Blogi

Valo voittaa, eikä pääsiäistä ole peruttu

Pimeys väistyy ja päivä pitenee, siitä voimme olla varmat. Ehkä piikillä olkavarteen virpomalla voidaan vähän edistää kulkutaudin väistymistä.
22.03.2021 - 11:58
Isä_Heikki_Huttunen_blogikuva
Isä Heikki Huttunen

Moni kysyy, onko valoa tunnelin päässä. Koittaako kevät, vai viekö korona toivon? Onko pääsiäinen peruutettu?

Kyllä – pimeys väistyy ja päivä pitenee, siitä voimme olla varmat. Vuodenaikojen kierto on vääjäämätön voima, kun maapallo kääntyy kohti kesää. Kevätpäivän tasaus kertoi sen esivanhemmillemme jo aikakausien alussa. Herran pääsiäinen tulee samalla voimalla, voimmepa me viettää sitä tavalla tai toisella.

Valon ja kevään voitto nähdään monissa kulttuureissa kuvana siitä, että kuolema väistyy ja elämä voittaa.

Germaanisten kansojen hedelmällisyyden jumalattaren Eostren juhlaa vietettiin kevätpäivän tasauksen aikaan, ja siitä meillä on muistona elinvoimaiset pääsiäispuput. Kulttuurimme juurilta Lähi-Idästä tunnetaan erilaisia keväisiä kuoleman voittajia, kuten sumerilaisten Inanna tai persialaisten Mithra. Juhlien vaikutteet säteilevät meille asti.

Juutalaisen uskonnon ydintapahtuma, Egyptin orjuudesta vapautumisen päivä, kuuluu kevääseen. Vanhan Testamentin pääsiäinen saa kristinuskon mukaan täyttymyksensä Kristuksen ristissä ja ylösnousemuksessa, nisan-kuun puolivälissä. Kristittyjen yhteinen pääsiäisen ajankohta määriteltiin kevätpäivän tasauksen mukaan. Suuri paasto on matka talven kylmyydestä ja pimeydestä kohti kevään ja kesän valoa ja lämpöä.

Herran pääsiäinen on elämän ja valon voitto, joka ulottuu kaikkialle maailmaan ja koskee kaikkia ihmisiä. Ylösnousemusjuhla on kuin universaali kevät.

Eräs karjalaisen kulttuurin ainutlaatuinen piirre liittyy kevään juhlien sarjaan ja kristillisen pääsiäisen maailmanlaajaan perintöön. Virpo-oksien koristelu, niiden siunaaminen ja niillä virpominen on karjalainen sovellutus kevään voitosta ja valon sanoman jakamisesta. Siinäkin esikristilliset tavat nivoutuvat kristinuskoon. Virpominen tunnetaan alun perin vain Karjalan ortodoksien ja Venäjän syrjäseutujen vanhauskoisten piiristä. Se kuuluu elävän perinnön kansalliseen luetteloon, joita Opetus- ja kulttuuriministeriö pitää.

Jeesuksen Jerusalemiin-ratsastamisen muistoksi kirkossa vihmotaan pyhitetyllä vedellä pajunoksia, noita kevään ensi airuita pajunkissoineen. Siunatuilla oksilla käydään virpomassa rakkaita ja läheisiä ihmisiä, etenkin lapset. Äidit ja isät virpoivat vanhastaan kotieläimet.

Virpomalla toivotetaan hyvää pääsiäistä, siunattua uutta kasvukautta ja valoisaa kevättä. Virpominen on yhtä aikaa juhlavaa ja kotoisaa, harrasta ja hauskaa.

Nyky-Suomessa ortodokseja hämmentää, kun elinvoimainen - ja karjalaiseen tapaan vähän kuriton - virpoperinne on vallannut läntisetkin maakunnat ja ominut pääsiäisnoidat palvelukseensa. Virpoloruja voi jokainen riimitellä, vaikka pilke silmäkulmassa. Ortodoksiset koululaiset Uudellamaalla virpovat myös ruotsiksi.

Uuvella vitsalla virvoitan,
vanhan kuoren kirvoitan,
en mä sulta palkkaa vaadi,
Jumala sinua siunatkoon!

Smisk och pisk med videkvist,
gör dej frisk till liv och lem.
Till minnet när Jesus Kristus
red in i Jerusalem.

Virposunnuntaina ja pääsiäisenä kaikuu ikiaikainen ilo. Kevät on kääntynyt, kylmä ja pimeä väistyy ja valo voittaa. Ehkä piikillä olkavarteen virpomalla voidaan vähän edistää sen väistymistä. Lopultakin, jossain vaiheessa, kulkutauti voitetaan. Sitä lupaavat eri perinteiden keväiset valon juhlat, jotka kristinuskon mukaan viittaavat juhlien juhlaan, Herran pääsiäiseen.

Isä_Heikki_Huttunen_blogikuva
Isä Heikki Huttunen

Palvelen Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa venäjänkielisen työn pappina. Minut löytää usein Pyhän Kolminaisuuden kirkosta Helsingin empirekeskustasta. Olen toiminut seurakuntapappina ja ekumeenisissa tehtävissä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Katselen kirkkoamme espoolaisesta ja ilomantsilaisesta näkökulmasta. Perheeseeni kuuluvat uskonnonopettajapuolisoni Leena, kaksi aikuista lasta puolisoineen sekä pian kouluikäinen lapsenlapsi.