nykyisen tilanhoitajan isä, joka palveli Hackman-yhtiötä 45 vuotta.” Kirjeistä voi päätellä, että mieliala oli luottavainen, vaikka toisaalta pula-ajasta kertoo se, että igumenia pyytää ruhtinasta lähettämään teetä. ”Valamossa isä igumeni tarjosi teetä ja se niin virkisti sielua.”

Igumeni Hariton auttoi sisaria pääsemään uuden elämän alkuun niin hengellisesti kuin aineellisesti. Valamosta saatiin apua peltotöihin, katon korjaamiseen ja kirkon sisustamiseen. Lintulaan saatiin vakituinen pappi ja rippi-isä Valamosta.

Sisariston pääjoukko saapui Palokkiin kesäkuun 5. päivänä vuonna 1946. Kaikkiaan Palokkiin tuli ilmeisesti 34 sisarta.

Igumenia Ksenia istuu sohvalla Lintulan luostarissa 2024
Igumenia Ksenia Lintulan luostarissa 2024. Kuva: Lasse Simonen

Palokkiin tullut sisaristo

Sisarista suurin osa oli venäläisiä, oli muutamia ukrainalaisia ja karjalaisia ja yksi virolainen sisar. Osa oli lähtöisin maaseudulta, toiset kaupungista, yhdellä sisarella, skeemanunna Serafimalla, oli jopa aatelinen tausta. Osa sisarista oli ummikkovenäläisiä, kun taas muutamat puhuivat neljääkin kieltä kuten skeemanunna Serafima, igumenia Antonina ja virolainen äiti Augusta. Toiset olivat tulleet luostariin hyvin nuorina. Toisilla taas oli takanaan avioliitto.

Yksi nuorena luostariin tulleista oli edesmennyt igumenia Mihaila. Hän oli tullut vanhaan Lintulaan 19-vuotiaana neitosena kaukaa Ukrainasta saatuaan luostariin tulolleen siunauksen pyhältä Johannes Kronstadtilaiselta.

Tämä Jumalan kokoama sisaryhteisö eli, rukoili ja teki työtä yhdessä; kesti yhdessä arkielämän hankaluudet ja ristiriidat ja osallistui yhdessä pyhään ehtoolliseen. Yhteinen rukous ja ehtoollinen sitoo sisaret yhteen ja tekee irrallisista yksilöistä sisariston.

Lisäksi Lintulan sisaristo oli pieni sirpale sitä suurta venäläistä emigraatiota, joka Venäjän vallankumouksen jälkeen hajaantui eri puolille Eurooppaa ja maailmaa. Vanhan kotimaan asioita ja uskonveljien kohtaloita Neuvosto-Venäjällä seurattiin Lintulassakin, ja bolševikkien surmaamia uskonveljiä muistettiin rukouksissa. Tästä todistavat sisarten muistelukirjat, joista löytyy nyt jo pyhäksi julistettujen patriarkka Tiihonin, marttyyripiispojen Benjaminin ja Vladimirin sekä tsaariperheen jäsenten nimiä.

Uuden elämän alku

Sisariston tultua Palokkiin kartanosta erotettiin heti tilava sali, joka sisustettiin kirkoksi.

Toimeentuloa varten luostari hankki muutaman lehmän. Vähän kerrassaan elämä alkoi sujua. Maitoa riitti myytäväksi, samoin oman tilan kasviksia. Ilonaihe oli sekin, että jumalanpalvelukset toimitettiin hartaasti ja kauniisti.

Uskoa tulevaisuuteen loi varmaan sekin, että jo keväällä 1947 luostarin kirkossa toimitettiin ensimmäinen nunnaksi vihkiminen. Sen toimitti Valamon igumeni Hariton ja vihittäviä oli kolme, yksi heistä oli luostarin silloin nuorin sisar Margarita, tuleva igumenia Antonina.

Vähän kerrassaan igumenia Arsenian kirjeissä alkaa kuitenkin kuulua huoli sisariston vanhenemisesta ja voimien hiipumisesta. Keväällä 1951 hän itse alkoi sairastella. Kuitenkin hän kirjoittaa: ”Kiitämme kaikesta Herraa. Hän laupiaana ei hylkää meitä. Yksi murhe meillä on: työtä tekeviä käsiä on vähän. Näinä vuosina (viiden Palokissa vietetyn vuoden aikana) kymmenen henkeä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen, ja he kaikki olivat hyvä apu taloustöissä. Uusia tulijoita on vähän. Tällä hetkellä on kolme nuorta karjalaistyttöä. Tilaakin on vähän. Joudutaan elämään ahtaasti. – – –. Kaikkea joudutaan kokemaan. Hankaudumme kuin kivet säkissä toisiamme vasten.”

Arjen haasteiden keskellä sykki rukous

Ahtauden ja arkielämän hankaluuksien keskellä sykki rukous ja aito hengellinen elämä. Yksi igumenia Arsenian mainitsemista karjalaistytöstä (sittemmin nunna Serafima) on muistellut elämää 1940–50-lukujen vaihteessa: ”Asuin samassa huoneessa nunnien Sergian, Jelisavetan ja Jekaterinan kanssa. Vielä meidän kanssamme asui mummonen Tatjana. Illalla kun tulimme kirkosta – ja palvelus saattoi kestää jopa viisi tuntia – alkoi äiti Sergia lukea välittömästi jokapäiväistä rukouspalvelusta pyhittäjä Parfenille. Muut kävivät jo levolle. Kun Sergia oli lopettanut lukunsa, heräsi äiti Jekaterina, sytytti kynttilän pöytälamppuun… ja alkoi pöydän ääressä istuen lukea evankeliumeja. Määränsä luettuaan hän kävi nukkumaan. Sitten heräsi äiti Jelisaveta ja alkoi kynttilän valossa lukea psalmeja. Hän rakasti psalmeja. Pian olikin sitten aika jo herätä kirkkoon.”

Jos nyt monen kymmenen vuoden kuluttua katselemme taaksepäin ja ajattelemme sisarten elämää ensimmäisinä vuosina Heinävedellä, voi vain ihmetellä, miten suuri usko ja luottamus Jumalaan heillä oli, kun he vähäisin, ikääntyvin ja heikkenevin voimin aloittivat elämän uudella paikalla. Heidän työnsä ja rukouksensa loivat Lintulan luostarille vahvan perustan, jolle myöhempien sukupolvien sisarten on ollut helppo rakentaa uutta.

80 vuoden aikana luostari on kokenut monet muutokset. On rakennettu uusi kirkko ja uudet asuintilat sisarille. Toimeentulon lähteenä ei enää ole karjanhoito vaan matkailu ja tuohusten valmistaminen. Sisaret maalaavat ikoneita, kääntävät hengellistä kirjallisuutta ja valmistavat myyntiin yrttituotteita. Kevään 2026 yksi tavoite on ollut saada kahvipaahtimo tehokkaasti toimimaan ja valmiita kahvilaatuja myyntiin. 80 vuoden ajan rukous, jumalanpalvelukset ja yhteinen työ ovat pysyneet luostarielämän sykkivänä sydämenä. Sisariston määräkin on kasvussa.

Kaikesta kunnia Jumalalle!

Metropoliitta Arseni Ville Löppösen näyttelyssä
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni toimittaa juhlan liturgian yhdessä papiston kanssa. Kuva: Vlada Wahlstén

Lintulan luostari Palokissa 80 vuotta – juhlan ohjelma

Aika: sunnuntai 14.6.2026

Ohjelma:

klo 8.30 vedenpyhitys portin pielessä Pyhän Johannes Kronstadtilaisen tsasounalla

klo 9.00 III hetki ja juhlaliturgia

Metropoliitta Arseni ja papisto

Kenttälounas lammen rannalla

noin klo 12.00 juhlahetki lammen rannalla

Juhlan tropari

Esipaimenen siunaus

Tervetulotoivotus, igumenia Ksenia

Lauluesitys

Juhlapuhe

Yhteislaulu

Metropoliitta Arsenin tervehdys

Tervehdykset

Palkitsemiset

Päätössanat

Näin voit muistaa:

Lintulan luostari on esittänyt toivomuksen, että mahdolliset muistamiset ja onnittelut osoitetaan luostarin keittiön peruskorjaukseen.

Keräyslupa RA/2025/1878

Lintulan Luostarin Ystävät ry

Tilinumero FI17 1064 3500 1763 70

Viite 12124

MobilePay 34420

 

Pääkuvassa nunna Nektaria ruiskukkapellolla. Kuva: Lintulan luostari

Artikkeli on julkaistu ensi kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2026. Painetun lehden sisältöjä tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.

Juttuun on lisätty tiedot Lintulan keräyksestä 10.6.2026 klo 13:49.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Skeemaigumeni Johanneksen rippilapset pitivät häneen yhteyttä kirjeitse ja matkustivat mahdollisuuksien mukaan Valamon luostariin – 1930-luvulla Laatokan Valamoon ja sotien jälkeen Heinäveden Valamoon. Suomessa monet heistä asuivat pääkaupunkiseudulla. Myös isä Johannes tuli ajoittain hengellisten ohjattaviensa luokse Helsinkiin.

Isä Johanneksen läheinen rippilapsi oli Jelena Akseljevna Armfelt, joka oli syntynyt Kronstadissa ja muuttanut vallankumouksen myötä Helsinkiin. Hän oli tutustunut isä Johannekseen 1930-luvulla Laatokan Valamossa. Hän toimi aktiivisesti Helsingissä Pyhän Nikolaoksen ortodoksisessa seurakunnassa* ja perusti venäläisten emigranttien keskuudessa hengellisen kerhon. Monet muutkin kerhon jäsenistä olivat isä Johanneksen rippilapsia, ja siksi tämä vieraili toisinaan heidän kokouksissaan.

Marianna Flinckenberg-Gluschkoffin äidinäiti Paula Butusoff oli Jelena Armfeltin läheinen ystävä ja kuului samaan hengelliseen piiriin. Mummo vei Mariannaa jumalanpalveluksiin ja huolehti hänen uskonnollisesta kasvatuksestaan. Hänen mukanaan Marianna kävi myös hengellisen kerhon kokouksissa.

Myös Paula Butusoff oli vieraillut Laatokan Valamossa ennen sotia monta kertaa, ja luultavasti jo silloin tavannut isä Johanneksen. Jelena Armfeltiin hän tutustui todennäköisesti Helsingissä Pyhän Nikolaoksen seurakunnassa.

Marianna Flinckenberg-Gluschkoff
Marianna Flinckenberg-Gluschkoffin mieleen ovat jääneet lähtemättömästi skeemaigumeni Johanneksen silmät. – Ne olivat äärettömän lempeät ja tuntuivat näkevän lävitseni kaiken mahdollisen, sellaisenkin, josta jo ymmärsin tuntea syyllisyyttä. Mutta se ei haitannut, koska rakkauden läsnäolo oli niin suuri. Kuva: Riikka Platonova

Isä Johannes vieraana

Kerran hengellinen piiri oli koolla Butusoffien kodissa Helsingissä, ja isä Johannes tuli vierailemaan siellä. Marianna oli tuolloin 5-vuotias. Isä Johannes nosti hänet lempeästi syliinsä istumaan. Opetuspuheita Marianna ei muista, mutta mieleen ovat jääneet lähtemättömästi isä Johanneksen silmät:

– Ne olivat äärettömän lempeät ja tuntuivat näkevän lävitseni kaiken mahdollisen, sellaisenkin, josta jo ymmärsin tuntea syyllisyyttä. Mutta se ei haitannut, koska rakkauden läsnäolo oli niin suuri, Marianna kuvailee vaikutelmiaan.

Kokemus oli hyvin vaikuttava ja tiivistyi lapsen mielessä niin, että Marianna näki seuraavana yönä unen, jossa Kristus vieraili heidän luonansa. Kristus ei ollut siinä ikonimaisena hahmona vaan luonnollisempana, ja Hänellä oli samanlaiset, hyvin elävät ja jotenkin vangitsevat silmät kuin isä Johanneksella. Kirjassaan Pietarilainen polkuhevonen Marianna kertoo tästä tapaamisesta ja unestaan:

– Uni oli sanoin kuvaamattomalla tavalla autuaallinen ja elävä, niin että se vielä pitkän ajan kuluttua palautui mieleen yhä uudestaan ja toi joka kerta samanlaisen onnentunteen.

Vielä vuosikymmenten kuluttua kokemus on yhtä elävä.

– Isä Johanneksen kohtaaminen ja siihen liittyvä uni on yhä edelleen elävä kokemus ja vaikuttaa elämässä. Elämä on tapahtumien ketju, ja usein vasta jälkeen päin näen tietyn tapahtuman yhteyden tähän uneen. Monet asiat, joita olen tehnyt, on tämän kohtaamisen ansiota.

Vierailun yhteydessä isä Johannes antoi Mariannalle muistoksi Valamo-aiheisen runo- ja valokuvavihkosen. Siihen hän oli kirjoittanut omistuskirjoituksen venäjäksi: ”Kristuksen valoisan ylösnousemuksen muistoksi rakkaalle pikku Mariannalle. Valamon luostarin skeemaigumeni Johannes. 26.6. 46.”

Kirjanen oli kuitenkin kadoksissa vuosikausia, eikä Marianna edes tiennyt sen olemassaolosta, kunnes se löytyi vuonna 1988 toisen kirjan välistä. Löytymisen ajankohta on ihmeellinen, sillä Marianna oli juuri palannut vierailulta Laatokan Valamoon ensimmäisen suomalaisryhmän mukana.

Vanha Valamo -vihkonen
Valamo-aiheinen vihkonen. Kuva: Riikka Platonova
Skeemaigumeni Johanneksen tervehdys.
Valokuvavihkosessa on isä Johanneksen omistuskirjoitus. Kuva: Riikka Platonova

Isä Johanneksen kohtaaminen oli voimakas pyhyyden läsnäolon kokemus. Se oli tunne siitä, että kaikki on valaistua, jopa läpivalaistua, kuin olisi tavallaan hengellisesti alasti, mutta ilman tarvetta verhoutua selityksillä ja puolusteluilla, ilman tarvetta piiloutua tai esittää jotakin muuta kuin on tai rakentaa kulisseja.

Kristityn todellisuutta

Samantapaisen kokemuksen isä Johanneksesta ja pyhän kohtaamisesta on Tito Colliander kertonut muistelmakirjassaan Ateria. Hän kertoo luostareista ja pyhyyden läsnäolosta, tuohuksen valosta – valosta, jonka voi kantaa ”kotiin sydämessään, syvällä ja lähtemättömästi sielunsa sisimmässä”.

Tuon valon hän oli kohdannut lapsena äidin suvun Njanjan eli lapsenkaitsijan silmissä, Njanjan huoneessa palavan lampukan liekissä, Jumalanäidin ikonissa.

Saman valon ja lämmön hän tunsi kohdanneensa vanhan isä Johanneksen silmissä, kun tämä  muisteli: ”…joka kerta kun äitini asetti ruokaruukun pöytään, hän sanoi: Luojan siunausta.”

Colliander kertoo, että isä Johannekselle ei ollut olemassa muuta todellisuutta kuin kristityn todellisuus. Se oli kaikkialla läsnä olevaa valoa ja voimaa, joka läpäisi kaiken, pienimmät ruohonkorretkin: ”Katsos, tuossa näet Jumalan luomisteon. Jokainen ruohonkorsi, kaikki mitä on, sisältyy Kristuksen ylösnousemukseen. Koko luonto on ylösnoussut Hänen kanssaan”, isä Johannes sanoi.

Olennaista näissä kohtaamisissa eivät ole viisaat sanat ja hyvät opetuspuheet, vaan kaikki läpäisevän valon ja rakkauden läsnäolo. Sen vastaanottaminen on iästä ja opillisesta sivistyksestä täysin riippumatonta.

 

*Pyhän Nikolaoksen ortodoksinen seurakunta kuuluu Moskovan patriarkaatin alaisuuteen.

Pyhittäjä Johannes Valamolainen eli skeemaigumeni Johannes
Skeemaigumeni Johannes. Hänet luettiin pyhien joukkoon vuonna 2019 nimellä pyhittäjä Johannes Valamolainen. Kuva: Fred Runeberg

Jaa tämä juttu