Kuuntele
Jo jonkin aikaa tiedotusvälineissä on uutisoitu nuorten miesten kiinnostuksesta kristinuskoa ja ortodoksisuutta kohtaan.
Esimerkiksi Seurakuntalainen julkaisi uutisen (Avaa uuden sivuston), jossa kerrottiin maskuliinisten ja konservatiivisten arvojen houkuttelevan nuoria miehiä ortodoksiseen kirkkoon. Samaa aihetta on käsitelty myös Maaseudun tulevaisuus -verkkolehdessä (Avaa uuden sivuston).
Ortodoksisen käytännöllisen teologian yliopisto-opettaja, rovasti Teemu Toivonen huomauttaa alkajaisiksi, että Seurakuntalaisen artikkeli perustuu yhdysvaltalaisiin medialähteisiin. Suomessa tilanne on erilainen. Häntä häiritsee ajatus, että ortodoksinen kirkko halutaan esittää ”konservatiivisena änkyrälinnakkeena”, josta Yhdysvaltojen maahanmuuttotaustaiset ortodoksit pakenevat joukolla.
– Ilmiöt ovat olemassa, mutta näin ilmaistuina ne herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat kokonaiskuvaa tilanteesta.
Ortodoksiseen kirkkoon on liittynyt muitakin ihmisryhmiä kuin nuoria miehiä.
– Pidän ainakin Suomen kontekstissa nuorten miesten konservatiivisuuden kauhistelua hiukan vanhentuneena aiheena. Nuorten miesten korostamista ihmetellään muuallakin: löytyy some-tilejä, joissa kritisoidaan tai jopa irvitään Orthobro-porukkaa*, vaikka iän ja sukupuolen puolesta kriitikko voisi hyvin solahtaa itsekin samaan joukkoon.
Ilmiöstä merkkejä Suomessakin
Isä Teemu myöntää silti ilmiön olemassaolon myös Suomessa.
– Moni tuntuu tunnistavan esimerkiksi ilmiön, jossa äskettäin kirkkoon liittyneet nuorehkot miehet muodostavat ehtoollisjonon kärkipään – tiedostaen tai tiedostamatta. Toinen merkille pantu asia on äskettäin ortodoksiseen kirkkoon liittyneiden nuorten miesten ottaminen liturgisiin vastuutehtäviin hyvinkin pian kirkkoon liittämisen jälkeen. Tämä ei suinkaan koske kaikkia vasta liittyneitä, vaan monella on halu osallistua palveluksiin ihan vain muun kirkkokansan joukossa.
Tällä tavalla kirkossamme tullaan tukeneeksi manosfääriksi kutsutun ilmiön elementtejä, sanoo isä Teemu.
– Pelkät keskustelunavaukset naisten asemasta ja erityisesti naisdiakonaatista ovat saaneet aikaan jonkinlaista hätääntymistä heijastelevia reaktioita, joista voidaan lukea somekeskusteluista kirkollishallituksen pöytäkirjoihin (Avaa uuden sivuston) ja akateemisiin esitelmiin asti.
Some-harha on hyvä tiedostaa
Isä Teemu painottaa kuitenkin hyviä kokemuksia seurakuntaelämän todellisuudessa ja varoittaa sosiaalisen median luomasta harhasta.
– Ne nuoret ”uudet” ortodoksimiehet, joiden kanssa itse olen työssäni tai seurakunnassa tekemisissä, ovat herttaisia, teräviä ja hyviä nuoria. Tämä kuvatkoon sitä vaaraa, joka on riskinä etäältä havainnoinnissa: kun emme oikeasti tunne tai ole tekemisissä toistemme kanssa, on helppo laittaa ihmiset paheksuttaviin kupliin ja kauhistella omasta laarista käsin toisia kuplia. Kirkko ei voi olla tätä. Tehtävänä olisi astua kohtaamiseen kaikkien kanssa.
Hän muistuttaa niin ikään, että jo uskontunnustuksessa ilmaistu Kirkon katolisuus edellyttää tätä.
– Kirkon tradition yhteiseen virtaan löytäminen on jokaisen vastuulla. Voi olla, että jokainen meistä ajelehtii tuossa virrassa uoman eri laidoilla, mutta virta on sama. Kirkko on Kristuksen kirkko eikä kaadu langenneen maailman ilmiöihin, mutta silti tarvitaan perusasioihin keskittyvää opetusta, joka ajan kanssa ja osana yhteisöä valuu myös sydämen tasolle.
Jotta tällainen kehitys olisi mahdollista, isä Teemu osoittaa vastuun kirkon päätöksentekijöille.
– Opetuksellinen ja pastoraalinen vastuu on tietysti piispolla ja papistolla, mutta suomalaisessa järjestelmässä myös päätöksiä tekevillä maallikoilla on roolinsa kokonaisuuden ylläpitämisessä. Miten asioita arvotetaan ja siten myös resursoidaan?
Internet palvelee myös raitista opetusta
Internetiä tai sosiaalista mediaa on turha yrittää hallita, jos kohta raitista ortodoksista opetusta tulee olla tarjolla sielläkin.
– Se ei kuitenkaan ratkaise syvälle juurtunutta yksilökeskeisyyden ongelmaa, joka on uinut syvälle ymmärrykseen myös ortodoksisuudesta viime vuosikymmeninä.
Isä Teemu mainitsee Panagia-keskuksen toiminnanjohtaja Hannu Pöyhösen sitaatin Ylen jutussa (Avaa uuden sivuston): ”Hän kertoo kuitenkin esittäneen piispoille toivomuksen, että [toinen] kaste sallittaisiin, jos ihminen itse sitä toivoo.”
– Henkilön oma toive näin keskeisessä Kirkon jäsenyyttä määrittävässä asiassa on vastoin Kirkon katolista olemusta ja siten pastoraalisesti harhaanjohtavaa. Netti ja erilaiset yhteisöt kirkon liepeillä tuuttaavat hyvinkin uskottavaa kertomusta ”oikeasta ortodoksisuudesta”, mutta jo pienellä kaivelulla niistä löytyy juuri tuo antautuminen eksyksissä olevien ihmisten henkilökohtaisille kokemuksille ja toiveille. Yhden lajin populismia, siis. Tähän kirkko ei voi lähteä mukaan, koska se teologisin termein on katolinen. Tämä tarkoittaa käytännössä kirkon jäsenistä huolehtimista, sen yhteisen uoman ylläpitoa – toisin sanoen vastuullisuutta perustehtävästä.
Kirkosta etsitään pysyvyyttä ja turvaa
Isä Teemu mainitsee, että nuorten kiinnostus on kasvanut ylipäätään kristinuskoa kohtaan – ei vain konservatiivisina pidettyjä tunnustuskuntia kohtaan. Itä-Suomen yliopisto julkaisi huhtikuussa tutkimustiedotteen, jossa avataan viimeisintä tutkimusta (Avaa uuden sivuston) taustalla olevista syistä.
– Kaikenlainen epävarmuus näyttäisi nousevan syyksi kiinnostukseen. Pelkästään juuri nyt vallitseva maailmanpolitiikan epävarmuus ei selitä tätä, vaan kyseessä näyttää olevan jokin syvempi, nimenomaan nuorten miesten kokema irrallisuus, johon etsitään tukea. Tällaisena ilmiö ehkä pitäisikin ottaa vastaan ja vastata siihen niin, että ilmiön näkyvyydestä huolimatta muut jäsenet kokevat olevansa edelleen tervetulleita, isä Teemu pohtii.
– Käytännössä tämä varmaan tarkoittaisi erilaisten ihmisten yhteen tuomista. Pitäisin tällaista tapaa toimia myös vastuullisena nuoria itseään kohtaan: ajan mittaan tulee uusia elämänvaiheita uusine kysymyksineen. Kirkolla ei ole antaa valmiita vastauksia jokaiseen tilanteeseen, vaan se voi tarjota rakennuspalikat vastausten ja maailmankuvan muodostamiseen itse. Verkostot omassa uskonyhteisössä voivat osoittautua tällöin kaikkia opettajia ja auktoriteetteja arvokkaammiksi.
Katekumeeniaikana voidaan tunnistaa vääriä motiiveja
Pastori Tapio Juntunen sanoo, että kirkosta kiinnostuneiden nuorten ihmisten joukossa on ”yleiskonservatiivisuutta” etsiviä ihmisiä – sekä miehiä että naisia.
– Kyseessä ei kuitenkaan ole yleisin syy kirkon yhteyteen hakeutumiselle, nuorten miesten demografisen ryhmänkään sisällä. Yleisempiä ja keskeisempiä syitä ovat esimerkiksi yli 2000-vuotisen Kristuksen kirkon yhteyteen hakeutuminen, liturgisen elämän rikkaus, opillinen vakaus ja kirkon stabiliteetti maailmassa, jossa ideologiset ja poliittiset virtaukset seuraavat toisiaan ja minkäänlaista pysyvyyttä on haastavaa löytää edes uskonnollisista yhteisöistä.
Isä Tapio huomauttaa, että pappi pyrkii katekumeeniaikana varmistumaan siitä, että kirkkoon ollaan liittymässä oikeista syistä.
– Esimerkiksi maskuliinisuuden tai konservatismin etsiminen ei ole kelvollinen peruste ortodoksiseen kirkkoon liittämiselle – ja tämä tuodaan henkilölle selkeästi ilmi. Kirkon yhteyteen hakeutuminen ei voi myöskään perustua vaikkapa luterilaisen kirkon opin tai käytäntöjen vastustamiseen. Tie kirkon jäsenyyteen voi näin katketa tässä vaiheessa prosessia.
Mikäli henkilö on kaikesta huolimatta tullut liitetyksi ortodoksiseen kirkkoon edellä mainitun kaltaisilla taustamotiiveilla, seurakuntaelämän todellisuus tuottaa heille usein pettymyksen.
– Tunnen tapauksen, jossa henkilö hyvin pian erosi kirkostamme ja lähti etsimään ideologisia käsityksiään vastaavaa yhteisöä muualta.
Toisinaan mahdollinen ääriajattelu hälvenee seurakuntaelämän myötä.
– Joskus käy niinkin, että henkilö muovautuu kirkollisen elämän kautta kohti tasapainoisempaa ajatusmaailmaa, ja aiemmat ideologiset ylikorostukset karisevat hiljalleen pois. Ortodoksinen seurakuntaelämä on pääasiallisesti hyvin tervehenkistä eikä siinä näy sen paremmin maskuliinisuus kuin jonkinlainen ideologinen ”yleiskonservatiivisuuskaan”.
Isä Tapio huomauttaa, että kirkkomme seurakuntayhteisöt ovat jäsenistöltään hyvin heterogeenisiä eikä ihmisiä arvoteta sukupuolen tai muiden ominaisuuksien perusteella.
– Kaikki matkustavat samassa veneessä – kohti rakkautta Jumalaa ja muita ihmisiä kohtaan.
Kirkon suunta määräytyy suhteessa Kristukseen
Pastori Lassi Nuutinen on niin ikään pohtinut käsillä olevaa aihepiiriä paljonkin. Hänen mukaansa ilmiössä riittää paradokseja.
– Konservatiivista ortodoksista sanomaa levitetään uusilla, moderneilla digitaalisilla alustoilla. Usein puhutaan modernia aikaa vastaan. Samalla kuitenkin elämme modernissa ajassa emmekä voi irtaantua ajallisuudesta muuten kuin yhteydessä ajattomaan todellisuuteen Kristuksessa. Siksi antimoderni puhe on väistämättä modernia: se on reaktiota moderniin ja siten sidoksissa siihen.
Isä Lassille niin ”konservatiivinen” ortodoksisuus samoin kuin ”liberaalinenkin” tuntuvat vierailta käsitteiltä.
– Ne ovat syntyneet poliittisen ajattelun piirissä kuvaamaan sitä, pitäisikö kehitystä hidastaa vai nopeuttaa. Tällaisina ne eivät kanna kirkon omaa itseymmärrystä, vaikka väistämättä vaikuttavat siihen, miten kirkkoa nykyajassa lähestytään ja tulkitaan. Kirkon suunta ei lopulta määräydy tämän akselin kautta, vaan suhteessa Kristukseen ja sitä kautta maailmaan.
Traditio ei ole eriarvoistamista
Myös viestin välittämiseksi käytetyllä medialla on merkitystä. Nykyään modernia vastaan suuntautuva puhe tapahtuu nimenomaan modernissa mediassa.
– Tällöin sivuutetaan se, ettei media ole viestin kannalta neutraali väline. Vaikka sisältö olisi menneeseen aikaan viittaavaa, sen tapa jäsentää todellisuutta rakentuu nykyhetken ehdoilla. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta ilmiön ymmärtämiseksi tämä olisi tärkeä huomioida. Voisi esimerkiksi kysyä, olisiko uskonpuhdistuksen painotus Raamatun ensisijaisuuteen (sola scriptura) ollut mahdollinen ilman kirjapainotaidon syntyä ja painettujen kirjojen leviämistä. En väitä, että meidän pitäisi palata median käytössä ajassa taaksepäin, mutta ajattelen, että tämä edellyttää syvempää tiedostamista.
Sama koskee isä Lassin mukaan myös Orthobron kaltaisia ilmiöitä.
– Kun uskoa jäsennetään vastakkainasettelujen kautta, se alkaa muistuttaa enemmän oman aikamme tapoja puhua kuin palautettua menneisyyttä.
– Jos mediasisältö rakentuu vihan, halveksunnan tai ihmisten eriarvoistamisen varaan, sitä ei voi pitää Kirkon elämää rakentavana, vaikka se tapahtuisi tradition nimissä. Tällainen puhe ei johda menneeseen eikä myöskään kannattele kirkon omaa liikettä kohti Kristusta, vaan muovaa uskoa oman aikamme ristiriitojen ja jännitteiden mukaiseksi.
* Orthobro-termillä viitataan usein nuoreen, konservatiiviseen mieheen, joka on liittynyt ortodoksiseen kirkkoon tai tutkii sitä. Ilmiöön liitetään myös konservatiivisten arvojen korostaminen, maskuliinisuus ja aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ja toisinaan myös jyrkkä suhtautuminen teologisiin aiheisiin.
