Tamisoksen piispa Panaretos eksarkiksi Liettuan eksarkaattiin
Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos asetti Vilnassa sunnuntaina 7.6. toimeen Liettuan eksarkaatin uuden eksarkin, Tamisoksen piispa Panaretoksen. Ekumeenisen patriarkaatin Pyhä Synodi valitsi hänet tehtävään 26.–27.5. pidetyssä kokouksessa.
Julkaistu
Teksti: Maria Hattunen | Kuva: Jorono/Pixabay
Patriarkka Bartolomeos toi palveluksen jälkeen pitämässään puheessa esiin sen, että hyvän kielitaidon hallitsevalla eksarkilla on erinomaiset edellytykset toimia uudessa tehtävässään Äitikirkon ja eksarkaatin välisenä siltana ja Liettuan monikulttuurisen ortodoksisen lauman paimenena.
Eksarkaatin synty ja nykytila
Kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan vuonna 2022, viisi Liettuan pappia asettui avoimesti vastustamaan patriarkka Kirillin sodan tukemista. Moskovan patriarkaatti erotti heidät vastatoimena.
Erotetut papit vetosivat Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkkaan, ortodoksisen maailman ensisijaiseen paimeneen. Helmikuussa 2023 patriarkka Bartolomeos vapautti heidät syytteistä ja palautti heidän pappisoikeutensa. Maaliskuussa 2023 patriarkka vieraili Liettuassa ja allekirjoitti Liettuan hallituksen kanssa sopimuksen, joka mahdollisti ekumeenisen patriarkaatin oman kirkollisen hallinnon perustamisen tammikuussa 2024.
Eksarkaatti toimii Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa palvellen liettuaa, ukrainaa, venäjää ja valkovenäjää puhuvia. Siihen kuuluu kymmenen seurakuntaa, jotka kokoavat Moskovan patriarkaatista erotettuja tai Venäjän sotatoimien vuoksi Moskovan patriarkaatin alaisista seurakunnista lähteneitä ortodokseja. Liettua on rekisteröinyt 85 000 ukrainalaista pakolaista tilapäistä suojelua varten, ja eksarkaatti tarjoaa myös heille pastoraalista tukea heidän omalla kielellään.
Pappien liitto järjestää opintomatkan eksarkaattiin syksyllä 2026
Ortodoksisten pappien liitto on viime vuosina vahvistanut yhteyttä Liettuan eksarkaattiin ja sen papistoon. Liitto on kahtena vuonna kutsunut eksarkaatin papistosta osallistujia opintopäivilleen Suomeen. Viime vuonna pappien liiton järjestämällä pienkeräyksellä ja liiton aloitteesta annetuilla muilla avustuksilla koottiin Suomen ortodoksisesta kirkosta yhteensä yli 18.000 euron lahjoitukset Liettuan eksarkaatin auttamiseksi.
Ortodoksisten pappien liitto haluaa edelleen tukea haastavissa oloissa toimivaa Liettuan eksrkaattia ja vahvistaa kirkkojemme keskinäisiä siteitä sekä tukea poliittisista syistä kirkollisen yhteyden ulkopuolelle joutuneita ortodokseja. Näitä tavoitteita toteuttaakseen liitto järjestää syksyn 2026 opintopäivät Liettuan eksarkaatissa ja toivottaa koko jäsenistönsä ja kaikki Suomen ortodoksisen kirkon papistoon kuuluvat tervetulleiksi mukaan kiinnostaville opintopäiville. Ilmoittautumisaikaa on 30.6. saakka.
Asia tuli korkeimman oikeuden käsittelyyn sen jälkeen, kun parlamentti oli hyväksynyt lain, mutta presidentti Alar Karis jätti lain allekirjoittamatta pitäen esitystä liian laajana ja epäselvänä sekä uskonnonvapautta rajoittavana ja pyysi korkeimman oikeuden kantaa lisäykseen.
Lain suppeampi tulkinta mahdollista
Korkein oikeus katsoi, että lakia voidaan tulkita suppeasti siten, että sitä sovelletaan vain perustuslain mukaisesti valtion sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden turvaamiseen.
Lain käyttö edellyttää, että uskonnollinen yhteisö tai siihen liittyvä ulkomainen organisaatio muodostaa todellisen uhan kansalliselle turvallisuudelle tai yhteiskuntajärjestykselle. Tällainen uhka voi ilmetä esimerkiksi Viroa vastaan vihamielisen toiminnan tukemisena tai rahoittamisena.
Tällöin yhteisön on katkaistava siteensä ulkomaiseen organisaatioon, mukaan lukien siteet, jotka koskevat henkilöstövalintoja ja hallinnollista ohjausta sekä taloudellista riippuvuutta. Lakialoite ei kiellä tunnustuksellista tai opillista yhteyttä, sillä tämä osio on poistettu lainsäätöprosessin aikana. Tuomioistuin korostaa, että rajoitusten tulee olla tarkkarajaisia eikä laki saa käyttää mielivaltaista viranomaistoimintaa.
Rakenteellinen ja opillinen itsenäisyys erilleen
Kirjoittajan tulkinnan mukaan laki näyttää siis pyrkivän erottamaan kirkon opillisen itsenäisyyden rakenteellisesta itsenäisyydestä. Tulkinnasta tullaan varmasti käymään vielä keskustelua, sillä esimerkiksi Viron kristillisortodoksisen kirkon ollessa kyseessä piispojen nimittämisjärjestys on sekä kirkon tunnustuksellinen ja opillinen kysymys, mutta käytännön tasolla hankalasti erotettavissa patriarkaatin päätöksistä Moskovassa niin pitkään kuin kanoninen yhteys on olemassa.
Kirjoittaja on TT, systemaattisen teologian apulaisprofessori Itä-Suomen yliopistossa.
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Obraz/Wikimedia Commons
Monille rakkaassa Daavidin psalmissa lauletaan, Herrasta, Paimenesta, jonka yhteydestä löytyy yltäkylläinen elämä. Varhaisen kirkon opettajille teksti puhuu Jeesuksesta Kristuksesta, hyvästä Paimenesta ja ylösnousemusilosta (ks. Joh. 10:1˗18).
Psalmissa jumalasuhteen läheisyyttä kuvaa se, että psalmi on kirjoitettu minämuotoon, vaikka tekstiä käytettiinkin yhteisöllisesti jo varhain.
Psalmin mukaan häneltä, jota Herra paimentaa, ei puutu mitään. Hyvä paimen johdattaa omansa vihreille niityille paikkaan, jossa hänen nälkänsä tyydytetään ja janonsa sammutetaan. Teksti puhuu myös virvoittavista, tyynistä vesistä, levon paikasta väsyneelle.
Kirkon opettajat tulkitsevat veden toisinaan kasteen lahjaksi. Herra virvoittaa (tai: palauttaa) sielun, joka on menettänyt luonnollisen olotilansa, ja ohjaa omansa oikeaa, vanhurskasta tietä nimensä kunnian tähden, ei virvoitusta tarvitsevan ansion tähden. Pelastus on Jumalan lahjaa, se tapahtuu hänen nimensä voimasta. Paimen tahtoo huolehtia omastaan. Paluu sielun alkuperäiseen paratiisilliseen tilaan toteutuu Herran yhteydessä.
Erään juutalaisen vertauskuvallisen tulkinnan mukaan Daavid resitoi tämän psalmin Heretin metsässä (1. Sam. 22:5). Tässä tulkinnassa Heret viittaa kuivaan ruukunsiruun ja jonka Herra kostutti psalmin mukaisesti tulevan maailman hyvyydellä.
Hyvän Paimenen takia Herran omalla ei ole syytä pelkoon, vaikka hän johdattaisi hänet kuoleman varjon laakson kautta (vuoden 1933 käännös). Paimen kulkee omansa kanssa ja kaitsee häntä paimensauvansa ja tukensa avulla lempeästi.
Paimensauvalla paimen ohjaa ja suojelee laumansa jäseniä. Psalmissa 2:9 paimensauva viittaa myös messiaskuninkaan valtikkaan. Tuki taas on sauva, jota vasten paimen saattaa nojata ja levätä. Hyvä Paimen neuvoo omaansa hänen heikkoudessaan ja ohjaa hänet oikealle tielle.
Psalmi kuvaa myös, miten Herran paimentama saa voiton vihollisistaan ja kokee suurta iloa, rauhaa ja huolenpitoa, istuu Herran pöydässä, vaikka ympärillä myrskyää. Hänen tiensä kulkee kohti hyvää päämäärää.
Herran oman uutta asemaa Paimenen suojassa kuvaa pään (tuoksuvalla) öljyllä voiteleminen ja ylitsevuotava malja. Öljy viittaa kuninkaalliseen asemaan, malja taas kertoo kaiken täyteydestä, ylitsevuotavasta huolenpidosta ja rakkaudesta. Jotkut kirkon opettajat tulkitsevat öljyn mirhavoiteeksi ja maljan ehtoolliseksi.
Hyvyys ja (rakkaudellinen) laupeus (tai: armo) seuraavat Herran omaa koko hänen elinaikansa – vaikka hänen ei luvata välttävän kuoleman varjon laaksoa – ja hän saa asua Herran huoneessa päiviensä loppuun saakka. Herran huone viittaa taivaalliseen temppeliin, Valtiaan asuinsijaan: Herran oma saa asua Jumalan läsnäolossa koko elämänsä. Joidenkin kirkon varhaisten opettajien mukaan Jumalan huone viittaa myös kirkkoon.
Jumalan lähellä ihmisen ilo on täydellistä ja hänen ylistyksensä vapaata kaikista tarpeista ja huolista, joskus myös silloin kun huolten varjot peittävät hyvää Paimenta seuraavan polun. Tämä on mahdollista, kun ihminen Jumalan armovoiman vahvistamana näkee ja ymmärtää, että Herra, hänen hyvä Paimenensa, on hänen kanssaan joka hetki.
Arjen kiireistä luostarin rauhaan – nuoret talkoissa Lintulassa
Kuopion ortodoksisen seurakunnan ja Lintulan luostarin yhteistyössä järjestämä nuorten talkooviikonloppu kokosi toukokuussa joukon reippaita nuoria luostarin arkeen jo toista kertaa.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Otto Laukkarinen | Kuva: Sointu Karjalainen ja Otto Laukkarinen
Perjantai-iltapäivänä 15. toukokuuta Lintulan luostarin portit avautuivat talkooväelle. Vastassa oli heti jotain sellaista, mitä kaupungin vilskeestä saapuvan on helppo arvostaa: luonnon syvä rauha ja sydämellinen ilmapiiri. Igumenia Ksenia otti nuoret vastaan lämpimästi, ja viikonloppu aloitettiin osallistumalla luostarin kirkossa toimitettuun ehtoopalvelukseen.
– Kannattaa ehdottomasti lähteä, jos yhtään kiinnostaa, kuului nuorten talkoolaisten arvio. Kuva: Otto Laukkarinen
Rukousta äiti Melanian haudalla
Heti ensimmäisenä iltana talkoolaiset pääsivät virittäytymään luostarin hengelliseen elämään myös kirkkosalin ulkopuolella. Ilta-aurinko valaisi kauniisti ja lintujen taukoamaton kuoro lauloi, kun nuoret kulkivat Pyhän Paraskevan polun kauniille tsasounalle ja lopulta luostarin hautausmaalle. Siellä hiljennyttiin ja rukoiltiin äskettäin kuolonuneen nukkuneen skeemanunna Melanian haudalla. Ensimmäinen päivä päätettiin yhteisiin iltarukouksiin hautausmaan pienessä ja tunnelmallisessa tsasounassa.
Nuorten omissa kommenteissa viikonlopun suurin anti tiivistyi luostarin tarjoamaan rauhaan sekä lämpimään vastaanottoon.
– Ehkä parasta on ollut juuri se rauhallisuus ja hiljaisuus täällä alueella ja majoituksessa. Ja se, miten sisariston kohdatessa tuli heti tosi tervetullut olo. Täällä on saanut olla lähellä luontoa ja kirkkoa – siinä ovat kaikki hyvät puolet, Bianca totesi.
Kasvimaalla ahkeroineet Andrii, Onni, Veeti ja Arseni eivät sadetta kavahtaneet. Kuva: Otto Laukkarinen
Sadetta, yrttiteetä ja kasvimaan kääntämistä
Lauantai valkeni harmaana ja sateisena. Päivä alkoi osalla porukasta jo varhain, sillä osa nuorista osallistui luostarin lauantai-aamun liturgiaan ennen käytännön askareisiin ryhtymistä.
Hengellisen aamunavauksen jälkeen oli aika kääriä hihat. Sää ei talkoohalua hyydyttänyt, ja nuorten tiimi jaettiin kahteen porukkaan luostarin sen hetkisten tarpeiden mukaan.
Luostarin kaupalla auttaneet Enni, Bianca ja Sointu puolestaan siirtyivät sisätiloihin. Tyttöjen urakkana oli pussittaa luostarin kuuluisaa yrttiteetä myyntivalmiiksi pakkauksiksi sekä auttaa myymälän yleisissä järjestelyissä, mitä moni oli jo etukäteen odottanut innolla.
Kasvimaalla ahkeroineet Andrii, Onni, Veeti ja Arseni saivat vastaansa sateisen sään haasteet. Pojat poistivat maasta vanhaa ja tarpeetonta katemuovia sekä perustivat luostarille kokonaan uuden yrttipenkin tulevien vuosien satoa silmällä pitäen.
Pintaa syvemmälle luostarielämään
Yksi viikonlopun ainutlaatuisimmista anneista oli se, että nuoret pääsivät syömään kaikki viikonlopun ateriat yhdessä sisariston kanssa trapesaan. Yhteisen pöydän jakaminen tarjosi nuorille arvokkaan ja harvinaisen mahdollisuuden kuulla luostarielämästä suoraan nunnilta ja kokea aitoa ortodoksista yhteisöllisyyttä päivän jokaisella hetkellä.
– Se on hienoa, että päästään syömään yhdessä sisariston kanssa. Siinä pääsee näkemään oikeasti sitä aitoa luostarielämää pintaa syvemmältä – sellaista, mitä ei näkisi, jos kävisi täällä vain pelkästään luostarikahvilassa, Sointu totesi.
Myös kauempaa saapuneille talkoolaisille kokemus teki suuren vaikutuksen. Fyysisen työn ja rauhoittavan ympäristön tasapaino auttoi nollaamaan arjen kiireet.
– Luostari on tosi hyvä paikka tulla isosta kaupungista rauhoittumaan fyysisen työn ja luonnon avulla. Täällä on kyse myös yhteisöstä. Odotin rehellisesti sanottuna vähemmän, mutta ihmiset ovat olleet todella vieraanvaraisia, majoitus on hieno ja ruoka hyvää. Sain paljon odottamaani enemmän positiivisia tunteita, Andrii iloitsi.
– On ollut mukavaa ja tosi yhteisöllistä. Luostari on mukava paikka viettää aikaa kavereiden kanssa ja päästä samalla vähän auttamaan täällä käytännön hommissa sekä tutustumaan paikkaan paremmin. Kokemus oli tosi hyvä, Onni säesti samoilla linjoilla.
Viikonlopun aikana tehtiin ahkerasti töitä, hiljennyttiin rukoukseen, jaettiin yhteiset ateriat sisariston kanssa ja koettiin jotain sellaista, mitä pelkkä satunnainen vierailija ei tavoita. Kuva: Otto Laukkarinen
Perinne saa jatkoa
Lauantai-iltana nuoret osallistuivat vigiliaan. Sunnuntai puolestaan alkoi juhlallisella liturgialla, johon talkooväki osallistui sisariston kanssa yhtenä Kristuksen laumana, osallistuen Herran pyhään ehtoolliseen yhdessä.
Ennen kotiinlähtöä edessä oli vielä talkoohengen mukainen majoitustilojen siivous. Viikonloppu oli kaikin puolin niin onnistunut ja molemmin puolin niin mieluisa, että äiti Ksenian kanssa sovittiin heti luontevasti: ensi vuonna tullaan uudestaan! Talkooperinne Kuopion seurakunnan nuorten ja luostarin välillä saa siis ansaitsemaansa jatkoa.
Nuoret lähettävätkin innostavat terveiset kaikille niille, jotka miettivät tuleville talkooleireille lähtemistä:
– Kannattaa ehdottomasti lähteä, jos yhtään kiinnostaa. Täällä ei ole ollut sellaista ”pakko tehdä” -fiilistä, vaan hommia on saanut tehdä hyvällä mielellä, ja luostarielämästä ja käytännöistä on voinut kysellä vapaasti. Luostarissa käy muutenkin niin paljon talkoolaisia, ettei kenenkään tarvitse jännittää omaa osaamistaan – kaikki ymmärtävät, että tulemme erilaisista taustoista.
Myös Lintulan luostarin ympäristö tarjoaa paikkoja, joissa on mahdollista hiljentyä rukoukseen kenenkään häiritsemättä. Kuva: Sointu Karjalainen
Pääkuva: Enni, Bianca ja Sointu pussittamassa luostarin kuuluisaa yrttiteetä myyntivalmiiksi pakkauksiksi. Kuva: Otto Laukkarinen
Lintulan luostarin ensimmäiset vuosikymmenet Heinäveden Palokissa
Ensimmäiset sisaret – igumenia Arsenia ja nunnat Mihaila ja Johanna – muuttivat Palokkiin maalis-huhtikuun vaihteessa 1946.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Lintulan luostarin igumenia Ksenia | Kuva: Eri kuvalähteitä
Lintulan luostari osti Heinäveden Palokissa sijaitsevan Koskijärven kartanon tilan Hackman-yhtiöltä marraskuussa 1945. Igumenia Arsenia, nunna Johanna (Agafonova) ja luostareiden valvoja pappismunkki Isaaki kävivät tutustumassa paikkaan syksyllä ennen kauppakirjan solmimista.
Ensimmäiset sisaret – igumenia Arsenia ja nunnat Mihaila ja Johanna – muuttivat Palokkiin maalis-huhtikuun vaihteessa 1946. Matkalla he viipyivät muutaman päivän Valamossa, josta heidät tuotiin hevoskyydillä Palokkiin. Pääsiäisen jälkeen tuli vielä muutama sisar aloittamaan välttämättömiä töitä.
Pula-ajan ylellisyys: kupponen teetä
Näistä ensitunnelmista igumenia Arsenia kirjoittaa Ruotsiin emigroituneelle luostarin ystävälle, ruhtinas Aleksi Obolenskille: ”Ahdasta meillä tulee olemaan, mutta toivomme, ettei Herra hylkää meitä ja että kaikki ajan myötä asettuu kohdalleen. Talolta on suurenmoinen näköala järvelle. Tilalla kasvaa sembramäntyjä, lehtikuusia ja pihtoja. Ne on istuttanut nykyisen tilanhoitajan isä, joka palveli Hackman-yhtiötä 45 vuotta.” Kirjeistä voi päätellä, että mieliala oli luottavainen, vaikka toisaalta pula-ajasta kertoo se, että igumenia pyytää ruhtinasta lähettämään teetä. ”Valamossa isä igumeni tarjosi teetä ja se niin virkisti sielua.”
Igumeni Hariton auttoi sisaria pääsemään uuden elämän alkuun niin hengellisesti kuin aineellisesti. Valamosta saatiin apua peltotöihin, katon korjaamiseen ja kirkon sisustamiseen. Lintulaan saatiin vakituinen pappi ja rippi-isä Valamosta.
Sisariston pääjoukko saapui Palokkiin kesäkuun 5. päivänä vuonna 1946. Kaikkiaan Palokkiin tuli ilmeisesti 34 sisarta.
Igumenia Ksenia Lintulan luostarissa 2024. Kuva: Lasse Simonen
Palokkiin tullut sisaristo
Sisarista suurin osa oli venäläisiä, oli muutamia ukrainalaisia ja karjalaisia ja yksi virolainen sisar. Osa oli lähtöisin maaseudulta, toiset kaupungista, yhdellä sisarella, skeemanunna Serafimalla, oli jopa aatelinen tausta. Osa sisarista oli ummikkovenäläisiä, kun taas muutamat puhuivat neljääkin kieltä kuten skeemanunna Serafima, igumenia Antonina ja virolainen äiti Augusta. Toiset olivat tulleet luostariin hyvin nuorina. Toisilla taas oli takanaan avioliitto.
Yksi nuorena luostariin tulleista oli edesmennyt igumenia Mihaila. Hän oli tullut vanhaan Lintulaan 19-vuotiaana neitosena kaukaa Ukrainasta saatuaan luostariin tulolleen siunauksen pyhältä Johannes Kronstadtilaiselta.
Tämä Jumalan kokoama sisaryhteisö eli, rukoili ja teki työtä yhdessä; kesti yhdessä arkielämän hankaluudet ja ristiriidat ja osallistui yhdessä pyhään ehtoolliseen. Yhteinen rukous ja ehtoollinen sitoo sisaret yhteen ja tekee irrallisista yksilöistä sisariston.
Lisäksi Lintulan sisaristo oli pieni sirpale sitä suurta venäläistä emigraatiota, joka Venäjän vallankumouksen jälkeen hajaantui eri puolille Eurooppaa ja maailmaa. Vanhan kotimaan asioita ja uskonveljien kohtaloita Neuvosto-Venäjällä seurattiin Lintulassakin, ja bolševikkien surmaamia uskonveljiä muistettiin rukouksissa. Tästä todistavat sisarten muistelukirjat, joista löytyy nyt jo pyhäksi julistettujen patriarkka Tiihonin, marttyyripiispojen Benjaminin ja Vladimirin sekä tsaariperheen jäsenten nimiä.
Uuden elämän alku
Sisariston tultua Palokkiin kartanosta erotettiin heti tilava sali, joka sisustettiin kirkoksi.
Toimeentuloa varten luostari hankki muutaman lehmän. Vähän kerrassaan elämä alkoi sujua. Maitoa riitti myytäväksi, samoin oman tilan kasviksia. Ilonaihe oli sekin, että jumalanpalvelukset toimitettiin hartaasti ja kauniisti.
Uskoa tulevaisuuteen loi varmaan sekin, että jo keväällä 1947 luostarin kirkossa toimitettiin ensimmäinen nunnaksi vihkiminen. Sen toimitti Valamon igumeni Hariton ja vihittäviä oli kolme, yksi heistä oli luostarin silloin nuorin sisar Margarita, tuleva igumenia Antonina.
Vähän kerrassaan igumenia Arsenian kirjeissä alkaa kuitenkin kuulua huoli sisariston vanhenemisesta ja voimien hiipumisesta. Keväällä 1951 hän itse alkoi sairastella. Kuitenkin hän kirjoittaa: ”Kiitämme kaikesta Herraa. Hän laupiaana ei hylkää meitä. Yksi murhe meillä on: työtä tekeviä käsiä on vähän. Näinä vuosina (viiden Palokissa vietetyn vuoden aikana) kymmenen henkeä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen, ja he kaikki olivat hyvä apu taloustöissä. Uusia tulijoita on vähän. Tällä hetkellä on kolme nuorta karjalaistyttöä. Tilaakin on vähän. Joudutaan elämään ahtaasti. – – –. Kaikkea joudutaan kokemaan. Hankaudumme kuin kivet säkissä toisiamme vasten.”
Arjen haasteiden keskellä sykki rukous
Ahtauden ja arkielämän hankaluuksien keskellä sykki rukous ja aito hengellinen elämä. Yksi igumenia Arsenian mainitsemista karjalaistytöstä (sittemmin nunna Serafima) on muistellut elämää 1940–50-lukujen vaihteessa: ”Asuin samassa huoneessa nunnien Sergian, Jelisavetan ja Jekaterinan kanssa. Vielä meidän kanssamme asui mummonen Tatjana. Illalla kun tulimme kirkosta – ja palvelus saattoi kestää jopa viisi tuntia – alkoi äiti Sergia lukea välittömästi jokapäiväistä rukouspalvelusta pyhittäjä Parfenille. Muut kävivät jo levolle. Kun Sergia oli lopettanut lukunsa, heräsi äiti Jekaterina, sytytti kynttilän pöytälamppuun… ja alkoi pöydän ääressä istuen lukea evankeliumeja. Määränsä luettuaan hän kävi nukkumaan. Sitten heräsi äiti Jelisaveta ja alkoi kynttilän valossa lukea psalmeja. Hän rakasti psalmeja. Pian olikin sitten aika jo herätä kirkkoon.”
Jos nyt monen kymmenen vuoden kuluttua katselemme taaksepäin ja ajattelemme sisarten elämää ensimmäisinä vuosina Heinävedellä, voi vain ihmetellä, miten suuri usko ja luottamus Jumalaan heillä oli, kun he vähäisin, ikääntyvin ja heikkenevin voimin aloittivat elämän uudella paikalla. Heidän työnsä ja rukouksensa loivat Lintulan luostarille vahvan perustan, jolle myöhempien sukupolvien sisarten on ollut helppo rakentaa uutta.
80 vuoden aikana luostari on kokenut monet muutokset. On rakennettu uusi kirkko ja uudet asuintilat sisarille. Toimeentulon lähteenä ei enää ole karjanhoito vaan matkailu ja tuohusten valmistaminen. Sisaret maalaavat ikoneita, kääntävät hengellistä kirjallisuutta ja valmistavat myyntiin yrttituotteita. Kevään 2026 yksi tavoite on ollut saada kahvipaahtimo tehokkaasti toimimaan ja valmiita kahvilaatuja myyntiin. 80 vuoden ajan rukous, jumalanpalvelukset ja yhteinen työ ovat pysyneet luostarielämän sykkivänä sydämenä. Sisariston määräkin on kasvussa.
Kaikesta kunnia Jumalalle!
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni toimittaa juhlan liturgian yhdessä papiston kanssa. Kuva: Vlada Wahlstén
Lintulan luostari Palokissa 80 vuotta – juhlan ohjelma
Aika: sunnuntai 14.6.2026
Ohjelma:
klo 8.30 vedenpyhitys portin pielessä Pyhän Johannes Kronstadtilaisen tsasounalla
klo 9.00 III hetki ja juhlaliturgia
Metropoliitta Arseni ja papisto
Kenttälounas lammen rannalla
noin klo 12.00 juhlahetki lammen rannalla
Juhlan tropari
Esipaimenen siunaus
Tervetulotoivotus, igumenia Ksenia
Lauluesitys
Juhlapuhe
Yhteislaulu
Metropoliitta Arsenin tervehdys
Tervehdykset
Palkitsemiset
Päätössanat
Näin voit muistaa:
Lintulan luostari on esittänyt toivomuksen, että mahdolliset muistamiset ja onnittelut osoitetaan luostarin keittiön peruskorjaukseen.
Lapsen muisto isä Johanneksesta: läsnä olevaa valoa
Pyhällä Johannes Valamolaisella oli lukuisia rippilapsia ympäri maailmaa. Suomessa monet heistä asuivat pääkaupunkiseudulla.
Pyhittäjä Johannes Valamolaisen (+1958) muistopäivä on 5. kesäkuuta.
Julkaistu
Teksti: Riikka Platonova
Skeemaigumeni Johanneksen rippilapset pitivät häneen yhteyttä kirjeitse ja matkustivat mahdollisuuksien mukaan Valamon luostariin – 1930-luvulla Laatokan Valamoon ja sotien jälkeen Heinäveden Valamoon. Suomessa monet heistä asuivat pääkaupunkiseudulla. Myös isä Johannes tuli ajoittain hengellisten ohjattaviensa luokse Helsinkiin.
Isä Johanneksen läheinen rippilapsi oli Jelena Akseljevna Armfelt, joka oli syntynyt Kronstadissa ja muuttanut vallankumouksen myötä Helsinkiin. Hän oli tutustunut isä Johannekseen 1930-luvulla Laatokan Valamossa. Hän toimi aktiivisesti Helsingissä Pyhän Nikolaoksen ortodoksisessa seurakunnassa* ja perusti venäläisten emigranttien keskuudessa hengellisen kerhon. Monet muutkin kerhon jäsenistä olivat isä Johanneksen rippilapsia, ja siksi tämä vieraili toisinaan heidän kokouksissaan.
Marianna Flinckenberg-Gluschkoffin äidinäiti Paula Butusoff oli Jelena Armfeltin läheinen ystävä ja kuului samaan hengelliseen piiriin. Mummo vei Mariannaa jumalanpalveluksiin ja huolehti hänen uskonnollisesta kasvatuksestaan. Hänen mukanaan Marianna kävi myös hengellisen kerhon kokouksissa.
Myös Paula Butusoff oli vieraillut Laatokan Valamossa ennen sotia monta kertaa, ja luultavasti jo silloin tavannut isä Johanneksen. Jelena Armfeltiin hän tutustui todennäköisesti Helsingissä Pyhän Nikolaoksen seurakunnassa.
Marianna Flinckenberg-Gluschkoffin mieleen ovat jääneet lähtemättömästi skeemaigumeni Johanneksen silmät. – Ne olivat äärettömän lempeät ja tuntuivat näkevän lävitseni kaiken mahdollisen, sellaisenkin, josta jo ymmärsin tuntea syyllisyyttä. Mutta se ei haitannut, koska rakkauden läsnäolo oli niin suuri. Kuva: Riikka Platonova
Isä Johannes vieraana
Kerran hengellinen piiri oli koolla Butusoffien kodissa Helsingissä, ja isä Johannes tuli vierailemaan siellä. Marianna oli tuolloin 5-vuotias. Isä Johannes nosti hänet lempeästi syliinsä istumaan. Opetuspuheita Marianna ei muista, mutta mieleen ovat jääneet lähtemättömästi isä Johanneksen silmät:
– Ne olivat äärettömän lempeät ja tuntuivat näkevän lävitseni kaiken mahdollisen, sellaisenkin, josta jo ymmärsin tuntea syyllisyyttä. Mutta se ei haitannut, koska rakkauden läsnäolo oli niin suuri, Marianna kuvailee vaikutelmiaan.
Kokemus oli hyvin vaikuttava ja tiivistyi lapsen mielessä niin, että Marianna näki seuraavana yönä unen, jossa Kristus vieraili heidän luonansa. Kristus ei ollut siinä ikonimaisena hahmona vaan luonnollisempana, ja Hänellä oli samanlaiset, hyvin elävät ja jotenkin vangitsevat silmät kuin isä Johanneksella. Kirjassaan Pietarilainen polkuhevonen Marianna kertoo tästä tapaamisesta ja unestaan:
– Uni oli sanoin kuvaamattomalla tavalla autuaallinen ja elävä, niin että se vielä pitkän ajan kuluttua palautui mieleen yhä uudestaan ja toi joka kerta samanlaisen onnentunteen.
Vielä vuosikymmenten kuluttua kokemus on yhtä elävä.
– Isä Johanneksen kohtaaminen ja siihen liittyvä uni on yhä edelleen elävä kokemus ja vaikuttaa elämässä. Elämä on tapahtumien ketju, ja usein vasta jälkeen päin näen tietyn tapahtuman yhteyden tähän uneen. Monet asiat, joita olen tehnyt, on tämän kohtaamisen ansiota.
Vierailun yhteydessä isä Johannes antoi Mariannalle muistoksi Valamo-aiheisen runo- ja valokuvavihkosen. Siihen hän oli kirjoittanut omistuskirjoituksen venäjäksi: ”Kristuksen valoisan ylösnousemuksen muistoksi rakkaalle pikku Mariannalle. Valamon luostarin skeemaigumeni Johannes. 26.6. 46.”
Kirjanen oli kuitenkin kadoksissa vuosikausia, eikä Marianna edes tiennyt sen olemassaolosta, kunnes se löytyi vuonna 1988 toisen kirjan välistä. Löytymisen ajankohta on ihmeellinen, sillä Marianna oli juuri palannut vierailulta Laatokan Valamoon ensimmäisen suomalaisryhmän mukana.
Valamo-aiheinen vihkonen. Kuva: Riikka PlatonovaValokuvavihkosessa on isä Johanneksen omistuskirjoitus. Kuva: Riikka Platonova
Isä Johanneksen kohtaaminen oli voimakas pyhyyden läsnäolon kokemus. Se oli tunne siitä, että kaikki on valaistua, jopa läpivalaistua, kuin olisi tavallaan hengellisesti alasti, mutta ilman tarvetta verhoutua selityksillä ja puolusteluilla, ilman tarvetta piiloutua tai esittää jotakin muuta kuin on tai rakentaa kulisseja.
Kristityn todellisuutta
Samantapaisen kokemuksen isä Johanneksesta ja pyhän kohtaamisesta on Tito Colliander kertonut muistelmakirjassaan Ateria. Hän kertoo luostareista ja pyhyyden läsnäolosta, tuohuksen valosta – valosta, jonka voi kantaa ”kotiin sydämessään, syvällä ja lähtemättömästi sielunsa sisimmässä”.
Tuon valon hän oli kohdannut lapsena äidin suvun Njanjan eli lapsenkaitsijan silmissä, Njanjan huoneessa palavan lampukan liekissä, Jumalanäidin ikonissa.
Saman valon ja lämmön hän tunsi kohdanneensa vanhan isä Johanneksen silmissä, kun tämä muisteli: ”…joka kerta kun äitini asetti ruokaruukun pöytään, hän sanoi: Luojan siunausta.”
Colliander kertoo, että isä Johannekselle ei ollut olemassa muuta todellisuutta kuin kristityn todellisuus. Se oli kaikkialla läsnä olevaa valoa ja voimaa, joka läpäisi kaiken, pienimmät ruohonkorretkin: ”Katsos, tuossa näet Jumalan luomisteon. Jokainen ruohonkorsi, kaikki mitä on, sisältyy Kristuksen ylösnousemukseen. Koko luonto on ylösnoussut Hänen kanssaan”, isä Johannes sanoi.
Olennaista näissä kohtaamisissa eivät ole viisaat sanat ja hyvät opetuspuheet, vaan kaikki läpäisevän valon ja rakkauden läsnäolo. Sen vastaanottaminen on iästä ja opillisesta sivistyksestä täysin riippumatonta.
*Pyhän Nikolaoksen ortodoksinen seurakunta kuuluu Moskovan patriarkaatin alaisuuteen.
Skeemaigumeni Johannes. Hänet luettiin pyhien joukkoon vuonna 2019 nimellä pyhittäjä Johannes Valamolainen. Kuva: Fred Runeberg
Emeritusarkkipiispa Leon tuomio menossa hovioikeuteen
Karjalan kielen seuran talousepäselvyyksiä koskeva asia etenee Itä-Suomen hovioikeuden käsiteltäväksi ensi vuonna.
Julkaistu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Susanna Somppi
Karjalan kielen seuran talousepäselvyyksiä koskeva asia etenee Itä-Suomen hovioikeuden käsiteltäväksi.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden 26. helmikuuta antamasta tuomiosta ovat valittaneet sekä Suomen ortodoksisen kirkon emeritusarkkipiispa Leo että asiassa niin ikään tuomion saanut seuran ex-sihteeri. Myös syyttäjä sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat tehneet vastavalitukset. Asiasta uutisoivat mm. Keskisuomalainen (Avaa uuden sivuston) ja Karjalainen (Avaa uuden sivuston).
Asia päätyy Itä-Suomen hovioikeuden suulliseen käsittelyyn näillä näkymin vuoden 2027 aikana. Toistaiseksi tarkempi ajankohta ei ole tiedossa.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi seuran puheenjohtajana toimineen, eläkkeellä olevan arkkipiispa Leon vuoden ja yhden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä törkeästä avustuspetoksesta. Myös seurassa toiminut toinen henkilö sai vastaavan tuomion.
Arkkipiispa Leo toimi Karjalan kielen seuran hallituksen puheenjohtajana. Seuran toiminta ei ole liittynyt Suomen ortodoksisen kirkon toimintaan, vaan kyseessä on ollut emeritus arkkipiispa Leon osalta hänen vapaa-aikaansa kuuluva asia.
Tuomion sai myös Karjalan kielen seuran entinen sihteeri.
Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan tuomitut antoivat opetus- ja kulttuuriministeriölle harhaanjohtavaa tietoa seuran avustusten käytöstä.
Korvaussummat merkittäviä
Käräjäoikeuden tuomiolauselman mukaan emeritusarkkipiispa ja seuran ex-sihteeri velvoitettiin korvaamaan opetus- ja kulttuuriministeriölle yhteisvastuullisesti yli 160 000 euroa rikoksella aiheutetusta vahingosta. Lisäksi heidän maksettavakseen määrättiin kyseisen ministeriön yli 30 000 euron oikeudenkäyntikulut.
Emeritusarkkipiispa Leo velvoitettiin maksamaan ministeriölle myös yli 9 000 euroa vahingonkorvausta.
Kirpputoreilla käynti on monille kesän matkailuun liittyvä ohjelmanumero. Tosinaan myynnissä on myös ikoneja.
Kaupallisuuden suhde pyhään kuvaan voi olla mutkikas. Asiaan vaikuttavat myös erilaiset lähestymistavat eri kulttuureissa.
Julkaistu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Susanna Somppi
Kirpputorilla saattaa aina toisinaan havaita, että sekalaisen tavaran seassa on myynnissä myös ikoni – useimmiten joko Kristusta, Jumalanäitiä tai pyhää Nikolaos Ihmeidentekijää esittävä, jos kohta muidenkin pyhien ikoneja on liikkeellä. Ajatus ikonista kirpputoritavarana saattaa jakaa mielipiteitä.
– Venäläisessä käytännössä valmistuneen ikonin siunaaminen on meillekin ”normaali käytäntö”. Kreikassa taas katsotaan, että ikoniin olennaisesti kuuluva teksti, nimi, pyhittää ikonin; yhdistää kuvan ja alkukuvan. Vanhassa venäläisessä käytännössä siunattua ikonia ei ole sopivaa myydä rahasta. Siunattu ikoni voidaan antaa lahjaksi tai enintään vaihtaa johonkin muuhun hyödykkeeseen, sanoo ikonimaalari ja ikonimaalauksen opettaja Alexander Wikström.
– Toisaalta Moskovan lähettyvillä Sofrinon kirkollisten esineitten tehtaassa on pappi, joka siunaa valmistuneet – niin käsin maalatut kuin painokuvaikonit – ennen kuin ne menevät jälleenmyyntiin. Tämä on ilmeisesti käytännön järjestely sen vuoksi, että muuten eri kirkkoihin tulisi ”ikoneiden siunausruuhka”, johon ei pystyttäisi vastaamaan sujuvasti. Siis ilmeisesti ei ole sääntöä ilman poikkeusta.
Kaupallisuus ja pyhyys – vaikea yhtälö
Kaiken kaikkiaan pyhyyden ja kaupallisuuden suhde on ristiriitainen. Alexander Wikström pohtii aihepiiriä monesta eri näkökulmasta.
– Kaupallisuuden suhde ikoniin on outous ja dilemma: miten mitata rahassa määrittämätöntä pyhyyttä ikonin myymisen reaaliarvoon? Se on vaikeaa, mutta toisaalta tämä on käytännön realiteetti. Ikonin pyhyyttä ei tietenkään sinänsä määritä se, onko ikoni käsin maalattu vai painokuva – pyhän kuvan pyhyys on kuitenkin sama.
Myös ikonin hinnoittelu herättää monenlaisia kysymyksiä.
– Koen, että ikonin myyntihinnan täytyy olla ensinnäkin kyseisen ikonin potentiaalisen ostajan taloudellisesti saavutettavissa, ja toisaalta ikonissa kuvatun aiheen pyhyyden vuoksi ikonia ei pitäisi myydä myöskään polkuhinnalla. Hinnan pitäisi ”kirpaista” ostajaa sen verran, että hän tietää panostaneensa ikoniin sopivan summan.
Sinänsä Wikström ei paheksu ikonin myymistä kirpputorilla.
– Mielestäni se laskee ostokynnystä kenelle tahansa ikonin tarvitsijalle. Tunnen myös, että edullisella kirpputorihinnalla kenellä tahansa on mahdollisuus niin sanotusti pelastaa ikoni maailman turuilta ja toreilta. Ehkäpä juuri ikonin ”saavutettavuus” on se dimensio, jonka vuoksi en suhtaudu kovin kielteisesti ikonin myymiseen kirpputorilla. Mutta samalla se tuntuu aika murheelliselta.
Halpatuotanto harmittaa
Toinen Aamun Koiton haastattelema, mutta nimettömänä aihetta kommentoiva ikonimaalari kertoo suhtautuvansa kirpputorilla myytävään ikoniin melko ristiriitaisin tuntein.
– Reaktioni ovat aika laidasta laitaan – se riippuu ikonin tasosta. Harvoin näkee mitään, mikä olisi pakko pelastaa. Kertaalleen siunattua ikoniahan ei pitäisi enää myydä, mutta sitäkin tapahtuu. Hyvin maalattu ja kaunis ikoni kai harvemmin joutuu kirpputorille.
Häntä harmittaa etenkin ikonien heikkolaatuinen halpatuotanto.
– Kirpputoreilla liikkuu sellaista krääsää, jota ei pitäisi myydä missään. Jos esimerkiksi eri kauppa-alustoilta etsii sanalla ikoni, suurin osa on peräisin Temusta. Peräänkuuluttaisin myös seurakuntien vastuuta siitä, mitä niiden myyntivitriineissä kaupataan.
– Kirpputoreilla näkee myös ylihinnoiteltuja, hyvin heikkolaatuisia ikoneja. Ehkä myyjänä on perikunta, joka ei ymmärrä puuron ja vellin eroa, nimettömänä pysyttelevä ikonimaalari lataa.
Joka tapauksessa Alexander Wikström välttäisi ikonin hävittämistä.
– Ikonin polttamista – tai etenkään roskajätteisiin laittamista – en kannata, olipa ikoni ”hyvä” tai ”huono”: joku kuitenkin tarvitsee juuri sen ikonin.
Pääkuva: Matkaikoni etsii uutta omistajaa kirpputorilla.
Juttu on julkaistu ensi kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2026. Painetun lehden sisältöjä tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.
Metropoliitta Hilarionin autosta löytyi laitonta ainetta Tšekissä
Aiemmin Moskovan patriarkka Kirillin ”oikeana kätenä” tunnettu metropoliitta Hilarion joutui poliisin haaviin, kun hänen autostaan löytyi kiellettyä ainetta. Hän on jo päässyt vapaaksi.
Metropoliitta Hilarionia kuljettanut auto pysäytettiin nimettömän vihjeen perusteella 24. toukokuuta sen jälkeen, kun se oli lähtenyt Länsi-Tšekin Karlovy Varyn Pyhän Pietarin ja Paavalin ortodoksisesta kirkosta.
Poliisit löysivät auton takakontista neljässä purkissa olevaa valkoista ainetta, joka luokitellaan ”kiellettyjen aineiden” kategoriaan.
Nykyään Tšekissä asuva Hilarion kiistää tienneensä kielletystä aineesta tai siitä, kuinka se oli päätynyt hänen autonsa takakonttiin. Metropoliitta Hilarion pitää tapausta ”provokaationa”.
Metropoliitta Hilarionia pidettiin aiemmin Venäjän ortodoksisen kirkon päämiehen, Moskovan patriarkka Kirillin luottohenkilönä. Hilarion johti vuosien ajan Moskovan patriarkaatin ulkoisten suhteiden osastoa.
Kuitenkin kesällä 2022 metropoliitta lähetettiin äkillisesti Unkariin, jossa hänestä tuli Budapestin ja Unkarin metropoliitta, ja jonka vastuulle tuli yksi Venäjän ortodoksisen kirkon pienimmistä hiippakunnista.
Kaksi vuotta myöhemmin metropoliitta Hilarionin entinen henkilökohtainen avustaja syytti häntä seksuaalisesta ahdistelusta. Hilarion on kiistänyt syytökset.
Tämän jälkeen eläkkeelle siirtynyt Hilarion on johtanut ortodoksista seurakuntaa Karlovy Varyssa, jossa asuu merkittävä venäläinen yhteisö. Karlovy Vary tunnetaan länsi-Tšekin kylpyläkaupunkina.
Jotkut pitivät metropoliitta Hilarionin siirtoa karkotuksena. Perusteina tällaisille spekulaatioille mainittiin esimerkiksi se, että Oxfordissa opiskellut metropoliitta oli yhtäkkiä – etenkin Venäjän Ukrainaan kohdistaman täysimittaisen hyökkäyssodan myötä – uusiin olosuhteisiin sopimaton henkilö.
Venäjän ortodoksinen kirkko tukee päämiehensä, patriarkka Kirillin johdolla maansa hyökkäyssotaa. Metropoliitta Hilarion on taas pidättäytynyt kommentoimasta julkisuudessa Venäjän hyökkäyssotaa.
Toiset taas olettivat, että Hilarion olisi lähetetty tueksi tuolloiselle Unkarin Venäjä-mieliselle pääministeri Viktor Orbánille, muun muassa suojelemaan kirkkoa pakotteilta.
Kuuntele
