Liharuoasta luopuminen. Sunnuntaina 8. helmikuuta 2026.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen
Matt. 25:31–46
Evankeliumissa Jeesus kertoo toisesta paluustaan, joka tapahtuu kirkkaudessa ja jolloin kaikki kansat kootaan tuomiolle Ihmisen Pojan eteen. Ne, jotka ovat ruokkineet ja majoittaneet nälkäisiä ja kodittomia, antaneet heille juotavaa ja vaatettaneet heidät, käyneet katsomassa sairaita ja vangittuja, perivät Jumalan valtakunnan. Kaiken, mitä he ovat tehneet toisille ihmisille, he ovat tehneet Jeesukselle. Ne, jotka eivät ole auttaneet toisia, ovat sen sijaan torjuneet Kristuksen ja ansainneet ikuisen tuomion.
***
Vapahtaja kutsuu katumukseen, mutta mielenmuutos ei ole pelkästään sisäinen tila. Evankeliumin mukaan viimeisellä tuomiolla tutkitaan lähimmäisiin kohdistuvia tekojamme.
Voimme käyttää koko elämämme pohtien hengellisiä asioita ja käymällä kirkossa, mutta unohtaa ihmisten hädän ja kärsimyksen. Silloin jumalasuhteen tarkoitus ei pääse koskaan toteutumaan kokonaan.
Katumuksellinen mieli merkitsee katumuksen mukaisia hyviä tekoja toisia kohtaan. Jumalan laupeus meitä kohtaan kutsuu laupiaaseen asenteeseen. Luopuessamme omastamme löydämme mahdollisuuksia auttaa. Tällaisesta elämäntavasta todistavat monet pyhät ihmiset. Siihen myös osallisuutemme kirkkoon johdattaa.
Minisaarnoja julkaistaan uudelleen kyseisen muistopäivän, sunnuntain tai juhlan aikaan, sillä niiden sisältö on ajaton.
Esteetön ja tuoksuton liturgia päätti Lauran ”erämaavaelluksen”
Laura Sirén on kärsinyt jo pitkään tuoksuherkkyydestä ja migreenistä, jotka estivät lopulta jumalanpalveluksiin osallistumisen.
Ratkaisu löytyi esteettömästä ja tuoksuttomasta liturgiasta.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Heikki Santasalo
– Olin kuin erämaavaelluksella, johon sairaus oli minut tyrkännyt. En ollut kuitenkaan itse valinnut erakkona oloa, kuvailee ajatuksiaan Laura Sirén, 45.
Kokemus vastentahtoisesta ulkopuolisuudesta syntyi sekä tuoksu- että migreeniherkkyyden samoin kuin 2013 puhjenneen astman myötä. Tuohuksista tuleva savu vaikeutti hengittämistä, joten jumalanpalveluksiin oli vaikeaa tai jopa mahdotonta osallistua.
– Kun sain astmalääkkeen, tilanne vähän helpottui, mutta minulle kehittyi tuoksuherkkyys.
Nykyään hengittämistä vaikeuttavat esimerkiksi parfyymit, bensiini, toisten tupakansavu, jopa vaatteisiin takertunut haju.
– Tekeminen on täysin sen varassa, mitä tuoksut sallivat, sillä esimerkiksi elokuvateatterit, teatterit ja konsertit ovat tuoksuja käyttävien valloittamia.
Laura Sirénin kirkossa käynti vaikeutui paitsi hajusteiden, myös suitsutussavun takia.
Kirkossa käynti vaikeutui paitsi hajusteiden, myös suitsutussavun takia, ja niin syntyi toive esteettömästä ja tuoksuttomasta liturgiasta ilman suitsutusta.
– Jos käyn taidemuseossa, voin lähteä kesken pois, koska minulla on museokortti. Mutta se, että joudun lähtemään pois kirkosta tuoksun takia, on musertavan ulkopuolelle jättävä kokemus. On helpompi poistua kesken kauppakeskuksesta kuin jumalanpalveluksesta, josta saisi voimaa jaksaa.
Laura Sirénille ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemukset ja on kipeän tuttuja jo lapsuudesta, sillä hän joutui koulukiusaamisen uhriksi.
– Siitä huolimatta kaipasin ihmisiä ympärilleni. Se, että en kestä tuoksuja, ei tarkoita, etten kestäisi ihmisiä. Päätin puhua ongelmasta rippi-isäni kanssa. Sanoin, että on varmasti muitakin, joilla on tuoksuherkkyyttä, astmaa tai muita esteitä kirkkoon pääsemiselle.
– Olin kiitollinen, että isä Tuomas (toim.huom. pastori Tuomas Kallonen) oli tuonut ehtoollista kotimme rukoushetkeen, mutta silti kaipasin seurakuntayhteyttä, koska en voinut muutenkaan tavata ihmisiä usein.
Tampere on Sirénille suhteellisen uusi kotipaikkakunta, sillä hän muutti kaupunkiin Joensuusta diakonipuolisonsa ja Riku-koiran kanssa vuonna 2022. Tuttuja ei juurikaan ollut entuudestaan, vaikka Sirén oli viettänyt lapsuudenkesiään sukulaisperheen luona Pirkkalassa.
Joensuussa Sirén opiskeli ortodoksista teologiaa 2012–2019, mutta jo opintojen alkuvaiheessa hän alkoi kärsiä kroonistuneesta migreenistä.
– Migreeni ja siihen liittynyt hoidon etsiminen veivät kaiken energian, joten jouduin keskeyttämään opinnot.
Sittemmin apu löytyi estolääkkeestä, joskin alttius migreeniin on edelleen olemassa.
Esteettömyys palvelee myös lapsiperheitä
Tampereen ortodoksisen seurakunnan pastori, isä Tuomas Kallonen keksi koota samaan liturgiaan niitäkin, jotka ei pääse kirkkoon, koska Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaoksen kirkon ulkopuolella oleva hissi ei toimi.
Esteetön liturgia toimitettiin Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaoksen kirkon vieressä sijaitsevassa Nikolainsalissa.
– Kun päivä koitti, minua jännitti kovasti, miten käy: joudunko poistumaan, jos tuoksuja tulisi jonkun mukana – vaan eipä tullut, Sirén iloitsee.
Tuoksuttomuudesta muistuteltiin myös seurakunnan Facebook-sivulla, minkä lisäksi seurakuntasalin ovessa oli Tulethan tuoksutta -lappu. Palvelukseen osallistui parisenkymmentä henkilöä.
Pastori Tuomas Kallonen toimittamassa esteetöntä ja tuoksutonta liturgiaa Tampereella. Isä Tuomas kertoo, että Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa on määrä järjestää esteettömiä liturgioita ainakin muutaman kerran vuodessa. – Olemme oppimisen tiellä, emme opettamassa muita.
Nikolainsaliin oli rakennettu alttari matkaikoneineen – samaan tapaan kuin silloin, kun pappi toimittaa palveluksen maakunnassa muualla kuin ortodoksisen kirkon tiloissa.
– Isä Tuomaksen opetuspuheessa viitattiin siihen, että esteettömyys ei ole mikään uusi asia vaan läpäisee koko kirkon opetuksen. Kun juttelin muiden kirkkoon tulleiden kanssa ennen ja jälkeen palveluksen, mukana oli minun lisäkseni yksi, jolla oli vaikeuksia hengittää tavallisessa liturgiassa suitsutuksen, parfyymien tai partavesien takia.
Lisäksi paikalla oli liikuntarajoitteisia ja lapsiperheitä. Kirkkokahvien yhteydessä seurakunta pyysi antamaan palautetta esteettömästä liturgiasta ja toiveista seurakunnalle esteettömyyden kehittämiseksi.
– Palaute oli poikkeuksetta myönteistä ja jatkoa toivottiin. Ajatus oli, vuoden aikana toimitettaisiin muutama esteetön liturgia etenkin juhlakausina, Sirén kertoo.
Tärkeä muistutus seurakuntayhteisölle
Tampereen ortodoksisen seurakunnan pastori, isä Tuomas Kallonen kertoo, että esteettömästä ja tuoksuttomasta liturgiasta kerättiin palautetta paikalla olijoilta kirkkokahvien keskusteluosuudessa. Lisäksi tuli henkilökohtaista palautetta palautelaatikkoon ja sähköpostiin.
– Kaikki palaute oli myönteistä. Esteetön liturgia koettiin tarpeellisena, lämminhenkisenä ja tärkeänä muistutuksena koko seurakuntayhteisölle – sekä rohkaisevana erilaisista rajoitteista kärsiville seurakuntalaisille. Sille toivottiin jatkoa, isä Tuomas sanoo.
Palautteessa esitettiin muun muassa aistirajoitteisten tarpeiden kartoittamista seurakunnassa, kuten viittomakielisen tulkkauksen tarvetta. Lisäksi toivottiin Tampereen kirkkoon äänentoistoa ja induktiosilmukkaa ja näkövammaisten huomioimista esimerkiksi tiedottamalla luvasta pitää opaskoiraa kirkossa. Lisäksi ehdotettiin vapaaehtoisten kouluttamista toimimaan avustajana kirkossa näkövammaiselle.
– Esitettiin myös idea järjestää Nikolainsalin esteettömään tilaan liturgian striimaus viereisestä kirkosta samalla, kun jumalanpalvelus muutenkin striimataan. Papisto toisi ehtoollisen kirkosta Nikolainsalille. Tätä itse asiassa kokeiltiinkin pääsiäisyönä, jolloin epäiltiin tilan loppuvan kirkosta.
Toiveissa mainittiin myös mahdollisuus gluteenittomaan ehtoolliseen.
– Tähän on tullutkin jo piispainkokoukselta ohjeet, ja asiaa tullaan tänä keväänä edistämään seurakunnassa. Aikaisemmin keliakiaa sairastavat ovat saaneet pyynnöstä pelkän Kristuksen veren erillisestä maljasta. Nyt tutkimme mahdollisuutta järjestää myös gluteeniton ehtoollisleipä, isä Tuomas kertoo.
– Sitten tuli myös toiveita käytännön toteutukseen liittyen, kuten esteettömän liturgian alkamisajankohtaan. Kaikki palaute otetaan huomioon tulevia esteettömiä liturgioita suunniteltaessa. Suunnittelu ja toteutus siirtyy diakoniatoimikunnan tehtäväksi.
Ortodoksinen matka-alttari rakennettiin Nikolainsaliin.
Kirkon kynnyksen tulee olla matala
Isä Tuomas painottaa, että Tampereen ortodoksinen seurakunta ei suinkaan ole myönteinen poikkeus esimerkiksi esteettömyyden huomioimisessa – saati, että kehittämistyötä ei enää olisi tehtävänä. Hän päinvastoin katsoo, että asiassa ollaan vasta alkutaipaleella.
– Esteettömyys liikuntarajoitteisten tai saavutettavuus aistirajoitteisten kannalta on järjestetty monissa ortodoksisissa pyhäköissä – oman seurakuntamme alueella esimerkiksi Porissa – esimerkillisesti. Siellä on sisäänkäynti kirkkoon kokonaan ilman portaita, inva-wc ja induktiosilmukkajärjestelmä. Ja näinhän asian tulisi olla.
Isä Tuomas painottaa, että esteettömyyden ei pitäisi olla erikoispalvelu vaan perustila.
– Rakennetun tilan esteettömyys takaa kaikille seurakuntalaisille yhtäläisen mahdollisuuden osallistua. Nyt talvipakkasilla, Tampereen kirkon ulkohissin reistaillessa, on monella ylimääräinen kynnys tulla kirkkoon. Eikä Tampereen kirkko hissin toimiessakaan ole aivan helppo liikuntarajoitteiselle. Uskon, että seurakuntasalissa järjestettäville jumalanpalveluksille on pysyvää tilausta, eikä vain astmaatikkojen, tuoksuyliherkkien tai liikuntarajoitteisten keskuudessa. Ne voivat palvella myös esimerkiksi pienten lasten perheitä, joille on Nikolainsalissa saatavilla paremmin tilaa vaunuille, hoitopöytä ja lasten leikkinurkka.
Muitakin syitä saattaa olla väkimäärältään pienemmän jumalanpalveluksen suosimiselle.
– Eräs seurakuntalainen sanoi, että häntä ahdistaa suuri ihmisten paljous, ja siksi hänen oli helpompi tulla tällaiseen ”pieneen” liturgiaan. Eli näinkin erilaisiin tarpeisiin esteetön liturgia voi olla vastaus.
Tärkeintä on yhteinen rukous
Jumalanpalvelus ilman suitsutusta saattaa myös jakaa mielipiteitä: jotkut kokevat, että tuoksuva suitsutussavu on oleellinen osa rukouksellisuutta. Tampereen esteettömässä liturgiassa tuohuksia sytytettiin vain ”minimimäärä”.
– Tuoksuton liturgia tulee pysymään erityistapauksena, jolla haluamme tarjota mahdollisuuden liturgiaan osallistumiseen niille, joille se muuten ei olisi mahdollista. Näillä perusteilla meillä on hiippakunnan piispan Sergein siunaus toimittaa kokonaan suitsutuksettomia liturgioita muutaman kerran vuodessa.
– Emme siis ole ajamassa mitään reformia ortodoksiseen jumalanpalvelukseen. Mutta toivottavasti nämä erityistapaukset nostavat tietoisuutta siitä, että meillä on seurakunnissa ihmisiä, jotka jäävät vastoin tahtoaan ulkopuolelle yhteisestä rukouksesta. Seurakunnan yhteisten ponnistuksien tulisi tähdätä siihen, että nämä ihmiset saataisiin yhteyteen.
Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaoksen ortodoksinen kirkko Tampereella.
Isä Tuomas luettelee erilaisia keinoja tuoksuherkkien huomioimiseen: voisiko suitsutusta käyttää kohtuudella? Onko mahdollista etsiä mahdollisimman vähän hengitysteitä ärsyttäviä suitsutuspihkalaatuja? Voisimmeko kiinnittää huomiota kirkkojen ilmanvaihtoon ja kirkkojen kaunistuksessa allergisoivien kukkien välttämiseen? Entä onko henkilökohtaisten voimakkaiden tuoksujen käyttö seurakunnan yhteisessä kokoontumisessa lainkaan tarpeellista?
Isä Tuomas huomauttaa lisäksi, että kirkkomme liturginen perinne on monesti aiemminkin joustanut ulkoisten olosuhteiden asettaessa rajoituksia ja ihmisten hengellisten tarpeiden ollessa pakottavia.
– Tämä ei ollut kirkon historian ensimmäinen eikä viimeinen suitsutukseton liturgia. Vaikkapa vankileireillä on toimitettu erityisen voimallisia liturgioita, jotka saattaisivat hätkähdyttää meitä riisutulla riituksellaan.
Vaikka ei tunnustaudukaan liturgiikan erityisasiantuntijaksi, isä Tuomas rohkenee silti sanoa seuraavaa:
– Suitsutus on vähemmän välttämätön kuin Jumalan puoleen kohoava rukous, jonka symboli suitsutus on. Eli lyhyesti sanottuna, meillä voi olla – ja on – rukousta ilman suitsutusta, mutta ei todellista suitsutusta ilman rukousta.
Huomioitavia asioita on yllättävän paljon
Isä Tuomas kertoo tutustuneensa Tampereen evankelis–luterilaisen seurakuntayhtymään esteettömyyssuunnitelmaan ja havahtuneensa siihen, miten montaa asiaa seurakunnassa tulisi ajatella saavutettavuuden ja esteettömyyden näkökulmasta: rakennettua ympäristöä, digitaalisia palveluita, viestintää, eri kielisten ja aistirajoitteisten huomioimista, eri elämäntilanteessa olevien huomioimista, vähävaraisten huomioimista, erilaisuuden kohtaamista ja siihen liittyviä asenteita.
– Esteettömän ja tuoksuttoman liturgian suitsutuksen puute ja vähäinen tuohusten määrä ei kiinnittänyt sen paremmin toimittavan papin kuin läsnä olevan seurakunnankaan huomiota. Sen sijaan huomio kiinnittyi siihen, mitä oli lisää: läsnä oli sellaisia seurakuntalaisia, joita ei muuten olisi ollut. Oli huomioimisen ja välittämisen henki, aivan erityinen yhteisöllisyyden kokemus.
Ukrainalaista uskonnollista taidetta esillä Kulttuurikeskus Sofiassa
Valot pimeyden reunalla (Lights at the Edge of Darkness) -näyttely esittelee modernia uskonnollista taidetta Länsi-Ukrainasta. Teoksissa uskonnollisen taiteen pyhyys kohtaa Ukrainan sodan todellisuuden. Näyttely on esillä Kulttuurikeskus Sofian galleriassa 5.2.–10.5.2026.
Julkaistu
Teksti: Ari Luomajoki
Valot pimeyden reunalla -näyttelyn teokset tarjoavat katsauksen siihen, miten taiteilijat ovat yhdistäneet sota-ajan kokemuksiaan perinteiseen kristilliseen kuvastoon.
Näyttelyn kokonaisuus ei ole kuitenkaan sävyltään synkkä, vaan avaa yllättäviä näkökulmia tuttuihin kristillisiin teemoihin. Rakkauden voima, Jumalan tuoma turvallisuus ja kaipuu rauhaan ovat teoksissa toistuvia aiheita. Luonnollisesti kuolema ja kärsimys ovat monessa teoksessa läsnä suoranaisena sodan kärsimysten kuvaamisena, mutta erityisesti uskonnollisten teemojen käsittelyssä. Risti on raskas taakka, joka on annettu ihmiselle, mutta samalla siihen on tartuttava, sillä se on pelastava ja kannatteleva voima.
Alina Hrubets: Saatanan kukistaminen.
“Ristin tie -aiheesta on tullut erityisen merkityksellinen ukrainalaisille sodan aikana. Valitettavasti siitä ei tullut vain symbolinen, vaan todellinen esimerkki julmuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta tuhansille viattomille kansalaisille.” (Oksana Romaniv-Triska)
Taiteilijat ovat saaneet perinteisen ikonimaalauskoulutuksen, joten monet teoksista on maalattu ikonilaudalle tai puulle. Perinteisiä aiheita on kuitenkin tietoisesti muokattu nykytaiteen ja ukrainalaisen kansantaiteen vaikutteita omaksumalla ja taiteilijan itseilmaisua korostaen. Idän ja lännen rajalla eläminen sekä ortodoksisen, katolisen ja Ukrainan kreikkalaiskatolisen kirkon perinteet muodostavat luontevan pohjan eri vaikutteiden synteesille.
“Tavoitteeni on esittää modernilla tavalla pyhiä aiheita ihmisen hengelliseksi vahvistukseksi ja tuoda uskonnollinen todellisuus esiin uudessa muodossa niin, ettemme menetä taiteen pyhää merkitystä.” (Ivanka Demchuk)
Mukana on eri-ikäisiä ja eri kirkkokuntia edustavia taiteilijoita, mutta teoksista taustaa ei voi päätellä. Lisäksi mukana on niin taiteen opettajia kuin oppilaita. Useimmat taiteilijoista ovat toimineet kansainvälisesti ja heidän teoksiaan on kokoelmissa useassa Euroopan maassa sekä USA:ssa.
Näyttelystä muodostuu samalla katsaus Lvivin kaupungissa 2010-luvulta alkunsa saaneeseen elävään ja ainutlaatuiseen taideyhteisöön, joka on luonut uudenlaista uskonnollisen taiteen kuvakieltä. Lvivissä on sodan aikanakin ollut vilkas ja säännöllinen uskonnollisen taiteen näyttelytoiminta ja yhteiset kokemukset ovat tiivistäneet entisestään alueen taiteilijoiden keskinäistä yhteyttä.
Useimmat näyttelyn taiteilijoista ovat saaneet koulutuksensa Lvivin taideakatemiassa (Lviv National Academy of Arts), jossa uskonnollisella taiteella on merkittävä rooli. Osa edustaa Ukrainan katolisen yliopiston Radruzh-ikonimaalauskoulua, joka on toiminut 20 vuotta. Merkittävä tausta on ollut myös Puolan Nowicassa vuosittain pidettävät taiteilijoiden kokoontumiset.
“Ilmaisen taiteessani sisälläni olevia tunteita. Uskonnollisen taiteen pitää pystyä muuntautumaan ja vastaamaan nykyiseen tilanteeseen. Ainoa asia, jota he eivät voi ottaa meiltä pois, on uskomme valo.” (Danylo Movchan)
Kirkon kulttuuriasiain neuvottelukunta on ideoinut näyttelyn ja tuonut teokset Suomeen. Näyttely kiertää Helsingissä, Turussa, Porissa ja Oulussa vuoden 2026 aikana.
Näyttelyn teokset on mahdollista ostaa. Tulot menevät lyhentämättöminä ukrainalaisten taiteilijoiden hyväksi.
Ortodoksinen moottoripyöräpyhiinvaellus suuntautuu Viroon toukokuussa – ilmoittaudu mukaan!
Ortodoksinen moottoripyöräpyhiinvaellus suuntautuu tänä vuonna Viroon 14.–18. toukokuuta 2026. Mukaan ovat tervetulleita muutkin kuin ortodoksit.
Julkaistu
Teksti: Vlada Wahlstén | Kuva: Shutterstock
Helsingin ortodoksisen seurakunnan toimivapaalla oleva Hämeenlinnan alueen kanttori Minna Jokinen järjestää ortodoksisen moottoripyöräpyhiinvaelluksen jo kolmatta kertaa. Matkan virallisena suojelijana ja siunaajana on Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia, ja matkalle on myös Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanoksen siunaus.
Kanttori Minna Jokinen moottoripyörämatkalla Islannissa. Kuvituskuva: Rasmus Karlsson
Tällä kertaa suuntana on Viro ja kohteena Konstantinopolin patriarkaatin alaisen Viron ortodoksisen kirkon (EÕK) pyhäköt Haapsalussa, Saarenmaalla ja Pärnussa sekä Reomäen luostari Saarenmaalla. Näin ”prätkähiiri Minna” kuvailee pyhiinvaellusta:
– Sunnuntailiturgiaan osallistumme Kuressaaren Pyhän Nikolaoksen kirkossa. Lisäksi vierailemme muutamissa Saarenmaan nähtävyyksissä, kuten Anglan tuulimyllypuistossa, Kaalin kraaterilla, Pangan kansallispuistossa ja Kuressaaren piispanlinnassa.
Ensimmäinen yö vietetään Haapsalussa, kaksi seuraavaa Kuressaaressa Saarenmaalla ja viimeinen yön Pärnussa. Takaisin Suomeen pyhiinvaeltajat palaavat maanantai-iltana 18. toukokuuta.
Ilmoittautuneet saavat tarkan ohjelman aikatauluineen kaksi viikkoa ennen matkaa.
Matkan hinta on noin 280 € (kyytiläiselle vähän vähemmän). Hinta sisältää laivamatkat (myös Saarenmaalle), majoitukset 2hh (1hh lisämaksusta mahdollisuuksien mukaan), omatoimiset aamiaiset sekä lounaan ja sisäänpääsyn Anglan tuulimyllymuseoon ja Kuressaaren piispanlinnaan sekä lounaan Anglassa.
Matka tapahtuu jokaisen kuljettajan ja mahdollisen kyytiläisen omalla vastuulla ja omilla vakuutuksilla.
Jokinen rohkaisee kaikkia kiinnostuneita liittymään mukaan.
– Osallistujan ei tarvitse olla ortodoksi, riittää, että aihe kiinnostaa ja mopo kulkee!
Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset 31.3. mennessä Minna Jokiselle viestinä joko minna.jokinen@ort.fi tai puh. 050 358 7339
18.00 RukouspalvelusUkrainan rauhan puolesta (kantaesitys, säveltänyt Elia Pietarinen, Uspenskin katedraalikuoro). Uspenskin katedraali (Avaa uuden sivuston) (Pormestarinrinne 1, 00160 Helsinki)
19.30 Konsertti: Suomen ortodoksinen kanttorikuoro, joht. Jani Sivén. Uspenskin katedraali
21 > Illanviettoa laulupäiviin osallistuville kuorolaisille. Helsingin ortodoksisen seurakunnan seurakuntasali. (Unioninkatu 39, sisäpiha, Helsinki)
La 25.4.
8.30 Mahdollisuus osallistua liturgiaan hautausmaan Profeetta Elian kirkossa
Juttua on muokattu 11.2.2026 klo 10:34 poistamalla maininta kirkkolaulupäivien sunnuntai-liturgian 26.4. jälkeen kirkkokahveista kirkonmäellä. Kyseiset kirkkokahvit eivät valitettavasti toteudu.
Nuorisovaltuusto on oiva keino vaikuttaa, mutta toiminta hakee yhä muotoaan
Teekkari ja teologian ylioppilas Antti Salpakari, 22, on tehnyt työtä tuodakseen nuorten äänen kuuluviin kirkossa. Ideoinnin seurauksena syntyivät hiippakunnalliset nuorisovaltuustot. Samalla Salpakarin oma polku on vienyt Suomen suurimman ortodoksisen seurakunnan valtuustoon.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Tapio Tiimonen | Kuva: Pekka Murto
– Olen vaikuttanut seurakunnassa siitä asti, kun täytin 15 vuotta. Omalla kriparillani hurahdin leiritoimintaan ja tajusin, että seurakunnasta saa oman yhteisön. Sitä ennen seurakunta oli ollut vähän kaukainen ja uskonnon tunnit koulussa eivät tuoneet hirveästi sisältöä elämään.
Salpakari on ollut mukana muun muassa Vantaan nuorisovaltuustossa sekä oppilas- ja opiskelijakunnissa. Lisäksi hän on toiminut Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksen stuerttina 2022, jolloin oli mahdollista tutustua kirkon päätöksentekoon. Samalla erää Salpakari, Ilmari Häyrynen ja muut stuertit keksivät idean nuorisovaltuustosta, jonka kautta nuorilla olisi mahdollisuus vaikuttaa. Salpakari valittiin Helsingin hiippakunnan nuorisovaltuustoon perustamisvuonna 2024, ja nyt hän on toiminut sen puheenjohtajana puolitoista vuotta.
Salpakari tuli valituksi Suomen suurimman ortodoksisen seurakunnan eli Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuustoon joulukuussa 2025.
Salpakarin ydinosaamista ovat hiippakuntien nuorisovaltuustot, joista hän puhuu mielellään.
– Olemme neuvoa antava elin, joka ottaa kantaa nuoriin vaikuttaviin asioihin. Helsingin ja Turun seurakuntien valtuustoissa meillä on ollut kutsuttuna edustaja, jolle on valtuustot ovat myöntäneet puhe- ja läsnäolo-oikeuden.
– Kun nuorisovaltuustoa lähdettiin ideoimaan, halusimme olla linkki päättäjien ja nuorten välillä – taho, johon nuoret voivat olla yhteydessä, jos he haluavat muuttaa tai tuoda jotain esille. Samalla se on taho, jolta päättäjät voivat kysyä nuorten mielipidettä, sillä seurakuntien nuoret ovat monipuolinen joukko ja mielipiteen tiedustelu on vaikeaa.
Toiminnassa on yhä alkukankeutta
Toiminta on lähtenyt yskähdellen käyntiin.
– Nuorisovaltuustojen tilanne hyvin epävarma. Toiminta ei ole vakiintunut muualla kuin pikkuhiljaa Helsingin hiippakunnassa.
– Kuopion ja Karjalan hiippakunnassa nuorisovaltuusto on tällä hetkellä jäissä viimeisimmän tiedon mukaan. Siellä ilmeisesti oli haasteita nuorisovaltuuston pystyttämisessä, sillä ei ollut ihan selvää, mitä nuorisovaltuuston pitäisi olla. Kirkolliskokous jätti asian aikoinaan avoimeksi – meidän esityksen tehneiden nuorten pyynnöstä. Tarkoitus oli, että toiminta saa muodostua nuorten näköiseksi. Kun me ideoijat olimme Helsingistä, niin se aiheutti haasteita muualla.
– Oulussa toiminta lähti tosi hyvin käyntiin silloisen metropoliitta Elian johdolla, mutta piispanvaihdos on ymmärrettävästi aiheuttanut hieman haasteita kuluneen vuoden aikana. En tiedä, kuinka paljon he ovat kokoontuneet.
Aiemmin Oulun metropoliittana toiminut Elia valittiin kirkolliskokouksessa 2024 Helsingin ja koko Suomen arkkipiispaksi. Oulun metropoliitan tehtäviä on 1.1.2025 alkaen hoitanut Haminan piispa Sergei. Varsinaista Oulun metropoliitan valintaa ei vielä ole tehty.
Salpakari on kuitenkin luottavainen Oulun nuorisovaltuuston suhteen.
– Joka tapauksessa Oulun hiippakunnassa on nuorisovaltuusto ja piispa Sergei on kiinnostunut sen toiminnasta. Hän ehti ehkä kuitenkin tottua täällä Helsingissä, että me hoidamme asiat itsenäisesti, kun taas Oulussa metropoliitta Elian aikana toiminta oli enemmän piispavetoista.
Myös Kuopion ja Karjalan hiippakunnassa on Salpakarin mielestä nähtävissä merkkejä positiivisesta kehityksestä.
– Olimme viime vuoden kirkolliskokouksessa esittelemässä toimintaamme, ja ainakin Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni vaikutti hyvin kiinnostuneelta ja innostuneelta esityksestämme. Toivotaan, että toiminta saadaan käyntiin myös Kuopion ja Karjalan hiippakunnassa.
Nuorisovaltuustoista on tiedotettu verrattain vähän, ja syynä tähän Salpakari pitää sitä, että niiden toiminta on vasta käynnistynyt. Helsingin hiippakunnan osalta viestintää on kuitenkin kehitetty.
– Helsingin hiippakunnan nuorisovaltuustolla on Instagram-tili, jota voi käydä seuraamassa.
Seuraavien valtuustojen valinnasta tulee virstanpylväs
Nuorisovaltuustot ovat nyt istuneet ensimmäistä toimikauttaan. Edessä on uusien valtuustojen valinta. Tässä seurakunnilla on tärkeä rooli käytänteiden ja toimintatapojen vakiinnuttamisessa.
– Ensimmäisen nuorisovaltuustokauden aikana meillä on ollut tavoitteena luoda raamit, miten jatketaan eteenpäin. Olemme luoneet suunnitelman siitä, miten seuraavat nuorisovaltuustot valittaisiin, mutta sitä ei vielä ole hyväksytty.
– Nuorisovaltuustot valittiin ensimmäistä kertaa siten, että seurakunnat saivat ehdottaa nuoria, joista tehtiin esitys piispalle ja piispa kutsui valtuuston koolle.
– Vaihtoehtoina seurakunnille on pitää pienimuotoiset vaalit nuorille tai sitten nuorisotyöstä vastaava työntekijä esittää jäseniä nuorisovaltuustoon. Kaksi systeemiä päällekkäin siksi, että isommissa seurakunnissa vaalit voisivat olla mahdolliset, mutta seurakunnissa, joissa nuorisotoimintaa on vähemmän kuten vaikka Kaakkois-Suomen seurakunnassa näin ei välttämättä ole. Toteutustapa olisi seurakuntien päätettävissä.
Nuorisovaltuustot ovat päässeet vaikuttamaan
Nuorisovaltuustotyössä on tapahtunut myös paljon onnistumisia.
– Olemme onnistuneet muodostamaan suhteet Helsingin ja Turun seurakunnissa seurakunnanvaltuustoihin. Vaikka asiaa ei mainita laissa tai säädöksissä, on muodostunut tavaksi, että olemme kutsuttuina kokouksiin. Olemme päässeet seurakuntien toimintakertomukseen Helsingissä ja Turussa.
– Lisäksi meiltä on pyydetty kannanotto kirkon uuteen strategiaan ja olemme ottaneet kantaa ONL:n turvallisemman tilan periaatteisiin. Teimme lisäksi kannanotot Aamun Koitosta ja nuorisotyön tilasta Helsingin hiippakunnan alueella.
– Tälläkin hetkellä on käyty keskustelua isä Markun (toim. huom. Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, rovasti Markku Salminen) kanssa nuorisotyön ja papiston vapaapäivien yhteensovittamisesta.
Kaikki nuoret eivät löydä nuorisotyön pariin
Salpakari on kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikki nuoret eivät löydä tietään nuorisotyön pariin.
– Ainakin Helsingissä meillä on paljon nuoria, jotka ovat vasta liittyneet kirkkoon – mikä on tosi hienoa – mutta he eivät ole nuorisotyön piirissä. Jos on liittynyt kirkkoon kripa-iän jälkeen eikä ole käynyt kristinoppileiriä eikä ole osa nuorisotyön yhteisöä, saattaa iso osa kokemuksesta jäädä puuttumaan – vaikka keskittyy käymään kirkossa ja rukoilee hurskaasti sekä keskustelee papin kanssa.
Ilmiö näkyy Salpakarin mukaan siten, että nuorisotyön piiriin ei juurikaan tule vasta kirkkoon liittyneitä.
– En tietenkään osaa sanoa heidän puolestaan, miten he asian kokevat, mutta omien kokemusteni perusteella siellä ei ihan hirveästi näy vasta kirkkoon liittyneitä.
Seurakunta on reagoinut tähän luomalla uudenlaista toimintaa, mutta Salpakari epäilee osan tärkeästä kokemuksesta jäävän silti puuttumaan.
– Helsingin seurakunnassa on perustettu nuorten miesten piiri, joka on tavoittanut vasta kirkkoon liittyneitä enemmän. Mutta ihan ”perusnuortenpiirit” ja leirityö – se, että elämä on paljon muutakin kuin teologiaa tai kirkossa käymistä – kuinka suuren osan se tavoittaa vasta kirkkoon liittyneistä? Tuntuu, että heillä jää kokemus kirkosta vähän vajavaiseksi, mikä on sääli.
Nuorten seurakuntalaisten keskuudessa ja keskinäisessä kanssakäymisessä on saattanut tapahtua Salpakarin mukaan myös ylilyöntejä.
– Olen kuullut myös lieveilmiöistä, kuten toisten paastoamisen vahtimisesta ja sen kommentoinnista, mutta tästä minulla ei ole ensikäden kokemusta itselläni. Lieveilmiöiden riski on kuitenkin olemassa.
Lopuksi Salpakari haluaa muistuttaa nuorisotyön tärkeydestä.
– Jos meillä ei ole nuoria kirkossamme, sillä ei ole tulevaisuutta.
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Obraz/Wikimedia Commons
Daavidin psalmin mukaan koko luomakunta julistaa Herran tekoja. Taivaat julistavat Herran kunniaa ja taivaankansi kertoo hänen kättensä töistä, päivä ja yö ilmoittavat hänestä suureen ääneen.
Psalmissa myös aurinko, jonka säteiltä ei kukaan voi tyystin kätkeytyä, ilmoittaa Jumalan teoista noustessaan ylös kuin häähuoneestaan esiin astuva sulhanen. Kirkon varhaisten opettajien tulkinnassa sulhanen viittaa Kristuksen ihmiseksi tulemiseen. Häntä seuraavat psalmissa mainitut rataansa juoksevat sankarit eli apostolit ja evankelistat.
Myös apostoli Paavali viittaa Jumalan luomistyön ilmoitukseen ja toteaa, että Jumala ja hänen voimansa on nähtävissä maailman luomisesta saakka (Room. 1:20). Koko luomakunta on kertomusta Jumalan ihmeellisesti töistä ja kunniasta sille, joka on vastaanottavainen tälle ilmoitukselle. Luomakunta ei puhu, mutta sen olemassaolo on sisimmässä koettavaa ja kuultavaa ilmoitusta.
Luomistyön ilmoituksen rinnalle Daavid nostaa Herran täydellisen opetuksen, lain (hepr. toora), joka virvoittaa sielun. Daavidille tämä todistus on vahva, täydellinen, ehyt, vailla vilppiä ja siksi se kykenee tekemään tyhmästä viisaan. Herran oikeat asetukset ilahduttavat sydämen ja selkeät käskyt valaisevat silmät.
Daavid muistuttaa, että Herran pelko pysyy ikuisesti, sillä se on puhdasta: Herran säädökset ovat todet ja kaikin puolin vanhurskaat, kultaa kalliimpia sekä hunajaa ja mehiläisen mettä makeampia. Vastakohtana katoavaiselle, ne pysyvät iankaikkisesti. Kirkon varhaisen opetuksen mukaan tässä mainittu Herran säädösten iankaikkisuus johdattaa evankeliumin ilmoitukseen, ikuinen kohti ikuista.
Lain teemaa käsittelee myös apostoli Paavali. Hänen mukaansa lailla on tärkeä tehtävä, sillä se valmistaa tietä evankeliumin vastaanottamiselle. Laki ei katoa, vaikka se ei pysty tekemään ketään täydelliseksi. Laki – luomakunnassa nähtynä tai Jumalan erityisenä ilmoituksena – johdattaa Kristuksen luo, jotta ihminen löytäisi Pelastajansa. Paavalin opetuksessa tästä alkaa elämä Hengen mukaan (Room. 2˗3, 8).
Daavid muistuttaa, että Herran palvelija ottaa Jumalan käskyt huomioon, sillä niiden seuraamisesta koituu suuri palkka. Eräässä juutalaisessa tulkinnassa palkalla viitataan luvattuun Messiaaseen. Myös kirkon opetuksessa Jumalan ilmoituksen seuraaminen kietoutuu erottamattomasti Messiaaseen, sillä evankeliumin mukaan laki, joka ei kumoudu, täytettiin, kun Jeesus Kristus otti kaiken kannettavakseen (Matt. 5:17).
Evankeliumissa Jeesus kutsuu ottamaan vastaan hänen – lain täyttäjän – käskyt ja rakkaudesta häneen noudattamaan niitä eli seuraamaan evankeliumin mukaista tietä (Joh. 14:21). Sekä Daavidin psalmi että evankeliumi kutsuvat seuraamaan Jumalan tahtoa. Siksi Jumalaan uskovat iloitsevat hunajaa makeammasta Herran ilmoituksesta, joka täynnä Kristuksen suloisuutta.
Etsiessään Jumalan tahtoa Daavid anoo Jumalaa antamaan anteeksi salaiset syntinsä ja erehdyksensä. Hän pyytää Herraa varjelemaan häntä myös julkeilta ihmisiltä ja heidän vallaltaan eli heidän vaikutukseltaan, koska tahtoo itse pysyä nuhteettomana.
Päättäessään psalminsa Daavid rukoilee Herraa ottamaan vastaan hänen sanansa ja sydämensä ajatukset: Herra on hänen Kallionsa ja Lunastajansa. Daavid lausuu näin maistettuaan Herran hyvyyttä.
Arkkipiispa Elian Rooman-matkalla outo käänne: satunnaista kohtaamista hyödynnettiin disinformaatiossa
Julkaistu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Jyri Pitkänen
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia kertoi henkilökohtaisella Facebook-tilillään 21. tammikuuta 2026 erikoisesta tapauksesta, joka sattui hänen Rooman-vierailunsa aikana.
Tuolloin arkkipiispa Elian kanssa hakeutui yhteiskuvaan hänelle tuntematon henkilö, joka ”oli pukeutunut piispaksi ja esittäytyi montenegrolaiseksi”, kertoo isä esipaimen päivityksessään. Hän luonnehti tapausta ”ohimeneväksi kohtaamiseksi” ja ”oppikirjaesimerkiksi siitä, miten disinformaatiota valmistetaan ja häpeämättömästi levitetään.”
Aamun Koiton tavoittama arkkipiispa Elia ei halunnut kommentoida asiaa enemmälti.
Ortodoksisten toimittajien liitto (UOJ) kertoo nimittäin 21. tammikuuta 2026 julkaistussa verkkouutisessaan (Avaa uuden sivuston) arkkipiispa Elian ja ei-kanonisen Montenegron ortodoksisen kirkon johtajan Boris Bojovićin kohtaamisesta. UOJ:n uutisessa on käytetty ilmaisua ”held a meeting”, mikä on omiaan synnyttämään mielikuvan jostakin muusta kuin siitä, mistä arkkipiispa Elian mukaan tosiasiassa oli kyse: ohikiitävästä ja sattumanvaraisesta törmäämisestä. Englannin ilmaisu ”to hold a meeting” kääntyy suomeksi lähinnä ”pitää kokous”.
UOJ esittää jutussaan, että arkkipiispa Elia olisi toiminut tässä kohtaamisessa Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin edustajana.
Arkkipiispa Elia tyrmää tällaisen tulkinnan.
”Neuvotteluja ei käyty. Kokousta ei ollut. Tapahtui yksipuolinen, kahden minuutin kohtaaminen – sellainen, joka sattuu missä tahansa suuressa tilaisuudessa, kun ihmiset ohittavat toisensa. Ne, jotka haluavat rakentaa monimutkaisia tarinoita sattumanvaraisista kohtaamisista, voivat tehdä omat johtopäätöksensä. Me muut tunnistamme tämän sellaiseksi kuin se on: valheen anatomia paljastettuna”, arkkipiispa Elia kirjoittaa.
Arkkipiispan teologinen sihteeri Jelisei Heikkilä selventää, miksi virallinen tapaaminen epäkanonisen kirkon piispan kanssa olisi ongelmallista.
Taustalla on ensinnäkin se, että Montenegron ortodoksinen kirkko kuuluu Serbian patriarkaattiin, joka tukee Moskovan patriarkaatin näkemystä Ukrainan kirkkopoliittisesta tilanteesta. Ukrainassa toimii tällä hetkellä kaksi ortodoksista kirkkokuntaa, joista Ukrainan ortodoksinen kirkko (UOK) on yhdistetty Moskovan patriarkaattiin. Lisäksi maassa toimii Ekumeenisen patriarkaatin autokefaaliseksi tunnustama Ortodoksinen kirkko Ukrainassa (OKU), jonka asemaa Moskovan patriarkaatti ei tunnusta.
Suomen ortodoksinen kirkko taas luonnollisesti edustaa äitikirkkonsa eli Ekumeenisen patriarkaatin kantaa.
– Yleisesti ottaen olisi protokollan vastaista, jos autonomisen ortodoksisen kirkon päämies tapaisi oma-aloitteisesti epäkanonisen kirkon johtajan tai neuvottelisi hänen kanssaan. Kyseessä olevassa tapauksessa toinen osapuoli käytti tilaisuutta hyväkseen. Minkäänlaista neuvottelua ei tapahtunut, Jelisei Heikkilä sanoo.
– Jotta Suomen ortodoksisen kirkon johtaja voisi virallisesti tavata ei-kanonisen kirkon päämiestä, pitäisi hänen ensin vähintään tiedottaa Äitikirkkoa ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen kantaa asiasta. Koska Montenegron ortodoksinen kirkko ei kuulu tunnustettujen paikalliskirkkojen joukkoon, ei Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispan ja Montenegron ortodoksisen kirkon päämiehen tapaamiseen olisi mitään syytä.
Heikkilän mukaan Serbian patriarkaatissa ollaan huolissaan siitä, että Montenegron ortodoksisen kirkon kanssa voisi tapahtua sama kuin Ortodoksisen kirkon Ukrainassa (OKU) kanssa, eli että Ekumeeninen patriarkaatti antaisi Montenegron ortodoksiselle kirkolle itsenäisyyden.
– Totta kai Serbian patriarkaatti suhtautuisi kielteisesti, jos se menettäisi yhden kirkollisista alueistaan.
– Tällaisella disinformaatiolla pyritään ennen kaikkea vaikuttamaan Ekumeeniseen patriarkaattiin ja niihin kirkkoihin, jotka sitä tukevat. Taustalla on lisäksi Venäjän turvallisuuspalvelun viimeaikainen hyökkäys Ekumeenista patriarkka Bartolomeosta vastaan.
”Viimeaikaisella hyökkäyksellä” Heikkilä viittaa Venäjän ulkomaantiedustelupalvelun (SVR) 12. tammikuuta julkaisemaan väitteeseen, jonka mukaan Ekumeeninen patriarkaatti aikoisi edistää Montenegron ortodoksisen kirkon itsenäisyyttä. Ekumeeninen patriarkaatti julkaisi vastauksensa 13. tammikuuta ja tyrmäsi SVR:n väitteet perusteettomina.
– Moskovan patriarkaatin työkalupakkiin kuuluu disinformaation ja misinformaation levittäminen, kuten olemme saaneet huomata, Heikkilä toteaa.
Myös Itä-Suomen yliopiston systemaattisen teologian apulaisprofessori Heta Hurskainen näkee Serbian ortodoksisen kirkon olleen tähän saakka monessa suhteessa Moskovan patriarkaatin ”liittolainen”, joskin myös toisenlaisia signaaleita on alkanut ilmetä.
– Viime aikoina on kuulunut joitain kriittisiäkin ääniä Moskovan suuntaan. Venäjän tiedustelupalvelun toiminta voi viitata siihen, että se pyrkii mustamaalaamaan Ekumeenista patriarkaattia Serbian ortodoksisen kirkon silmissä ja pitämään Serbian kirkon otteessaan. Tässä tapauksessa näyttää siltä, että Montenegron ei-tunnustetun ortodoksisen kirkon päämies on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, ottanut kuvan arkkipiispa Elian kanssa ja sen pohjalta on kehitetty Ekumeenista patriarkaattia kyseenalaistava postaus, joka on levinnyt – mutta niin on myös arkkipiispa Elian viesti siitä, mikä tilanne oikeasti on.
Arkkipiispa Elia osallistui ekumeenisella pyhiinvaelluksella Roomassa 15.–22.tammikuuta 2026. Matkalle osallistuivat seurueineen myös Suomen evankelis–luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma ja katolista kirkkoa Suomessa edustava piispa Raimo Goyarrola.
Evankeliumissa Jeesus esittää vertauksen tuhlaajapojasta, joka hävittää isältään saamansa perinnön holtittomasti eläen. Ahdinkoon joutunut poika palaa epävarmana isänsä luo ja tunnustaa suuret rikkomuksensa. Isä ottaa hänet iloiten vastaan ja järjestää suuret pidot. Vanhempi veli, jolla oli jo kaikki, kadehti tuhlaajapojan saamaa huomiota ymmärtämättä iloita kauan kadoksissa olleen löytymisestä.
***
Tuhlaajapoika löytää katumuksessaan tien isänsä luo, joka ottaa hänet riemuiten vastaan. Hyvin elänyt, kateellinen poika saa kuulla omistavansa jo kaiken. Katuva sai armon lupauksen, katkera mieli lempeät nuhteet. Isän molempia poikia johdateltiin mielenmuutokseen ja armoon.
Paluu ja katumus ovat aina mahdollisia. Jumalan luona on paikka sekä äsken kääntyneille että jo pitkään vaeltaneille.
Evankeliumi muistuttaa, että kirkko on tarkoitettu katumusta ja paluuta juhlivaksi Jumalan laupeuden yhteisöksi, rakastavan Isän kodiksi ja ykseyden runsaaksi juhlapöydäksi. Katumuksellamme rakennamme sisimpämme lisäksi kirkkoa.
Minisaarnaa päivitetään vuosittain ko. sunnuntain päivämäärän osalta ja se julkaistaan uudelleen saman muistopäivän, sunnuntain tai juhlan aikaan.
Kuuntele
