Kuuntele
Kirjan on toimittanut ja artikkelit koonnut Thessalonikissa kilvoitteleva suomalainen munkki-isä Ignatios (Lappi). Hän esitteli teoksen juhlaväelle. Kirjan ulkoasusta, taitosta ja kuvituksesta vastaa Athoksen pyhän Andreaksen skiitan veljestö ja siinä maamiehemme, pappismunkki Joosef. Hänen siveltimestään syntyneet koskettavat taidetyöt sekä runsas, osin harvinainen, valokuvaosuus rikastuttaa ja elävöittää kerrontaa.
Kaikki alkoi Pieksämäeltä
Isä Hermanin, tuolloin Olavi Levisen, lapsuus- ja nuoruusvuodet kuluivat Pieksämäellä karjalaisessa evakkokodissa. Jo poikasena hän löysi tien paikkakunnan Neitsyt Marian syntymän tsasounaan ja tunsi sen läheiseksi. Rovasti Aleksanteri Gaurilov opasti Olavin alttaripojan tehtäviin, mikä oli alkuna elämänmittaiselle kirkolliselle uralle. Sitten kuului kutsui Rautalammin Puroniemelle ja sen leireille. Polkupyörämatkaa kertyi 50 kilometriä, mutta into toisten nuorten joukkoon oli kova. Kiintymys Puroniemeen on isä Hermanin kohdalla kestänyt aina tähän päivään saakka.
Kului muutama vuosi. Seuraavana nuorukaisen elämässä oli Valamo ja siellä aikanaan luostarielämään vihkiytyminen, nyt nimellä Herman. Nuori, ripeäliikkeinen ja iloisesti hymyilevä viittaniekka erottui elämän ehtoota viettävien vanhusten joukosta. Saattoi joku ajatellakin: ”Ehkäpä luostari ei sammukaan, kun on nuori joukossa mukana!”
Lähes 40 vuotta Lintulassa
Papinnimessä isä Herman ehti viettää kilvoituselämää useita vuosia ja pienen veljestöjoukon keskellä hoitaa mitä moninaisempia tehtäviä.
Sitten seurasi liki 40 vuotta Lintulan pappina ja rippi-isänä.
Igumenia Ksenian kattava artikkeli isä Hermanin Lintulan vuosista on mielenkiintoista luettavaa. Paljon merkittävää hän ehti siellä saada aikaan, ja intoa riitti myös luostaria ympäröivän Palokin kylän yhteisten asioiden hoitoon. Rakkaimpana harrastuksena hänellä niin Lintulassa kuin Valamossa taisi olla kalastus, ja saaliit otettiin kiitollisuudella luostarin keittiöön.
Isä Hermanin monivuotisena kanssakilvoittelijana Valamossa olen, monen muun hyvän asian ohessa, pannut merkille hänen syvällisen jumalanpalveluselämän tuntemisensa ja sekä tarkan huolehtimisen Herran alttarin moitteettomasta järjestyksestä ja puhtaudesta.
Lintula-vuosina isä Hermania ”lainattiin” myös Kuopion ja Iisalmen seurakuntiin pitempiaikaisiin pappistehtäviin. Nämä eivät olleet mitään helppoja komennuksia, mutta nurkumatta hän niihin suostui, ja kaikkialla hänestä pidettiin.
Matkoja ortodoksisiin maihin
Vielä juhlakirjassa ovat piispa Sergein kirjaamina kuvaukset isä Hermanin kanssa tehdyistä, Ortodoksisen veljestön järjestämistä pyhiinvaellusmatkoista. Ne suuntautuivat vanhoihin ortodoksisiin maihin, usein Venäjälle. Sieltä kirjan tarina jatkuu Athokselle, josta teoksessa on laaja esittely sekä myös elävä kuvaus kreikkalaisesta ortodoksisesta perinteestä.
Ehtipä isä Herman itsekin toimia matkojen järjestäjänä. Eniten niistä taisi suuntautua Pietariin, jossa hän kertoo vierailleensa sata kertaa. Vielä teoksessa on historialliset kuvaukset niin Valamosta kuin Lintulasta sekä luostareiden siirtymisestä Heinävedelle. Näin juhlakirja on värikäs ja mielenkiintoinen artikkeleiden kudelma isä Hermanin henkilön ympärillä. Kiitos tästä toimittajalle isä Ignatiokselle.
Ainutlaatuisia päiväkirjamerkintöjä
Sain mahdollisuuden ennalta tutustua teoksen käsikirjoitukseen, ja jo silloin kiinnostuin isä Hermanin päiväkirjamuistiinpanoista. Pidin ja pidän niitä erityisen merkittävinä. Samaa mieltä on metropoliitta Arseni omassa artikkelissaan. Nämä päiväkirjamerkinnöt on tehty vuosien 1967-1969 sekä 1970-1972 ajanjaksolla. Kyse on vuosista, jolloin luostaritoiminta Papinniemessä oli hiljaisimmillaan. Nuoren Olavin lisäksi siellä oli enää muutama vanhus. Kuinka tuolloin elämää elettiin ja toimeen tultiin, näistä päiväkirjamerkinnät kertovat. Mistään muualta vastaavia tietoja on turha ehtiä.
Arkkimandriitta, isä Hermanin vuosikymmeniä kestänyttä hengellistä paimentyötä esittelee mielestäni hienolla ja koskettavalla tavalla Puroniemen ystävien kuvaus heille ja meille rakkaasta isä Hermanista: ”Hermanilla on herkkä kyky asettua toisen ihmisen kanssa samalle tasolle. Hänellä on hyvä huumorintaju, joka ei ole suinkaan vähäisin lahja. Puutarhakeinu on hänen saarnatuolinsa, jossa hän palveli kohtaamalla ihmisiä ja välittämällä omalla olemuksellaan ympärilleen lähimmäisen rakkautta.”
Munkki Ignatios (Lappi): Rikas elämä. Arkkimandriitta Herman muistelee. Omakustanne. 2026. Painettu Kreikassa.
