Ortodoksisten pappien liiton 8.–10.2.2026 Tampereella järjestettävien opintopäivien pääpuhuja on professori, sisar Vassa Larin. Hän on kansainvälisesti arvostettu liturgiikan tutkija ja kirkollisen tradition tulkitsija. Tämän lisäksi suuri yleisö tuntee sisar Vassan hänen suosittujen Coffee with Sister Vassa -verkkosivujensa (Avaa uuden sivuston) ja podcastiensa kautta.

Luennoillaan sisar Vassa tarkastelee eukaristisen ekklesiologian ongelmakohtia. 

Sittemmin Venäjän ortodoksisesta kirkosta Venäjän ulkopuolella (Russian Orthodox Church Ouside of Russia eli ROCOR) Ekumeenisen patriarkaatin autokefaaliseksi tunnustaman Ortodoksisen kirkon Ukrainassa (OKU) yhteyteen siirtynyt sisar Vassa on arvostellut hyvin tiukasti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan sekä Moskovan patriarkka Kirillin sotaa tukevia lausuntoja samoin kuin presidentti Vladimir Putinin hallintoa. 

Äiti Vassa Larin vierailee ennen Tamperetta 8.2. klo 14 alkaen myös Kulttuurikeskus ja kokoushotelli Sofia (Avaa uuden sivuston)ssa Helsingin Vuosaaressa, missä emeritus metropoliitta Ambrosius haastattelee häntä nykypäivän ortodoksisuudesta ja sen mahdollisuuksista läntisessä maailmassa.

Vierailullaan 2023 Valamon luostarissa järjestetyillä Naisen eletty ortodoksisuus -seminaarissa hän käsitteli myös naisen asemaa ortodoksisessa kirkossa.

Sisar Vassa on syntynyt Yhdysvalloissa, mutta asuu Wienissä, missä hän toimii muun muassa yliopisto-opettajana.

Tarjolla tietoa myös arkkipiispa Paavalista

Sisar Vassan lisäksi opintopäivillä on vieraana FT Paula Tuomikoski, joka luennoi arkkipiispa Paavalista. Tuomikoskelta ilmestyi muutamia vuosia sitten teos arkkipiispa Paavalin elämän ensimmäisestä vaiheesta. Tuomikosken tutkimuksen toinen osa on parhaillaan viimeisteltävänä. Luennossaan Tuomikoski tarkastelee erityisesti arkkipiispa Paavalin liturgista perintöä.

Osallistumismaksu jäseniltä 150 euroa ja opiskelijajäseniltä 20 euroa. Muun papiston osallistumismaksu on 300 euroa. Opintopäivien osallistujien ilmoittautumiset ja maksuton peruutus tehdään perjantaihin 30. tammikuuta mennessä liiton sihteerille, isä Joonas Ratilaiselle osoitteeseen joonas.ratilainen@ort.fi. Samalla ilmoitetaan myös mahdolliset ruoka-ainerajoitukset.

Jumalanpalvelukset ja ohjelmaan merkityt luennot ovat avoimia kaikille eikä niihin ilmoittauduta ennakkoon. Luentoja ei striimata.

Ohjelma:

Su 8.2.

• Klo 19 Illallinen opintopäivien osallistujille

Ma 9.2.
Tampereen ortodoksisen seurakunnan Nikolainsali, Suvantokatu 10 (sisäänkäynti kirkon sisäpihan puolelta)

• Klo 9 Tervehdyssanat
• Klo 9.15 Professori sisar Vassa Larin: luento 1
• Keskustelua ja tauko
• n. Klo 11 Professori sisar Vassa Larin: luento 2
• Klo 13 Lounas
• Klo 14.30 FT Paula Tuomikoski: Arkkipiispa Paavalin liturginen perintö
• Klo 15.45 Yhteenveto ja keskustelua
• Klo 17.30 Ehtoopalvelus Pyhän Aleksanteri Nevalaisen ja Pyhän Nikolaoksen kirkossa
• Klo 19 Illallinen opintopäivien osallistujille

Ti 10.2.2026

• Klo 9 Liturgia Pyhän Aleksanteri Nevalaisen ja Pyhän Nikolaoksen kirkossa
• Klo 10.45 Opintopäivien osallistujille lounas seurakuntasalilla
• Klo 11.30 Ortodoksisten pappien liiton vuosikokous Nikolainsalissa

Uutinen Ortodoksisten pappien liiton opintopäivistä julkaistiin ensimmäisenä Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilla (Avaa uuden sivuston).

Juttuun on lisätty 12.1.2026 klo 18:24 myös tieto vierailusta Kulttuurikeskus Sofiassa.

Arkkipiispa Herman (Herman Aav, 1878–1961) johti Suomen ortodoksista kirkkoa arkkipiispana vuodesta 1925 vuoteen 1960, jolloin hän vetäytyi eläkkeelle.

Virolaissyntyisen leskimies Herman Aavin piispantaival alkoi apulaispiispaksi valinnasta vuonna 1922. Hänen ensimmäinen tittelinsä oli Sortavalan piispa. Kirkkomme kuului tuolloin vielä Venäjän ortodoksisen kirkon alaisuuteen.

8.7.1923 piispa Herman vihittiin Konstantinopolissa Suomen arkkipiispakunnan apulaispiispaksi. Vuoden 1924 hiippakunta-asetuksessa hänen tittelikseen tuli Karjalan piispa ja sijoituspaikaksi Sortavala. Vuoden 1924 alusta Viipurin ja koko Suomen arkkipiispan titteliä kantanut arkkipiispa Serafim siirrettiin lakkautuspalkalle, ja seuraavana vuonna kirkolliskokous valitsi piispa Hermanin Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispaksi. Samalla arkkipiispan istuin siirtyi Viipurista Sortavalaan. Arkkipiispa Herman oli ensimmäinen Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa -titteliä kantaneesta piispoista.

Arkkipiispa Herman johti kirkkoamme varsin tuulisina vuosikymmeninä. Suomen ortodoksisen kirkon siirtyminen Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen vuonna 1923 oli yksi suurista Hermanin piispuuden vuosiin sijoittuneista mullistuksista, mutta ei suinkaan ainoa. Paikalliskirkkomme oman identiteetin rakentamisessa oli monia kivuliaita vaiheita. Yksi ensimmäisistä oli ns. ajanlaskukiista eli kysymys siitä, minkä kalenterin – gregoriaanisen vai juliaanisen – mukaan kirkossa vietetään pääsiäistä.

Kirkon sisäisen identiteettityön lisäksi arkkipiispa Hermanin alkukautta leimasi myös tarve tehdä ortodoksisesta kirkosta hyväksytty osa suomalaista yhteiskuntaa. Kirkkoa ja sen tapoja kansallistettiin luopumalla monista venäläisiksi koetuista tavoista ja yksityiskohdista. Esimerkiksi kirkkoslaavinkielisiä tekstejä saatettiin peittää näkyvistä pyhäköissä.

Paikalliskirkon rakennus ehti hyvään vauhtiin ennen toista maailmansotaa. Sortavalaan oli valmistunut kirkkokunnalle uusi keskustalo ja seminaarille oma kirkko. Sota käänsi kehityksen täysin uusille urille. Rajan taakse jäi 90% kirkon omaisuudesta. Noin 82 000:sta kirkon jäsenestä 55 000 joutui evakkoon.

Evakkoja asutettiin eri puolille Suomea. Hajaannuksen lisäksi evakkojen ortodoksista identiteettiä nakersivat ortodoksisuuteen kohdistuneet ennakkoluulot ja jopa peittelemätön vihamielisyys. Arkkipiispa Herman otti tässä vaikeassa tilanteessa lohduttajan, tukijan, rohkaisijan ja jälleenrakentajan roolin. Hän antoi kirkon jäsenistölle voimaa sekä henkiseen että materiaaliseen jälleenrakennukseen.

Arkkipiispa Herman ehti nähdä monen jälleenrakennusajan kirkon nousevan harjakorkeuteen eri puolilla Suomea. Luostareiden uusi aika ei vielä ollut nähtävissä, mutta hän saattoi ehkä aavistaa sen kukoistuksen, johon kirkko puhkesi arkkipiispa Paavalin toimikaudella (1960–1987). 

Arkkipiispa Hermaniin voi tutustua myös hänen laajan kirjallisen tuotantonsa kautta.

Lue myös: Teologian tohtori Juha Riikonen: Suomen ortodoksisen kirkon kanoninen asema osana Konstantinopolin patriarkaattia (Avaa uuden sivuston)

Juttu on julkastu ensi kertaa tammikuussa 2023. Sitä on päivitetty 10.1.2024 klo 20:02 muistopäivän osalta ingressissä sekä kuolinpäivän järjestysluvun osalta leipätekstin alussa. Jälkimmäisen ja Hermania seuranneiden arkkipiispojen osalta juttu päivitettiin uudelleen 14.1.2025.

Ajattoman sisältönsä vuoksi juttu sopii luettavaksi aina muistopäivän aikoihin.

Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael kertoo kyseessä olevan lisäavustus varastorakennukseen, joka on ollut rakenteilla jo reilun vuoden ajan. Silti rakennustöitä on vielä tehtävänä.

– Varastoon tulee sekä kylmää että lämmintä säilytystilaa. Siellä tullaan varastoimaan muun muassa koneita, mutta sinne voidaan myös siirtää tavaraa kulttuurikeskuksen varastoista, ja se taas mahdollistaa näyttelytilan lisäämisen kulttuurikeskukseen. 

Uusi varastorakennus tulee korvaamaan vuonna 2014 tulipalossa menetetyn varastorakennuksen, joka sijaitsi Sillankorvan talon lähellä. Myös uusi varasto nousee samaan osaan luostarialuetta.

Arkkimandriitta Mikaelin mukaan uusi varasto ei liity suoranaisesti yhteistyöhön, jota ollaan tiivistämässä Suomen ortodoksisen kirkkomuseo Riisan kanssa. Riisa tuottaa vuoden 2027 näyttelyn Valamon luostarin kulttuurikeskuksen näyttelytiloihin. Kyseessä on pilottihanke, jonka aikana määritellään tulevia toimintamalleja. Valamon luostarin vuoden 2027 näyttely julkistetaan kirjamessujen yhteydessä 2026.

– Varastoa alettiin rakentaa jo ennen kuin näyttely-yhteistyöstä sovittiin Riisan kanssa – mutta toki tämä mahdollistaa enemmän näyttelytilaa siihenkin. Kuitenkin varastoon tulee säilytettäväksi paljon muutakin.

Kuopiossa sijaitseva Riisa on luonteva yhteistyökumppani luostarille, koska siellä säilytetään Valamon luostarille kuuluvaa esineistöä. Lisäksi Riisan henkilökunnalla on näyttelytuotannon vankka osaaminen sekä laaja museoalan verkosto kotimaassa ja ulkomailla.

Vuosien varrella Riisan mahdollista siirtymistä Valamoon tai Helsinkiin on väläytelty aika ajoin. Suomen ortodoksisen kirkkomuseon mahdollinen uudelleensijoittaminen pulpahti esille viime vuonna kirkolliskokousaloitteen myötä. Tärkein perustelu spekulaatioille ollut, että Valamossa käy muutenkin paljon ihmisiä, ja Riisa olisi heille kiinnostava kohde. Valamon luostarissa vierailee vuosittain 80 000–100 000 pyhiinvaeltajaa. 

Lisäksi Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous päätti marraskuussa 2025, että kirkon Kuopiossa sijaitseva keskustalo myydään muutaman vuoden sisällä. Keskustalossa sijaitsevat muun muassa kirkon palvelukeskuksen ja Riisan toimitilat. 

Viime kädessä Riisan asioissa päätösvaltainen taho on kirkkomuseon säätiön hallitus.

Pääkuva ylhäällä: Valamon luostarin pääkirkko. Kuva: Valamon luostarin valokuva-arkisto

Tänä päivänä valtaosa ihmisistä elää kaupungeissa. Joulukertomusten lampaat ja vuohet, härät ja aasit tuovat nykylukijalle mukanaan menneen maailman tunnelmaa.

Kaksi tuhatta vuotta sitten lampaat, vuohet ja aasit olivat tavallisia kotieläimiä ja ihmisten jokapäiväisiä kumppaneita. Valtaosa Välimeren alueen väestöstä eli maaseudulla ja sai elantonsa maataloudesta. Eläimet olivat välttämätön apu, ravinnon ja raaka-aineiden lähde. Lampaita kasvatettiin villan, maidon ja lihan vuoksi, vuohista saatiin maitoa, vuohenkarvaa ja lihaa. Aasit ja muulit olivat juhtia ja välttämätön apu tavaroiden kuljetuksessa ja peltotöissä. Tavallisessa kotitaloudessa niitä oli yksi tai muutama.

Ympäristö vaikutti siihen, mitä eläimiä voitiin pitää. Kuivilla seuduilla, kuten roomalaisajan Palestiinassa, vuohet ja lampaat olivat yleisiä kotieläimiä. Aasit ja muulit olivat tavallisia juhtia, mutta härkiä oli vain varakkaissa talouksissa. Ne tarvitsevat laidunmaita, joten niiden pitäminen oli kallista ja ne olivat yleisempiä kosteammilla seuduilla.

Joulukertomusten varhaisille lukijoille ja kuulijoille eläimet olivat silti enemmän kuin arkielämää heijastava elementti. Eläimet kertovat, miten ensimmäiset kristityt tulkitsivat Jeesuksen elämää.

Evankeliumeissa Jeesuksen syntymää, elämää ja kuolemaa tulkitaan tarkastelemalla tapahtumia juutalaisten pyhien kirjoitusten, erityisesti profeettakirjojen valossa. Luukkaan evankeliumin kirjoittaja osoitti teoksensa kreikkalais–roomalaiselle, juutalaisia kirjoituksia tuntemattomalle yleisölle. Hän ei siksi yleensä viittaa pyhiin kirjoituksiin suoraan, mutta silti hän hyödynsi niitä epäsuorasti.

”Paimenet yöllä ulkona vartioimassa laumaansa”

Luukkaan kertomuksessa Jeesuksen syntymää tulevat todistamaan paimenet, jotka kuvataan vartioimaan laumaansa. Lauma koostui lampaista, ehkä vuohistakin.

Lampaita ja vuohia laidunnettiin asumattomilla alueilla, ja lauman suojaksi ja avuksi tarvittiin paimenia. Vanhassa, vuoden 1938 suomennoksessa paimenet paikannetaan kedolle, siis kuivalle niittymaalle. Uudemmissa suomennoksissa sanotaan, että paimenet olivat ulkona. Kreikankielisen tekstin khora tarkoittaa esimerkiksi kaupungin ulkopuolista asumatonta aluetta, maaseutua tai yleensä paikkaa.

Kun eläimet etsivät ruokansa, kulkivat paimenet mukana suojelemassa ja hoitamassa laumaa. Paimenen tehtävä oli vaatimaton. Tätä taustaa vasten jouluevankeliumin paimenet ovat yksinkertaisia maatyöläisiä karuissa oloissa. Toisaalta paimenia ja heidän taitojaan arvostettiin. Lauman perässä piti pysyä, eläimiä täytyi osata ohjata ja avustaa esimerkiksi poikimisessa. Asumattomilla seuduilla tarvittiin rohkeutta, sillä laumaa suojattiin villieläimiltä.

Paimenet olivat kulttuurisesti merkittäviä hahmoja niin juutalaisessa kuin kreikkalais-roomalaisessa maailmassa. Vanhassa testamentissa esimerkiksi Mooses ja Daavid olivat nuoruudessaan paimenia. Hallitsijaa voitiin verrata paimeneen, kuten profeetta Hesekielin 34 luvussa. Kreikkalais-roomalainen maailma tunsi huolenpitoa tai sielujen saattajaa symboloivan paimenhahmon sekä kertomuksia paimenten löytämistä vauvoista, joista tuli merkkihenkilöitä.

Paimen laumoineen oli siten kulttuurisesti monipuolinen ja vahva hahmo, joka oli luonteva yhdistää Jeesuksen, Daavidin pojan ja hyvän paimenen, syntymään.

Seimi vai eläinsuoja?

Luukkaan kertomuksessa enkeli antaa paimenille merkin, josta he tunnistavat vastasyntyneen Kristuksen. Lapsi makaa kapaloituna seimessä. Seimi korostuu Luukkaan kertomuksessa, sillä se mainitaan peräti kolme kertaa.

Seimi on nykyään harvoin käytetty sana. Suomen kielessä se on aiemmin tarkoittanut varsinkin hevosten ruokinta-astiaa. Alkuteksti käyttää kreikankielistä sanaa fatne, joka viittaa yleensä eläinten ruokinta-astiaan mutta myös eläinsuojaan. Astia voitiin tehdä savesta, kovertaa kalkkikiveen tai louhia kaukaloksi kallioon.

Vaikka fatne yleensä tarkoittaa eläinten ruokintakaukaloa, se voi viitata myös eläinsuojaan tai -katokseen, toisin sanoen jonkinlaiseen rakennelmaan tai myös luolaan, jossa eläimet saavat suojaa, ruokaa ja juomaa.

Härkä, aasi ja profeetat

Jo ensimmäisissä kristillisiksi tulkittavissa kuvissa nähdään härkä ja aasi vastasyntyneen Jeesuksen seimen äärellä. Ne ovat mukana jo ennen kuin lapsen luo kuvataan Maria tai Joosef.

Härän ja aasin yhteys Jeesuksen syntymään palautuu pyhiin kirjoituksiin, ei arkeen. Nämä juhdat mainitaan lukemattomia kertoja Vanhassa testamentissa. Ensimmäiset kristityt yhdistivät Jeesuksen syntymään erityisesti kaksi lausetta, joissa toisessa mainitaan härkä ja aasi, toisessa kaksi eläintä.

Lauseet löytyvät Jesajan ja Habakukin profeettakirjoista. Jesajan kirjan alussa profeetta valittaa, miten ”härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne minua eikä minun kansani ajattele minua” (Jes. 1:3).

Profeetta Habakukin kreikankielisessä tekstissä profeetta puhuttelee Herra. Hän sanoo: ”Sinut tullaan tuntemaan kahden elävän olennon välistä, kun vuodet kuluvat, sinut tunnistetaan” (Hab. 3:2). Kohtaa ei löydy suomalaisesta Vanhasta testamentista, joka on suomennettu heprealaisesta tekstistä. Tässä kohdassa kreikankielinen versio poikkeaa heprealaisesta. Evankeliumikirjoittajat puhuivat kreikkaa, joten he lukivat profeettakirjoja kreikaksi.

Varhaiset kristityt identiteetin rakentajina

Jesajan kirjasta nousevat härän ja aasin hahmot sekä Habakukin kaksi eläintä tulevat mukaan varhaisten kristittyjen tulkintoihin varhain. Ensimmäinen kirjallinen viittaus Jesajan kohtaan on 100-luvun puolivälin tienoilta. Sävy on kirpeän poleeminen.

Jesaja, 700-luvulla ennen ajanlaskun alkua elänyt profeetta, pyrki ymmärtämään oman kansansa kohtaloa. Sen sijaan Justinos Marttyyri halusi Jesajaa lainaamalla korostaa kristinuskon paremmuutta suhteessa juutalaiseen perinteeseen. 1. Apologiassa hän yhdisti Jesajan lausuman Jeesuksen ihmiseksi tuloon, jota juutalaiset eivät lainkaan käsittäneet (1. Apologia 37.1 ja 63.2). Justinos eli aikana, jolloin kristinusko oli erkaantumassa juutalaisesta taustastaan. Hänen teoksensa on kiistakirjoitus, ja Justinos kritisoi juutalaisia muun muassa lainaamalla heidän omia kirjoituksiaan.

Justinoksen jälkeen härkä ja aasi esiintyvät lukuisissa saarnoissa ja selitysteoksissa. Moni varhainen teologi kehitteli härkä ja aasi -kuvan avulla ajatusta kristityistä uutena ja kolmantena ihmisryhmänä. Esimerkiksi Origenes Aleksandrialaiselle härkä edusti lain alle valjastettuja juutalaisia, aasi epäjumalien palvonnan rasittamia pakanoita. Sävy ei aina ollut yhtä poleeminen kuin Justinoksella: Jeesus yhdisti niin juutalaiset kuin pakanat.

Härkä ja aasi -pohdinnat saatettiin myös liittää ihmisten ja eläinten erilaisuuteen. Härkää ja aasia pidettiin järjettöminä tai mykkinä eläiminä, joiden eteen elämän leipä oli paradoksaalisesti laskeutunut. Vaatimattomuudessaan ne kehottivat kuulijaa seimen ääreen.

Kuka toi härän ja aasin joulukertomukseen?

Konkreettiseksi osaksi Jeesuksen syntymäyön kertomusta härkä ja aasi päätyvät latinankielisessä, noin 600-luvulla laaditussa kirjoituksessa. Nykyään siitä käytetään nimitystä Pseudo-Matteuksen evankeliumi.

Kirjoituksen aiheina ovat Marian syntymä ja lapsuus sekä Jeesuksen syntymä ja pako Egyptiin. Pseudo-Matteuksen evankeliumi on todennäköisesti kirjoitettu nykyisen Ranskan alueella. Kirjoitus on aikanaan ollut hyvin suosittu läntisen kristikunnan alueella, ja sen tarinoita on tunnettu Suomessakin.

Pseudo-Matteuksen kertomus seurailee kreikankielisellä alueella tunnetumpaa Jaakobin protoevankeliumia, mutta poikkeaa siitä monin osin. Yksi ero on kohta härästä ja aasista seimen äärellä, jota Protoevankeliumi ei tunne. Seimi, härkä ja aasi sekä pyhät kirjoitukset nivoutuvat Pseudo-Matteuksen tarinassa tiiviisti yhteen. Lisäksi kirjoittaja selittää, miksi joidenkin mukaan Jeesus syntyi luolassa, toisten mukaan tallissa:

Kolmantena päivänä Herran syntymän jälkeen Maria lähti luolasta ja meni talliin ja asetti lapsen seimeen. Härkä ja aasi taivuttivat polvensa häntä palvoakseen. Näin täyttyi se, mikä on sanottu profeetta Jesajan kautta: ”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen.” Lapsi oli eläinten keskellä, ja ne palvoivat häntä lakkaamatta. Näin täyttyi se, mitä profeetta Habakukin kautta on sanottu: ”Sinä teet itsesi tunnetuksi kahden eläimen välissä.” Joosef ja Maria sekä pienokainen viipyivät tässä paikassa kolmen päivän ajan. (suom. Ville Vuolanto)

Katkelmassa kirjoittaja tuo profeettojen ennustukset jouluyön tapahtumiin. Jouluyön ihmeenomaisuus korostuu, kun kaksi eläintä palvoo seimessä makaavaa lasta.

Lopuksi

Paimenet laumoineen, härkä ja aasi ovat kiinteä osa joulun kertomuksia ja kuvastoa. Ne olivat aikanaan tavallisia olentoja eivätkä tuoneet joulukertomukseen sellaista menneen ajan tuntua kuin nykyään. Härän ja aasin hahmot liittyvät kristittyjen tapaan hakea selitystä Jeesuksen elämään Vanhan testamentin profeettakirjoituksista.

Kristinuskon historiaan ovat kuuluneet syvät ristiriidat suhteessa juutalaisuuteen ja muihin uskontoihin. Tämä piirre näkyy erityisesti Jesajan profetian tulkinnoissa, kun kristityt kirjoittajat rakentavat kristittyjen identiteettiä suhteessa juutalaisiin ja pakanoihin.

Profeettakatkelmat ovat monitasoisia ja monitulkintaisia. Viittaus härkään ja aasiin tai kahteen elävään olentoon antoi tilaisuuden pohtia Jumalan syntymistä maailmaan, vaatimattomien eläinten ja ihmisten suhdetta, seimen lasta ravintona ja elämän leipänä. Härän ja aasin tavoin kuulijan piti oppia tuntemaan Herransa.

Pääkuva ylhäällä: Jouluikoni/Alamy

Kirjallisuutta:

Justinos Marttyyri. Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Suom. Matti Myllykoski ja Outi Lehtipuu. Gaudeamus 2008.

Pseudo-Matteuksen evankeliumi. Suom. Ville Vuolanto teoksessa Antti Marjanen, Ulla Tervahauta ja Ville Vuolanto. Varhaiskristilliset lapsuusevankeliumit. Suomen Eksegeettinen Seura 2020.

Bovon, François. Luke 1. Hermeneia. Fortress Press 2002.

Brown, Raymond E. The Birth of the Messiah: A Commentary on the Infancy Narratives in the Gospels of Matthew and Luke. Geoffrey Chapman 1993.

Just, Arthur A. Luke. Ancient Christian Commentary. InterVarsity Press 2003.

Lewis, Jody Vaccaro. The Inn, the Manger, the Swaddling Cloths, the Shepherds, and the Animals. The Oxford Handbook of Christmas. Oxford University Press 2020.

Pesonen, Anni ja Kirsi Valkama. Arkielämä Raamatun aikaan: Juudan kylistä roomalaisiin kaupunkeihin. Kirjapaja 2010.

 [UT1]8922 merkkiä ilman välejä. Lisäksi kirjallisuusluettelo ja yksi kuvateksti.

 [UT2]olisi kiva, jos saisi mukaan yhden sarkofagikuvan sekä ehkä myös jonkun muun kuvan

 [UT3]https://commons.wikimedia.org/wiki/Category:Sarcophagus_of_Marcus_Claudianus?uselang=it#/media/File:0_Sarcophage_de_Marcus_Claudianus_-_Pal._Massimo_alle_Terme.JPG (Avaa uuden sivuston)

 [UT4]Shepherd at the Nativity. Fourth century sarcophagus. Arles, Musée de l’Arles et de la Provence Antique, FAN.92.00.2517. Index system number 000107697.

 [UT5]TAI Stilichon sarkofagi (400-luku, Sant’ Ambrogion basilika, Milano).

Luuk. 2: 1–20

1 Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. 2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. 3 Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

4 Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. 5 Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. 6 Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, 7 ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

8 Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. 9 Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, 10 mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. 11 Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. 12 Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» 13 Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

14 – Jumalan on kunnia korkeuksissa,

maan päällä rauha

ihmisillä, joita hän rakastaa.

15 Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» 16 He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. 17 Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. 18 Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. 19 Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

20 Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

(Käännös vuodelta 1992)

***

Luuk. 2:1-20

2:1 Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.

2:2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.

2:3 Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.

2:4 Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,

2:5 verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.

2:6 Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.

2:7 Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.

2:8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.

2:9 Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.

2:10 Mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:

2:11 teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.

2:12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.”

2:13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:

2:14 ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!”

2:15 Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: ”Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti”.

2:16 Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.

2:17 Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta.

2:18 Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat.

2:19 Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.

2:20 Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.

(Käännös vuodelta 1933)

Pääkuvassa Lintulan luostarin igumenia Ksenia asettelee jouluikonia. Kuva on vuodelta 2024.

Konstantinopolin, Uuden Rooman arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka Jumalan armosta toivottaa koko kirkon täyteydelle Betlehemissä syntyneen vapahtajamme Kristuksen rauhaa, armoa ja laupeutta.

Kunnioitettavat esipaimenet ja rakkaat lapset Herrassa,

kun meidät on nähty jälleen kerran arvollisiksi viettämään Jumalan Sanan ja Pojan lihaksitulemisen juhlaa, ylistämme ihmiskunnan Vapahtajan ja koko luomakunnan lunastajan käsittämätöntä ja sanomatonta alentumista julistaessamme enkelten kanssa ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” (Luuk. 2:14, KR38)

Kristus ilmoitettiin meille Emmanuelina (Matt. 1:23), Jumalana kanssamme, sekä Jumalana meidän vuoksemme, Jumalana, joka on vierellämme ja lähempänä meitä kuin me itse.1 Ikuinen Jumalan Sana, joka on samaa olemusta kuin Isä, kuten ensimmäisessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa muotoiltiin ja jonka 1700-vuotispäivää tänä vuonna vietettiin ympäri kristillistä maailmaa, tulee luotunsa kaltaiseksi, tulee lihaksi Pyhässä Hengestä ja neitsyt Mariasta saattaakseen ihmisen jumalaksi.

Joulun juhlatropari (apolytikion) julistaa miten Kristuksen syntymän myötä ”koitti maailmalle tiedon valkeus”, joka paljasti elämän ja historian yliajallisen ja yleismaailmallisen merkityksen eli sen totuuden, että vain kristillinen usko voi täysin tyydyttää älyn pyrkimykset ja sydämen janon ja että pelastusta ei ole löydettävissä kenestäkään muusta kuin Kristuksesta (ks. Ap. t. 4:12). Siten tieto, joka ”tekee ylpeäksi” (1. Kor. 8:1) tulee arvioduksi sen mukaan mitä Herra sanoi: ”Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” (Joh. 8:32)

Inkarnaation ihmisjärjen ylittävä tapahtuma on koettavissa ja toistettavissa Kristuksenn ihmiseksi tulemista rakastavien uskovaisten hengellisessä elämässä. Pyhä Maksimos Tunnustaja on kirjoittanut: ”Jumalan Sana syntyi kerran lihassa, mutta janoaa aina syntymistä hengessä sitä haluavien rakkaudesta.”2 Tässä mielessä Kristuksen syntymäjuhla, Jumalan inkarnaatio ja ihmiskunnan jumaloituminen armon kautta eivät ohjaa meitä menneen tapahtuman äärelle, vaan johdattavat meitä kohti tulevaa kaupunkia, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen taivaallista valtakuntaa. (Hepr. 13:14)

Sodan jylyn ja aseiden kaiun täyttämässä maailmassa sointuu nyt enkelien toivotus ”rauha maailmalle” ja Herran ääni siunaa kaikkia rauhantekijöitä samalla kun Kristuksen kirkko rukoilee liturgiassaan ”rauhaa korkeudesta” ja ”rauhaa maailmalle”. Aito usko elävään Jumalaan vahvistaa kamppailuamme rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta silloinkin, kun kohtaamme inhimillisesti katsottuna voittamattomilta vaikuttavia esteitä. Ensi vuonna vietämme ortodoksisen kirkon pyhän ja suuren konsiilin kymmenvuotispäivää, jossa innoittavasti todettiin seuraavaa: “uskonnollisen kokemuksen öljyä tulee käyttää haavojen parantamiseen – ei sotilaallisten konfliktien uudelleensytyttämiseen.”3

Rauhan evankeliumi koskettaa erityisesti meitä kristittyjä. Emme voi mitenkään sallia välinpitämättömyyttä kristikunnan hajaannuksen edessä, emmekä erityisesti silloin kuin tällainen asenne liittyy fundamentalismiin ja suoraan kristittyjen välisen dialogin torjumiseen, sillä tuo dialogi viime kädessä tähtää jakolinjojen ylittämiseen ja ykseyden saavuttamiseen. Velvoitteesta pyrkiä kohti kristittyjen ykseyttä ei ole mahdollista neuvotella. Vastuu ekumeenisen liikkeen edelläkävijöiden ponnistelujen jatkamisesta sekä heidän näkynsä ja työnsä oikeuttamisesta jää nuoremmalle kristilliselle sukupolvelle.

Me kuulumme Kristukselle, joka on meidän rauhamme (Ef. 2:14) ja elämämme ilon täyttymys, se hyvä tahto, joka nousee siitä vakaumuksesta, että totuus on saapunut ja varjo väistynyt, että rakkaus on suurempaa kuin viha ja elämä vahvempaa kuin kuolema, että pahalla ei ole viimeistä sanaa maailmassa, vaan sitä ohjaa Kristus, joka on ”sama eilen, tänään ja huomenna.” (Hepr. 13:8) Tämän uskon on loistettava ja tultava näkyviin niissä tavoissa, joilla kunnioitamme joulua ja kirkon muita juhlia. Uskovaisten riemukkaan juhlinnan tulisi kantaa todistusta Kristus-uskomme muutosvoimasta. Juhlan tulisi olla hyvän tahdon ja hengellisen ilon aikaa, kokemusta siitä sanomattomasta ilosta, joka on synonyymi itse evankeliumille.

Kunnioitettavat veljet ja rakkaat lapset,

vuonna 2026 Kristuksen Suuri Kirkko tulee kunnioittamaan akatistos-hymnin laatimista 1400 vuotta sitten (7.8.626), jolloin tuo hymni veisattiin kokoöisessä jumalanpalveluksessa seisten Blahernan kirkossa kiitollisuudesta Kaikkeinpyhintä Jumalansynnyttäjää kohtaan hänen suojeltua Konstantinopolin kaupunkia vihollisjoukkojen hyökkäykseltä. Historiallisen virstanpylvään kunniaksi ekumeenisen patriarkaatin vuosikirja 2026 tullaan omistamaan tälle perinteemme ja identiteettimme merkittävälle tapahtumalle, joka erottamattomasti ja syvällisesti liittyy siihen kunnioitukseen, joka on kirkossamme varattu aina pyhitetylle ja puhtaimmalle Jumalanäidille, kansamme puolustajalle ja suojelijalle.

Tässä hengessä kumarramme sylissään Kristuslasta pitelevän Marian edessä ja palvomme Jumalan Sanaa, joka otti meidän muotomme, ja näin toivotamme teille kaikille siunattua joulunaikaa ja olkoon myös uusi vuosi täynnä hyviä tekoja ja jumalallisia lahjoja Jumalan mielen mukaisesti, Jumalan, jolle kuuluu kaikki kunnia, palvelus ja ylistys nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Jouluna 2025

+ Konstantinopolin Bartolomeos

teidän kaikkien palava esirukoilijanne Herran edessä

1 Nikolaos Kabasilas, On the Life of Christ VI, PG 150.660.

2 Various Texts on Theology and the Divine Economy X, PG 90.1181.

3 Päätoslauselma, kpl 4.

Suomennos: Ari Koponen