Kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan, monet ukrainalaiset ortodoksit etsivät suojaa pyhäköistään ja luostareistaan. Mutta nykysodassa pyhäkötkin ovat tulilinjalla. Monet kirkot – ja jopa yksi Ukrainan tunnetuimmista luostareista, Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen Pyhän vuoren lavra Donetskin alueella – joutuvat iskujen ja pommitusten kohteiksi.
The New York Times kertoo verkkosivuillaan, että edellä mainittu luostari on vahingoittunut sodassa. Lehden mukaan tulituksen kohteeksi joutui muun muassa luostarin asuinrakennus, jolloin luostarista turvaa hakeneita haavoittui. Haavoittuneiden lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa. Lehden tietojen mukaan rakennuksen kaikki ikkunat särkyivät, ja kirkkorakennuksia vaurioitui.
Donetskin Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen Pyhän vuoren lavra ei ole ainoa pyhä paikka, joka voi olla vaarassa. Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva Petšerskin lavra (ukr. Києво-Печерська лавра, Kyjevo-Petšerska lavra) tunnetaan Suomessa nimellä Kiovan luolaluostari. Se on historiallisesti yksi merkittävimmistä itä-slaavilaisista luostareista. Kiovan luolaluostari sijaitsee kahdella kukkulalla Ukrainan pääkaupungin eteläosassa, Dnipr-joen rannalla.
Jutun kirjoittamishetkellä Moskovan patriarkaatin vaikutuspiiriin kuuluvasta Kiovan luolaluostarista kerrotaan lavra.ua -verkkosivuilla, että luostarin munkit auttavat hädässä olevia ja pakolaisia niin ”materiaalisen kuin hengellisen avun kautta”.
Kiovan luolaluostarin kerrotaan jakaneen ”kaikille tarvitseville” ruoka-apua ja tarjonneen sairaanhoitoa sodan alusta asti sekä majoittaneen pakolaisia. Lisäksi luostari ottaa vastaan vaatelahjoituksia yhdessä luostarin portin vieressä sijaitsevan terveyskeskuksen kanssa, ja ne toimitetaan kriisialueille ympäri Ukrainaa. Humanitääristä apua kriisialueille vievät valtion viranomaiset ja vapaaehtoiset. Jutun kirjoittamishetkellä vaikuttaa siis siltä, että luostari toimii aktiivisesti. Sodan jatkuessa tilanne saattaa muuttua nopeastikin.
Historiaa jo 1000-luvulta
Kiovan luolaluostarilla on pitkä ja polveileva historia. Luostarin perustamisaikoina nykyisen luolaluostarin tilalla oli korpea. Perimätiedon mukaan lähikylän pappi Ilarion kävi korpimetsässä rukoilemassa ja kaivoi suojakseen ensimmäisen luolan. Vuonna 1051 pappi Ilarionista tuli ensimmäinen Kiovan metropoliitta.
Samoihin aikoihin Ljubetš-kaupungista syntyisin ollut munkki Antoni palasi Athos-vuorelta kotiseuduilleen. Luonteeltaan hän oli erakko, ja hän asettui kilvoittelemaan Ilarionin kaivamaan luolaan. Vähitellen Antonin ympärille alkoi muodostua kilvoittelijayhteisö, johon kuului myös Kurskista syntyisin ollut munkki Feodosi. Myöhemmin pyhittäjiä Antonia ja Feodosia alettiin kunnioittaa luostarin perustajina erityisesti Venäjän ortodoksisessa kirkossa.
Luostariyhteisö kasvoi ensimmäisen Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen kirkon rakentamisen myötä. Antoni siirtyi kilvoittelemaan erakkona uuteen paikkaan, minne hän kaivoi uuden luolan. Feodosi puolestaan jäi johtamaan luostariyhteisöä. Näin syntyi nykyinen Kiovan luolaluostarin rakenne, joka käsittää alkuperäiset, niin sanotut ”kaukaiset luolat” ja pyhittäjä Antonin myöhemmin perustamat ”läheiset luolat”.
Johtamassaan luostarissa munkki Feodosi otti käyttöön studionilaisen eli jerusalemilais-konstantinopolilaisen luostarisäännön, mistä se levisi muualle. Kiovan ruhtinas lahjoitti kilvoittelijoille luolien yläpuolella sijaitsevan tasangon, jolle Kiovan luolaluostaria rakennettiin vuosisatojen ajan. Poisnukkuneita kilvoittelijoita alettiin haudata luolien seiniin. Luostarin edesmenneiden kilvoittelijoiden joukossa on huomattava määrä pyhiä.
1200-luvulle mennessä Kiovan luolaluostarin kilvoittelijoista oli tullut toistakymmentä uutta piispaa eri puolelle Kiovan Rusia.
Jo vuonna 1073 oli laskettu kivikirkon peruskivi. Kirkko valmistui, ja se vihittiin käyttöön vuonna 1089. Uuden kirkon seinämaalaukset ja mosaiikit ovat olleet Kostantinopolista kutsuttujen mestarien tekoa. Luostarin yhteydessä toimi hoivakoti, jonka ylläpitoon meni kymmenesosa luostarin tuloista. Joka lauantai luostari lähetti vangeille kuorman leipää.
Poliittisen sekasorron aikana 1100-luvulta aina 1400-luvulle luostari joutui lukuisia kertoja hävityksen kohteeksi. Kilvoittelijoista suuri osa surmattiin, mutta jotkut onnistuivat pakenemaan. Luostarielämä Kiovan luolaluostarissa pääsi uuteen alkuun vasta 1400-luvulla. Vuodesta 1592 vuoteen 1688 Kiovan luolaluostari toimi Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa. Siihen aikaan luostari oli tärkeä Ukrainan ja Valko-Venäjän ortodoksien yhdistäjä, kun he kamppailivat, jotta eivät tulisi pakkoliitetyiksi roomalais-katoliseen kirkkoon.
Vuonna 1688 Kiovan luolaluostari sai lavran eli suuren ja erityisesti kunnioitetun luostarin erikoisstatuksen tsaarin ja Moskovan patriarkan suorassa alaisuudessa. Vasta vuonna 1786 Kiovan lavra siirtyi Kiovan metropoliitan alaiseksi, jolloin metropoliitasta tuli sen arkkimandriitta ja luostarin johtaja.
Bolsevikkien kaapattua vallan Venäjällä 1917 Kiovan lavran johtaja, Kiovan ja Galitsian metropoliitta Vladimir (Bogojavlenski) ammuttiin tammikuussa 1918. Vuoden 1919 jälkeen luostariveljestö toimii käsityöläis- ja maatalousyhteisönä, kunnes vuoden 1930 alkuun mennessä kaikki sen jäsenet oli joko surmattu, vangittu tai karkotettu työleireihin. Luostari lakkautettiin.
Uuden kauden luostarin toiminnassa aloitti saksalaisten Ukrainan miehitys toisen maailmansodan aikana. Syyskuussa 1941 luostari oli jälleen avattu. Neuvostovalta ei enää uskaltanut lakkauttaa luostaritoimintaa saavuttuaan Kiovaan vuonna 1943. Se jatkui aina vuoteen 1961, jolloin luostari suljettiin jälleen kerran vainojen seurauksena.
Vasta perestroikan aikana vuonna 1988 neuvostovalta myöntyi luovuttamaan ”kaukaiset luolat” kirkolliseen käyttöön Venäjän kasteen 1000-vuotisjuhlan kunniaksi. Tuolloin lavran tiloissa avattiin myös Kiovan hengellinen koulu. Tänä päivänä niin kutsuttu alaluostari on Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon käytössä, kun taas yläluostarissa sijaitsee luolaluostarin historiallis-kulttuurinen museo. Kiovan luolaluostari sai Unescon suojelukohteen statuksen vuonna 1990.
Kirkko on jakautunut
Uutislähteitä arvioitaessa on oleellista huomata, että Ukrainassa toimii sekä Moskovan patriarkaatin alainen Ukrainan ortodoksinen kirkko että Ekumeenisen patriarkaatin alainen Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko.
Aamun Koitto on julkaissut aiemmin systemaattisen teologian yliopistotutkija Heta Hurskaisen artikkelin, joka valottaa ortodoksisuuden tilannetta Ukrainassa sotaa edeltävältä ajalta sekä siihen johtaneita tapahtumia.
Sodan syttymisen myötä 2022 luostarin arjessa tuntuu jälleen tiivistyvän sen tuhatvuotinen historia, johon luostarin antamien tietojen mukaan kuuluvat niin kilvoitus kuin auttaminen ja hoivatyö, samoin kuin jälleenrakennus hävitysten jälkeen. Jää nähtäväksi, voiko historiassa niin monta kerta kuin tuhkasta noussut luostari joutua tänä päivänä tuhon kohteeksi.
Lähteitä:
Andrew E. Kramer: Shelling damages a revered monastery, and injures some seeking shelter there. The New York Times 13.3.2022; https://www.nytimes.com/2022/03/13/world/europe/monastery-shelling-ukraine.html
Kyiv-Pecherska Lavra, https://lavra.ua/en/
Aidan Houston; Peter Mandaville: The Role of Religion in Russia’s War on Ukraine. United States Institute of peace 18.3.2022. https://www.usip.org/publications/2022/03/role-religion-russias-war-ukraine
United States Institute of peace: Russia’s War on Ukraine Roils the Orthodox Church. 11.12.2018. https://www.usip.org/publications/2018/12/russias-war-ukraine-roils-orthodox-church
Johannes Blom: Vaikea kirkkohistoria. Yle. 12.3.2022.
https://yle.fi/uutiset/3-12352342
Juttua on muokattu 30.3.2022 kello 17:09 poistamalla Ukrainan ortodoksisen kirkon metropoliittoja ja patriarkaatteja koskeva osuus. Jutun kirjoittamishetkellä Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen kuuluva Ukrainan ortodoksisen kirkon päämies Epifanios ja Moskovan patriarkaatin alaisuuteen kuuluva metropoliitta Onufri käyttivät itsestään samaa titteliä, eli Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta.